Jeesus lähetti kaksitoista opetuslastaan ja antoi heille vallan. Missä ovat tänäpäivänä ne opetuslapset joetka Jeesus on lähettänyt ja antanut heille vallan. PS. Ei mistään, valheen julistajia ja ihmisten eksyttäjiä on julistajat ja seurakunnat täynnä.
1. Ja hän kutsui tykönsä ne kaksitoista opetuslastaan ja antoi heille vallan ajaa ulos saastaisia henkiä ja parantaa kaikkinaisia tauteja ja kaikkinaista raihnautta.
Itse olen joutunut ja perheeni kaikkien vihattavaksi Jeesuksen nimen tähden. Suku YM. ei halua olla tekemisissä kanssamme. Näin Jeesuksen sanat käyvät meidän kohdallamme toteen: Ja te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden; mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.
Näihin Jeesuksen totuuden sanoihin on hyvä turvata;
Sentähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa .
Evankeliumi Matteuksen mukaan 10 luku ja 33/38 käännös siellä lisää totuutta.
Isä Jumala sanoo monissa jakeissa Jeesusta Pojakseen, mutta te lihassa kutsutte ja todistatte puheillanne hänet Jumalaksi. MIKSI.
1. Ja hän kutsui tykönsä ne kaksitoista opetuslastaan ja antoi heille vallan ajaa ulos saastaisia henkiä ja parantaa kaikkinaisia tauteja ja kaikkinaista raihnautta.
Itse olen joutunut ja perheeni kaikkien vihattavaksi Jeesuksen nimen tähden. Suku YM. ei halua olla tekemisissä kanssamme. Näin Jeesuksen sanat käyvät meidän kohdallamme toteen: Ja te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden; mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.
Näihin Jeesuksen totuuden sanoihin on hyvä turvata;
Sentähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa .
Evankeliumi Matteuksen mukaan 10 luku ja 33/38 käännös siellä lisää totuutta.
Isä Jumala sanoo monissa jakeissa Jeesusta Pojakseen, mutta te lihassa kutsutte ja todistatte puheillanne hänet Jumalaksi. MIKSI.
Vastaukset 57
Vanhimmat
Höh. Onhan meitä täällä väkevät veljet Herätyys, tomumaja, Mohikaani ja Kooteeässä, sekä suloinen sisar Soffiina.
Eikä muuta tarvitakkaa!
Ovatko he lapsikastettuja ja luterilaisia kanssasi'?
KTS sanoi edustavansa luterilaisuutta.
En ole lapsikastettu, mutta kylläkin uskoltani luterilainen. Tarkoittaa, että todella uskon ja tunnustan lutherilaista oppia. Vaikken ollut itse lapsena kastettu, tunnustan samalla tämän kasteen.
Nyt on kuule puhe kristityistä eikä mistään saakelin lindemanilaisesta jengistä.
Kerrohan ketkä ovat sinun mielestäsi kristittyjä?
Hei sinä valkoisen roskaväen helluntairasisti, KTS ei ole ählämi.
Terv. puolijutku Sofffi. Ählämi.
Onhan täällä Jaikal, jonka kautta Jumala on luvannut parantaa kaikki sairaat ja pelastaa kaikki, jotka hänen kauttaan paranevat ja evankeliumia kuulevat. Taitaa nyt olla vain niin, että tulokset puhuvat täysin toista kieltä kuin Jaikalin suu.
>>>Jeesus lähetti kaksitoista opetuslastaan ja antoi heille vallan. Missä ovat tänäpäivänä ne opetuslapset joetka Jeesus on lähettänyt ja antanut heille vallan. PS. Ei mistään, valheen julistajia ja ihmisten eksyttäjiä on julistajat ja seurakunnat täynnä.
1. Ja hän kutsui tykönsä ne kaksitoista opetuslastaan ja antoi heille vallan ajaa ulos saastaisia henkiä ja parantaa kaikkinaisia tauteja ja kaikkinaista raihnautta. <<<
Niimpä. Mutta, Jeesus kohdensi tämän vallan opetuslapsiin ja tämä alue toteutui sinä aikana ja tästä todisteena on juuri apostolien teot. Taas apostolit eivät opettaneet/kaan, että tämä saamansa valta tulisi jatkumaan myöhempiin aikoihin. Kuolleista herättäminen, sokeat saavat näkönsä, kuurot kuulevat jne..... Olivat todistusaineistoa apostolien opetuksiin.
Niin, tänä päivänä ei ole tätä valtaa uskovien keskuudessa. Vain niissä opetuslapsissa, joiden teot / tapahtumat kirjattiin muistiin ja syntyi UT / apostolien teot.
Markku. Kyllä Jeesus parantaa tänäänkin ihmisiä. Sitten ihmisiä tulee uskoon täyttyvät Pyhällä Hengellä, puhuvat uusin kielin jne...
Totta. Olenhan itsekkin kokemut suuren muutoksen näkyen puhumisen alueella. Mutta, tämä ei ole erityinen ihme tms.,- vaan loogisesti ajateltuna selviö.
Mutta, tarkoitin juuri näitä ihemitä, joita Jeesus ja apostolit tekivät. Näitä ei tapahdu enää tänä aikana muualla kuin ihmisen fiktiivisessä kuvitelmissa.
Jos pohditaan psykosomaattisia sairauksia, niin aito JUMALASTA syntyminen vaikuttaa juuri merkittävästi tälle alueelle mielenuudistuksen kautta.
Jospa niitä kuule tapahtuu siellä sun ja jumalattoman petterin pannukakkumaan vastakkaisella puolella.
Armolahjat, parantaminen,voimallisetteot YM. Toimivat tänäkin päivänä niissä uskovissa jotka totuudessa kulkevat. PS. Mutta kuinka ne toimisivat niissä jotka valhetta julistavat ja Jumalan Pojasta ovat Jumalan tehneet. Sehän on tullut jo tunnetuksi jo näissä Suomen helluntailaisten julistajissa. Ihmeet ja merkit ovat kaukana heidän kokouksistaan, valheen huulet siellä julistavat totuudesta kaukana olevaa ihmisoppia.
No lindemanilaista paskajengiä me ei kutsuttu tähän ketjuun joten kiitos ja näkemiin.
Markku, pidän uskoon tulemista ihmeenä. Onko sinun mielestäsi uskoon tuleminen yliluonnollista?
KTS miksi mainostat itseäsi, pysy poissa jos totuus sattuu.
Uskon tuleminen ihmiseen on kyllä ihmeellinen asia. Siis ihmisen elämään tulee vaihe, miten magneetin omaisesti alkaa Raamatun ilmoitukset kinnostamaan ja innostuu lukemastaan. Tämä on ihmeen kaltainen asia.
Toinen asia, jota edelleen vieläkin ihmettelen,- onko se ihme,- vaiko hyvää "tuuria". Juuri Raamatussa mainitaan ihmisen puhehäiriö änkytyksestä ja miten se katoaa. Asiaa tutkin itsekkin vuosikymmenen ja "joku" johdatti minun ymmärrystäni todelliselle tietolähteelle.Niin, vaikka ilmiötä on tutkittu kalliilla rahalla todella paljon ja hullua hurskaammaksi tutkijat eivät ole tulleet. Se on salaisuus kuin JUMALAN todellinen seurakunta.
Tätä johdatusta / ymmärryksen ohjaamista pidän kyllä ihmeenä,- mutta tämä on taas luonnollista kun huomio sen yleisyyttä sisarissa ja veljissä. Juuri tuohon liittyykin, miten ihmisen pelastuminen on 100% JUMALAN teko,- ja ihmisen osa on vain havainnoida tämä kokonaisuus.
Kuten sanoin, meikäläiset torjuivat jo New Agen ja shamanismin. Teijän lössille tulee käymään samalla tavalla!
JÄMPTI NII!
Niimpä. Todettakoon, ettei sanavalintasi ilmennä mitään Kristinuskon muotoa. Tämä on todistukseni lähimmäisestäni /KTS nimimerkillä kirjoittavasta persoonasta.
Olen kokenut paljon myös sellaisia ihmeitä, kuin Raamatussa kerrotaan, mutten varmasti tässä niistä kerro. En heitä pyhää koirille. Olen nimittäin joskus erehtynyt kertomaan, kaikenlisäksi nk. "uskovaisille", saaden vain valehtelijan maineen.
Totta on, etten ole kävellyt järven pinnalla, mutta vielä ehtii senkin.
Et sinä aja täältä ketään pois. Raamattu opettaa, ettei kukaan, helluntaipuljukaan ole arvostelun yläpuolella. Teillä on paljon salailtavaa. Poliisi ei ole vielä oikein tajunnutkaan, mistä teissä on kysymys.
Voitte estää omia lahkolaisianne arvostelemasta Johtajiaan, mutta teidän valtanne ei yllä muun uskoisiin. Tämä on vapaa Suoli24, ei teidän Puljunne oma foorumi.
täällä suomi24 sivuilla riitelevät keskenään eli täältä löytyvät.
Aloittaja kysyy:
>> Mistä löytyy ne, jotka Jeesus lähettää. >> ??
Tietenkin Herra Jeesus lähettää omiaan, eli niitä jotka ovat kääntyneet Jeesuksen puoleen.
Ne jotka Jumalan kutsun kuultuaan eivät ole paaduttaneet sydäntään, vaan kääntyneet Jeesuksen puoleen, niin kuin Raamattu ilmoittaa, "huutaneet avukseen Jeesuksen Kristuksen nimeä".
2. Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin. ( 1. Kor. 1. )
Lähetetyt ovat Herran palvelijoita:
Jotka tehtyään käsketyt tehtävät, eivät ota itselleen ansiota, eivät korota itseään muiden yläpuolelle, vaan he toimivat Herran Jeesuksen ohjeen mukaan:
Luuk. 17:10
Niin myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: 'Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään'."
Jokaisella Herran Jeesuksen Kristuksen omalla on tehtävänä rakentaa Jumalan huonetta omalla tehtävällään, jokaiselle Jeesuksen luon tulleelle on myös annettu jokin armolahja, seurakunnan rakentumiseksi.
Siellä missä seurakunta rakentuu on Jumala läsnä.
20. Heidän joukossaan oli kuitenkin muutamia kyprolaisia ja kyreneläisiä miehiä, jotka, tultuaan Antiokiaan, puhuivat kreikkalaisillekin ja julistivat evankeliumia Herrasta Jeesuksesta.
21. Ja Herran käsi oli heidän kanssansa, ja suuri oli se joukko, joka uskoi ja kääntyi Herran puoleen. ( Apt. 11. )
Lähetetty voi olla vaikka ihminen, joka kohtaa ihmisen, jota Jumala kutsuu pelastukseen, ja lähetetty saa kertoa pelastuksen evankeliumin yksilöllisellä tavalla kohdatun ihmisen tasolle asettuen.
Kaikki ihmiset ovat Jumalalle arvokkaita, kaikista on maksettu täysi hinta valmiiksi, myös kaikkein halveksituimmista.
Herra Jeesus Kristus Jumalan Poika käyttää valtaansa maanpäällä ja seurakunnissa. Ja hänen valtansa on täydellinen koska Isä Jumala sen hänelle antoi. Alla oleva jakeen niin harvat ymmärtävät.
18. Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
Toki.
Herra Jeesus Kristus on seurakuntansa kanssa maailman loppuun saakka keskuudessamme.
Ja Hän lähettää palvelijoitaan erilaisiin tehtäviin, joita on paljon.
Kaikki eivät ole profeettoja, kaikki eivät ole opettajia, mutta kaikki ovat todistajia. Todistajia, jotka todistavat Jeesuksen Kristuksen nimessä.
20. Heidän joukossaan oli kuitenkin muutamia kyprolaisia ja kyreneläisiä miehiä, jotka, tultuaan Antiokiaan, puhuivat kreikkalaisillekin ja julistivat evankeliumia Herrasta Jeesuksesta.
21. Ja Herran käsi oli heidän kanssansa, ja suuri oli se joukko, joka uskoi ja kääntyi Herran puoleen. ( Apt. 11. )
Vapahtajan, Jeesuksen Kristuksen, nimessä on voima, siitä nimestä todistava saa tarvittavan voiman ja taidollisuuden lähettäjältään.
Seurakunnissa rukoillaan Jumalaa , Jeesuksen nimessä. Siellä ei rukoilla Herraa Jeesusta Kristusta Jumalan Poikaa jolla on kaikki valta annettu, siellä turvataan Jumalaan vaikka Jumalan tahto on että turvattaisiin Poikaan Jeesukseen. Alla olevassa jakeessa oleva esimerkki toisi siunauksia seurakuntiin:
16. Ja ne yksitoista opetuslasta vaelsivat Galileaan sille vuorelle, jonne Jeesus oli käskenyt heidän mennä.
17. Ja kun he näkivät hänet, niin he kumartaen rukoilivat häntä, mutta muutamat epäilivät.
Seurakunnat ovat niin epäuskon vallassa etteivät ymmärrä turvata Poikaaan JEESUKSEEN, että siunauksia perisivät ja ihmeet ja merkit olisivat seurakunnissa jokapäiväsiä. PS. Usko TV kautta sitä harhaa tulee ja ihmiset sitä totuutena pitävät, vaikka mitään ei kokouksissa tapahdu.
Poika tekee sitä mitä on nähnyt Isän tekevän.
Oletko varma siitä, ettei mitään kokouksissa tapahdu.
Jumalan sana on elävä ja voimallinen, ja se Sana ei tyhjänä palaja.
Yksi kokous voi olla jonkun ihmisen käännekohta, kun Sana tekee tehtävänsä.
Eikä kunnia ole julistajan, vaan Jumalan.
Evankeliumi Herrasta Jeesuksesta saa ihmisen kääntymään Hyvän Paimenen, Jeesuksen Kristuksen puoleen, ei ihmisen puoleen, ei ihmisten puoleen.
Yksi ja sama uskon Henki kokoaa Jeesukseen Kristukseen turvautuneet yhteen.
2. Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin. ( 1. Kor. 1. )
Ei tapahdu kun Poikaa Jeesusta ei kunnioitetta, elämä kehoitetaan antamaan Pojalle Jeesukselle, mutta sen jälkeen rukoillaan Jumalaa ,Jeesuksen nimessä. Eikö sitä rukoilla kenelle on elämän hallinta annettu?
Pyhässä Hengessä annettua totuutta Sirpa Lappalaiselle
Teidän on uskottava Minuun ja Poikaani. Ei ainoastaan Poikaani tai minuun, Kaikkivaltiaaseen Jumalaan, joka yksin olen totinen Jumala, ei siis Poikani.
Kenen luokse te luulette tulevanne, kun välimiehenänne pidätte Jumalaa, Jeesusta Kristusta, Poikaani. Silloinhan, jos väitätte tulevanne Minun tykö, teillä olisi 2 Jumalaa siis Minä ja Poikani.
Näin teillä täytyy olla: Te tulette Pojassani, hän on tie Minun, Jumalan tykö. Te ette tule Jumalassa, jonka Poikani väitätte olevan, Jumalan luo tie en ole Minä vaan Poikani, Jeesus.
Surkeaa on katsella teitä pelkässä Jumala -uskossa ja surkeaa on teitä katsella pelkässä Jeesus -uskossa.
Uskokaa Minuun ja uskokaa Poikaani, niin peritte iankaikkisen elämän Pojassani.
Mutta tämä kaikki tapahtuu teille Rakkaan Poikani armosta. Poikani, jolle minä annoin kaiken vallan lihaan, maahan ja taivaaseen, ei taivaisiin, sillä Minä olen Kaikkivaltias, Herra Jumala, Sebaot.
Ottakaa vastaan rakkauteni: Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Mutta tämä ei tarkoita suinkaan sitä, että te uskoisitte vain Poikaani, sillä hänellä, Pojallani on voima ja valta tehdä teistä Minun lapsiani, niin se teille osoittakoon, että te uskotte myös Minuun.
Minä totisesti lähetin Poikani, en itseäni.
..no, Jumalan Poika sensijaan saattaa etsiä sinua.
Vai vieläpä Pyhän Hengen sanomaa !
Eksytyksen hengen sanomaa, sanon minä !
Pyhä Henki ei nimittäin puhu valhetta, ja tuo oli valhetta !
Älkää nyt yrittäkö tätä "profetia" remppuanne täällä, kyllä täällä sen verran on Totuutta ymmärtäviä, että valheenne paljastetaan heti.
Tuollainen valhe profetointi on vaarallista puuhaa, ymmärrättekö tämän asian ?
Pyhän Henkensä voimassa niin Isä Jumala kuin Poika Jeesus tuo tahtonsa ihmisiä kohtaan. PS, Vaikeahan sinunkaan on sitä todeksi uskoa kun et ole sitä koskaan kokenut, Pyhän Hengen voimaa et ole kokenut, kirjoituksiesi perusteella ainakaan.
"Pyhä Henki" kirjoitti näin:
"Vai vieläpä Pyhän Hengen sanomaa !
Eksytyksen hengen sanomaa, sanon minä !
Pyhä Henki ei nimittäin puhu valhetta, ja tuo oli valhetta !
Älkää nyt yrittäkö tätä "profetia" remppuanne täällä, kyllä täällä sen verran on Totuutta ymmärtäviä, että valheenne paljastetaan heti.
Tuollainen valhe profetointi on vaarallista puuhaa, ymmärrättekö tämän asian ?"
"Pyhä Henki" on puhunut, joten nyt valhettelijat hiljaa!
Ymmärrätkö sinä tämän: Stefanus oli täynnä Pyhää Henkeä ja näki taivaat auenneina, ja näki Jeesuksen seisovan Jumalan oikealla puolella. Kivittäjät eivät sitä nähneet kun he eivät olleet täytetty Pyhäällä Hengellä,jos olisivat nähneet saman kuin Stefanus niin tuskin olisivat hänet kivittäneet. Näin se on sinullakin, pistä kivet taskuun ja ano että Herra Jeeesus Kristus Jumalan Poika kohtaa sinua Pyhän Henkensä voimassa. PS. Stefanus sanoi Herra Jeesus ota minun henkeni, ei hän sanonut, Jumalala ota minun henkeni. Tämän kun ymmärrät niin olet lähellä totuutta! AMEN!
Älä yritä valheprofeetta !
Minä elän joka ikisen päiväni Hengen voimassa ja Hänen avussaan !
Ilman Herraa ja Hänen Henkeään ja Herran apua, en pärjäisi millään elämässäni !
Joten älä sinä valehtele vastoin Totuutta !
Mutta sinä et usko etkä kuutele sanojani, ja Sana sanookin seuraavaa:
1. Joh. 4:6 Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen.
Minä tunnen Jumalan, siis Jeesus on Jumala, sinä sen sijaan et sen vertaa tunne Jeesusta, että tietäisit Hänen olevan Jumala, vaikka Raamattu sen selvästi sanoo:
1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
27 Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen".
28 Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!"
29 Jeesus sanoi hänelle: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!"
Joten herää harhoistasi jo Lappalainen !
Ja minua et siis ainakaan hämää, joten lopeta jo ajoissa !
Sana oli Jumalan tykönä(luona), jos sana oli Jumala niin silloinhan meillä on kaksi Jumalaa?????????
Jeesus sanoo Isä Jumalasta: Sinä joka yksin olet totinen Jumala.
PS.Kerroppa omat hengelliset kokemuksesi!!!!!!!!
Tässä totuutta lisää:jukka lappalaisen saama totuus:
SINÄ ET OLE SIDOTTU IHMISTEN OPPEIHIN, SINUN TAHTOSI ON KULKEA TOTUUDESSA, SINÄ OLET OLLUT KUULIAINEN MINULLE HERRALLESI
JEESUKSELLE KRISTUKSELLE JUMALAN POJALLE, SINÄ OLET OKSA
JOTA MINÄ VAHVISTAN JA VOITELEN TYÖHÖN. TYÖSSÄNI SINÄ SAAT
PALJON VASTUSTUSTA, MUTTA PYSY LUJANA ÄLÄKÄ TOTUUDESTA
POIKKEA. SILLÄ MONET VÄÄRÄT JULISTAJAT SINUA SORTAVAT JA
SINUA VALHE VELJEKSI SANOVAT.
ÄLÄ PELKÄÄ ÄLÄ ARKAILE, MINÄ OLEN SINUN KANSSASI JA SINUA VAHVISTAN, SIUNAAN JA SUOJELEN VOIMASSANI.
Siunaavaa totuutta!
Sori Lappalainen, mutta ei ole minun ongelmani, jos sinä et ymmärrä Sanaa !
Siis jos ja kun et tuotakaan Sanankohtaa ymmärrä, niin ethän sinä minua vastaan taistele vaan Totuutta, eikö totta ?
Siis ongelmanasi on se juuri, että sionä otat vain osan Raamatusta ja osan sinä hylkäät, ja nytkin siis taistelet Jumalan Sanaa eli Kristusta vastaan !
Yritä nyt vain sovitttaa oppirakennelmaasi tuokin Sanan kohta, sillä se on Totuus !
1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
Siis jos mielestäsi meillä on 2 Jumalaa, niin ongelma on sinulla ja väärässä oppirakennelmassasi ei minussa, jolla on YKSI Jumala, Isässä ja Pojassa ja Pyhässä Hengessä.
Siis Pyhältä Hengeltä saamaani opetukseen sopivat saumattomasti niin se, että Jeesus on Jumala, sekä Jumalan Poika, että Ihmisen Poika, mutta jos ja kun sinulla näin ei ole, niin olet saanut oppisi muualata kuin Pyhältä Hengeltä, Hengen avaaman Sanan kautta ja se Sana siis on Jeesus eli Jumala !
Oletko Jukka kuullut eksytyksen hengestä ?
Se eksytyksen henki sinua vie nyt, kuin kuoriämpäriä !
Siis yhä sanon, että Pyhä Henki on Totuuden Henki, ei Henki opeta vastoin Raamatun Totuutta, eli Henki ei opeta valhetta, ja sinä sen sijaan opetat !
Tääsä sinulle lisää totuutta:
PYHÄSSÄ HENGESSÄ annettu kuuluu tälle sivulle!!!!!!!!!!!!
Millaisen Rakkauden minä laitoinkaan sinun sydämeesi,siinä uudestisyntymisessä ylhäältä minuun Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainosyntyiseen Poikaan sekä Isä Jumalaan.
Maailma pitää sinua halpana juuri sen rakkauden tähden, joka sinulla on minun nimeäni ja minua kohtaan.
Autuas olet sinä siitä rakkaudesta, jota olet saanut minun armostani kantaa siiitä lähtien, kun uudestisynnyit ylhäältä.
Maailmasta sinä et mitään saanut. Maailma sinua vihaa. Koulussa, työpaikalla, lähiomaisten piirissä olet saanut kuulla satuttavia lihan vihoja minun nimeäni kohtaan ja minun tähteni. Olenhan Herrasi , kilpesi, lunastajasi, onnesi, ilosi niinkuin monet kerrat olet minulle laulanut rakkaudestasi minuun, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Poikaan.
Armosta minä sinut saatoin palvelijakseni, rakkaudellani täytin. Kuinka oletkaan kärsinut minun ja minun nimeni tähden.
Olen sinulle helmiä kalliimpi. Olen sinulle kultaa kalliimpi. Tapporistiäkään et kaulassasi kanna. Et koe siitä kauneutta kullanhohteessaan vaan sisimpäsi itkee kun vähäpukuiset naiset tai hyvinpukeutuneet kulkevat ohitsesi risti kaulassa. Sinun Herrasi ristiinnaulittiin.
Olut ei sinulle maistunut. Minä varoitin sinua unessa sille riettaalle tielle menemästä. Siitä otit vaarin.
Elämänlähde on juomasi minun armostani minun Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan.
Onnesi hehku minua kohtaan on lähtöisin minusta Herrastasi, Jeesuksesta Kristuksesta.
Ota vaarin kaikesta mitä sinulle annan.
Sekin, että sinulle on tärkeää lastesi pelastuminen, olen senkin sinulle antanut. Sinulla on lujatahtoiset lapset, ole onnellinen. Nyt he ovat vielä tottelemattomia, mutta he saavat aikanaan kasvun tottelevaisuuteen minulta. Ole rauhassa, olen heidän kasvatuksensa takana.
Maallista isää sinulla ei ole ollut vähään aikaan. Annoin sinulle lumisateen valkeudeksi ja osoitukseksi, että hän pääsi minun lepooni, sinun rakas isäsi.
Annoin sinulle vielä rakkaammaksi meidän taivaallisen Isämme Herra Sebaotin, sinun ja minun Isäni, sillä kaikki tulee minun kauttani armosta.
Sinä kiivailet, minun armostani, Isämme ykseyden puolesta. Hän on Isä ja Hän on Jumala, en minä. Olen Hänen ainosyntyinen Poikansa. KUINKA VOISINKAAN OLLA TEIDÄN ISÄNNE TAI JUMALANNE, MINÄ AINOSYNTYINEN, HÄNEN, JUMALAMME POIKA?
Älä kirjoita enää mitään.
Vaimoni toivoo että on siunauksksi jollekkin samoja kokeneelle!
Sitten Jukka kun penäät noita Hengellisiä kokemuksia, niin se on vastoin Sanaa, ja sitä harrastavat ylpistyneet ja paisuneet uskovat !
Kol. 2:18 Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
9 eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
Siis sinullakin ovat nuo harha näkysi sun muut profetiasi jo korvanneet Kristuksen, eli olet Korittolaisten kaltainen, jotka olivat lihallisia ja joille Jumalan lahjat olivat tärkeämmät kuin itse Herra !
Minä jo sanoin eläväni jokaisen päiväni Herran kanssa ja Hengen johdossa ja opetuksessa ja ohjauksessa ja kasvatuksessa, eli en mene kokemuksesta toiseen, vaan Elän Hengessä.
Eikä minulla siis ole mitään tarvetta tai halua kehuskella niillä siunauksilla ja Pyhän Hengen vaikutuksilla, joita olen Herran suuresta armosta saanut kokea, se kaikki on tapahtunut silkasta armosta ilman ansiota, eikä se siten minua itseäni mihinkään korota !
Mutta sinulla on näköjään ihan toinen asenne ja sinä siis pyrit ottamaan kunnian Jumalan teoista itsellesi, vaikka minä siis pidän sinun kokemuksiasi vain eksytyksen hengen tuotoksina, sillä valhe profetiat jo sen paljastavat, siis profetiat, jotka Sanalla ja Sanan kautta paljastuvat valheiksi ja ovat Totuuden vastaisia !
Jukka, sen verran vielä, että minä tiedän kesksutelumme hyödyttömäksi, sillä olet eksynyt ja eksytetty niin pitkälle, että sinä luulet olevasi oikeassa, ja siten jokainen joka on eri mieltä ja kertoo Totuuden, on mielestäsi vain saa-tanan asialla.
Tämä Sana kertoo sinusta ja tilastasi:
Matt. 6:23 Mutta jos silmäsi on viallinen, niin koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys!
Siis sinäkin luulet pimeyttä valoksi, ja siksi se pimeys on niin suuri, että sinua ei voi auttaa !
Minä uskon näihin jakeisiin, palvelen, olen kuuliainen ja rukoilen Herraani Jeesusta Kristusta Jumalan Poikaa, Jumalan viha on väistynyt minun päältäni.
Jeesuksen tahto tapahtuu minun elämässäni, Isä Jumala on antanut Jeesukselle vallan maan päällä ja taivaassa, ja se valta on täydellinen.
Näissä jakeissa on selvä kuvaus siitä, että Pojalla Jeesuksella Kristuksella on myös ne, Isä Jumalan
seitsemän henkeä. Ja todistus siitä kuinka Isä Jumala on antanut kaike vallan maan päällä ja taivaassa Pojalleen. Ja siitä kenelle on rukoukset suunnattava että elämässä siunauksia saisi.
Ilmestyskirja 5 luku:
Isä Jumalan aivoituksen mukaan kukaan muu kuin Jeesus ei ollut arvollinen avaamaan sinettejä
5. Ja yksi vanhimmista sanoi minulle: "Älä itke; katso, jalopeura Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, on voittanut, niin että hän voi avata kirjan ja sen seitsemän sinettiä".
Tämä jae todistaa sen kuinka Pojalla Jeesuksella on myös Isä Jumalan seitsemän Henkeä.
6. Ja minä näin, että valtaistuimen ja niiden neljän olennon ja vanhinten keskellä seisoi Karitsa, ikäänkuin teurastettu; sillä oli seitsemän sarvea ja seitsemän silmää, jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä, lähetetyt kaikkeen maailmaan.
Tämä jae on todella kova todistus siitä kelle uskova suuntaa rukouksensa. Pyhien rukoukset tuotiin
Jeesukselle Kristukselle, ja näin Isä Jumalan antama valta korostuu tässä jakeessa.
8. Ja kun se oli ottanut kirjan, niin ne neljä olentoa ja kaksikymmentä neljä vanhinta lankesivat Karitsan eteen, ja heillä oli kantele kullakin, ja heillä oli kultaiset maljat täynnä suitsutuksia, jotka ovat pyhien rukoukset,
Tämä jae todistaa sen kuinka Jeesus verellään osti ihmiset Isä Jumalalle. Kaikkien on aika lopettaa
puheet siitä että verellä pestään synnit pois. Armosta, uskon kautta ihminen saa synnit anteeksi
kun antaa elämänsä hallinna Jeesukselle Kristukselle Jumalan Pojalle.
9. ja he veisasivat uutta virttä, sanoen: "Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista.
35. Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaikki hänen käteensä.
36. Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."
En ota nyt vielä ollankaan kantaa näihin sanoihisi Jukka !
Mutta edellisessä viestissäsi oli lopussa hyvin selvästi kehoitus sinulle itsellesi, olla kirjoittamatta enempää !
Miksi et totellut sitä "hengen" sanomaa, vaan toimit sitä vastaan ????
Siis kirjoitit siinä seuraavaa:
" Älä kirjoita enää mitään. "
Kuitenkin kirjoitit, joten mitä ihmettä sinä touhuat Jukka ?
Etkö suostu tottelemaan sitä "henkeäsi", joka sinulle valehtelee ???
Minä tiedän miksi se "henkesi" kehoitti sinua lopettamaan kirjoittelun kanssani !
No, kun sinä ja se valheen henki tulette paljastumaan Pyhän Hengen Valon kautta, sillä Valkeus paljastaa pimeyden vääjäämättä !
Älä kirjoita enää mitään, oli Hengessä saatu kehoitus lopettaa kirjoitus. Mutta sitähän sinä et ymmärtänyt! Kun lihassa kirjoittelet ja tulkitset Raamattua ja toisen hengellisiä kirjoituksia niin kuinka vaikeaa se ymmärtäminen onkaan sinulle. PS,Lue evankeliumia Matteuksen mukaan 33/38 käännös ja jätä kirjeet lukematta niin ehkä löydät totuuden.
Vai ei se kehoitus ollutkaan sinulle !
Vaikka kaikki muu oli sinulle itsellesi, niin se ikävämpi osa sitten ei ollutkaan !
Älä viitsi Jukka, mitä enemmän kirjoitat, sitä enemmän siis paljastut !
Nytkin haluat minun lukevan jonkun osan raamatusta, ja sitten olet jo raakkaamassa osaa pois, eli kirjeitä, jotka paljastavat harhaoppisi !
Lue sinä niitä kirjeitä, ja Johanneksen evankeliumia, siis Johanneksen evankeliumin alusta voit jo löytää Totuuden esim. Jeesuksen Jumaluudesta !
Sinun "hengelliset" kirjoitukset ovat valhe hengen tuotosta, ja itse olet lihallinen ja sielullinen, joka luulet omia sielullisia halujasi ja kuvitelmiasi totuudeksi, vaikka ne ovat oman sielusi tuotoksia vain !
Olet hyvä esimerkki ns. ylihengellisestä uskovasta, joka elää omassa harhaisessa maailmassaan ja joka on kadottanut todellisuuden !
Sinä sanoit, että uskosta osattomat vihaavat sinua, muka Kristuksen tähden !
Totuus kuitenkin on se, että hurmahenkisyydelläsi ja hörhöilylläsi olet ihan ITSE sen vihan aiheuttanut, eli et kykene tulemaan edes uskosta osattomien kanssa, vaan olet heillekin "profetoinut" sun muuta !
Raamattu nimittäin sanoo selvästi, miten oikean Uskovan Jumalan palvelijan kohdalla tulee asioiden olla suhteessa uskosta osattomiin, eli ulkopuolisiin:
1 Varma on tämä sana: jos joku pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, niin hän haluaa jaloon toimeen.
2 Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan,
3 ei juomari, ei tappelija, vaan lempeä, ei riitaisa, ei rahanahne,
4 vaan sellainen, joka oman kotinsa hyvin hallitsee ja kaikella kunniallisuudella pitää lapsensa kuuliaisina;
5 sillä jos joku ei osaa hallita omaa kotiansa, kuinka hän voi pitää huolta Jumalan seurakunnasta?
6 Älköön hän olko äsken kääntynyt, ettei hän paisuisi ja joutuisi perkeleen tuomion alaiseksi.
7 Ja hänellä tulee myös olla hyvä todistus ulkopuolella olevilta, ettei hän joutuisi häväistyksen alaiseksi eikä perkeleen paulaan.
Kol. 4:5 Vaelluksessanne olkaa viisaat ulkopuolella olevia kohtaan, ja ottakaa vaari oikeasta hetkestä.
Mutta sinä olet siis onnistunut ihan itse tällä hillumisellasi eli ylihengellisyydellä, joksi sitä nimitän, suututtamaan jopa nuo ulkopuolella olevat !
Siis Sana todistaa sinua vastaan monella tapaa, eli olet siis väärä profeetta, joka ei täytä mitään Raamatun perus vaatimuksiakaan !
Tee näin että pelastut ja perit iankaikkisen elämän!!!!!
Annan tässä sinulle neuvoja, kuinka voit antaa elämäsi Jeesukselle ja kokea, että hän rakastaa sinua. Jos et ole antanut vielä elämääsi Jeesukselle, niin tee se nyt, kun luet tätä tekstiä. Etsi paikka, jossa voit olla yksin. Mene polvillesi. Tunnusta Jeesukselle syntisi juuri niillä sanoilla, jotka ovat ajatuksissasi ja sydämmessäsi. Yksin ollessasi olet vain sinä synteinesi ja Herra Jeesus Kristus, johon voit uskoa ja turvata, olkoon sinun elämäsi tilanne mikä tahansa sillä hetkellä. Kun saat syntyä uudesti ylhäältä, koet Pyhässä Hengessä, että olet uusi luomus, Herramme Jeesuksen opetuslapsi, joka on opetusta vailla. Pyhä Henki muistuttaa ja opettaa. Pyhä Henki ottaa Jeesuksen omasta ja todistaa, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika. Kun olet antanut elämäsi Herrallemme Jeesukselle, voit joka asiassa täydellisesti luottaa hänen apuunsa. Herra Jeesus tahtoo, että avaat suusi rukoukseen ja anot häneltä ja se on varmaa että
kauan ei tarvitse vastausta odottaa,AAMEN!
Herrani Jeesus Kristus Jumalan Poika siunaa jokaista RUKOILIJA JA PARANNUKSEN TEKIJÄÄ, AAMEN!
Etkö sinä reppana enää osaa edes keskustella toisen ihmisen kanssa ?
Oletko noin pahasti kadottanut todellisuuden tajusi ?
Leijut ihan omissa sfääreissäsi !
En enää yhtään ihmettele sitä, että moni on lopen kyllästynyt sinuun ja hyljeksii sinua !
Herää harhoistasi ja ala käyttäytyä ihmisen tavoin !
23 Mutta vältä tyhmiä ja taitamattomia väittelyjä, sillä tiedäthän, että ne synnyttävät riitoja.
24 Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään;
25 hänen tulee sävyisästi ojentaa vastustelijoita; ehkäpä Jumala antaa heille mielenmuutoksen, niin että tulevat tuntemaan totuuden
Olen lueskellut teidän välistä keskustelua, en tuomitse ketään en Jukkaa terveiset sinne Lahteen, en luetaankosanaa2 ja en itseäni. Jumala meille armahtakoon osaamista sävyisään keskusteluun. Kaikki olemmme Jumalan lapsia tavallamme.
Voi sinua "tomumaja" !
On sinulla tuota inhmillistä "rakkautta" jonka kautta ja vuoksi sinä olet valmis vain taputtelemaan päähän sitä, joka Raamatun mukaan on kirottu !
Siis Jukka opettaa toista "jeesusta" ja toista "evankeliumia", eikä hän ole ottanut vuosienkaan kehoitusten kautta ja aikana onkeensa, mutta sinä siis yhä lepertelisit ja siten sallisit hänen levittävän antikristuksen oppia ympäriinsä !
Ei Jeesuskaan kohdellut silkki hansikkain uppiniskaisia harhaopin levittäjiä !
Matt. 12:34 Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette pahoja? Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.
Matt. 23:33 Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?
Myös Jumalan palvelija Johannes Kastaja toimi samoin:
Matt. 3:7 Mutta nähdessään paljon fariseuksia ja saddukeuksia tulevan kasteelle hän sanoi heille: "Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa?
Mutta sinäkin otat tomumaja vain osan Raamatusta, ja jätätä nämä kohdat huomioimatta ja siten lepertelylläsi olet hyväksymässä uskovien keskuudessa harhaoppien levittämisen !
Etkö tajua omien toimiesi seurauksia ja vaikutuksia, etkö tajua omaa vastuutasi Seurakunnan puhtaanapidossa ?
Tässä vielä lisää siitä, miten Herramme Jeesus toimii ja mikä on Hänen suhtautumisensa:
Joh. 8:44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.
1. Joh. 3:8 Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot.
Mutta nykyään teitä lepertelijöitä riittää Suomessa, ja sen vuoksi "seurakunnissa" levitetään kaikkia mahdollisia harhaoppeja, eli te lepertelijä ja "rakkaudelliset" siis mahdollistatte sen harhaoppien levittämisen vapaasti !
Opi tomumaja kantamaan vastuusi tässä asiassa, sillä nyt et ole Totuuden ja Armon asialla, sillä jätät Totuuden sanomisen pois !
Raamattu nimittäin opettaa jopa näin meitä toimimaan:
1. Tim. 5:20 Syntiä tekeviä nuhtele kaikkien kuullen, että muutkin pelkäisivät.
>>Etkö tajua omien toimiesi seurauksia ja vaikutuksia, etkö tajua omaa vastuutasi Seurakunnan puhtaanapidossa ?<<
Olen kovasti pahoillani ja anteeksi jos aiheutin viesteilläni pahaa mieltä tai jotain sekaannusta. Kai minä sitten olin ymmärtämätön?
Alla oleva Raamatunjae vain itselleni:
>> Jaak. 3:1
Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion<<
Joten jätän opetustehtävät teille kaikinmokomin ja pysyttelen sivummalla, vaikka kauniita lauluja soitellen. https://www.youtube.com/watch?v=TJWU9J59z_Q
Olet näemmä herkkä, joten älä nyt liikaa ota itseesi !
Et ole aiheuttanut pahaa mieltä, ehkäpä minä olin liian jyrkkä sinun kanssasi, joten olen aidosti pahoillani !
Mutta mieti tuota asiaa jota kirjoitin ja tutkistele sitä Herran edessä, ehkäpä Hän osaa asian paremmin sinulle selvittää !
Siis tutki Sanasta laajemmin noita asioita, ja ano Herralta itsellesi opetusta aiheesta, joka näemmä oli sinulle uusi ja uutta.
Itselleni Herra opetti jo aikoja sitten nuo asiat, ja silloin Hän tiukasti puhui eräänkin Sanankohdan kautta minulle vastuustani Hänen edessään:
Hesekiel 3
17 "Ihmislapsi, minä olen asettanut sinut Israelin heimolle vartijaksi. Kun kuulet sanan minun suustani, on sinun varoitettava heitä minun puolestani.
18 Jos minä sanon jumalattomalle: sinun on kuolemalla kuoltava, mutta sinä et häntä varoita etkä puhu varoittaaksesi jumalatonta hänen jumalattomasta tiestänsä, että pelastaisit hänen henkensä, niin jumalaton kuolee synnissänsä, mutta hänen verensä minä vaadin sinun kädestäsi.
19 Mutta jos sinä varoitat jumalatonta ja hän ei käänny jumalattomuudestansa eikä jumalattomalta tieltänsä, niin hän kuolee synnissänsä, mutta sinä olet sielusi pelastanut.
20 Ja jos vanhurskas kääntyy pois vanhurskaudestansa ja tekee vääryyttä ja minä panen kompastuksen hänen eteensä, niin hän kuolee-kun et sinä häntä varoittanut, niin hän synnissänsä kuolee, ja vanhurskautta, jota hän oli harjoittanut, ei muisteta-mutta hänen verensä minä vaadin sinun kädestäsi.
21 Mutta jos sinä vanhurskasta varoitat, ettei vanhurskas tekisi syntiä, ja hän ei tee syntiä, niin hän totisesti saa elää, koska otti varoituksesta vaarin, ja sinä olet sielusi pelastanut."
Hesekiel 33
6 Jos taas vartija näkee miekan tulevan, mutta ei puhalla pasunaan eikä kansa saa varoitusta, ja miekka tulee ja ottaa pois jonkun sielun heistä, on hän otettu pois synnissänsä, mutta hänen verensä minä vaadin vartijan kädestä.
7 Ja sinä, ihmislapsi! Minä olen asettanut sinut Israelin heimolle vartijaksi. Kun kuulet sanan minun suustani, on sinun varoitettava heitä minun puolestani.
8 Jos minä sanon jumalattomalle: jumalaton, sinun on kuolemalla kuoltava, mutta sinä et puhu varoittaaksesi jumalatonta hänen tiestänsä, niin se jumalaton kuolee synnissänsä, mutta hänen verensä minä vaadin sinun kädestäsi.
9 Mutta jos sinä varoitat jumalatonta hänen tiestänsä, että hän kääntyisi siltä pois, eikä hän tieltänsä käänny, niin hän kuolee synnissänsä, mutta sinä olet sielusi pelastanut.
10 Ja sinä, ihmislapsi! Sano Israelin heimolle: Näin te sanotte: 'Niin, rikoksemme ja syntimme ovat meidän päällämme, ja me riudumme niiden tähden. Kuinka me voisimme pysyä elossa?'
11 Sano heille: Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, ei ole minulle mieleen jumalattoman kuolema, vaan se, että jumalaton kääntyy tieltänsä ja elää. Kääntykää, kääntykää pois pahoilta teiltänne; ja minkätähden te kuolisitte, Israelin heimo!
12 Ja sinä, ihmislapsi! Sano kansasi lapsille: Vanhurskasta ei pelasta hänen vanhurskautensa sinä päivänä, jona hän rikkoo, ja jumalaton pääsee suistumasta turmioon jumalattomuutensa tähden sinä päivänä, jona hän kääntyy pois jumalattomuudestaan, ja vanhurskas ei voi elää vanhurskautensa turvin sinä päivänä, jona hän syntiä tekee.
13 Jos minä sanon vanhurskaalle, että hän totisesti saa elää, mutta hän sitten luottaa vanhurskauteensa ja tekee vääryyttä, niin hänen vanhurskauttansa ei ensinkään muisteta, vaan hän kuolee vääryydessään, jota on tehnyt.
14 Ja jos minä sanon jumalattomalle, että hänen totisesti on kuoltava, mutta hän kääntyy pois synnistänsä ja tekee oikeuden ja vanhurskauden
15 -antaa takaisin, tuo jumalaton, pantin, korvaa riistämänsä ja vaeltaa elämän käskyjen mukaan, niin ettei vääryyttä tee-niin totisesti hän saa elää; ei hänen ole kuoltava.
16 Hänen syntejänsä, jotka hän on tehnyt, ei ensinkään muisteta: hän on tehnyt oikeuden ja vanhurskauden, hän totisesti saa elää.
17 Ja vielä sinun kansasi lapset sanovat: 'Herran tie ei ole oikea'. Juuri heidän omat tiensä eivät ole oikeat.
18 Jos vanhurskas kääntyy pois vanhurskaudestansa ja vääryyttä tekee, on hänen sentähden kuoltava.
19 Ja jos jumalaton kääntyy pois jumalattomuudestansa ja tekee oikeuden ja vanhurskauden, saa hän sentähden elää
Eikö tomumaja ole vakava sanoma siitä vastuusta, joka sillä on, jonka Herra asettaa johonkin tehtävään, eli en voi olla sanomatta, Herra sen tuon kkautta selvästi opetti.
Herra opetti tuon silloin kun Hän opetti minua, että mitä on "kehoittajan" tehtävä Seurakunnassa.
Kehoittaja siis kehoittaa ja varoittaa ja nuhtelee rohkaisee ja kannustaa...
Mutta siinä tulee olla uskollinen, mihin Herra kehoittaa ja mitä Hän tahtoo palvelijansa tekevän ja sanovan.
Mutta eihän se voi ymmärtää näitä asioita ja niiden syvyyksiä, jolle Herra ei asiasta ja aiheesta ole opetusta vielä antanut.
Mutta tehtävän kautta tulee siis vastuu, ja sitä vastuuta ei tuon Sanan mukaan pääse pakoon !
Selvensikö tämä kirjoitus tätä asiaa sinulle "tomumaja" ?
>>Selvensikö tämä kirjoitus tätä asiaa sinulle "tomumaja" ?<< Kyllä tietenkin on ollut selvää, tai selviääkö se lopullinen totuus tarkalleen ja tieto vasta meille kuin siellä Taivaassa kerran? Tuosta herkkyydestä vielä, olen herkkä ja ollut aina, mutta ajottain yliherkkä. Ei matkamme täällä ole aina niin itsestään selvää sileää, eikä ole polkulle luvattukkaan sellaiseksi tasaiseksi kulkea, monen ahdistuksen kautta taistellen löydämme perille Taivaaseen.
-27.12.2015-
Jopa on syntinen röyhkeys työntänyt itseänsä esille ja kaikkien silmien nähtäväksi. Tehän olette ilmiselvästi sekaantunut pahuuden henkivaltojen ja näiden palvelijoiden juonitteluihin ja aikaansaannoksineen kuten juuri noiden valhejuutalaisten ja valhekristittyjen noitien puuhasteluihin, mistä kyllä rangistuksia saatte kuten jokainen muukin, joka näiden harjoittamiseen ja levittämiseen syyllistyy, ja lienette jo saanutkin. Ja sitten teillä vielä röyhkeyttä kehottaa muita tekemään parannusta.
Älköön kukaan ottako tosissaan täällä "uskovien" kirjoituksia älköönkä sekaantuko niiden esittelemiin noituuksiin ja harhaoppeihin koskaan missään mitenkään älköönkä niitä levitelkö, tulivatpa ne sitten millä nimikkeellä tahansa, vaan pysyköön niistä visusti erossa älköönkä niitä myöskaan rahoittako. Ja hävittäkää tällaiset materiaalit hallustanne, ellette Kaikkivaltiaan Pyhästa Tahdosta käytä niitä todisteina tällaista syntiä harjoittavia vastaan.
Jäljet johtavat jälleen kerran samalla sylttytehtaalle, mikä ei ole mikään ihme. Tokihan tämä tunnetaan, kuka on porttokristillisyyden salassa varjeltu kumppani. Tässähän se tuli jälleen todistetuksi palstalle tuoduissa kirjoituksissa.
Valhejuutalaiset noidat ja muut Kristuksen ja Kaikkivaltiaan viholliset pelkäävät sydänjuuria myöten nimenomaan Koraanin ja profeetta Muhammadin ilmoittamaa oikeata Islamia ja samalla profeetta Muhammadia, sillä nämä tuovat toteutuessaan ehdottoman tuomion näiden päälle ja lopettavat heidän noituutensa ja muun vääryyden harjoittamisensa.
Siksi "uskovat" yrittää vähätellä Koraania ja profeetta Muhammadia, mutta sen sijaan korottaa äärimmäisen tuomittavaa, syntistä riivaajien palvelemista, tätä ns. Mustan Raamatun ja muutakin noituutta, joiden tuntemisella ja harjoittamisella nämä valhejuutalaiset ja valhekristityt ja muutkin noidat yrittävät harjoittaa Kaikkivaltiaan ja Kristuksen edessä laitonta auktoriteettia, estää laillisen auktoriteetin harjoittamista samoin kuin kaapata itselleen varallisuutta, joka ei heille kuulu.
"Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.
Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään." (Matt.7:16-20)
"Joko tehkää puu hyväksi ja sen hedelmä hyväksi, tahi tehkää puu huonoksi ja sen hedelmä huonoksi; sillä hedelmästä puu tunnetaan.
Kaikkivaltiaan Pyhien Ilmoitusten ja Kirjoitusten kuten Koraanin sotkeminen pimeyden lasten noituuksiin ja epäjumalien (riivaajien ja näkyvän maailman mahtavien) palvelemiseen ja tähän ohjaaviin materiaaleihin sekä näiden asettaminen tasavertaiseen asemaan on Kaikkivaltiaan, Kristuksen ja Kaikkivaltiaan muiden lähettiläiden kuten profeetta Muhammadin sekä Kaikkivaltiaan Pyhän Hengen, Sanan, Lain ja näiden ilmoittaman Pyhän Järjestyksen halventamista ja väheksymistä samoin kuin pyrkimystä estää Kaikkivaltiaan Pyhän Tahdon ja Kristuksen Opetuslapseuden toteutumista tänä Kristuksen Uuden Liiton aikana. Tällaisesta kapinoinnista on määrätty kuolemantuomio.
Noituus väärien jumalien palvelemisineen on kielletty kuolemanrangaistuksen uhalla
Noituus, etenkin yhdistettynä väärin jumalien (henkivaltojen ja näkyvän maailman mahtavien) palvelemiseen (asettamiseen Kaikkivaltiaan rinnalle ja/tai yläpuolelle) on kuolemanrangaistuksen uhalla kielletty myös Kristuksen Uuden Liiton aikana samoin kuin Koraanin ja profeetta Muhammadin ilmoittaman elämänjärjestelmän, Aabrahamin uskon, sen oikean Islamin keskuudessa, joka vahvistaa Koraanin ja profeetta Muhammadin kautta Kaikkivaltiaan Pyhän Lain (Tooran) noudattamisen sekä muut Kaikkivaltiaan Pyhät Ilmoitukset ja Kirjoitukset.
Profeetta Muhammad myös todistettavasti tuomitsi ja toimi Tooran mukaisesti, vieläpä kirjaimellisesti vedoten sen käskyihin, säädöksiin ja oikeudentuomioihin.
Ja Suomenmaa on Kaikkivaltiaan Pyhän Säätämyksen mukaisesti jo saatettu tämän oikean Islamin alaisuuteen. Ja sillä tiellä nyt edetään.
Noituus, etenkin yhdistettynä väärien jumalien (henkivaltojen ja näkyvän maailman mahtavien) palvelemiseen (asettamiseen Kaikkivaltiaan rinnalle ja/tai yläpuolelle) on siten kielletty kuolemanrangaistuksen uhalla myös Venäjän (Russian) Tsaarikunnan eli Keisarikunnan ja sen Suomenmaan (Suomen) Suuriruhtinaanmaan eli Suuriruhtinaskunnan alueella Kristuksen nimessä ja Kaikkivaltiaan Pyhä Henki eli Totuuden Henki sen apostolisen (apostolien) seurakunnan ja profeetta Muhammadin kautta vahvistakoon.
jatkuu...
Arkkienkeli Gabriel tuo
ankaruuden ja verenvuodatuksen
Sitten he (joukko juutalaisia rabbeja) sanoivat: "Kerro meille Hengestä."
Jumalan lähettiläs vastasi: "Minä vannotan teitä Jumalan ja Hänen israelilaisten puolesta tekemiensä tekojen kautta! Tiedättekö te Gabrielin, joka tulee luokseni?"
"Kautta Jumalan", he vastasivat, "kyllä, mutta hän on meidän vihollisemme, Muhammad, sillä hän on enkeli, joka tuo ankaruuden ja verenvuodatuksen. Ellei näin olisi, seuraisimme sinua."
s. 180
Ibn Hisham, Profeetta Muhammadin elämäkerta, arabiankielisestä 800-luvun alkuteoksesta, Sirat Rasul Allah (lyhentäen suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila), 1999 Basam Books Oy.
Eiköhän oteta Kaikkivaltiaan Pyhä Sana ja Laki tässäkin elämän perustaksi, etenkin nyt, kun Suomenmaa on siirtynyt jo Koraanin ja profeetta Muhammadin ilmoittaman oikean Islamin alaisuuteen.
Varkaiden nimet ja yhteystiedot otettakoon selville ja laitettakoon julkiseksi niin tiedetään, mistä tavoittaa sitten, kun aletaan käymään ns. islamilaista oikeutta.
Varkaan ja varkauden Jumalan oikeuden mukainen tuomitseminen, rangaistukset ja korvaukset:
Yleislinjaus varastamiseen:
"Älä varasta." (2.Ms.20:15 & 5.Ms.5:19)
"Älä himoitse (tavoittele) lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa." (2.Ms.20:17)
"Älä himoitse (tavoittele) lähimmäisesi vaimoa. Älä halaja lähimmäisesi huonetta, älä hänen peltoansa, älä hänen palvelijaansa, palvelijatartansa, härkäänsä, aasiansa, äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa.' (5.Ms.5:21)
"Varkailta taasen, olkootpa mies- tai naispuolisia, leikatkaa kädet. Se on palkka heidän omista teoistaan ja muita varoittava kuritus Jumalalta. ALJAH (Jumala) on mahtava, viisas.
Mutta ken tekee katumuksen ja parannuksen pahoista teoistaan, häntä kohtaan on ALJAH (Jumala) sääliväinen. ALJAH (Jumala) on totisesti armahtava, laupias."
(Koraani 5:38-39)
"Mutta jos sinun kätesi tai jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; parempi on sinulle, että käsipuolena tai jalkapuolena pääset elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat kädet tai molemmat jalat tallella, heitetään iankaikkiseen tuleen.
Ja jos sinun silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; parempi on sinun silmäpuolena mennä elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvetin tuleen." (Matt.18:8-9 & Mark.9:43-48)
"Joka varastaa Aadamin (ihmisen) ja joko myy hänet tahi pitää häntä hallussansa, se rangaistakoon kuolemalla." (2.Ms.21:16)
"Jos joku tavataan siitä, että hän on varastanut jonkun veljistään, israelilaisista, ja kohdellut häntä tylysti tai myynyt hänet, niin varas kuolkoon. Poista paha keskuudestasi." (5.Ms.24:7)
jatkuu...
profeetta Muhammadin komentoon
Najranin kristityt noudattivat keisarin uskontoa joistakin eroista huolimatta. He uskoivat, että Jeesus oli Jumala, Jumalan Poika ja kolmas kolmesta. Näin kristityt uskovat.
He perustelivat väitettään, että hän oli Jumala, sillä, että hän herätti kuolleita henkiin, paransi sairaita, tunsi salatun ja loi savesta linnun hahmon, puhalsi siihen hengen ja siitä tuli lintu. Tämä kaikki tapahtui todellisuudessa Jumalan luvalla (Koraani 19:21) "merkiksi ihmisille".
Sitä että hän olisi Jumalan Poika, he perustelivat sillä, että hänellä ei ollut tunnettua isää ja että hän puhui kehdossa, mitä yksikään ihminen ennen häntä ei ollut tehnyt.
Sitä että hän olisi kolmas kolmesta, he perustelivat sillä, että Jumala on sanonut: "me teimme", "me käskimme", "me loimme", ja "me säädimme". He väittävät, että jos Jumala olisi vain yksi, Hän olisi sanonut: "minä tein", "minä säädin", "minä käskin" ja "minä loin". Jumala tarkoitti itseään, Jeesusta ja Mariaa. Kaikista näistä väitteistä on Koraanissa laskeutunut ilmoituksia.
Kun nuo oppineet olivat puhuneet, Jumalan lähettiläs sanoin heille: "Kääntykää Islamiin!" He vastasivat: "Me olemme jo kääntyneet!" Jumalan lähettiläs väitti vastaan: "Te ette ole kääntyneet!" He sanoivat: "Olemmehan; me käännyimme jo ennen sinua!".
Jumalan lähettiläs sanoi: "Te valehtelette! Se että te väitätte, että Jumalalla on Poika, estää teitä kääntymästä Islamiin, samoin kuin ristin palvominen ja sianlihan syöminen."
He kysyivät: "Kuka sitten oli Jeesuksen isä, Muhammad?" Jumalan lähettiläs vaikeni eikä vastannut heille.
Silloin Jumala lähetti tätä ja kaikkia heidän erimielisyyksiään koskevan ilmoituksen, Imranin perheen suuran (3) alusta ensimmäiset kahdeksankymmentä jaetta.
Kun Jumalan lähettiläs oli saanut Jumalalta tämän kertomuksen, joka ratkaisi heidän erimielisyytensä ja kun häntä oli käsketty kiroamaan heidät (Koraani 3:61), jos he vastustaisivat häntä, hän kutsui heitä langettamaan molemminpuolisen kirouksen.
He vastasivat: "Abul-Qasim, anna meidän neuvotella keskenämme asiasta. Sen jälkeen palaamme kertomaan, mitä aiomme."
Niin he poistuivat. Kun he olivat jääneet keskenään, he sanoivat aqibille, joka päätti heidän asioistaan: "Abdalmasih, mitä sinä ajattelet?"
Hän vastasi: "Kautta Jumalan, kristityt, tehän tiedätte, että Muhammad on Jumalan lähettämä profeetta ja että hän on tuonut ratkaisevan todisteen toveristamme (Jeesuksesta). Te tiedätte hyvin, että jos jokin kansa on langettanut molemminpuolisen kirouksen profeetan kanssa, se on tuhoutunut, niin nuoret kuin vanhatkin. Jos niin teette, teidät tuhotaan viimeiseen mieheen.
Jos tahdotte pitää kiinni uskonnostanne ja pysyä siinä, mitä toverinne (Jeesus) on teille aikoinaan tuonut, tehkää sopimus tämän miehen kanssa ja palatkaa sitten maahanne."
Niin he palasivat Jumalan lähettilään luo ja sanoivat. "Abul-Qasim, emme me tahdo langettaa molemminpuolista kirousta sinun kanssasi. Me olemme päättäneet antaa sinun jäädä uskontoosi ja pysyä itse uskonnossamme. Lähetä kuitenkin meidän mukaamme joku tovereistasi, johon me tyydymme, ja hän saa ratkaista meidän kiistamme, jotka koskevat omaisuutta. Me alistumme teidän ratkaisuihinne."
Jumalan lähettiläs vastasi: "Tulkaa illalla uudestaan luokseni, niin lähetän mukaanne luotettavan ja vahvan miehen."
s. 196-198
Ibn Hisham, Profeetta Muhammadin elämäkerta, arabiankielisestä 800-luvun alkuteoksesta, Sirat Rasul Allah (lyhentäen suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila), 1999 Basam Books Oy.
Päätit sitten pilata tämänkin ketjun siihen kuulumattomilla viesteilläsi !
Tunnustaa luterilaista uskoa mutta ei ole vauvana kastettu . Vääräprofeetta taitaa olla muslimi . Muu uskoisten kanssa tehtyjä lapsia ei yleensä ole kastettu missään kirkossa eikä vauvoja kasteta vapaissa suunnissa . Nythän on kyse sielun pelastuksesta eikä tämän maailman asioista . Mikäli haluaa pelastua on etsittävä ensin Jeesus ja risti . Kun on aikuinen voi lukea evankeliumia itse ja käydä raamattukoulua. On myös alfakursseja missä selitetään jotain . Jumalan luokse on vain yksi tie . Jeesus tie. Miksikö. Siksi koska kaikki ihmiset ovat syntisiä . Eläinuhrit muistuttaa tästä syntisyydestä mutta eivät pelasta sielua. Vaikka uhraa kuinka paljon eläimiä ja rahaa tai tavaraa ei silti pääse vapaaksi synneistään vaan jatkaa taas pahantekoa. Jeesus voi vapauttaa ja antaa rauhan . Levottomat henget ja viha voi lähteä pois vain Jeesuksen kautta. Etsivä löytää kolkuttavalle avataan. Jeesus on sama eilen tänään ja iankaikkisesti.
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut että hän antoi ainokaisen Poikansa ettei yksikään joka häneen uskoo hukkuisi vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Jeesus Kristus on Herra.