Puolustustahto on murentunut täysin nykyisen menon johdosta, saattepa nähdä mitä siitä seuraa tulevaisuudessa? Haistakaa päättäjät Verinen muslimivittu!
SUOMEN TAISTELUMORAALI NOLLA; ei kiinnosta enää!
Kusipäätautileviää
43139
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Miksi pitäisi veropakolaisten omaisuutta olla puolustamassa
koska he eivät rahoita puolustajille aseita?
Ei tosiaan ole pienintäkään mielenkiintoa osallistua sinunkaan puolustamiseesi, aloittaja kuka sitten oletkin. Pyyhin maanpuolustusvelvollisuuteen perseeni, tätä hallitusta en puolusta aseellisesti. Jos Suomessa alkaa joku sisäinen rähinä niin en osallistu siihenkään kenenkään puolella vaan pakenen maasta ja saatte tapella keskenänne saatanan kusipäät.
Muuttakaa vittuun täältä saatana paskahousut. Tämä on isänmaa, ja sitä puolustetaan. Nuo mainitsemanne ovat pelkkiä tekosyitä. Ette uskalla edes armeijaa käydä. Voi rassukoita. Entäs sitten, jos ryssä tulee isännäksenne tänne. Teitä ei huolita naapuriin pakolaisena, kukaan ei haistele sitä paskankäryä, mikä tulee housuistanne.Älkää perkele käykö sossussa tilillä ja ottako vastaan työkkäreitä ja huumeneuloja ym. hyvää mitä on saatavana, ilman että tekee mitään.
Tarkoitat siis, että muslimit on tapettava. Eurooppa on aina tappanut muslimit alueeltaan. Kohta se peli taas alkaa. Hurratkaamme politikoillrmme..???... Ne ovat historian tyhmimpiä, täydellisiä surkimuksia, jotka tahallaan ja luonnevikaisuuttaan pakottavat koko maanosan taas veritekoihin. Muuta tietä rauhaan ei enää ole.
NUO MIELETTÖMÄT HULLUT-ja idioottimaisimmista typerimmät ja tyhmimmät mielipuolet- jotka esittävät olevansa kaikkein suurimpia suvaitsevaisia-mutta sulkevat silmänsä ja korvansa RAISKATTUJEN tyttöjen avunhuudoilta -ns OIKEUSLAITOKSIA MYÖTEN -jotka VAIN HÄPÄISEVÄT LAIN VAATIMUKSET JA KIRJAIMET !!!
Puolustahtoa olisi mutta kun ei anneta puolustaa. SAAATANAN PERRKELE !!!! Pelkkiä reserviläiskirjeitä pukkaa postiluukusta, muttei kutsua "rintamalle".
Olisin valmis tarttumaan välittömästi aseeseen, ja menemään rajoille ampumaan noita saatanan maahantunkeutujia. Joka saakelin 18-100 vuotiaalle partamamulle lyijjyä munille jos ylittä rajan ilman lupaa !!!!
Sauli Niinistön, Kanervan, Stubbin salaanatottaminen on murtanut puolustustahdon.
Suksi vittuun ryssä mulkku. Nato on Suomen turva ja auttaa meitä tappaamaan ryssiä tarvittaessa.
Eikä ole kyllä täälläkään. Tuntuu hullulta ajatella että joku kuvittelee meidän lähtevän valtavaan hengenvaaraan vain sen vuoksi että puolustamme jotain jota ei enään ole. Suosittelen puolustusvoimien esikuntaan haistamaan perseensä jos sodan uhka koittaa.
PS: Meitä on paljon joilta on viety usko ja halu puolustaa globalisaatiomulkkujen periferiaa eli aamen ja haistakaa vittu !
Mutta valani annoin- tämän maan puolesta, enkä valaani peru !
SE kuolema sodassa maatani puolustaessa ON MILJOONA KERTAA ARVOKKAAMPI,- kuin kuolla johonkin saatanan tautiin-kuolemaa karkuun juostessa !
MITEN JOTKUT KEHTAAVATKIN SYÖDÄ LUPAUKSENSA-sitäminä en ymmärrä-muutenkuin että ette koskaan ole ollut ees läheistenne puolustajia, saatikka että olisitte ollut ees kunnon sotilaita armeijassakaan,-kunhan pötjyilitte jonninjoutavia, ja opitte vaan pelkäämään luotien ja kranaattien kimahtelua , ettekä taistelemaan paineen alaisena !
TÄTÄ mieltä ON Kainuun sotilas !
Hieno heitto_tarkistaakkos valaas tai tuleepi kuhtu just noihi hommii_IKUSEST. YLIDOSENTTAARRI.
NATO-vouhotukselle ehdoton EI ; se tekisi Venäjästä vihollismaan ja hermostuttaisi sitä, kun taas nyt se voi suhtautua luoteisrajaansa rauhallisin mielin...
Saatanan paskan lehdistön meininkihän on ollu viime vuosina mustamaalata suomen kansaa KAIKIN KEINOIN-joka on tarkoituksena KOROTTAA venäläistä VALETTA, ja HEIDÄN SAATANAN ILJETTÄVÄÄ ja KAKSINAAMAISTA PROPAKANDAA !!!
EDELLEENKIN VENÄJÄN MEININKI ON SITÄ VALETTA ja pimeyttä-kun EIVÄT REHELLISYYDEN ja TOTUUDEN TASOLLA PYSTY MITENKÄÄN PÄRJÄÄMÄÄN !!!
Jokainenhan tietää,-mitä itsensä korottaja TEKEE !!!
Mä en ainakaan jää puolustaa tätä nykysuomea.
Nykymenolla, en koe enää tätä puolustamisen arvoiseksi.
Katotaan jos joskus saatas taas järkevä hallitus jne.
Mun puolesta noi "pakolaiset" saa rauhassa tulla tänne partamaan "rasistien" geeni perimää.
Painu vittuun maanpetturi mulkku. Todelliset suomalaiset jäävät puolustamaan Suomea ryssän hyökkäystä vastaan Naton avulla. Sinunlaisesi rotat joutavat mennä helvettiin mokoma sossupummi.
Mitä meinaako venäjä hyökätä suomeen?
Älä nyt naurata hehe.
Joo, mä eroon kohta kirkostakin.
kuka on "Suomen"? ja mikä taistelumoraali, mitä vastaan, mikä sota?
Menköön Niinistö, Stubbi itte sotaan Naton joukkoihin.
Suomi on yhteistyössä muslimi OBAMAN kanssa pakotettu ottamaan Irakin hallituksen joukoissa amerikkalaisten palkkasotilaita olleet Irakilaiset nuoret miehet täysihoitoon Suomeen!
Kaikki on Yhdysvaltojen muslimi presidentin aikaansaannosta!
Barack Hussein OBAMA on MUSLIMI eli Saatana Valkoisessa Talossa!
Ei tarvitse ihmetellä miten ISISTÄ ei ole tuhottu ja miksi USAlta aselastit tippuukin vahingossa DAESH porukoille, upsista!
Ei tarvitse ihmetellä miksi Eurooppaan virtaa muslimeita!
Allah bless the America!
PERSEREIKÄÄSI, ja NUUSKI omaa mitättömyyttäsi !
ME SUOMALAISET SOTILAAT MUISTAMME-mitä VALAN HETKELLÄ LUPASIMME !!!
Mullakin ON OLLU niin VITTUMAISIA hetkiä, tuon suorastaan ÄÄLIÖMÄISEN ns oikeuslaitoksen taholta,- että meinasin repiä sotilaspassini sen SAATANAN tuomarin edessä, ja paiskata passin riekaleet pitkin näköä-OLI NIMITTÄIN HARVINAISEN IDIOOTTIMAINEN JA SURKEA PASKAPÄÄ-HYI SAATANA-kun muistankin sen idiootin-niin kuvottaa !
Mutta kun lopulta sain selville, että se tuomari on jo saanu kaksi varoitusta humalassaolostaan käräjäsalissa, niin sotilasvalani palasi entistä suurempaan arvoon-ja tajusin, että en olekkaan antanu valaani sellaisten takia-vaan paljon suurempien arvojen puolesta !
ja sen jälkeen olen ollut ylpeä siitä,-että olen suomalainen armeijan käynyt ja valani antanut SUOMALAINEN SOTILAS, ENKÄ VALAANI KADU-JA JOS KÄSKY KÄY TÄTÄ MAATA PUOLUSTAMAAN, NIIN SINNEHÄN MENNÄÄN,-SILLÄ OOMMEHAN ISIEMME POIKIA-ja antaa luotien ja kranaattien vinkua, eikä meitä tartte käpykaartista etsiä !
Näin sanoo KAINUUN SOTILAS, että PERILLE MENNÄÄN-tulkoon mitä tahansa vastaan, tämän maan ja kansan puolesta !
JA turha tulla sanomaan, että SUOMEN KANSA ei pärjää-sillä SE ON LURJUSTEN PASKAPUHETTA !!!
Jos ei Suomea halua puolustaa niin voi joko häipyä täältä tai maanpetturina ansaitsee teloituksen tositilanteen tullen. Kohtalo on sama kuin maahan hyökkäävillä ryssillä eli kuolema lyijymyrkytykseen.
Miksi sotia? Ei voisi vähempää kiinnostaa kuolema kusipäiden takia. Miehitystäkin on turha pelätä. "Proletaareilla ei ole siinä muuta menetettävää kuin kahleensa."
Sako TRG takaa että maahan tunketuva venäläinen joukko-osasto saa varautua pahimpaan. Suomi sissijoukkoineen pärjää varmasti Venäjälle jonka edeltäjävaltio ei pärjännyt Afganstanin paimentolaisille.
Te jotka vannoitte sotilasvalan olette hölmöjä jos luulette jonkun valan mitään sitovan. Ei herrojen vala sido joten miksi teidänkään valan pitäisi. Ei tämä ole yksisuuntainen tie että vain yksi hullu menee vapaaehtoisesti ottamaan luodin päähänsä kun toinen röhönauraa Brysselissä kaataen toisen kahvikonjakkinsa.
Ei ole Suomea enään olemassa vaan EU saa nyt kantaa vastuun Suomen puolustamisesta me emme henkeämme anna sellaisen puolesta mitä ei enään ole.
Suomeeham miehitetään parasta aikaa ja me vain toivotamme tervetuloa ja majoitamme ne vielä lisäksi.
Lainaus täältä:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14033683/suomen-pakolaistilanteen-hoito-uusitaan
"http://yle.fi/uutiset/orpo_suomi_perustaa_palautuskeskuksia_turvapaikanhakijoille/8501265
Orpo: Suomi perustaa palautuskeskuksia turvapaikanhakijoille
Sisäministerin mukaan lakeja tullaan muuttamaan niin, että rikoksen tehneen turvapaikanhakijan hakemus siirretään käsittelyjonossa päällimmäiseksi.
Vastaanottokeskusten perustamisen sijaan ollaan siirtymässä myös palautuskeskusten perustamiseen, eli Suomi poistaa maahan tulleet pakolaiset pikavauhtia näiden laitosten kautta kotimaihinsa. Pakolaiskriisissä ollaan tulossa vaiheeseen jossa massojen maahantulo on päättynyt ja siivotaan jäljet. Seuraavan kerran Suomi ei hoida pakolaiskriisiä pakolaiskeskuksia perustamalla."
Vastaus edelliseen:
"Tarkoittaako tämä sitä että toivottu määrä sotilaita on saatu maahamme operaatiota varten, ja hallitus pesee kasvonsa näyttämällä kansalle että "nyt ne lähtevät täältä, ja rajat kiinni"?
Pelkkää teatteria, kulisseissa tapahtuu se todellisuus joka puree kansakunnan takamukseen?"
Tästä tiedosta tuli mieleen tuo ZH:n kommentoijien toistuva ajatus, että lännen neo-consit ovat ajaneet esim. Venäjän taloutta kriisiin, jotta saisivat omia pyrkimyksiä ajettua, mm. Ukraina. Sitten todetaan, että vaikka Venäjän talousromahdus on lähellä, että sitähän lännen neo-consit ovat toivoneetkin . Samassa nostetaan myös ajatus siitä, että lännen neo-consit kyllä pystyvät järjestämään ns. sosiaalista painetta, joka eilenkin oli yhdessä uutisessa esillä. Jos sosiaalinen paine ei nouse, mm. neo-consien ja Soroksen syndikaatti jonkun välikäsien kautta ehkä pystyykin järjestämään hieman rahaa "polttopullon heittokilpailuun"?
Suomeen on saapunut Syyrian pakolaisten mukana elintaso muuttoa haluvia ja vierasmaalaisia ex-sotureita yms. Näin USA:n ex-swat miehet ovat tutustuneet liikenneinfraan, talojen käyttöominaisuuksiin, itä-, länsi-, keski-, etelä- ja pohjois-osiin sekä myös Norjan, Ruotsin, Muurmansikin, Turun ja Helsingin satamien kautta rantautumiseen. Neo-conssit voivat järjestää hieman helppoa lainaa, sopivaa kansannousua täällä olevista, ja USA:n koneet saapuvat, syy on Viron puolustus tai sitten Venäjän sosaalisten paineiden aiheuttama pelkotila.
Toivotaan, että jokunen poliitikkokin lukisi sossumediaa.
Eilinen kirjoitus:
The Russian Economy Is Cracking, "Social Unrest" Coming In "A Few Months", Official Warns
Submitted by Tyler Durden on 12/29/2015 18:00 -0500
http://www.zerohedge.com/news/2015-12-29/russian-economy-cracking-social-unrest-coming-few-months-official-warns
Lisäksi Ruotsi kai lievensi kaulankatkaisijan tuomiota, antautuu / luovuttaa (surrender) sharialain edessä, syy muka mielenterveys lieventää lahtaajantuomiota, antauu raiskausväkivallan alla. Ruotsi on meille vaarallinen tuon muslimisaationsa vuoksi.
Sweden's First Month Of 'Islamic Multiculturalism' - Rapes, Acquittals, & Severed Heads
Submitted by Tyler Durden on 12/29/2015 22:45 -0500
http://www.zerohedge.com/news/2015-12-29/swedens-first-month-islamic-multiculturalism-rapes-acquittals-severed-heads
Syyrian sota, lähinnä tänne vaikuttava ihmisten laivaus on sellainen "syndikaattien" organisoima P A I N E, jota mm. kovat tasa-arvoa kannattavat poliitikot, kuten mahtimaa Saksan cdu-, sdp-, grün puolueet ja sattumana sopassa, jotain humanitääristä palkintoa tai historian kirjoissa mainintaa tavoittelevat feministi- tai naispoliitikko, joka uskaltaa vallallaan heittää kehiin kaikken suvaitsevaisimmat pakko-otot ja veronmaksajien rahastukset (=omaisuuden tyhjennykset).
Soros ja muut neo-consit ovat se tekijä, joka järjestää USA:n armeijan sotimisten jälkeen ns. yhteiskunnallista (=poliittista) P A I N E T T A. Soros ja G & S taitaa olla ns. "merirosvo rahoittaja" järjestäytyneessä maailmassa.
"Syyrian sota, lähinnä tänne vaikuttava ihmisten laivaus on sellainen "syndikaattien" organisoima P A I N E, jota mm. kovat tasa-arvoa kannattavat poliitikot, kuten mahtimaa Saksan cdu-, sdp-, grün puolueet ..."
Piti kirjoittaa, ettei noilla ole tarpeeksi kovaa pokkaa sanoa suoraan, että tämä on täyttä kusetusta, ne menevät muka normi-suvaitsevaisuuden nimissä ottamaan kaikki aivan todesta, alkavat syytää rahaa, kriisi mikä kriisi, sen kummemmin asiaa tutkimatta ja penkomatta.
Neo-consien oppikirja:
"Never let a seriuos crises go to waste", Philip Mirowski.
http://www.versobooks.com/books/1613-never-let-a-serious-crisis-go-to-waste
En koe itsekkään tätä suomea puolustamisen arvoiseksi ja mennä jonkun tykinruuaksi ja otan esimerkin näistä uusista asukkaista jotka tänne ovat tulleet "sotaa pakoon" kun tosiasiassa tulevat omaa velvollisuuttaan ja oman asepalveluksen välttääkseen tänne ja tälle nato-touhottajalle: antaisin naton hoitaa suomenpuolustamisen niinkuin virossakin ajatellaan kun oma puolustustahtokin siellä on alhainen.
Suurimpana syynä tahdottomuuteeni koen tuon joka tuutista tulevan arvostelun kantasuomalaista miestä kohtaan ja en koe kotimaaksi ja lähden tiukanpaikan tullen hakemaan asyylia muista maista.
"Sodan" suurin uhri oli se totuus. Kaiken saa nykyään näyttämään siltä miltä haluaa, kuten nyt Soroksen ja siionistien salakavala tarkoitus tuhota Euroopan valtiot ja kielet. Se on samalla genosidi, jonkoa ne itse ovat kokeneet. Siitä huolimatta, että sanat ovat nys siistjeä ns. neo-consien lausahduksia. Puhutaan busineksesta, kovasta kannattavuudesta, normaali meno ei tuota koskaan 1000 -kertaisia voittoja, ellei olosuhteet ole sitä varten juseerattu. No, enemmän ehkä tuontannon puolella, voitot ovat pieniä verrattuna suursijoittajan riskisijoituksiin, joihin voi upottaa kerralla satoja tuhansia, se takaa isot voitot.
Venäjän talouden romahtamisesta ZH:ssä usein joku sanoo, että mahtaako olla lännen neo-consien toiveuni kansannousut ja talousromahdus, koska kaalikeittoa osataan keittää ja kestokyky on ehkä parempi kuin lännessä.
ja vain muutaman kuukauden sss hallitus tehnyt tuhojaan
Ei se ole vain SSS, vaan ne, jotka maksoivat Kreikkaa ja veivät meidät alistettavaksi, natsi-euro-vassareiden alaisuuteen, pahin patti on merkel, jota pohjolan isännät uskoo. Dominoiva nainen saa johtajat ns. hyräilemään ja paskomaan dollareita. Tuosta oli jopa hesarissa joku vuosi sitten juttu, "Johtaja uskoo dominaan tms.".
SSS on liikemiespohjalta, sipilän valta suurin, se tieto yhteiskunnasta ei ole kovin syvällistä, mm. ei ollenkaan epäile Saksaa, koska se on tuottava yhteiskunta, ei tajua muslimien tuomaa takapakkia jatkossa tai tuottaa vasta hyvin pitkän ajan päästä mutta kovalla kurilla, pakko oppia saksaa, eikä hyväksytä kaiken maailman pään silittelyä. Suomalaisia työnhakijoita kohtelevat huonosti, koulutus ei auta, kieli pitää oppia.
Ne vaan menee helppoon, nopeimpaan ratkaisuun, kun jotkut mukamas moderninit naismepit ovat Brysselissä seurailleet ja neuvovat. Liikemiehiltä puuttuu terveellinen spekulointikyky suvaitsemisen tarkoitusperissä. Rasismi-sana on Obamalle mieleinen työkalu, kuten joku YK, joka täynnä kehittyvien maiden osaajia.
Nytkin oli eilen uutinen, että afrikkailaisia oli ollut jossain pankissa, siis kotoutettujan ns. normaaleja länsimaistuneita, kuitenkin ne ovat varastaneet kuolleiden tileiltä 400 000 $
JP Morgan Employees Said To Steal $400,000 From Eight Dead Clients
Submitted by Tyler Durden on 12/29/2015 14:00 -0500
http://www.zerohedge.com/news/2015-12-29/jp-morgan-employees-said-steal-400000-eight-dead-clients
Luitteko tekstin, jossa kerrotaan, että muslimit, jotka eivät halua länsimaistua elävät kaksoiselämää ja teeskentelevät nykyisissä kotimaissaan, että ovat kääntyneet länsimaisiksi?
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14028443/solutetaanko-terroristeja-suomeen-#comment-82375344
"#Muslimien kaksoisajattelusta
Silmiini osui aamusta Turun sanomien jo viikon vanha artikkeli, jossa siteerattiin Halla-ahon Scriptassa kirjoittamaa juttua muslimien enemmistöstä, jotka tukevat CH- terrori- iskua.#"
JP Morganin isoisä oli se kuuluisa merirosvo karipialta.
Raamattu kieltää valojen vannomisen ,"ei" tai "kyllä" riittää.
Joo, siis kansalle ei anneta mahdollisuutta aseisiin ja itsepuolustukseen kun pelkäävät että käännetään niitä itseään vastaan mutta sitten kun syttyy todellinen uhka kyllä sitten ovat jakamassa rynkkyjä ja pitävät palopuheita suomesta ja suomalaisuudesta minkä ovat itse tuhonneet. Voi olla että valkoinen lippu heiluu ennen kuin on laukaustakaan ammuttu.
Tässä on kaikentakana Liittovaltio ja sen eteneminen kuten Paavo Väyrynen asian ilmaisi hivuttautumalla ja pakoloisia avuksi käyttäen!
USA on takapiruna tässä pakoloistulvassa SWATjoukkoineen. Kurkunleikkaaja palkkasoturit USAn kouluttamina ovat Suomessa eripuolille levittäytyneinä, tietoisesti hallituksen siunauksella! Sitä en tiedä miten saivat jenkit hallituksen munista otteen mutta se on varmaa että EU, NATO ja USA ovat tässä Suomenkin sopassa mukana!
Elämme mielenkiintoisia aikoja, ensi vuosi näyttä koko kaaoksen laajuden ja takapirut!
Tässä on kaikentakana Liittovaltio ja sen eteneminen kuten Paavo Väyrynen asian ilmaisi hivuttautumalla ja pakoloisia avuksi käyttäen!
USA on takapiruna tässä pakoloistulvassa SWATjoukkoineen. Kurkunleikkaaja palkkasoturit USAn kouluttamina ovat Suomessa eripuolille levittäytyneinä, tietoisesti hallituksen siunauksella! Sitä en tiedä miten saivat jenkit hallituksen munista otteen mutta se on varmaa että EU, NATO ja USA ovat tässä Suomenkin sopassa mukana!
Elämme mielenkiintoisia aikoja, ensi vuosi näyttä koko kaaoksen laajuden ja takapirut!
Omaisuutta verotetaan jatkuvasti lisää, vaikka maassa pitäisi olla omaisuudensuoja. Rahat jaellaan ympäri maailmaa ja duunari kituuttaa. V..tujen V..ttu mitä menoa ei voi muuta sanoa. Päättäjät tekee kaiken toisin mitä kansa haluaa ja tämä on sitten demokratiaa...!. No nyt loppui kokonaan mädän systeemin äänestäminen ainakin niin kauan kunnes tulee joku oikeasti sanansa pitävä ja tarpeeksi suuri puolue joka pystyy myös asiat toteuttamaan, muuten kansan ääni hukkuu "edustuksellisen demokratian" ensimmäiseen sanaan..
JOKAINEN MAAHAN TUNKEUTUJA PITÄÄ HETI VIEDÄ PERUSTETTAVAAN PALAUTUS-KESKUKSEEN JA LAITTAA ENSIMMÄISELLÄ KONEELLE SINNE MAAHAN MISTÄ TULIKIN !. NÄIN ON NÄREET JA TYÖTÄKÖÖN SUVAKIT VAIKKA PERSEESEENSÄ JA VIEKÖÖN MUKANAAN.