Onko naisilla ja miehillä eroa evankeliumin työssä?
Voiko nainen toimia pappina ja johtotehtävissä?
Pappisluokka ja pappeusjärjestelmä kuuluivat vanhan liiton aikaan.
Erityinen pappeus kuului vain Leevin sukuun ja vain Aaronin jälkeläisille. Nämä miehet toimittivat pyhäkköpalvelusta. Yleinen pappeus kuului sekä miehille että naisille vanhassa- että uudessa liitossakin.
Vanhassa liitossa ylimmäinen pappeus oli leeviläisten heimossa Aaronin jälkeläisillä ja vain virheettömillä miehillä.Yleinen pappeus oli naisilla ja miehillä.
Uudessa liitossa yleinen pappeus on miehillä ja naisilla ja Ylipappeus yksin Jeesuksella Kristuksella. (Hebr 8-9 luvut, 1 Piet 2:9, Gal 3:28)
Juutalaisten sukukirjat tuhoutuvat Jerusalemin hävityksessä v.70 jkr ja sen jälkeen vanhan liiton pappisjärjestelmän pappien perään ei ole ollut mahdollista päästäkään. Liekö Jumalan suunnitelma että sukukirjat katosivat? Sukukirjat olivat Israelin kalleimpia aarteita ja olisivat estäneet uuden liiton mission ajattelua yksin Jeesuksesta Kristuksesta ylimmäisenä pappina.
Uudessa liitossa jokainen uskovainen on "pappi." (1 Piet 2:5,9) Näitä uuden liiton "pappeja" ei koskaan missään yhteydessä kuitenkaan nimitetä ja kutsuta papeiksi tai pastoreiksi ilman teologian korkeakoulututkintoa ja joltakin hengellisestä yhdistykseltä saatua työsopimusta tai pappisvihkimystä. Pastorit ja papit ovat nykyisin ammattinimikkeitä johon voi korkeakoulussa pätevöiytyä kuka tahansa. Papit ja pastorit ovat kokonaan pyhittyneet evankeliumin työhön ja evankeliumista he saavat elantonsakin. (1 Kor 9) Aika ja voimat eivät riitä elannon hankkimiseen muualta.
Pastori sana tulee kreikan "poimeen" sanasta ja tarkoittaa (lammasta) paimenta. Pyhä Henki on kaikkien uskovaisten johtaja, ja Jeesus Kristus "paimen" ja pappi. (Joh 10:14) Kristus enkeleineen taivallisessa pyhäkössä. (Hebr 1:14)
Jumalan tarkoitus ei ole ollut koskaan alistaa naista. Ihmisinä olemme samanarvoisia Jumalan edessä.
Jumala edellyttää miehiltä rakkautta vaimojaan kohtaanja vaimoilta kunnioitusta miehiään kohtaan. (Ef 5:33) Ihmiset kuitenkin käsittivät väärin Jumalan järjestelmän miehenä perheen päänä ja alistivat naisen mielivaltaisesti. Naiset olivatkin ja ovatkin usein muissa kuin aidosti kristillisissä piireissä lähinnä "kotiorjan" asemassa. Jumalan profetian lahja on toiminut yhtä hyvin naisten kuin miestenkin kautta. Kaikkina aikoina on ollut myös profetian lahjan saaneita naisia. (Luuk 2:36-38, Apt 21:9)
Paavalin aikainen kulttuuri alisti naisen täysin ja siksi heidän käyttökelpoisuutensa oli rajoitettu.
Naisia ei edes koulutettu, mutta pian heitä toimi lahjoillaan evankeliumin palveluksessa. (Room 16, Apt 18:2-3, Apt 18:24-28) Room 16 luvussa esiintyy nimiluettelossa 10 näista jotka toimivat merkittävissä tehtävissä, jopa apostoleina. Psalmi (huom.VT:n pappisluokankin aikana) kertoo naisista ilosanoman (evankeliumin) tuojina. (Ps 68:12) Raamatun uskonto ei tee erotusta miehen ja naisen välillä. (Gal 3:28)
Pakanakulttuurit kaikki alistivat aina naisen. Pakkovalta herättää aina vastustusta, katkeruutta ja vihaa lopulta. Raamatun uskonto rakkaudesta ei kannusta rakkaudettomaan pakkovaltaan.
Hengelliset kristityt ovat nöyriä ja rakastavia sukupuolesta riippumatta. Evankeliumin virkojen myötä kasvaa aina nöyryys, vastuu, palvelu ja rakkaus. Avioliittiitto, työ ja palvelutehtävät pitää osata eriyttää sopivassa suhteessa kaikessa työ- ja palvelutehtävistä. Naiset evankeliumin työssä ovat kokoaikaisina tavallisesti kokonaan pyhittyneitä evankeliumin asialle. On selvää että perhe ja lapset sitovat naista ajankäytön suhteen että myös emotionaalisesti pieniin lapsiinsa käytännössä enemmän kuin mitä miehellä on mahdollisuutta irroittautua perheestä työhön ja palvelutehtäviin.
Ylpeästi johtajaksi ryhtyminen on tuhoisaa. Hengellisyydessä ainoa johtaja on Pyhä Henki, eikä kukaan voi siksi antaa ihmisjohtajille sijaa sellaisessa merkityksessä että joku määräisi, käskisi ja alistaisi omantunnon asioita joissa Pyhä Henki vaikuttaa ja toimii kasvattaen, opettaen, nuhdellen ja lohduttaen.
Sukupuolesta riippumatta hengellisiin virkoihin kuuluu nöyryyden, vastuun ja rakkauden lisäksi asiantuntemus, tunnollisuus, ahkeruus, oikeudenmukaisuus, kristillinen myönteisyys ja iloisuus sekä tasa-arvo.
Jatkan heti alla >>>>>>>>>>>>>>>

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jatkoa edelliseen >>>>>>>>>>>>>>>>>>
Miksi Paavali kehotti naisia olemaan vaiti seurakunnan kokouksissa? (1 kor 14:34-35, 1 Tim 2:11-12)
On selvää ettei naisen sovi hallita miestään. (Ef 5 :21- 25) Kun naiset pääsivät mukaan kokouksiin, he olivat kouluttamattomia, oppimattomia ja siksi innoissaan. He olivat puheliaita ja pyrkivät ottamaan mahdollisesti heille kuulumattomia vapauksiakin. On tulkittu että naiset olisivat häirinneet kokouksia liialla puheliaisuudellaan. Kun tarkastelemme 1 Kor 14 luvusta 26-40 on siellä kysymys asiayhteydessä kokouksien järjestysasioista, ei siitä kuka saa opettaa ja kuka ei saisi opettaa. Seurakunnassa oli sopimatonta naisten pulista häiriten. (jae 34) Paavali antaa mm.ohjeen että 2-3 voi puhua ja muut arvosteltoot. Ei ollut sopivaa naisten jatkuvat keskustelut kokouksissa vaan kaiken piti tapahtua arvokkaasti ja hyvässä järjestyksessä. (39-40)
Paavali myös ilmeisesti varoi tarpeettomasti loukkaamasta ihmisiä jotka elivät sen ajan naista alistavassa juutalaisessa ja kreikkalaisessa kultuurissa. Kristilliseen seurakuntaan liitettyinä naiset saivat samoja armolahjoja kuin miehetkin sen mukaan sitten kun oppivat. Se on todiste Jumalan hyväksymisestä naiset työhönsä!
Näyttäkin siltä että Paavali ensin yhteiskunnallisista syistä rajoitti naisten toimintaa koska naisten toiminta olisi herättänyt ankaraa vastustusta sen ajan kulttuurissa eikä olisi siksi edistänyt Herran asiaa.
Myöhemmin Paavali otti naisia evankeliumin työhön, kun asenteet sen sallivat paremmin ja naiset oppivat evankeliumin päästyään kotiorjan asemasta kristilliseen järjestykseen. (Room 16) Lukemattomat ovat sielut jotka ovat tulleet johdetuksi Herran luo naisten uhrautuvan työn toimesta. Voisiko Paavali tänään, tai joku muu kieltää naisen toimimisen evankeliumin työssä lähimmäistensä pelastamiseksi?
Jos naisen tulisi vaieta seurakunnassa tarkoittaisi se käytännössä että Jumalan hyvyys loppuisi naisen astuessa seurakuntaan. Jumalan hyväksyntä päättyisi jos nainen avaisi suunsa seurakunnassa? Nainen voisi kuitenkin puhua evankeliumista seurakunnan ulkopuolella mitä olisivat miehiltään oppineet?
Naiset olisivat kadonneet kirkosta kokonaan jos Paavalin sana että naisen on vaiettava seurakunnassa olisi tulkittu kirjaimellisesti.
Tämä ei voisi olla Raamatun arvojen mukaista. Mistä on kysymys?
Jumala on käyttänyt naisia erilaisissa tehtävissä. Profetian lahja oli lukuisilla naisilla; 2 Moos 15:20, Tuom 4:4, 2 Kun 22:14, Apt 2:17, 21:9. Paavalin mukaan nainen voisi profetoida ja rukoilla seurakunnassa; 1 Kor 11:5.
Jatkan heti alla >>>>>>>>>>>
Jatkoa edelliseen >>>>>>>>>>>>>>>>
Erilaisia tulkintoja 1-3;
1.) Korinttin seurakunnassa oli jotakin erimielisyyttä. Erimielisyyteen viittaa; 1 Kor 1:10-11, 14:26. Paavalin oli saatava järjestys seurakuntaan. Saattaa ollaettä kyseessä oli erimielisyys johon naiset pyrkivät saamaan selvyyttä. Paavali neuvoi naisia kääntymään miestensä puoleen.
2.) Kysymys ei ollut siitä pitäisikö naisen saarnata ja olla johtotehtävissä, vaan kyse oli oikeista asenteista seurakunnassa kun ohjetta annetaan. Paavali käsitteli jotakin tiettyä yksittäistä ongelmaa ja erimielisyyttä. Paavali ei puhunut ja tarkoittanut ohjeeksi siitä pitäisikö naisen olla saarnaajina ja johtajina.
3.)Kysymys olisi siitä miten naisten tulisi oppia jotakin asiaa;
Että naiset oppisivat kokouksissa orientoitumalla hiljaa annettuun opetukseen. Ajan kulttuurissa ei ollut sopivaa keskeyttää opettajaa antamaan vastauksia. Että Paavali neuvoi naisia olemaan keskeyttämättä opetusta kysymyksillään. Naiset voisivat kysellä lisää miehiltään. Seurakunnissa on ollut jännitteitä ohjaajien ja naisten välillä. Paavali piti hiljaisista naisista etteivät naiset hälinällään häiritsisi kokouksien kulkua. Aviomiesten tulisi olla naisten tukena oppimisessa.
Paavali olisi varmasti onnellinen jos voisi edistää evankeliumin asiaa paremmin naisten avulla. Naisten työn vastustajia ovatkin yleensä lähinnä ne jotka eivät itse osallistu aktiivisesti evankeliumin työhön, eivätkä ole vielä saaneet täyttä ymmärrystä evankeliumin työn tärkeydestä ja kiireellisyydestä.
Vasta kun ihminen itse henkilökohtaisesti motivoituu Jumalan valtakunnan asian edistämisessä omien lahjojensa mukaan ymmärtää että Jumala päättää itse kenelle antaa lahjansa sukupuolesta riippumatta.
On kovin uskaliasta kieltää innokasta tekemästä Herran työtä evankeliumin asialla lähimmäisten sielujen pelastamiseksi. (Matt 28:18-20, Mark 16:14-16)
Yhteiskunnallisia rajoituksia ei ole olemassa nykyaikana. Naiset voivat käyttää.kaikkia Herran antamia lahjojaan evankeliumin työssä lähimmäistensä hyväksi ja Herran kunniaksi.
"Israelissa oli siihen aikaan tuomarina naisprofeetta Debora, Lappidotin vaimo." Tuom. 4:4
Paavalilla oli naisia työtovereina: Fil 4:2-3 mainitsee Euodian ja Syntyken. Paavali sanoo jakeessa kolme naisten taistelleen hänen kanssa evankeliumin puolesta. Room 16:3 Paavali mainitsee työtovereikseen naisia.
Apostolien teot mainitsee alkuseurakunnan profetian lahjasta;
"Hänellä oli neljä naimatonta tytärtä joilla oli profetian lahja." Apt 21:9
"Yhdentekevää oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te olette kaikki yksi." Gal 3:28
Jumalan siunausta
Jari Laurila
keskustelija
Aina parempi mitä hiljemmin ovat.