Kovasti uutisoitiin kansanedustajien kiinnostuksesta turvapaikkaongelmaan. No... Joulukuun 18. pvä oli tutustuminen Espoon alaikäisten turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukseen.
Matkaan lähti 6 kaikkein myötätuntoisinta edustajaa. Jaana Pelkonen, Antero Laukkanen, Erkki Tuomioja, Li Andersson, Eva Biaudet ja Nasima Razmyar. Siitä näkeekin jo suomalaisten kansanedustajien todellisen kiinnostuksen asiaan. Siis n. 3% edustajista haluaa turvapaikanhakijoita ja loput ei.
Kuvastaa varmaan hyvin kansan mielipidettä sillä kansanedustajathan ovat Suomen kansa pienoiskoossa.
Ao. uutista lukiessani hymyilytti edustajien typeryys asiassa. Lasten vastaanottokeskuksessa Espoossa vastassa turvapaikanhakijoita edustamassa olivat n. 18-25v irakilaismies ja n. 40v pikimusta vatsakas eritrealainen ukko kaljatölkin kanssa.
Hyväuskoisuus voi olla jossakin asiassa hyve, mutta ei noin julkisesti saa olla noin typerä kuin edustajat nyt olivat. Suomalainen lapsikin ymmärtää paremmin mikä on valetta ja mikä ei.
Mainittuja edustajia en pidä enää arvoasteikollani mukana lainkaan. Harmi, sillä tähän asti pidin Eva Biaudeta mukavana tyyppinä noin ihmisenä tavattuani Hänet joitakin kertoja.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Veivät varmaan leluja lapsille tuliaisiksi.
Ainakin tuo Pelkonen kelpaisi niille leluksi.
EI veivät kaljaa ja tupakkaa "partalasten" päiväkotiin tuliaisena!
http://yle.fi/uutiset/vihapuhe_poiki_vastareaktion_asikkalassa_auttajia_viisi_kertaa_enemman_kuin_turvapaikanhakijoita/8555557?origin=rss
Tuollahan olisi ollut tilaa järjestää kansanedustajille juhlalounaskin. Se ehkä olisi houkutellut enemmänkin paikalle! Hulppeat tilat parille kymmenelle pakolaiselle. http://www.tallukka.fi/majoitus