Äitini lupasi ostaa minulle joululahjaksi Kalevalan kielo- rannekorun. Noh, hän antoi lahjapaketin ja kun avasin sen, niin siellä olikin joku aivan eri malli ja kaiken huipuksi tuo koru oli mummoni vanha. Tosi inhottavaa, että ensin lupasi ostaa sen kielon rannekoruna ja pronssina, sitten paketissa oli joku hopeinen ikivanha koru, joka oli vieläpä isoäitini vanha koru. Miksei voinut olla lupaamatta minulle koko korua. Hopea tietenkin pronssia arvokkaampaa, mutta tiedän etten pidä tuota korua. Se ei ole yhtään nuorekas ja tyyliäni.
Sain äidiltä lahjaksi mummoni vanhan kalevala koru
kielokorusta
14351
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Osta itsellesi sellainen koru minkä haluat, Ei pidä täällä valittaa, jos ei osaa asioitaan hoitaa.
Sekö että sovitaan jokin lahja etukäteen, eli tässä asiassa kielokorun ostaminenko ei silloin ole asioiden hoitamista. Eikö nimenomaan se ole asioiden hoitamista, kun on sovittu etukäteen jotain. Eli vaikkapa että se koru on mieluinen joululahja ja sen ostosta on jo sovittu. Oli kyseessä sitten mikä tahansa, se on vittumaista saada jotain ihan muuta, kun mitä sulle on luvattu ostaa. Jos sovitaan, että jouluna syödään kinkkua ja sitten joku tuokin kalkkunan. Niin yksinkertaista. Sitä paitsi kukapa nyt haluaa jotain vanhoja lahjoja.
Voi, kun olet itsekäs vinkuja! Oletko aikuinen?
Palauta lahja antajalle, et selvästikään arvosta lahjaa pätkääkään.
Jos totta puhutaan, niin vanhat kalevalakorut tuonne 1960-luvulle saakka, ovat aika kysyttyjä. Niiden arvo tulee vain nousemaan lähivuosina, varsinkin tiettyjen mallien. Kielokorut eivät arvonnousua tule lähimpään vuosisataan kokemaan, jos silloinkaan. Itse asiassa käypä hinta kielokoruille on 1/3 liikkeen hinnasta, kun kielokoru on otettu käyttöön.
Löydät varmasti torista tai huudosta kielokorun pronssisena parilla kympillä.
Eikö mummosi korulla sitten ole mitään arvoa? Oletpa sinä itsekäs!
Niin olen itsekäs juu, mun mummon korulla ei ole arvoa ja ette tiedä miten paljon olen sukuni takia kärsinyt. Miten paljon mua on aina haukuttu ja vittuiltu, niin äitini kuin mummunikin. En kaipaa sukulaisistani mitään joululahja muistoja ja mitä äitiini tulee, niin hän ei ole ollut ties moneenko vuoteen edes töissä. Ei ole perheen takia tehnyt muuta kuin valittanut ja nalkuttanut, arvostellut tekemisiäni.. Elelee vaan mummon perintörahoilla ja isäni rahoilla. Jumalauta, että ottaa päähän tollanen. Tietäisitte millainen ihminen mun äitini on!
No miksi edes haluaisit sitten mitään lahjaa äidiltäsi, jos et halua joululahjamuistoja. Jos on niin kauhea ihminen, että vaan vittuilee, älä ole missään tekemisissä.
Tekstistäsi päätellen ei ole omena kauas puusta pudonnut.
Itsekäs ja ahne olet, kun sinun pitäisi olla kiitollinen kun ylipäätään olet jotain saanut.
Niinhän mä olen. Ostin vieläpä äidilleni juuri sellaisen lahjan minkä hän toivoi saavansa ja sellaisen hänen harrastukseensa liittyvän jutun. Sitten äiti vielä kehtasi kysyä että enhän minä tarvi itse ostamaani lahjaa. Kerran ostin äidille pyyhkeen joululahjaksi ja vuotta myöhemmin hän oli kiikuttamassa mun lahjaa jo kirpputorille, jolloin otin sen pyyheen itse lahjaksi. JOTEN ÄLÄ VINGU MULLE ETTÄ OLEN ITSEKÄS, KOSKA ET TUNNE MUA JA MUN PERHEKUVIOITA. HARVALLA ON PERHE-ELÄMÄ TÄLLAISTA HELVETTIÄ JA KESTÄMISTÄ OMAN ÄITINSÄ KANSSA.
Kakspiippunen juttu. Onhan se ikävää, jos ei lupaus täyty. Tuskinpa ongelmaa olisi ollut, jos asiaa ei olisi luvattu. Eli oli ilmeisesti sovittu kielokorun ostaminen..
No kun mä vaan haluun! tässä tyypillinen mankuja nuori joka ei tee itse mitään sen eteen että hankkisi itse korunsa.Olisit voinut mainita että ei vähistä rahoistaan voinut hankkia kyseistä korua.Mutta kun mä vaan itsekkäästi haluun!!..
Itse olisin kyllä iloinen mummin korusta. En kehtaisi mankua. Vaikka en käyttäisi, pitäisin "aarteena". Pronssikorut on sen verran edullisempiakin, että säästäisin ja ostaisin vaikka sitten itse.
Parempi olla lupaamatta ja hiljaa, jos ei osaa pitää lupauksia. Miksi narrata joululahjasta kun ei ole pakko?
Kerran äiti antoi mulle lahjaksi jopa TAULUN JOKA OLI MEIDÄN VINTILLÄ PÖLYTTYNYT JA KULUNUT. Mun poikaystävälle ostavat joka vuosi käytettyjä lahjoja! Voi luoja miten nolottaa, kun eivät mun vanhemmat tosiaankaan mitään köyhiä ole. Faija ollut jopa kaupungin kovapalkkaisimpia, vaikka äitini ei töissäkään ole ollut.
Ymmärrän tunteesi. Vaikka kyse on lahjasta, niin kyllähän tuossa jonkunlainen "lupaus" on petetty. Varsinkin jos mitään selitystä ei tullut, siis tyyliin "valitettavasti lupaamaani korua ei löytynyt kaupasta, joten toivottavasti tämä on myös mieleinen.." tms.?
Suku on todellakin pahin, ainakin joskus. Ja kun niiden kanssa on pakko olla tekemisissä. Itskin joskus ajattelen että pitäiskö muuttaa toiselle puolelle maapalloa, niin pääsis eroon pitkiksi ajoiksi. Mutta sitten hautajaisissa soimaisin itseäni ja katuisin lopun elämää..
Viha ja rakkaus on niin skitso yhdistelmä.