Eli mulla on kolme harrastusta joihin käytän aikaa jonkin verran, treenaan salilla ja harrastan Budoa ja vielä ulkoilut päälle, kyllähän siinä pusero välillä on tyhjä...Avopuoliso ajoittain napisee yhteisen ajan puutteesta ja onhan mennyt hernekin useasti nenään kun ei ole esim. "saanut" silloin kun mieli tekee. Tuntuukin että miehen harrastukset eivät saa olla yhteisen ajan eikä seksinkään esteenä vaikka eivät tunteja aikaa viekkään päivisin. Onko muilla miehillä vastaavia kokemuksia?
Harmittaa mutta...
parisuhdekismaa
1398
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jos harrastukset vetävät niin piippuun, ettei paritellakaan jaksa, niin en yhtään ihmettele napinoita. Noin muuten voisitte ulkoilla yhdessä.
Yhtäältä ajattelen, että jos parin tavoitteena on viettää loppuelämä yhdessä, niin sitä yhteistä aikaa ehtii kyllä kertyä ihan riittävästi, vaikka niitä harrastuksia olisi joka illalle. Toisaalta ajattelen, että parisuhteen erottaa ystävyys- ja muista suhteista nimenomaan se, että siihen kuuluu seksi, ja jos toinen tuntee itsensä sillä saralla laiminlyödyksi, niin kyseessä on ongelma, joka kannattaisi ratkaista. Tilapäisesti, esimerkiksi kisoihin treenatessa tms, on ihan ymmärrettävää, että toinen joutuu joustamaan, mutta _puhukaa_ ja sopikaa 'pelisäännöt'.
Muuten samaa mieltä kuin helka, mutta tuo parisuhteen määritelmä on mielestäni ontuva. Meillä ei ole lähes lainkaan seksiä, ihan molemminpuolisesta halusta, mutta kyllä parisuhde parisuhteelta tuntuu. Ystävyyssuhteet liikkuvat ihan omalla tasollaan. Parisuhteen määritelmää pitäisi muuttaa esimerkiksi tuntemukseksi ja sitoutuneisuudeksi yhteiseen elämään, eikä toimintaan viittaavaan seksiin. Seksi on mielestäni aivan liian yliarvostettua.
Jännä miten eri tavalla ihmiset määrittelevät parisuhteen... Minun mielestäni intohimo on parisuhteen kivijalka. Se yksinään ei riitä kotia tekemään, mutta ilman sitä en voisi liittoa kutsua parisuhteeksi. Kaikki muu parisuhteessa on plussaa sen päälle, että himoitsee kumppaniaan enemmän kuin ketään muuta. Sitoutuminen on kyllä hyvin tärkeää jos haluaa pitkän liiton, mutta ilman intohimoa en näkisi pointtia sitoutua.
Olen 36v nainen, jolla on onnellinen parisuhde 42v miehen kanssa, ja 3 lasta.
Ps. Ja kyllä minä esimerkiksi henkeviä keskustelen enemmän kahden tärkeän ystävättäreni kanssa, kuin mieheni kanssa...
Lapset ovat hyvä pointti sitoutua.
Kyllähän harrastusten määrälläkin pitää olla rajansa, kolme on jo kaksi liikaa.
Nythän näyttää olevan vallalla tuo jatkuva meneminen harrastuksiin ja Harrastuksiin, mitä ne sitten lopulta ovatkaan.
Joka ilta mennään jonnekin ja vaikka se olisi vain tunti ja matkat. Sitten on niin vielä sen harrastuksen lumoissa kotonakin koko illan, keho käy ylikierroksilla. Kun tätä samaa katsoo ilta illan jälkeen, eipä siinä enää rakkaus viihdy samassa talossa.
Sitten ihmetellään, miksi toinen näyttää hapanta naamaa.
No mietitäänpä, toinen raataa kotosalla, pesee pyykkejä, silittää, imuroi ja siistii muutoinkin, tekee ruoka-asiat ja miettii vielä mitä tarvitaan kaupasta ostaa ruokatarpeiksi ja minkä verran, siirtäisin niin pirun mielelläni koko tämän rumban ukolle edes yhdeksi vuodeksi, kaiken suunnittelun, miettimisen, järjestöisen.
Tyhmähän olen ollut, että olen antanut toisen juosta etsimässä sitä "arvostusta" itselleen kaikki nämä vuodet ja eipä tunnu koskaan löytävän tarpeeksi.
Ainakin meillä se miehen jatkuva harrastaminen ja muukin meneminen on sitä, että toiset ihmiset arvostaisivat hänen taitojaan ja tekojaan, koti on toissijainen asia.
Miten kummalla ihmiset ovat noin vailla omaa arvostustaan, että pitää heittää vaikka kuperkeikkaa, että muut näkisivät, että osaa.
No kyllä siihen liittyy myös, että naiset palvoisivat häntä, sillä on merkitystä.
en osaa olla edes mustasukkainen, ihan sama, sillä mielestäni nainen joka lähtee hänen kanssaan "pika sellaiselle" on silmissäni sorttia nolla. Sillä ukko ei ole kotoa öitä ollut poissa kuin ulkomaan kilpailukeikoilla ja kieliä ei osaa. Nyt on kohtalokin puuttunut peliin, ei juuri enää käy harrastuksissa, sillä terveyteen tuli sellainen asia, joka estää, mutta edelleen tuo pikkupoika yrittää etsiä sitä arvostusta tekemisistään.
Toisaalta säälin, miten pieneksi onkaan jäänyt ihmisenä sisältään. Taitaa näitä arvostuksen etsijöitä olla pilvin pimein myös naisissa, sillä en ymmärrä, että aikuinen nainen odottaa miehensä jatkuvasti, monta kertaa päivässä sanovan sanat minä rakastan sinua tai kulta ja muru, niin puhutaan lapselle ei aikuiselle.
Kyllä noilta sanoilta tipahtaa kaikki merkitys, jos niitä taotaan jatkuvasti ja pitää lähettää monta viesti samantapaisilla tyhjillä sanoilla, sillä sanat ovat onttoja ja tyhjiä. Todellinen rakkaus kyllä on arjessa mukana välittämisenä ja tukemisena ja auttamisena joka hetki, eikä leperryksinä.
Voihan sitä silloin tällöin pitää "kynttilä illallisen", jatkuvana sekin menettää merkityksensä.
Kärsivällisyyttä. Pitkäjänteisyyttä. Totesit itse, että terveyden horjuminen on muuttanut asioita. Miten paljon mahtanevatkaan vielä muuttua?
Oma "harrastukseni" oli puutteen torjunta. Haalin marginaalimarkkoja pitkin eteläistä Suomea ja välillä Kainuunkin puolelta. 12-vuotta olin viikot pois vaimon hoitaessa KAIKKI asiat.
Jäätyäni oma-aloitteisesti kotiin etuajassa, jos ajattelee eläköitymistä, niin käänsin kupit nurin.
Vaimoni "kotiutui" samoihin aikoihin, 52-vuotisena. Olimme suunnitelleet tuota jo vuosia aikaisemmin.
Yritin ensin opetella alkoholistiksi mutta sekään ei oikein huvittanut.
Vaimoni on tyytyväinen näiden viime vuosien tilanteeseen. Kotitöistä hän hoitaa vain rätit ja tiskikoneen. Joskus pyyhkii pölyjä minun siivotessa.
Olen jopa sortunut ostelemaan kukkia koska vaimoni, jostakin käsittömästä syystä pitää niistä. Olemme keväät ja syksyt Espanjassa jossa pidän huolen siitä, että puolisollani on tyydyttävät kukat maljakossaan. Annan puskat käteen ja sen jälkeen hän ryhtyy tussuroimaan niiden kanssa.
Täydellinen ravintohuolto hänelle on itsestään selvyys. Joka aamu noudan vaimolleni tuoreen kurpitsahillotäytteisin rinkelin tai voisarven. Parvekkeen pöydällä klo9.15 tietämissä.
Sunnuntaisia lounaita lukuun ottamatta valmistelen ja valmistan kaikki ateriat itse. Vaimoni kertoi nähneensä marketin kassalla riittävästi raaka-aineita lopun ikänsä tarpeiksi.
Pitkän litanian viesti. Olosuhteet, puitteet ja ihmiset muuttuvat eivätkä aina huonoon suuntaan.
Minun on vaikea uskoa, että tuossa on koko totuus! Muita henkisiä hietymiä on ehkä vaikeampi käsitellä mutta tuohon harrastaneisuuden ajankäyttöön on helppo tarttua.
Olen salilla jutellut säännöllisesti salilla käyvien, eri ikäisten, hyväkuntoisten naisten kanssa.
Hyväkuntoinen nainen on haasteellinen elinkumppani ja saattaa koetella huompikuntoisen miehen itsetuntoa pahastikin.
Voihan itsetunto-ongelmia olla muistakin syistä.
Olen itse yrittänyt kannustaa vaimoani salille. Kaksi kertaa hän on käynyt katsomassa mutta ei ole kokeillut kertaakaan. Vaimoni ei ole ylipainoinen mutta yläkropan lihaskunto on olematon. Vahvat jalat ja selkä sekä riittävän napakka vatsa mutta se loppu.
Käyn itse 6krt/vko ja jos tulee kolmasm huilipäivä niin vaimoni tiedustelee jo syytä siihen.
Mihin aikaan harrastat ja mihin aikaan vietät intiimiä hellyyshetkeä? Eiköhän tämä ole järjestelykysymys vain?
Ja mitä mieltä on liikunnallisilla harrastuksilla, jotka vievät fyysisen kestokyvyn äärirajoille, ettei ennätä antaa tyydytystä itselle ja puolisolleen?
Eikö liikuntaa harrasteta sen vuoksi, että jaksaa arjessa tehdä velvollisuutensa, työnsä ja päälle vielä ne kahden kesken kivat romanttishenkiset asiat. Herrasmiehellä täytyy olla kelpo syy, jos jatkuvasti kieltäytyy naisen eroottisista pyynnöistä ja viekoitteluista.
Ikäihmisen tasapainoilua. Jos en kuntoile salilla niin muutamassa viikossa energiavaje näkyy kotipuuhissakin.
Jos vedän treenit överiksi, varsinkin maastavedon ja kyykyt, niin silloinkaan ei kotipuuhista tule mitään ja vaikutus tuntuu vielä seuraavanakin päivänä.
Tasapainoilua on ikämiehen elämä.
Helka täällä taas ekana vastaamassa kun ei ole omaa elämää eikä suhdetta.
Yksi ainut neuvo: puhukaa!
Yhteisen ajan tarve ei ole universaalia eikä parisuhteelle ole määrättyä yleistä vakiota. Toinen ääripää on ihmiset jotka olettavat että kun ollaan parisuhteessa niin omaa aikaa ei tarvita ollenkaan vaan KAIKKI tehdään yhdessä, toinen ääripää uskoo että oma hyvinvointi ja aika on kaiken a ja o ja puolison kanssa vietetään yhteistä aikaa silloin jos sitä jää. Näiden väliin mahtuu vaikka minkä sortin ihmisiä joista järjettömän moni olettaa sokeasti että se oma puoliso jotenkin maagisesti olisi täysin samaa mieltä yhteisen ajan määrästä.
Sinuna en puhuis yhtään mitään vastaamisesta. Helka sentään vastaa mutta sun kaltaiset kyrpämoosekset vaan suoltaa paskaa.