Minäpä naisena kerron miten mies tipahtaa/joutuu kaverizonelle...
Olen esiintyvä taiteilija. Mies ilmaantui joillekin keikoilleni ja hän ei mitenkään erottunut muusta yleisöstä, joten tässä vaiheessa en rekisteröinyt häntä mitenkään. Hän oli ihan hyvännäköinen, mutta ei tullut mitenkään esiin, oli sellaista tarkkailevaa tyyppiä, joten en huomannut häntä keikoillani.
Jossain vaiheessa siis kun minä mielestäni tapasin hänet ensimmäisen kerran, ja hän oli ollut jo viisi keikkaani katsomassa, hän ajautui juttusille. Minulle tuli omituinen voimakas tunne, että olen tavannut hänet jossain ja hän vain antoi minun olla tässä tunteessani, kun huomasi, että sai siten minut kiinnostumaan itsestään. Minulla oli siis hieman yliluonnollinen tuntemus siitä, että olemme tavanneet jossain, mutta kun puhuimme asiasta, mies jotenkin vaan toi esiin, että emme ole tavanneet.
Asia jäi myönteisessä mielessä vaivaamaan minua ja ensimmäiset viestittelyt meidän välillämme tapaamisen jälkeen liittyivätkin juuri tähän. Oli tunne, että olen nähnyt hänet, mutta hän kiisti sen... tunne oli käsittämätön. Myöhemmin sain tietää, että tietenkin olin nähnyt hänet keikalla. Hän oli jossain tarkkaillut minua enemmänkin, mutta salasi sen. Eli alun alkaenkin kommunikointimme perustui ikään kuin valheelle.
Hän siis sai minut innostumaan itsestään yliluonnolliselta tuntuvan väärinkäsityksen vuoksi, ja menimme yhdessä syömään ikään kuin vähän tunustellen, että voisiko meidän juttussa olla jotain, kun siinä nyt oli ollut sellaista mystistä "ennenkin tapaamisen tuntua". Toinen seikka miksi hän rytinällä tipahti kaverizonelle oli se kun jonkinlaisilla treffeillämme hän lähinnä toi esiin taipumuksensa masennukseen ja ristiriidat avioliitostaan, joka oli jokin aika sitten päättynyt.
Nuo asiat sinänsä eivät olisi siivittäneet hänen liukuaan kaverizonelle, mutta se, että ne asiat olivat keskeneräisiä ja hän halusi käsitellä niitä minun kanssani. Siinä kohti tajusin, että hän kaipaa ystävää ja kuulijaa ja ymmärtäjää, mikä sopi minulle mainiosti. MItään kuviota meidän välille ei ollut ehtinyt syntyä, sillä hän oli varsin etäinen ja estynyt tyyppi, joka nyt sitten tapaamisen vihdoin järjestyttyä halusi lähinnä pohtia joitakin elämänsä teemoja minulle.
Myöhemmin tapasimme aina silloin tällöin ja kaava oli aina sama, että hän kertoi murheistaan ja minä tarjosin hänelle uusia näkökulmia ja se oli sellaista terapeuttista keskustelua joka auttoi häntä ja sellainen kaveruus oli minulle ok. Mutta miehelle se tarkoitti juurikin sitä, että kerrankin hän oli löytänyt jonkun sellaisen jonka kanssa haluaa olla.
Luulin, että hänkin tajusi sen, että olimme kaveruussektorilla, sillä tapaamisesta toiseen joita oli aina silloin tällöin, hän vaan purki masentunutta mieltään, ja minä annoin näkökulmia ja hän sai oivalluksia. Olin ällikällä lyöty, kun hän oli muka pettynyt siitä, että olikin joutunut vain kaverikseni. Itsehän hän oli itsensä tuolle sektorille tipauttanut.
Minulle aikuinen tasavertainen suhde on olennaista. Toki on oleellista, että parisuhteen osapuolet voivat tukea toisiaan, mutta lähtökohta ei voi olla terapeuttisessa ymmärtämisessä. Itselleni seksuaalinen latautuminen ja virittyminen toisesta on tärkeää. Periaatteessa tämäkin terapeuttista kuulijaa kaivannut mies olisi voinut herättää seksuaalisen mielenkiintoni, mutta hän oli kyllä niin feminiininen tunteidensa analysoija ja ainut aloite mitä hän teki, oli juuttuneen mielentilansa jakaminen.... ei sellainen valitettavasti päädy muualle kuin kaverizonelle, jos sinnekään....
Olen esiintyvä taiteilija. Mies ilmaantui joillekin keikoilleni ja hän ei mitenkään erottunut muusta yleisöstä, joten tässä vaiheessa en rekisteröinyt häntä mitenkään. Hän oli ihan hyvännäköinen, mutta ei tullut mitenkään esiin, oli sellaista tarkkailevaa tyyppiä, joten en huomannut häntä keikoillani.
Jossain vaiheessa siis kun minä mielestäni tapasin hänet ensimmäisen kerran, ja hän oli ollut jo viisi keikkaani katsomassa, hän ajautui juttusille. Minulle tuli omituinen voimakas tunne, että olen tavannut hänet jossain ja hän vain antoi minun olla tässä tunteessani, kun huomasi, että sai siten minut kiinnostumaan itsestään. Minulla oli siis hieman yliluonnollinen tuntemus siitä, että olemme tavanneet jossain, mutta kun puhuimme asiasta, mies jotenkin vaan toi esiin, että emme ole tavanneet.
Asia jäi myönteisessä mielessä vaivaamaan minua ja ensimmäiset viestittelyt meidän välillämme tapaamisen jälkeen liittyivätkin juuri tähän. Oli tunne, että olen nähnyt hänet, mutta hän kiisti sen... tunne oli käsittämätön. Myöhemmin sain tietää, että tietenkin olin nähnyt hänet keikalla. Hän oli jossain tarkkaillut minua enemmänkin, mutta salasi sen. Eli alun alkaenkin kommunikointimme perustui ikään kuin valheelle.
Hän siis sai minut innostumaan itsestään yliluonnolliselta tuntuvan väärinkäsityksen vuoksi, ja menimme yhdessä syömään ikään kuin vähän tunustellen, että voisiko meidän juttussa olla jotain, kun siinä nyt oli ollut sellaista mystistä "ennenkin tapaamisen tuntua". Toinen seikka miksi hän rytinällä tipahti kaverizonelle oli se kun jonkinlaisilla treffeillämme hän lähinnä toi esiin taipumuksensa masennukseen ja ristiriidat avioliitostaan, joka oli jokin aika sitten päättynyt.
Nuo asiat sinänsä eivät olisi siivittäneet hänen liukuaan kaverizonelle, mutta se, että ne asiat olivat keskeneräisiä ja hän halusi käsitellä niitä minun kanssani. Siinä kohti tajusin, että hän kaipaa ystävää ja kuulijaa ja ymmärtäjää, mikä sopi minulle mainiosti. MItään kuviota meidän välille ei ollut ehtinyt syntyä, sillä hän oli varsin etäinen ja estynyt tyyppi, joka nyt sitten tapaamisen vihdoin järjestyttyä halusi lähinnä pohtia joitakin elämänsä teemoja minulle.
Myöhemmin tapasimme aina silloin tällöin ja kaava oli aina sama, että hän kertoi murheistaan ja minä tarjosin hänelle uusia näkökulmia ja se oli sellaista terapeuttista keskustelua joka auttoi häntä ja sellainen kaveruus oli minulle ok. Mutta miehelle se tarkoitti juurikin sitä, että kerrankin hän oli löytänyt jonkun sellaisen jonka kanssa haluaa olla.
Luulin, että hänkin tajusi sen, että olimme kaveruussektorilla, sillä tapaamisesta toiseen joita oli aina silloin tällöin, hän vaan purki masentunutta mieltään, ja minä annoin näkökulmia ja hän sai oivalluksia. Olin ällikällä lyöty, kun hän oli muka pettynyt siitä, että olikin joutunut vain kaverikseni. Itsehän hän oli itsensä tuolle sektorille tipauttanut.
Minulle aikuinen tasavertainen suhde on olennaista. Toki on oleellista, että parisuhteen osapuolet voivat tukea toisiaan, mutta lähtökohta ei voi olla terapeuttisessa ymmärtämisessä. Itselleni seksuaalinen latautuminen ja virittyminen toisesta on tärkeää. Periaatteessa tämäkin terapeuttista kuulijaa kaivannut mies olisi voinut herättää seksuaalisen mielenkiintoni, mutta hän oli kyllä niin feminiininen tunteidensa analysoija ja ainut aloite mitä hän teki, oli juuttuneen mielentilansa jakaminen.... ei sellainen valitettavasti päädy muualle kuin kaverizonelle, jos sinnekään....
Vastaukset 1
Vanhimmat
En oikein usko, että se on tuollaisista asioista kiinni. Hän ei vain ollut tyyppiäsi, ja nyt syytät häntä vääränlaisesta lähestymistavasta. Terapeuttinen kuunteleminenkin voi johtaa suhteeseen. Joillekin ammattiauttajille käy niin, että he ryhtyvät suhteeseen potilaan kanssa (vaikka ei saisi), koska se keskusteleminen johtaa eroottisiin tunteisiin. Toki myönnän, ettei ole viehättävää jos mies vain puhuu omista asioistaan eikä ole kiinnostunut naisen kuulumisista. Erityisen epäviehättävää on, kun mies puhuu eksästään ja itkeskelee tämän perään.