Natonousukkaiden riemu on aina rajaton, kun terroristien isku onnistuu. Nyt ollaan hiirenhiljaa, kun pilkattu Syyriankin armeija onnistuu operaatiossaan.
Ja Zahran Alloushin eliminoitiin siinä kaupantekijäisiksi.
Ja Zahran Alloushin eliminoitiin siinä kaupantekijäisiksi.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Tiltut valehtelevat Syyriassa.
imbesilli ryssä ;)
Maanpuolustuskorkeakoulun tutkija Antti Paronen: "Venäjän toimien tutkiminen on erityisen kiinnostavaa, koska totuuden vääristely on tärkeä osa Venäjän sotastrategiaa. Venäjä tekee vanhahtavaa geo- ja sotilaspolitiikkaa. Siihen kuuluu olennaisena osana totuuden pimittäminen, vääristely ja suoranainen valehtelu, sanoo Paronen."
Voinpa kertoa, parahin Paronen, että kaikkien maiden sotastrategian keinovalikoimaan kuuluu totuuden vääristely. Ei se ole aikakaudesta tai moderniudesta riippuvainen asia. Minusta Paroselle maksetaan turhaan palkaa, jos hän ei tiedä, että kaikki valehtelevat sodassa. Eniten sotivat tietenkin valehtelevat eniten.
Parosta tietenkin vituttaa, että hän on vain pienen sitoutumattoman maan "totuuden etsijä" ja lipsuu siitäkin roolista, kun mieli halajaisi kunnon hommiin (kiduttamaan tiedustelun nimissä), aivan kuin eversti James Steele.
http://www.theguardian.com/world/video/2013/mar/06/james-steele-america-iraq-video
ja asiallinen tutkija.
Paras todiste siitä on tiltujen lykkäämät valeet.
Ja puolueellinen puolitotuuksien lykkääjä.
Usa ja Nato lähtevät Syyriasta kuin kuppa Töölööstä.
Nato ei ole siellä koskaan ollutkaan! Ja monella venäläissotilaalla on oikeastikin kuppa:-)
Natouhoajan ainoa ilo: tiltulla on kuppa.
ja vielä, monella myyntitykilläkin on kuppa, etenkin malli "huikkaset"
Kuppa se on, joka kannattaa.
pilkattu syyrian armeija peittosi jälleen kerran made in ussr-stanssein varustetuila aseillaan vainoojansa, peräti lauloi suohon kuin väinämöinen joukahaisen.... kalevipoekista löytynee samantapaista, näin kansanrunoutta vapaasti militääriaiheeseen lainaten.
kevään us-myynninedistämiskampanjasta on yo. syystä odotettavissa erittäin intensiivistä, näytökset järjestettänee baghdad raqqa damaskos-ampumaradalla, ulkopuolisten poistuminen alueelta on toivottavaa, muttei millään muotoa välttämätöntä.
Tiltujen ilo - Homs ja Damaskos vapaat terrorista.
Natouhvokin vastaava ilo - tiltulla on kuppa (oletus).
Tuossapa osapuolten käsityskyvystä johtuva näkemysero pähkinänkuoressa.
Kerrykin vuodattaa krokotiilin kyyneleitä vuoksi Venäjän:
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1451372765786?jako=f76a76313e61f3fc8d4177e8bf11b647&ref=fb-share
"Kerry myös valitti Lavroville Syyrian presidentti Bashar al-Assadin hallituksen perjantaina suorittamasta ilmaiskusta, jossa kapinallisjohtaja Zahran Alloush sai surmansa."
Lavrovilla on vahva olkapää, jota vasten Kerryllä on hyvä itkeä.
Venäjä on sikäli hankalassa asemassa, että sitä vastassa on oikea 'valehtelijoiden klubi' jota länsimedia tukee.
Venäjän puolesta valehtelevat vain tiltut, jotka jäävät aina valeistaan kiinni.
Lännen puolesta toimii asiantuntijoiden valtava joukko. Useimmin media on samalla kannalla. Myös Venäjää arvioidaan tältä suunalta asiantuntevasti, toisin kuin tiltujen höpinöissä.
Kyllä se näin on kun armeijan mieskin on sen nyt virallisesti sanonut.
USA varoo yleisen mielipiteen pelossa ja Vietnamin sodan traumojen takia aiheuttamasta siviiliuhreja.
Venäjällä taas muistellaan Stalinin aikoja hyvällä eikä ole pesty Afganistanin ja Tsetsenian sotien likapyykkiä, joissa kuoli satoja tuhansia siviilejä. Venäjä jyrää välittämättä siviiliuhreista. No sotia voitetaan niinkin, mutta syyttömien uhrien määrä on valtava. Se ei sovi nykyaikaan.
"The identities of collateral victims are usually not investigated by US forces, who systematically count each male military-age corpse as an "enemy killed in action" ...." Eli sehän riippuu lähinnä likapyykkien saippuoista, ja rapatessa tunnetusti roiskuu, mutta jos on munat, niin sissihän se.
Älä viitsi naurattaa....kuka muu on Lähi-Idässä tuottanut siviiliuhreja kuin USA ja sen liittolaiset`? Nimittäin niillä lukemilla ja ottaen huomioon kaikki kohteet Jemeniä myöten?
ja lännessä tuottavat vain tiltujen hurraamat terroriteot.
USA ja muut länsimaat taistelevat terrorismia vastaan. Siihen on viimein yhtynyt Venäjäkin, jonka aikaansaannokset tosin ovat vähäiset.
Syyriassa nähdään päivän tilanne, länsikoalition hankkeet kaatuvat Daesh terroristien kaatumisen myötä.....kuka sen sai aikaiseksi?
Öljyn myynti ja sen ryöstely loppuu, 'länsimedia julistaa USA:n pommitusten tuottaneen tulosta'?
Näin se menee vaikka asia olisi kuinka nurinkurinen?
Tosiasiassa Venäjän asevoimat ovat ratkaisseet tilanteen, muut ovat katselleet sivusta 'kädet taskussa'?
tunnistaa tuosta Rommelin vakuuttelusta.
USA:n johtama koalitio on aiheuttanut ISISILLE suurimmat tappiot Venäjän pommittaessa siviilejä.
Venäjä ehkä onnistuu pelastamaan Assadin diktatuurin tiltujen riemuksi. *Se takaa sodan jatkumisen.
Älä nolaa itseäsi enempää, puhut jo melko sekavia?
Sodassa ensimmäinen uhri on totuus.
"Venäjän toimien tutkiminen on erityisen kiinnostavaa, koska totuuden vääristely on tärkeä osa Venäjän sotastrategiaa. Venäjä tekee vanhahtavaa geo- ja sotilaspolitiikkaa. Siihen kuuluu olennaisena osana totuuden pimittäminen, vääristely ja suoranainen valehtelu, sanoo Paronen."
Parosen maitoparta luulee ilmeisesti, että Irakilla oli joukkotuhoaseista, joiden vuoksi G.W.Bush hyökkäsi Irakiin. Mies on jokin jantusresonaattori sotilaan vaatteissa.
Natouhoajat ulisevat ja vaikeroivat nurkassa nuppi punaisena kun Syyriaa puhdistetaan terrorismin roskajoukosta.
Syyrian voittoisa armeija vangitsi joukon USA:n varustamia ja kouluttamia terroristeja Lattakian vuorilla.Vangittujen terroristien joukossa oli tunnettu/pahamainen, amerikkalaisen TWO raketinheittimen laukaisija alle 20-vuotias terroristi,jota Syyrian voittoisan armeijan soturit esittelevät videolla. Terroristin ilme on paljon puhuva tietäen alitajuisesti,että matka paratiisiin 72:n neitsyeen luokse on pian alkamassa.
The Syrian Arab Army arrests a notorious TOW rocket launcher terrorist in the countryside of Latakia. https://www.facebook.com/Syrianewsdaily/videos/431874290342311/
You can find out the age not exceeding 20 years ... fighting for access to heaven, and sleeping with the women
Captured terrorists from the "30th coastal brigade" as they call themselves.
Terrorists were captured in the battles of Latakia's mountains. These group of terrorists were directly equipped and trained by the United States, and smuggled to Syria via Turkey.
Miksi Setä Samuli ei suojele valittujaan.
kyllä setä samuli ryhtyy suojelemaan valittujaan, tätämenoa sota nimittäin loppuu liian aikaisin ja sehän ei aseteollisuudelle sovi.
Seillä on nyt Damaskoksen lapsilla mukava uuden vuoden päivä.
Hyvä että Putin jatkaa pyyteetöntä puhdistustyötään Damaskoksen lapsien hyväksi.
Homsin kaupungin haltuunotossa kuollut vähemmän ihmisiä kuin Saudi-Arabiassa yhden teloituspäivän aamuna.
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1451701968026
no älä nyt kauheesti parjaa saudeja, luullakseni näitä ei tällä kertaa mestattu torilla.