Olen viettänyt iltaa kivojen ihmisten seurassa - ja kärsinyt. Keskustelu on käynyt tyttöjen illoissa ja virkistävissä riennoissa, joihin ei oteta puolisoa mukaan. Olen ollut hiljaa. Kuulemma joku ei halua rasittaa kavereitaan puolisollaan, miehellään. Niin kepeää, heh, heh. Tai sitten on vain kiva juoruilla - näin tyttöjen kesken. Tai on jotakin letkautettavaa omasta miehestä - kyllähän te tytöt ymmärrätte, nauretaan nyt yhdessä! Ehkä jotakin vähän kaksmielistäkin.
Päätin tämä oli viimeinen kerta, kun osallistun tällaisiin enemmän tai vähemmän pakollisiin illanistujaisiin työpaikan syystä tai ilman.
Olen ollut oman mieheni kanssa yli 20 vuotta, eikä koskaan ei ikinä ole tullut mieleen, että lähtisin ilman häntä mihinkään - tai hän ilman minua - ellei se kuuluisi näihin normijuttuihin ja pakollisiin kuvioihin, tai jotenkin halveeraisin häntä yleiseksi pilkan kohteeksi.
Ollessamme jo yhdessä puolisoni sairastui vakavasti, hän on tällä hetkellä täysin apuni varassa, ja olen vannonut ja luvannut hänelle, että sellaista hetkeä ei tule, että hän joutuisi kotoa laitokseen.
Tässä varmasti syy, että miksi tuo naurettavan kepeä puolisovitsailu tuntui niin pahalta. Onko ihan pakko?
Mutta ehkä heillä oli vielä varaa siihen.
Päätin tämä oli viimeinen kerta, kun osallistun tällaisiin enemmän tai vähemmän pakollisiin illanistujaisiin työpaikan syystä tai ilman.
Olen ollut oman mieheni kanssa yli 20 vuotta, eikä koskaan ei ikinä ole tullut mieleen, että lähtisin ilman häntä mihinkään - tai hän ilman minua - ellei se kuuluisi näihin normijuttuihin ja pakollisiin kuvioihin, tai jotenkin halveeraisin häntä yleiseksi pilkan kohteeksi.
Ollessamme jo yhdessä puolisoni sairastui vakavasti, hän on tällä hetkellä täysin apuni varassa, ja olen vannonut ja luvannut hänelle, että sellaista hetkeä ei tule, että hän joutuisi kotoa laitokseen.
Tässä varmasti syy, että miksi tuo naurettavan kepeä puolisovitsailu tuntui niin pahalta. Onko ihan pakko?
Mutta ehkä heillä oli vielä varaa siihen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Takiaissuhde? Onkohan tuo sellainen? Taitaa olla parikohtainen kysymys!
Me kuvittelemme olleemme parisuhteessa ( =aviossa ) 46-vuotta olematta takertuneina toisiimme. Kummallakin on ollut omia harrastuksia ja aktivitetteja.
Minä, kuten moni muukin, olin työni vuoksi paljon pois kotoa. Vaimo kunnallis- ja ay-poliittiset aktiviteetit vaativat samaa.
Jossakin 50/45v tietämissä, ollessani itse estyneenä pitämään lomaa, kehoitin vaimoani lähtemään suunnittelemalleen reisulle kunhan löytää kaverin. Tällä kerralla ne olivat lapsiamme.
Myöhemmin hän on tehnyt vuosittain yhden tai useamman tyttöjen matkan alkaen 2 - 3 pv Tallinnassa päätyen Keski-Euroopan kaupunkilomien kautta 3-viikkoiseen Espanjan lomaan.
Olin kerran mukana ja päätin sen olevan viimeinen kerta.
Varsinkin viimeiset 15-vuotta jolloin olemme olleet eläkkeellä, ovat nuo irtiotot vahvistaneet ennestäänkin hyvää suhdettamme.
En tiedä vitsaileeko vaimoni minun kustannuksellani eikä se edes kiinnosta vaikka en uskokaan.
Vaimoni osallistuu aktiivisesti entisten työkaveridensa sännönmukaisiin kokoontumisiin muutaman kerran vuodessa.
Tuttavapiirissämme on yksi kaltaisenne aviopari. Kuka hämmästelee mitäkin. Pääasia, että ihmiset ovat tyytyväisiä omaan tapaansa!
Jos on niin on. Kuka kaccii tyylillään. Aviossa tahi ei. Onhan niitä. Niinpä.
Hienoa, että olet sitoutunut huolehtimaan puolisostasi. Ikävää, että vakava sairaus varjostaa suhdettanne, voimia teille molemmille ja toipumista puolisollesi.
On luultavasti luonnollista, että tuollaisessa tilanteessa toisten huolettomuus kuulostaa pahalta. Me ihmiset kuitenkin taidamme olla sellaisia, että oletamme elämän ja parisuhteen jatkuvan helppona ja huolettomana tulevaisuudessakin - ja hyvä niin, koska olisi raskasta murehtia jo etukäteen, että entä jos minä itse tai puolisoni sairastumme. Terveenä pitääkin nauttia siitä, että saa olla terve.
Minulle ja monille muille siihen kuuluu myös, että parisuhde tuo onnea ja turvallisuutta, mutta sen ulkopuolellakin on elämää. On ystäviä, joita haluaa tavata myös ilman kumppania, on menoja joihin ei osallistuta 'avec' tai jotka eivät toista kiinnosta, ja voi olla esimerkiksi matkakohteita, joihin itse haluaa päästä mutta toista ei kiinnosta. Juuri nyt näitä(kin) toiveita ja tarpeita kannattaa toteuttaa, kun se on mahdollista. Sitten ei enää ole, jos on itse vakavasti sairas tai toisen omaishoitaja.
Minulle, kuten edelliselle kirjoittajallekin, sellainen suhde jossa 'ei ikinä tule mieleen, että ilman toista lähtisi minnekään' kuulostaisi kovin ahdistavalta. Jos teidän suhteenne on koko ajan toiminut tuolla periaatteella ja se on toiminut teidän kohdallanne hyvin niin hienoa. Kaikille tuo ei kuitenkaan ole toimiva malli.
Poikkeustilanteita. Eräs sellainen ajanjakso koitti kun suolistosyöpäni leikattiin kesäkuussa ollessani 67v. Kokeilimme kotisairaanhoitajia avannepussin ja sen pohjan vaihdossa mutta tehtävä ei oikein sopinut tytöille. Kävivät pareittain kokeilemassa.
Vaimoni hoiti tuon paskapussin vaihdon ja sen pohjan vatsan puolen virittämisen.
Tuon 3kk:n jälkeen avanne suljettiin ja alkoi per keleellinen pas kasavotta. Alkuviikkojen jälkeen suolen epävarmuus piti minut valppaana. Kun tilanne alkoi vakiintumaan niin kävin vakavahenkisen keskustelun vaimoni kanssa.
Meiltä oli jäänyt väliin totunnainen kevät Espanjassa, traditionaalinen heinäkuun Keski-Euroopan loma ja Espanjan syksy.
Elimme marraskuuta ja itseluottamukseni oli melkein kohdallaan. Olimme useina vuosina peräkkäin käyneet jossakin Saksan kaupungissa joulutoreilla. Nyt minusta ei siihen ollut mutta kehoitin vaimoani lähtemään kaverinsa kanssa koska paljon oli jäänyt väliin ja hän oli ollut hapatissa leikkausteni johdosta jo 5kk. Hän uskoi kerralla vaikka hieman epäili kuntoani. Kävi markkinoilla eikä minulle ollut mitään hätää.
Seuraavan kerran menimme helmikuussa yhdessä Madeiralle ja siellä oli kerran hälytettävä lääkäri huoneeseen ja seurauksena sunnuntainen poliklinikkareisu.
Eloa tilanteiden mukaan.
Ymmärrän aloittajaa, koska olen aikoinani itsekin ollut naisvaltaisessa, pienessä työyhteisössä, joissa vietettiin "tyttöjen iltoja".
Nämä tyttöjen illat käsittivät ravintolabiletystä, joihin liittyi vastakkaiseen sukupuoleen tutustumista ja flirttiä.
Kaikki, yhtä lukuun ottamatta, "tyttöiltoihin" osallistuneet olivat naisia, joilla oli kotona odottamassa mies ja lapset.
"Tytöt" olivat työpaikalla luoneet ilmapiirin, jossa perhe-elämä oli jotain vanhanaikaista, raskasta velvollisuutta pelkästään. Aviomies oli tylsä ja tyhmä, haiseva, pakollinen olento, jota vain piti sietää arjessa. Yleensäkin kaikki perhe-elämästä kertominen, varsinkin myönteinen kertominen, oli typerää.
Itsenäinen naisen, vaimon, piti uskaltaa lähteä viettämään "tyttöjen iltaa".
Joka ei lähtenyt, oli epäitsenäinen miehen orja. Näin asiat ilmaistiin aivan suoraan henkilölle, joka kieltäytyi työpaikan yhteisistä ravintolailloista.
Ja niitähän järjestettiin milloin minkäkin lippulaivan alla.
Siinä yhteisössä aviomiehen kehuminen oli täysi tabu.
Jos joku erehtyi tuomaan perhe-elämästään jotain positiivista, niin hänet piikiteltiin pian äänettömäksi.
Ne, jotka kieltäytyivät "tyttöjen illoista", huomasivat pian olevansa työpaikallaan näkymättömiä ja sivullisia, lähes kiusattuja.
Mistä kaikki perhe-negatiivisuus oli sitten lähtöisin?
"Tyttöjen" ydinporukka käsitti kolme naista, joista yksi oli eronnut ja lapseton nainen, kaksi oli naimissa ja heillä oli lapsia.
Muut viisi "tyttöä" olivat ydinporukan humoristisia myötäilijöitä, jotka suosivat ytimen mielipiteitä ja juhlintaa ja lähtivät mukaan biletysrinkiin.
Kuinkas sitten kävikään?
Vuosikymmenen myötä jokainen, siis aivan jokainen näistä tytöistä on eronnut silloisista aviomiehistään.
Kyseistä työpaikkaa ei ole enää, mutta ei näillä "tyttöjen iltoihin" osallistuneilla ole avioliittoakaan tallella.
Osa on uusissa suhteissa, osa keikkuu sinkkuina 60 ikäisinä puumanaisina.
Ehkä sarkastisesti voi sanoa kliseen, että sitä saa, mitä tilaa.
Ja hyvää päivää ja kirvesvartta! Ihan tosissasiko sinä höpiset että menneitten aikojen tyttöjen illat ovat syynä avioeroihin? Nykyään erotaan paljon ja kaikenlaisista syistä, mutta tyttöjen ilta on silti vain yritys keventää arkista lastia oli sen nimi avio, työ tai mikä tahansa kaavoihin kangistuminen.
Ehkä Marga-Reeta tarkoitti, että naisten käytöksestä tyttöjen illoissa heijastui heidän asenteensa parisuhteisiin, ja tämä asenne myötävaikutti tuleviin avioeroihin.
Vietän mielelläni aikaa myös naisporukoissa, ilman miestäni. Eri seuroissa jutunaiheet ja aktiviteetit ovat erilaisia, ja hyvä niin. Arvostan silti miestäni niin, etten puhu hänestä muille sellaista, mitä en hänen läsnäollessaankin voisi sanoa.
" perhe-elämä oli jotain vanhanaikaista, raskasta velvollisuutta pelkästään"
Joillekin, aika useille, naisille perhe-elämä on OIKEASTI vain raskas velvollisuus. Etenkin ilman puolison myötävaikutusta ja osanottoa. Usein tästä myös seuraa avioero, mutta ei sen vuoksi, että asiasta puhutaan tyttöjen kesken tai muutenkaan. Vaan halutaan vain jättää velvollisuusavioliitto. Jossain se naisenkin raja kulkee.
Aina kun kuulee jotain mikä ns. sattuu korvaan, niin kannattaa kuunnella rivien välistä. Ajatella millainen avioliitto ko. henkilöllä on, joka puhuu puolisosta, avioliitosta, parisuhteestaan vain pelkkää negatiivista. Väliin voi myös heittää tarkentavia kysymyksiä. Erityisesti fiksuilla, osuvilla kysymyksillä voi olla suurikin merkitys kyseisen henkilön elämään.
Hyvää päivää, mutta ei kirvesvartta, "mitämuutajäänytväliin"!
Jos nyt joku luuli, että kerroin kaikista järjestettävistä tyttöjen illoista Suomessa, niin en suinkaan.
Tämä oli vain yhden työpaikan tapaus, jossa juhlinta ja tyttöjen illat tulivat osaksi työpaikkakiusaamista.
Työpaikassa muutaman naisen avioliiton ongelmat heijastuivat koko työporukan ilmapiiriin. Tyttöjen illoille oli siis tilaus.
Toinen pointti saattoi olla kateus niitä kohtaan, joiden perhe-elämä oli tasapainossa.
Ehkä tarkoituksena oli hieman keikuttaa onnellisten naisten venettä, joiden aviossa ei ongelmia ollut, ja sitä yritettiin tyttöjen iltojen myötävaikutuksella.
Puhumalla avioliitoista yleisellä tasolla negatiivisena asiana, ja sitä lietsottiin melko voimallisesti osoituksena itsenäisestä naisesta. Itsenäistä naistahan ei pitänyt sitoa mikään: ei lapset, ei mies. Itsenäinen nainen voi bilettää eri miesseuralaisten kanssa alkoholin voimalla aamupuolille yötä ilman omantunnon häivää.
Oikeasti... työpaikan ilmapiiri voi joissain tapauksissa häiriytyä oudoksi, siihen ei tarvita kuin yksi tai kaksi yhteen kimppaantunutt työkaveria, joilla on jokin missio.
Omassa esimerkissäni oli tyttöjen iltojen missiona tölviä niitä naisia, joiden avioliitoissa ei ollut vikaa.
Tosikertomukseni ei suinkaan ollut tarkoitettu miksikään yleistykseksi!
On varmasti kivoja ja rentouttavia tyttöjen iltoja, joiden tarkoituksena ei ole kaivaa maata parisuhteiden alta, vaan viettää virkistävä yhdessäolo naisporukassa. Ei siis miesten metsästäminen, kuten omassa esimerkissäni oli.
Jos aloittaja koki ahdistuneensa työpaikkansa juhlinnasta, niin hänellä on oikeus kieltäytyä osallistumasta. Ahdistumiseen voi olla hyvä syy, ehkä työpaikan ihmissuhteissa on jokin vinksallaan, jos kieltäytymistä ei ymmärretä eikä hyväksytä.
Nimim Marga-Reeta! Ei kai nimimerkkisi takana piileskele avioerostaan katkeroitunut mies! Tuntuu kovasti oudolta t ekstisi, jopa naisvihamieliseltä: Naiset olivat kateellisia niille joilla oli ihana ja tasapainoinen liitto...
Sitten saivat mitä tilasivat... Kuulostat kostonhaluiselta. Ehkäpä niiden naisten avioliitto oli niin huonossa jamassa että oli pakko purkaa mieltä . Vai väitätkö että joku vaimo pakkomielteenomaisesti parjaa hyvää aviomiestä?
Ei, ei piile mies, vaan olen kypsän iän nainen.
Valitettavasti kaikki tämä tapahtui vuosina 1980-87 välisenä aikana. "Tyttöjen iltojen" ydinporukka koostui yhdestä eronneesta, ja kahdesta aviossa olevasta naisesta, heidän liittonsa tosiaan oli huonossa jamassa.
Tämä porukka avoimesti kritisoi ruoka-ja kahvitauoilla niitä naisia, jotka sattuivat mainitsemaan jotain positiivista aviomiehistään tai perhe-elämästään. Ydinporukkaa alkoi myötäillä osa työpaikan naisista ja ilmapiiri muuttui sellaiseksi, että osa naisista ei enää uskaltanut puhua omasta arkielämästään mitään.
Ei minulla mitään kostettavaa ole, mutta itse tulkitsin tyttöjen iltojen viettäjät kateelliseksi. Voihan olla, että he eivät olleet kateellisia, vaan ainoastaan ärsyyntyneitä niille, jotka antoivat puolisoistaan myönteisen kuvan.
Olet oikeassa, ydinporukka purki mieltään.
On olemassa syyn ja seurauksen laki, ja tietysti oma tulkintani oli, että tyttöjen illat eivät rakentaneet parisuhteita, vaan osaltaan rikkoi lisää jo horjuvaa liittoa.
Sen vuoksi tokaisuni: saa, mitä tilaa, oli tosiaan oma tulkintani asiasta.
Totta on se, että tyttöjen iltoja käytettiin työpaikan hierarkian ja hyvä-sisko systeemin rakentamisessa ja sitä myöten se johti ikävään työpaikkakiusaamiseen.
Todellisuus voi olla tarua ihmeellisempää!
Jaa-a. Enpä ole kärsinyt koskaan kivojen ihmisten seurassa! Tosin en ole koskaan myöskään "puolisovitsaillut" enkä kuullut sellaista toisilta. Puolisosta puhutaan, jos puhutaan, silloin kun asiallista asiaa, ongelmaa, yleensä kahden kesken - eikä IKINÄ missään bileissä, illoissa tms. tilanteissa tai paikoissa, jossa on tarkoitus pitää hauskaa. Hauskanpito ja ongelmat erikseen. Toisia ei pilkata eikä pilailla heidän kustannuksellaan.
Vielä yksi näkökulma. Jos itsellä on elämässä keskimääräistä vaikeampi tilanne, mieli on herkässä ja hyväntahtoisetkin heitot suodattuvat omien linssien läpi. On eri asia loukata kommenteillaan tahallisesti kuin jutustella hyväntuulisesti.
Meidän elämämme pyörii ymmärrettävästi pääosin oman navan ympärillä ja vaikeudet ovat kovin suhteellisia. Ehkä näille kavereille voisi vähän avata, missä mennään? Ihmiset usein tarkoittavat hyvää, vaikka saattavat töksäyttää pahastikin. Silloin voi avata suunsa ja kertoa, miltä tuntuu. On väärin toivoa toisille onnettomuutta, jotta nämä näkisivät.
On silti järkevää miettiä, millaisessa seurassa ja miten haluaa aikaansa viettää.
Kyllä tyttöjen illan ovat olleet aina mukavia.Jos joku haluaa puhua ongelmistaan-sekin sallitaan. Välillä itketty ja enemmän naurettu. Eikä kyseessä ole miesten haukkujaiset. Elämä tuo kaikille omat haasteensa ja murheena-en silti aio martyyriksi ruveta.Kaverit ovat tärkeitä ja heidän kanssaan jaetaan ilot ja surut. Se on vertaistukea parhaimmillaan-vai onko ap saanut huonot ystävät?
Kyllä meillä osallistutaan molemmat omiin menoihimme, siitä huolimatta en missään nimessä tee puolisostani vitsiä enkä halveeraa. Hän on minulla oikea lottovoitto ja sitä myös sanon toisille! Olkoot muut mun pouolesta mitä mieltä haluavat siitä, en välitä.
Ja kyllä, sairautta meillä on molemmilla, vakavaa sellaista, silti osaamme viettää aikaa eri riennoissa, sekä yhteisissä.
Ole siitä mitä mieltä haluat ap, turhaan tuomitset muita ihmisiä!
Äkkiseltään tulee mieleen, että onko sinulla huono huumorintaju? En minäkään koskaan mollaa miestäni, mutta vitsailemme kyllä toisistamme, ihan toistemme kuullenkin. Siis sellaista hyvähenkistä juttua! Se ei tarkoita sitä, että ei rakasta ja kunnioita. Se tarkoittaa sitä, että rakastaa kovasti, ja suhteessa on sitä kaikken tärkeintä onnellisen parisuhteen kannalta: huumoria. Suhteeseen voi tulla kaikenlaisia kupruja, jotka tekevät suhteesta vaikean: sairautta (kuten teillä), ongelmia seksielämässä, rahahuolia... Vaikka ja mitä. Mutta jos on yhteinen huumorintaju, naurua ja luottamusta, niin pitkälle pääsee!
Kyllä me mieheni kanssa tiedämme hyvän huumorin rajat. Emme naureskele ulkonäölle, vakaville huolille tms. Mutta kyllä voimme vitsailla sille, että minä hönö aina unohtelen tavaroitani, tai sille että rakas mieheni puhuu henkeviä käyttäen yhtä tai kahta sanaa... ;) =D Näistä voin hyvin vitsailla myös ystävilleni. Eikä kukaan koskaan luule, etten rakasta ja ihaile miestäni, ja hän minua.
17 vuotta yhdessä, ja edelleen nauramme paljon. Niin yhdessä kuin eriksemme. Ystävättärien vietän toisinaan aikaa myös ilman miestäni. Ja mieheni on esimerkiksi lähdössä sikajahtiin piakkoin viikoksi Eurooppaan kavereidensa kanssa.
Jopas sinä olet pyhimys ja meidän KAIKKIEN naisten yläpuolella - ja luulet että sinä voit jeesustella toisten puolileikillään tai vaikka tosissaan vitsailusta. Onneksi et enää osallistu, sinä olet se naama norsunvitulla oleva ilonpilaaja. juhlissa kuin juhlissa