Thaimaassa ei työttömiä!!!

Vaikea tuntea mitään myötätuntoa näille hyökyaallon suomalaisille
uhreille. Telkkarissa näkyy vain vaaleanpunaisia porvarissikoja,
juuri niitä jotka äänestivät nusuja ja kepulaisia. Juuri niitä, jotka
ovat matkustaneet köyhään kehitysmaahan saadaakseen nöyrää
palveluskuntaa, ja useimmat nimenomaan vyönalaispalveluita.
Toivottavasti kulkukoirien ja rapujen etsintäpartiot tekevät selvää
jälkeä rumista lapsistanne ennenkuin ne alkavat haista.
131389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Aivan uskomaton kommentti. 120000 ihmistä on kuollut, loukkaantuneita varmasti monin verroin. Sadat tuhannet ihmiset kärsivät hätää omaistensa tähden. Miljoonat ovat menettäneet kotinsa. Usean köyhän valtion talous voi olla romahdusvaarassa. Valtioiden rannikkoseudut ovat tuhoutuneet täysin. Nälänhätä, jano ja kulkutaudit uhkaavat miljoonia.

Miten kukaan ihminen voi olla noin jumalattoman itsekäs ja kylmä?

Äänestä
  • Monta suomalaista työtöntä kuolee joka viikko. Sadat tuhannet omaiset kärsivät työttömän omaisen mukana. Moni työtön on menettänyt kotinsa. Satojen tuhansien köyhien työttömien talous on romahtanut ja elämä tuhoutunut täysin. Nälkä ja taudit tappavat työttömiä moninkertaisesti enemmän kuin työssäkäyviä. Ja sinä kysyt miten joku voi olla noin itsekäs ja kylmä?

    Äänestä

  • Myrkky kirjoitti:

    Monta suomalaista työtöntä kuolee joka viikko. Sadat tuhannet omaiset kärsivät työttömän omaisen mukana. Moni työtön on menettänyt kotinsa. Satojen tuhansien köyhien työttömien talous on romahtanut ja elämä tuhoutunut täysin. Nälkä ja taudit tappavat työttömiä moninkertaisesti enemmän kuin työssäkäyviä. Ja sinä kysyt miten joku voi olla noin itsekäs ja kylmä?

    Suomalainen työtön kuolee keskimäärin 5 vuotta aiemmin kuin yläluokan porvari. Puolen miljoonan joukossa tämä merkitsee 10000 tuhatta ennenaikaista kuolemaa joka vuosi. Itkekää näitä, älkääkä muutamaa läskiä sikaa alaikäisiin sekaantujaa Thaimaassa.

    Niinpä niin. Yksi tärkeä asia mikä erottaa ihmiset eläimistä on myötätunnon kokemisen mahdollisuus. Suomessa vieroksutaan ja vähätellään työttömiä, totta. Tarkoittaako se silti sitä, että myötätuntoa ei saisi kokea niitä kohtaan joiden koko elämä on romahtanut. Eräs historian hyvin tuntema merkkihenkilö lausui kerran jotain tyyliin "sääli on sairautta" ... hänen nimensä oli Josef Stalin.

    Äänestä

  • Jyker kirjoitti:

    Olet aivan liian tervepäinen kirjoittamaan tälle palstalle.

    Äänestä

  • Kaikenkokenut kirjoitti:

    Suomalainen työtön kuolee keskimäärin 5 vuotta aiemmin kuin yläluokan porvari. Puolen miljoonan joukossa tämä merkitsee 10000 tuhatta ennenaikaista kuolemaa joka vuosi. Itkekää näitä, älkääkä muutamaa läskiä sikaa alaikäisiin sekaantujaa Thaimaassa.

    Saisinko Ambulanssilentokoneen ja Ilmasillan vaikkapa stadin ylikuormitetun tai lakkautetun terveysaseman parkkipaikalle.

    Äänestä

  • kommentti kirjoitti:

    Olet aivan liian tervepäinen kirjoittamaan tälle palstalle.

    Tämähän on hirvittävä ihmillinen tredegia. Ei kaikki suinkaan olleet käyttämässä alaikäisten palveluita.
    Pahin tilanne on varmasti paikalliselle väestölle. He menettivät kaiken.

    Yksi asia. Köyhällä tai työttömällä ei ole varaa matkustaa kaukaisiin maihin jotenka on turvassa
    ainakin tämänkaltaisilta asioilta.

    Toki sairaudet ja rahanpuute vievät täälläkin ennenaikaiseen hautaan. Varakkaatkin sairastuvat. Heillä on paremmat mahdollisuudet saada tehokasta hoitoa ellei tauti ole tappava. Ihminen on kokonaisuus ja jatkuva huoli toimeentulosta sekä rahanpuutteesta/työn puutteesta vaikuttaa ihmisiin masentavasti.

    Silloin kun luonto puhuu, ihmisellä ei ole mitään sanottavaa, ei mitään tehtävissä.Ihminen on vain hyvin pieni osanen luontoa.

    Äänestä

  • tipsukka kirjoitti:

    Kyllä täällä suomessakin on ihmisiä kuollut myrskyssä, nämä ovat vain yksittäistapauksia. Kotikunnassani oli kerran aikamoinen myräkkä, pitivät ihmeenä ettei henkiä mennyt. Ei tietenkään mitään tuohon verrattuna.

    Ei ne tuolla kaikki mitään upporikkaita ole olleet. Yksikin teinipoika sanoi haastattelussa että olivat vuoden säästäneet matkaa varten.Itse tiedän työttömän, joka käy ulkomailla kolmisen kertaa vuodessa, se on kyllä aika paljon. Vieläpä aika kalliissa kohteissa, joten silloin pitäisi jo miettiä veromarkkojen kohdentamista. Mutta perintöä ilmeisesti, siinäpä pulma pitääkö maksaa korvausta vai ei. Kade en halua olla, mutta jotenkin tuo alkaa jo tuntua liialta.

    Äänestä

  • tomppeli kirjoitti:

    Iltasanomien listassa on muunmuassa yksitoista virossa asuvaa suomalaista veronkiertäjää. Lopuista yli puolet ovat pääkaupunkiseudulta. Itäsuomalaisia on listassa pari kolme. Kyllä tämä zunami valitsi kerrankin kohteensa hyvin. Ehkä vastaisuudessa espoolaiset yrittäjäyrjöt piereskelevät hieman hillitymmin.

    Kannattaa siis edelleenkin muistaa, että koska suomalainen työtön mies elää 5 vuotta lyhyemmän ajan ja näitä on melkein puolimiljoonaa, niin käytännössä tsunamin veroinen onnettomuus tapahtuu jokaikinen päivä. Lippu puolitankoon myös huomenna.

    Kauniaisissa ja muualla pääkapunkiseudulla ovat Suomen suurimmat veronkiertäjät. Siellä on halvin veroäyri ja parhaat palvelut, mutta tsumani voi iskeä sitten lomaparatiisissa.

    Äänestä

  • vaikka koko maailma .......... kirjoitti:

    Kauniaisissa ja muualla pääkapunkiseudulla ovat Suomen suurimmat veronkiertäjät. Siellä on halvin veroäyri ja parhaat palvelut, mutta tsumani voi iskeä sitten lomaparatiisissa.

    Siis pienin äyri ja parhaat palveluthan tarkoittavat juuri sitä, että kauniaislaiset maksavat ne veronsa; ei Kauniainen ainakaan enempää valtion tukia per henkilö saa, kuin itäsuomalaiset kunnat. Ymmärrän kyllä, että tämä ei katkeraan mieleesi mahdu, mutta taidat olla vain kateellinen. Enkä siis ole kauniaslainen, mutta ajattelen omilla aivoillani.

    Äänestä

  • Kaikenkokenut kirjoitti:

    Suomalainen työtön kuolee keskimäärin 5 vuotta aiemmin kuin yläluokan porvari. Puolen miljoonan joukossa tämä merkitsee 10000 tuhatta ennenaikaista kuolemaa joka vuosi. Itkekää näitä, älkääkä muutamaa läskiä sikaa alaikäisiin sekaantujaa Thaimaassa.

    ne itä-Suomen läskit työttömät pedofiilit, jotka matkustelevat Venäjälle? Vaikka olet kaiken kokenut, paljoa et ymmärrä.

    Äänestä

Minä en myöskään täysin hyväksy ajatusta jossa luumut matkustavat toisenpuolen maapalloa ja muistavat rikkoa ihmisoikeusia ja työsopimuksia kotimaassa. Hädän tullen meiltä kaikilta odotetaan apua kärsiville vaikka itse joudumme elämään tuhannen stressissä ja varattomana uhkailujen ja kiristyksen alaisina työttömänä. Kaikesta huolimatta autettu on....

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Arvelo kirjoitti:

Vaikea tuntea mitään myötätuntoa näille hyökyaallon suomalaisille
uhreille. Telkkarissa näkyy vain vaaleanpunaisia porvarissikoja,
juuri niitä jotka äänestivät nusuja ja kepulaisia. Juuri niitä, jotka
ovat matkustaneet köyhään kehitysmaahan saadaakseen nöyrää
palveluskuntaa, ja useimmat nimenomaan vyönalaispalveluita.
Toivottavasti kulkukoirien ja rapujen etsintäpartiot tekevät selvää
jälkeä rumista lapsistanne ennenkuin ne alkavat haista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu