Metro-lehden etusivulla tänään kerrotaan että isä sai 6kk ehdollista poikansa toistuvasta tukistamisesta pojan ollessa 4-5 v.
Ei ole kuin pari vuotta siitä kun korkein oikeus, tosin äänestystuloksella 3-2, oli sitä mielltä että poikalapsen pippelin silpominen uskonnolliseen perinteeseen vedoten, on sallittua ja jopa suositeltavaa, koska se liittää pojan tiivimmin yhteisönsä hyväksytyksi jäseneksi.
Näin vaikka lääketeiteen nykytiedon mukaan se on aina haitallinen toimenopide, ja johtaa monien kohdalla komplikaatioihin, aina kuolemiin asti, myös silloin kun silpominen on suoritettu sairaalassa.
Mm. E-Afrikassa vuosittain 250 poikaa menettää peniksensä ympärileikkauksen seurauksena. Ja Norjassa muutama v. sitten kuoli 2-viikkoinen poikavauva sairaalassa suoritetut silpomisen komplikaatioihin.
USA:ssa on raportoitu tapauksia joissa juutalainen uskonnollisesti, mutta ei kirurgisesti, pätevä silpoja, MOHEL on imiessään vasta silpomaansa vertavuotavaa vauvan penistä, (joillain juutalaispiireillä on tällainen insestiin/pedofiliaan viittaava rituaali), tartuttanut vauvaan herpesviruksen, ja seurauksena on ollut kuolema ja toisessa tapauksessa vakava pysyvä aivovaurio.
Ties kuinka paljon muita tapauksia joissa ei tiedetä, että tartunta on tullut MOHElilta? Tietoista salaamistakin on syytä epäillä.
Ruotsalainen juutalainen lastenlääkäri sanoi että ympärileikkaus on myös uskonnonvapauslain vastainen rituaali, koska sillä merkitään lapsi loppuiäkseen tietyn uskonyhteisön piiriin kuuluvaksi, ja joka päivä vessassa käydessään hän saa siitä muistutuksen.
Tuo lääkäri kertoi että hänet on silvottu, mutta että hänen sukunsa, myös Israelissa elävä haara on tästä barbaarisesta uskonnollisesta periteestä luopunut. Muuten hän kertoi kylä arvostavansa juutalaista kulttuuria ja perinteitä.
Se on erittäin hyvä että kuuluu tällaisia puheenvuoroja silpomista vastaan. Kun sen esittää juutaainen lastenlääkäri oliko vielä kirurgigin?, niin ei voi kukaan väitää että kyse olis juutalaisvastaisuudesta.
Juutalaisilla ja muslimeilla ei oikein tahdi yhteiselo sujua, Ruotsistakin on kuulemma monet juutalaiset muuttaneet pois, kun muslimit uhkaavat heitä.
Mutta on juutalaisilla ja musulmaaneilla yhteistäkin. Pippelinsilpomisen barbaarinen perinne ja toinen samanmoinen reliikki, rituaaliteurastus, joka muuten kuin uskonnollislla perinnesyillä tehtynä olisi eläinrääkkäystä ja rangaistava teko. On se kumma että se mikä muuten on rikos ei ole sitä, jos sen perustelee uskonnola!
Koisan hännän typistäminen on laissa kielletty ja lapsen fyysinen kuritus, tukistamista ja läpsäisemistäa ja luunappia myöten - remmiselkäsaunasta puhumattakaan.
Mutta uskonnollista rituaaliteurastusta saa jatkaa, ja kuka sitä muka valvoo että ensin eläin tainnutetaan. Se ei kuulu uskonnolliseen teurastusperinteeseen, joten uskooko joku että tainntusta todella käytetään rituaaliteurastusessa.
Sitäpaitsi ei rituaaliteurastukselle ole mitään järkisyytä, kuten ei sianlihan syöntikiellollekaan nykytietämyksen valossa.
Olaanko me jotka syömme muuta kuin rituaaliteurastettua lihaa ja jotka syömme porsasta muka jotenkin huonompia ihmisiä? Mitä ylimielisyyttä. Jos se ei ole meille pahasta niin ei se ole muslimeille tai juutalaisillekaan, ei se liha tiedä kuka sen syö.
Ja lasta ei saa tukistaa tai joutuu oikeuteen ja tulee tuomituksi, hyvä niin, mutta pippelin saa vanhemmat poikalapseltaan silvotuttaa vastoin ruumiilista itsemääräämisoikeutta, joka on perusihmisoikeus.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tyttöjen sukupuolielinten silpominen on ehkä sen vuoksi vielä pahempaa kun seurauksena saattaa olla elinikäiset kivut, vaaralliset synnytykset ja orgasmin saamisen mahdottomuus.
Leikkaus tehdään tuon hesarin jutun mukaan useimmiten puuduttamatta.
Ainakin eritreassa ja somaliassa (meidän matumaita) ja egyptissä ( meidän matkailumaa) nämä leikkaukset ovat yleisiä.
http://www.hs.fi/m/datajournalismi/a1305766700849
En pidä lasten silpomista hyväksyttävänä.
Haa, antisemitismiä! Kritisoit juutalaisten perinteitä!
Natsi!