Laittomia siirtolaisia - ei pakolaisia

Pidetäänpäs ne termit hallussa.
41124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

ja perustelut ovat?

Äänestä

Koska joidenkin mielestä ei pidä valehdella, he ovat kehoittaneet käyttämään nimitystä "T U R V A P A I K A N H A K I J A T".

Niin ja ero oli? Ei tarvitse olla pakolainen hakeakseen poliittista turvapaikkaa, mm. Snowden esimerkiksi.

Maahanmuuttajat Suomessa
https://fi.wikipedia.org/wiki/Maahanmuuttajat_Suomessa#Turvapaikanhakijat

"Maahanmuutto julkisessa taloudessa
Maahanmuuton kustannukset

Kustannukset yhteiskunnalle muodostuvat pääasiassa sosiaaliturvasta, joka erityisesti turvapaikkaa hakevien kohdalla on Suomessa jo asuvia kattavampaa. Suomeen kotiuduttuaan kaikki saavat samoja etuuksia. Suomen toimeentulotukijärjestelmä tosin suosii runsaslapsisia perheitä, joita on maahanmuuttajaperheissä usein enemmän.[22] [23]

Maahanmuuttajien toimeentulotuki, asumistuki ja työttömyyskorvaukset maksoivat vuonna 2009 yhteensä lähes 300 miljoonaa euroa ja ulkomaalaisväestön nauttimiin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluksiin kuluu runsaat 200 miljoonaa vuodessa. Kiintiöpakolaisiin kului 110–112 miljoonaa euroa. Kelan etuuksista, eläkkeistä, tuista, päivähoidosta ja esimerkiksi maahanmuuttobyrokratian hinnasta virkamiehistöineen ei löydy tietoa.[23] [22]

Suomen julkiselle taloudelle maahanmuuton aiheuttamat menot olivat OECD:n mukaan vuonna 2011 tuloja pienemmät, sillä valtaosa maahanmuuttajista on parhaassa työiässä.[24]

Turvapaikanhakijat

Sisäministeriön vuonna 2009 julkaiseman selvityksen mukaan turvapaikan hakijat saivat turvapaikkahakemuksen käsittelyn aikana Suomessa koko Euroopan suurimpia tukia.[25] Yleisradion MOT-ohjelma on epäillyt tämän tarkoittavan myös, että Suomi maksaa koko maailman suurimpia tukia turvapaikanhakijoille. Myös MOT:n oman ulkomaantoimituksen tekemässä selvityksessä Suomi oli Euroopan anteliain tukien maksaja.[22] [23] Turvapaikan hakijoiden määrä nelinkertaistuikin vuosina 2007–2009 noin 1 500:sta 6 000 hakijaan.[25]

Turvapaikan hakijoiden korvausesimerkki: Perhe, jossa 2 työtöntä aikuista, 3 lasta.[25]

Suomi 2 283 euroa / kk
Ruotsi 2 143 euroa / kk
Saksa 1 935 euroa / kk
Tanska 1 765 euroa / kk
Ranska 1 740 euroa / kk
Britannia 1 179 euroa / kk
Espanja 1 520 euroa / kk (vain 3 kk:n ajan)
Italia 0 euroa
Kreikka 0 euroa

Maahanmuuton taloudellinen vaikutus

Valtion tulot, kuten verot ja sosiaaliturva- ja eläkemaksut olivat pienemmät kuin menot, kuten maahanmuuttoon liittyvät sosiaalipalvelut. Suomen tulos maahanmuutosta vastasi 0,16 prosenttia bruttokansantuotteesta ja kollektiivisesti luokitellut tulot ja menot huomioiden -0,13 prosenttia. Tulos johtuu pääosin siitä, että maahanmuuttajat tulevat maahan parhaassa työiässä kun taas kulut tulevat eliniän alku- ja loppupäässä."

Äänestä

Kun on tuo huutomerkki alussa tarkoittaa se jotain varmasti?!
En kuitenkaan saa aloittajan tekstistä selvää, mitä hän tekstillään tarkoittaa?!

Äänestä

Sellaista käsitettä kuin "laiton siirtolainen" ei ole olemassakaan muualla kuin typeryksien päässä. Siirtolainen on aina laillinen. Amerikka ja Australia asutettiin siirtolaisilla.

Turvapaikan hakija on aivan oikea termi. Sitä käytetään hyväksi sumeilematta.
Tästä voisi puhua vaikka kuinka mutta en nyt jaksa kun kohta pääsen pukille.

Äänestä
  • Maahantunkeutujia ja kuoriutumattomia karvaperskultamunia ne on kaikki tyyni.

    Äänestä

  • "Sellaista käsitettä kuin "laiton siirtolainen" ei ole olemassakaan muualla kuin typeryksien päässä."

    Älä nimittele, et voi tietää, jos toinen ei tiedä. Laiton pakolainen ehkä kuitenkin on oikein sanottu, illegal immigrants laitn maahanmuuttaja. Onhan maahanmuuttaja laiton,jos sillä ei ole pääsyyn lupaa. Siirtolaisuus taitaa kyllä merkitä sitä, että lupa on jo saatu, saa siirtyä? Pakolainen ei ole aina aito pakolainen, se voisi olla laiton.

    Äänestä

  • Koska olet puhtaasti vain ignorantti, ja siitä huolimatta että kaltaiseltasi tollolta tuskin englannin kieli sujuu, niin tässä on kuitenkin englannin kielinen ytimekäs artikkeli laittomasta siirtolaisuudesta.

    http://eschooltoday.com/migration/what-is-illegal-migration.html

    Jos haluat tutkia asiaa oma-aloitteisesti itse suomen kielellä, KVG.

    Äänestä

  • Näin näyttää olevan.

    Laiton siirtolaisuus
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Laiton_siirtolaisuus

    "Ilman työlupaa siirtolaiset ansaitsevat elantonsa piraattituotteiden kauppiaina

    Laiton siirtolaisuus tarkoittaa siirtolaisuutta, jossa ihmiset siirtyvät maasta toiseen ilman laillista lupaa jääden usein pimeille työmarkkinoille ilman työlupaa, oleskelulupaa, viisumia tai turvapaikkaa. Osa maahantulosta tapahtuu turistina joko turistiviisumilla tai rajoilla, joissa turistiviisumia ei vaadita, ilman viisumia. Ihmissalakuljetus on mediassa näkyvin osa maahantulosta.

    Taloudellisen kehityksen ja yhteistyön järjestö OECD määrittelee laittomaksi maahanmuuttajaksi henkilön, joka

    - on saapunut maahan laittomasti väärennetyillä matkustusasiakirjoilla tai kokonaan ilman passia
    - on saapunut maahan laillisesti asianmukaisella viisumilla, mutta on jäänyt maahan sen umpeuduttua ja on vailla työtä
    - on saapunut maahan laittomasti ja oleskelee sielä ilman oleskelulupaa ja on työtön
    - on saapunut maahan laittomasti ja on työtön sekä työluvaton ja harjoittaa rikollista toimintaa[1]"

    Äänestä

  • dergdg kirjoitti:

    Koska olet puhtaasti vain ignorantti, ja siitä huolimatta että kaltaiseltasi tollolta tuskin englannin kieli sujuu, niin tässä on kuitenkin englannin kielinen ytimekäs artikkeli laittomasta siirtolaisuudesta.

    http://eschooltoday.com/migration/what-is-illegal-migration.html

    Jos haluat tutkia asiaa oma-aloitteisesti itse suomen kielellä, KVG.

    Suvakki koittaa kaikissa lausahduksensa osasissa osoittaa lukijoille, miten hirmu sivistynyt se onkaan. Työlainsäädäntö ei ole selvästikään tuttu asia, eli ulkomailta kirjoittaa melko varmaan. Suomessa tarvitaan lupa tehdä työtä.

    " dergdg
    27.12.2015 22:55
    Koska olet puhtaasti vain ignorantti, ja siitä huolimatta että kaltaiseltasi tollolta tuskin englannin kieli sujuu, niin tässä on kuitenkin englannin kielinen ytimekäs artikkeli laittomasta siirtolaisuudesta.
    http://eschooltoday.com/migration/what-is-illegal-migration.html
    Jos haluat tutkia asiaa oma-aloitteisesti itse suomen kielellä, KVG."

    Äänestä

  • Oleskeluunkin tarvitaan lupa. On näissä rajat, ei sitä edes Schengenin puitteissa voi tehdä mitä tykkää.

    Äänestä

  • Siirtolais termi ainakin on täysin käytössä Etelä- ja Keski-Euroopassa, matkan varrella tänne siirtolaiset muuttuvat pakolaisiksi. Kansanvaeltajija nämä suurinmalta osaltaan kumminkin on.Historian saatossa ihmiset on aina vaeltaneet paremman elintasonsa perään, Nykyään on kehittyneillä/sivistyneillä mailla sosiaaliturva, turvaamaan oman maan heikompaa kansan osaa, sen turvan perässä vaellus täysin tapahtuu.Tämän sosiaaliturvan hyväksikäyttö voidaan kyllä mieltää järkevän ihmisen ajattelu maailmassa laittomaksi.

    Äänestä

  • Laittomista siirtolaisista käytetään yhteistä nimitystä PAPERITTOMAT.

    Eli he ovat maassa ilman oleskelulupaa.

    Äänestä

  • Wikipedia hukkuu virheisiin ja väärään tietoon koska se on tarkistamatonta tietoa. Se ei ole mikään tietosanakirja ja sinne vi kuka tahansa kirjoittaa mitä tahansa. Sellaista käsitettä kuin "laiton siirtolainen" ei oikeasti ole olemassa. USA ottaa joka vuosi noin miljoona siirtolaista maahansa jotka joutuvat opiskelemaan USA,n historiaa, kulttuuria ja kieltä. He joutuvat vannomaan valan jossa sitoutuvat noudattamaan USA,n lakeja ja asetuksia, ja tämän tiukan seulan läpikäytyään USA on saanut jälleen uusia siirtolaisia. Tätä siirtolaisuus tarkoittaa. Siirtolainen on aina laillinen maahanmuuttaja.

    Jos tuolla pimeässä metsässä haahuillaan ja ylitetään raja kontaten ja revitään henkilöllisyys paperit ja passit ja valehdellaan kansalaisuus, henkilöllisyys ja ikä niin sellainen mulkvisti ei ole siirtolainen vaan laittomasti maahan tunkeutunut rikollinen jolle kuuluu antaa rangaistus ja sen jälkeen karkoitus.

    Minäkin voin halutessani kirjoittaa Wikipediaan mitä mieleen juolahtaa, vaikka että norsulla on sarvet ja kolme jalkaa niin se "tieto" saa olla siellä vaikka maailman tappiin jos kukaan ei sitä korjaa tai protestoi siitä.

    Äänestä

  • Käsitteet-oikeaksi kirjoitti:

    Wikipedia hukkuu virheisiin ja väärään tietoon koska se on tarkistamatonta tietoa. Se ei ole mikään tietosanakirja ja sinne vi kuka tahansa kirjoittaa mitä tahansa. Sellaista käsitettä kuin "laiton siirtolainen" ei oikeasti ole olemassa. USA ottaa joka vuosi noin miljoona siirtolaista maahansa jotka joutuvat opiskelemaan USA,n historiaa, kulttuuria ja kieltä. He joutuvat vannomaan valan jossa sitoutuvat noudattamaan USA,n lakeja ja asetuksia, ja tämän tiukan seulan läpikäytyään USA on saanut jälleen uusia siirtolaisia. Tätä siirtolaisuus tarkoittaa. Siirtolainen on aina laillinen maahanmuuttaja.

    Jos tuolla pimeässä metsässä haahuillaan ja ylitetään raja kontaten ja revitään henkilöllisyys paperit ja passit ja valehdellaan kansalaisuus, henkilöllisyys ja ikä niin sellainen mulkvisti ei ole siirtolainen vaan laittomasti maahan tunkeutunut rikollinen jolle kuuluu antaa rangaistus ja sen jälkeen karkoitus.

    Minäkin voin halutessani kirjoittaa Wikipediaan mitä mieleen juolahtaa, vaikka että norsulla on sarvet ja kolme jalkaa niin se "tieto" saa olla siellä vaikka maailman tappiin jos kukaan ei sitä korjaa tai protestoi siitä.

    Et voi todistaa väitettäsi, me olemme jo kertoneet en syyt.

    Äänestä

  • "Jos tuolla pimeässä metsässä haahuillaan ja ylitetään raja kontaten ja revitään henkilöllisyys paperit ja passit ja valehdellaan kansalaisuus, henkilöllisyys ja ikä niin sellainen mulkvisti ei ole siirtolainen vaan laittomasti maahan tunkeutunut rikollinen jolle kuuluu antaa rangaistus ja sen jälkeen karkoitus."

    Sorry, tulkitsin, että vetoat wikin kirjoittaanee väärin "laiton siirtolainen". Tiedän kyllä, että wikin sanotaan olevan epäluotettavat tietolähde, mutta suomenkielinen selitys on kertonut asiasta enemmän, kuin vain kääntänyt.

    Siirtolaisilla täytyy olla aina jo lupa, ennenkuin he tulevat edes siirtolaisiksi. Laiton on jos maahantunkeutuu ilman lupaa. Ilman papereita, työ- ja oleskelulupaa ei ole laillinen muuttaja.

    Äänestä

  • Etyyutuytyuty kirjoitti:

    "Sellaista käsitettä kuin "laiton siirtolainen" ei ole olemassakaan muualla kuin typeryksien päässä."

    Älä nimittele, et voi tietää, jos toinen ei tiedä. Laiton pakolainen ehkä kuitenkin on oikein sanottu, illegal immigrants laitn maahanmuuttaja. Onhan maahanmuuttaja laiton,jos sillä ei ole pääsyyn lupaa. Siirtolaisuus taitaa kyllä merkitä sitä, että lupa on jo saatu, saa siirtyä? Pakolainen ei ole aina aito pakolainen, se voisi olla laiton.

    Ei täällä juuri ole laittomasti tarvinnut maahan tunkeutua, sillä jokainen tulija on voinut anoa turvapaikkaa. Mihin laittomasti maahan tulleet asettuisivat Suomessa, kylmään ja märkään, pimeään maahan, jossa ei luonnosta löydy mitään suuhunpantavaa?
    Miksi olisivat laittomasti maassa, joka on varautunut huolehtimaan pakolaisista? Tietenkin voidaan pelätä, että jotkut terroristit tunkevat tänne ilman papereita, mutta eikö moottorikerholaiset ole jo tähänkin asti sellaisia hyysänneet? Shengen-sopimuksen ansiosta Euroopasta on laittomia ihmisiä voinut rauhassa siirtää paikasta toiseen, kun ei passia kysytä. Mikä ongelma Suomessa nyt erityisesti on?
    Jokaisen turvapaikan hakijan taustat tutkitaan. Kyllä lähtömaissakin on viranomaistiedot, henkilörekisterit, asunto-osoitteet ja muut tiedot. Jos ei taustoja pystytä selvittämään, niin oleskelulupaa ei tipu.
    Mitä yleenkatseellisemmin tulijota kohtelette, sitä varmemmin he hyökkäävät takaisin. Olette tarkoituksella jakamassa maatamme kahden kerroksen väkeen. Kuitenkin pakolaisten määrä pienenee kaiken aikaa, kun pettyneet tulijat haluavatkin takaisin kotimaahansa. Turhat turistit lähtevät jo ennen kuin heidät karkotetaan.
    Tulijat luovat suomalaisiin yhden katseen ja ymmärtävät tulleensa maahan, jossa ei siedetä edes veljeä naapurina. Töykeä kansa, töykeä käytös, töykeät puheet.

    Äänestä

  • Tekstisi loppu on erittäin siedettävää ellei jopa toivottavaa kaikilta suomalaiseksi tunnustautuvilta

    Äänestä

  • Maass.on.hanki kirjoitti:

    "Tulijat luovat suomalaisiin yhden katseen ja ymmärtävät tulleensa maahan, jossa ei siedetä edes veljeä naapurina. Töykeä kansa, töykeä käytös, töykeät puheet."
    Niinpä, saatanan laittomasti Euroopan läpi lompsineet maahan tunkeutuvat karvaperskultamunat pitäis kaikki jauhaa jauhelihaks siltä seisomalta, PERKELE!

    Äänestä

  • Etyyutuytyuty kirjoitti:

    "Sellaista käsitettä kuin "laiton siirtolainen" ei ole olemassakaan muualla kuin typeryksien päässä."

    Älä nimittele, et voi tietää, jos toinen ei tiedä. Laiton pakolainen ehkä kuitenkin on oikein sanottu, illegal immigrants laitn maahanmuuttaja. Onhan maahanmuuttaja laiton,jos sillä ei ole pääsyyn lupaa. Siirtolaisuus taitaa kyllä merkitä sitä, että lupa on jo saatu, saa siirtyä? Pakolainen ei ole aina aito pakolainen, se voisi olla laiton.

    Älä nimittele turvapaikan hakijaa "laittomaksi siirtolaiseksi". Epäkohteliasta.

    Äänestä

Oikea termi noitten kohdalla on MATUT.

Äänestä
  • Rakkailla tunkeutujilla on monta nimeä.

    Äänestä

  • Ahaa, se olikin näitä somaaaaalian hoitajia, joilla on helppo saada hoitotyötä myös Hargeisassa.

    Äänestä

Hyvää alkavaa Jouluaattopäivää kaikille! Joulu on tullut!

Äänestä

Miltä tuntuu mennä keskussairaalaan, jossa hoitsuina on suomalaien "uskonelvis", jolla on burkha tai se huppu ja täyspitkä mustahko kolttu. Onko turvallinen olo tulla hoitoon, entä nukutukseen? Entä synnytykseen?

Äänestä
  • Entä vitun suomalaisten hoitovirhe-hoitajien, PERINTÖVERORYSSIEN SUOSIKKIEN! MURHATAAN HOITOVIRHEELLÄ SUOMESSA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    ISKEKÄÄ PERINTÖVEROTTAJAN KIVEKSET KIILALLA KIINAAN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • Suomalaiset murhaa hoitivirheellä ,ja paperit salaisiksi 30 vuodeksi. Lapsilta viedään vanhempi ja elämä rahat elämänilo. Onko turvallinen olo tulla hoitoon, entä nukutukseen? Entä synnytykseen? Suomessa verotus osataan!

    Äänestä

Hyvää Joulua myös minulta! Lomat alkavat!

Äänestä

Joo, hyvää Joulua!

Äänestä

Ei, vaan ASIAKKAITA.

Äänestä

Espanjassa tuet loppuu kolmen kuukauden jälkeen niin millä ne sitten elää?

Äänestä
  • Siinä onkin Suomen ultrahyysäreille pohtimista ja panikoinnin aihetta kerrakseen...

    Äänestä

  • Ne tietty lähtee pois.

    Äänestä

  • Hyvinmennee kirjoitti:

    Ne tietty lähtee pois.

    Suomen ultrahyysärit varmaan aloittaa Espanjassa sitten sen seuraavan mainoskamppanjansa.
    Suomen ns. "kolmen vuoden välein"-raiskuukortti lienee kovaa valuuttaa islamististen karvaperskultamunien haalinassa?

    Äänestä

Maahantunkeutuja on oikea termi.

Äänestä

LAITTOMIA MATUJA NE ON (MAAHANTUNKEUTUJIA) JOTKA JOUTAIS PAINUA TAKAISIN LÄHTÖMAIHINSA JA HETI

Äänestä

Ompa kikkailija nm.mitä sekoilet.Ei tässä sekolua tarvita.Totuus on,että harvempi tulija on oikea pakolainen.Muunnetaan täällä kaikki joka on lähetetty tai värvätty matkaan.Meille sama nolla toleranssi kuten listanmukaisesti Espanja jne.Tuet pois.
tuolloin nähdään ketkä ovat oikealla asialla.
Ei nämä nuoret miehet tänne pohjanperukoille lähde kuin elintasonperään.On jo aika sanoa se ääneen.
Kielitaidottomaksi osin palsalla kirjoittavia haukuttuja niin on muistettava,että ainoa oikea kieli täällä on suomen ja ruotsikieli.saami myös.Meillä kielipuolilla on oikeus saada se kaikki tieto näillä.Maaima on keikahtanut sinne engelskaan.Tai pahasti hymiö kuva kieleen.Se jos mikä on kielemme halpuuttamista.

Äänestä

jefjefhe kirjoitti
"Sellaista käsitettä kuin "laiton siirtolainen" ei ole olemassakaan muualla kuin typeryksien päässä. Siirtolainen on aina laillinen. Amerikka ja Australia asutettiin siirtolaisilla.

Turvapaikan hakija on aivan oikea termi. Sitä käytetään hyväksi sumeilematta.

Tästä voisi puhua vaikka kuinka mutta en nyt jaksa kun kohta pääsen pukille."

Todellisuudessa taisi olla niin, että Amerikassa ja Austraaliassa oli asukkaita enemminkin ja siirtolaiset eivät tainneet olla mikään hyvä asia heidänkannaltaan, samoin kuten alkuperäisten eurooppalaisten eli germaanien kannalta siirtolaisuus ei ole lainkaan hyvä asia. Mutta jos olet itsekkin jonkinlainen siirtolainen, tai puolikas, niin tottakai pidät heidän puoltaan.

Etenkin jotkut haluavat kaikkialle menessään, viestittää olevansa niitä alkuperäisiä, mm. Intiassa(arjalaisia), Israelissa(juutalaisia), Amerikassa(juutalaisia, eli taasen niitä samoja arjalaisia).
Tässä esimerkki;
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13998221/vainot-jatkuvat-laillisesti

Äänestä

Kommentoi aloitusta

MatuEiOleMamu kirjoitti:

Pidetäänpäs ne termit hallussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu