Kilikomppania Köyliöön ja Huittisiin

Vankilaviranomaiset ovat hommanneet ulkomaalaisille vangeille kilipukkeja ja vuohia Köyliön sekä Huittisten varavankilaan. Näissä vankiloissa olevat ulkomaalaiset vangit suorittavat siellä viimeisen vuoden vankeudestaan, heitä on kyseisissä vankiloissa yhteensä noin 300. Näin ulkomaalaisille raiskauksiin ja muihin seksuaalirikoksiin syyllistyneille vangeille tarjotaan mahdollisuus tuntea vankeutensa loppuajan miellyttävämmäksi kun on ympärillä tuttuja eläimiä joita voi paijata ja rakastella. Vangit hoitavat itse näiden "morsiaintensa" ruokkimisen ja muun viihtymisen. Puolueista SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto ovat tukeneet myös taloudellisesti tätä toimintaa, he ovat esimerkiksi lahjoittaneet kondomeja, liukuvoiteita ja muita elikoiden kanssa tarvittavia tarvikkeita vankien käyttöön. Animalian vapaaehtoiset eläinlääkärit tarkastavat eläimet säännöllisesti sukupuolitautien varalta.
2120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ovatko kilipukit vapaaehtoisesti siellä muslimisikojen nussittavina(!)

Äänestä

Islamilaisessa valtakunnassa kaikki ovat vapaaehtoisesti muslimimiehen nussittavana. Se on allahin laki ja tahto.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kuppari-Martti kirjoitti:

Vankilaviranomaiset ovat hommanneet ulkomaalaisille vangeille kilipukkeja ja vuohia Köyliön sekä Huittisten varavankilaan. Näissä vankiloissa olevat ulkomaalaiset vangit suorittavat siellä viimeisen vuoden vankeudestaan, heitä on kyseisissä vankiloissa yhteensä noin 300. Näin ulkomaalaisille raiskauksiin ja muihin seksuaalirikoksiin syyllistyneille vangeille tarjotaan mahdollisuus tuntea vankeutensa loppuajan miellyttävämmäksi kun on ympärillä tuttuja eläimiä joita voi paijata ja rakastella. Vangit hoitavat itse näiden "morsiaintensa" ruokkimisen ja muun viihtymisen. Puolueista SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto ovat tukeneet myös taloudellisesti tätä toimintaa, he ovat esimerkiksi lahjoittaneet kondomeja, liukuvoiteita ja muita elikoiden kanssa tarvittavia tarvikkeita vankien käyttöön. Animalian vapaaehtoiset eläinlääkärit tarkastavat eläimet säännöllisesti sukupuolitautien varalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu