Audikin hävis kymppilistalta tilastoista.Oliko ostajat sittenkin premiumin perässä velalla kun ei halua itse maksaa mäntäremontteja?
Onko uutisilla vaikutusta? VWaudiseatskoda myynti
sanoohänVW
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
No ihan varmasti on ja iso merkitys. Voit olla varma että volkkarien johtajien pallit heiluu jo. Pääjohtaja lähti jo vapaaehtoisesti, sitä seuraa liuta muita johtajia.
Suurin merkitys on tietysti itse volkkarin oman merkin autojen myyntiin. Se näkyy jo nyt volkkareiden haluttavuutena. Monet Suomessa kertovat tarinaa että eivät tahdo päästä eroon nyt volkkareistaan edes kohtuullisella hinnan alennuksella. Vähemmän tällä on vaikutusta audiin, seattiin ja skodaan vaikka ihan samat osat niissäkin on käytössä. Ihmiset vain yleisesti mieltävät tämän enemmän volkkarin kriisiksi.
Myös aika moni volkkarin omistaja on sanonut minulle että tämä oli viimeinen. Itsellenikin on tulossa toisen auton vaihto kohta kohdalleen, mutta en todellakaan aio vaihtaa volkkarin tuotteisiin. En vaikka olen yhden volkkarin ja yhden audin joskus omistanutkin.
Mikä saa ihmisen ostamaan ylihinnoitetun rinkelimersun ?
Seatissa sama tekniikka, mutta nykyaikaisempi muotoilu.
Ihmiset luottaa mielikuvamainontaan.
ei ole merkitystä.
Mikä merkitys on kun kaikki auton valmistajat valehtelee ja vääristää
mm kulutuslukemia.
Ei yksittäiselle auton omistajalle ole mitään merkitystä
ENSIREKISTERÖINNIT
Marraskuu 2015
1.VOLKSWAGEN 947 10,6
2.TOYOTA 1 211 13,5
3.SKODA 797 8,9
4.FORD 763 8,5
5.NISSAN 484 5,4
6.VOLVO 632 7,1
7.KIA 560 6,3
8.OPEL 479 5,4
9.AUDI 300 3,4
10.MERCEDES-BENZ 456 5,1
11.BMW 253 2,8
12.PEUGEOT 177 2,0
13.HYUNDAI 356 4,0
14.HONDA 275 3,1
15.RENAULT 315 3,5