Kansan hyväksi tehty ilmianto ei ole vasikointia, työtön vapaaehtoistyöntekijä ei ole työmarkkinoiden käytettävissä ja työmarkkinatuki kuuluu katkaista.
http://mvlehti.net/2015/12/26/lukija-vokkien-kirjanpito/
Mitähän tosiaan verottaja tuumaa VOKkien touhuista???
http://mvlehti.net/2015/12/26/lukija-vokkien-kirjanpito/
Mitähän tosiaan verottaja tuumaa VOKkien touhuista???
Vastaukset 10
Vanhimmat
ei veronmaksajille kuulu rahoittaa vokkien työtekijöiden ansiosidonnaisia.
Kyllä kuuluu ja kaikkien muidenkin eri järjestöissä vapaaehtoisina toimivien ihmisten ansiosidonnaiset ja kelan peruspäivärahat. Vapaaehtoisuus on olemassa juuri siksi, että verottaja ei saa siitä mitään, mutta työn autettavat kohteet saavat tarvitsemansa avun. Vapaaehtoistyö on näppärion mahdollinen tapa kiertää verot ja olla saamatta palkkaa vapaaehtoisesti tehdystä työstä. Valtio ei pääse näin ollen hyötymään ja se on pääasia koko hommassa. Valtiolla ei ole oikeutta verottaa auttamista. Suomessa tehdään vapaaehtoistyötä ohi verotuksen yli 100 000 eri kokoisessa järjestössä ja vapaaehtoisia on puolitoista miljoonaa suomalaista, joista työttömistä sitten iso osa tekee nykyään vapaaehtoistyötä piditte te ääliöt siitä tai ette.
Ei perkele kuulu.
Ilmiantamalla menee työttömyyskorvaukset noilta liimanhaistajapunikeilta, se nimittäin on laitonta. Juuri tuosta uutisoitiin, kaivakaas joku artikkelilinkit.
Vapaaehtoistyö ei ole verotettavaa työtä ja nylyään työtönkin SAA tehdä vapaaehtoistöitä ilman mitään tuntirajoja. TE-toimisto katsoo vapaaehtoistyön työkykyä ylläpitäväksi kuntouttavaksi toiminnaksi. Olen itsekin työtön ja painan viikot pitkät vapaaehtoistöitä SPR:n riveissä. TE-toimisto ei voi puuttua tekemisiini mitenkään. Jos yrittävät niin esitän vain vastakysymyksen, että olisiko parempi maata kotona tekemättä mitään ja menettää siten työkyky? Yhteiskunnan on vain pakko tyytyä siihen, että verottaja ei pääse hyötymään mitenkään vapaaehtoistöistä. Kieltäydyn jopa vapaaehtoistyön nojalla kaikista työllistämistoimista.
Ja nyt jos sitten täysin suoraan sanon niin minulla ei ole pienintäkään mielenkiintoa tehdä enää koskaan minkäänlaista palkallista työtä. Eipä ole sellaista työtä toisaalta tarjollakaan. Teen vapaaehtoisena työtä jota haluan tehdä omasta vapaasta halustani ja josta on apua muille. Valtion etu saa luvan väistyä, en palvele Suomea maana vaan palvelen vain ihmisiä. Isänmaata ei ole olemassakaan.
Olen tehnyt niin valtavat määrät työttömänä vapaaehtoistöitä, jopa öisin etsintätehtävissä, että jos verottajaa todella kiinnostaisi niin mahtaisi verottajan naama venähtää kun normaalisti työnantajan olisi pitänyt maksaa kymmenien tuhansien tai satojen tuhansien eurojen edestä veroa verottajalle palkastani jos olisin tehnyt työt palkallisena. Mutta kun teen vapaaehtoisena SPR:llä nimeomaan vapaaehtoistyötä niin verottaja ei saa mitään. SPR saa työpanokseni ja autettavat ihmiset saavat apuni. Vain verottaja jää ilman, oikeastaan ajatus on makeakin, ihan oikein verottajalle!
Kaikkien vapaaehtoisuutta vastustavien kauhuksi paljastan, että teen ensi vuodenkin vain ja ainoastaan vapaaehtoistöitä päivästä toiseen, ei puhettakaan, että maksaisin Suomeen veroja. Te maksatte työttömyyskorvaukseni ja minä teen sen turvin vapaaehtoistyötä, mielipidettänne en edes kysy.
Vapaaehtoisuus on verottajan ulottumatomissa Suomessa.
No loinenhan sä oot aina ollut ja aina tulet olemaankin!
Tunnen monta jotka käy ihan rehellisessä päivätyössä ja iltaisin ja viikonloppuisin tekee vokeissa vapaaehtoistyötä.
Avaajan kaltaiset vellihousut vois pitää turpansa kiinni.
Haista vittu, apina