Olenko huono tai ainakin liian vaativainen tai vanhanaikainen ystävä, jos odotan omilta ystäviltäni seuraavia asioita:
- Kiitosta antamastani lahjasta oli se sitten tuliainen, syntymäpäivä- tai joululahja tai ystävän lapselle eli omalle kummilapselleni annettu?
- Kiitosta antamastani avusta?
- Joulukorttia, jos itsekin lähetän sellaisen ystävälleni? (Tiedän, että kaikki eivät kortteja lähettele, mutta tarkoitankin nyt sellaista ystävää, jonka tiedän lähettävän niitä muille ja joka itse joulun alla kertoo minulle, että aikoo sinä ja sinä iltana kirjoittaa joulukortit. Tämä on nyt toistunut sen verran useana vuonna, etten jaksa uskoa Postin joka kerta hukanneen juuri sitä minulle osoitettua korttia.)
- Vastakutsua luokseni tehdyn kyläilyn päätteeksi ja ylipäänsä joskus tiedustelua, voisinko minäkin piipahtaa joskus käymässä?
Saamani kasvatuksen ja vanhempieni aikoinaan näyttämän esimerkin perusteella tällaiset asiat ovat minusta itsestäänselvyyksiä, kun kyse on aikuisista ihmisistä, mutta en ole enää kaikkien kokemusteni jälkeen asiasta ollenkaan varma. Ehkä vastavuoroisuus ja kiittäminen eivät enää kuulu ihmisten väliseen kanssakäymiseen 2000-luvulla.
- Kiitosta antamastani lahjasta oli se sitten tuliainen, syntymäpäivä- tai joululahja tai ystävän lapselle eli omalle kummilapselleni annettu?
- Kiitosta antamastani avusta?
- Joulukorttia, jos itsekin lähetän sellaisen ystävälleni? (Tiedän, että kaikki eivät kortteja lähettele, mutta tarkoitankin nyt sellaista ystävää, jonka tiedän lähettävän niitä muille ja joka itse joulun alla kertoo minulle, että aikoo sinä ja sinä iltana kirjoittaa joulukortit. Tämä on nyt toistunut sen verran useana vuonna, etten jaksa uskoa Postin joka kerta hukanneen juuri sitä minulle osoitettua korttia.)
- Vastakutsua luokseni tehdyn kyläilyn päätteeksi ja ylipäänsä joskus tiedustelua, voisinko minäkin piipahtaa joskus käymässä?
Saamani kasvatuksen ja vanhempieni aikoinaan näyttämän esimerkin perusteella tällaiset asiat ovat minusta itsestäänselvyyksiä, kun kyse on aikuisista ihmisistä, mutta en ole enää kaikkien kokemusteni jälkeen asiasta ollenkaan varma. Ehkä vastavuoroisuus ja kiittäminen eivät enää kuulu ihmisten väliseen kanssakäymiseen 2000-luvulla.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sanoisin että ongelma on tuossa sanassa odottaa. Oikeasti emme voi odottaa keneltäkään mitään ystävyyssuhteissa. Mutta esimerkkiesi kaltaisissa tapauksissa säätäisin kyllä omaa käytöstäni saadun 'palautteen' mukaan. Voihan olla ettei kyseinen henkilö koe minua ystäväksi vaan pikemminkin tuttavaksi.
Jos lähettäisin kahtena vuonna joulukortin, mutten saisi vastaavaa, poistaisin ko. nimen joulukorttilistaltani. Jos en saisi kiitosta lahjasta tai avusta, toista kertaa ei tulisi - tai ainakin vähentäisin lahjan arvoa tai apua niin paljon, etten odottaisi siitä kiitosta. Vastakutsut kyläilyyn on vähän monimutkaisempia: aina ei kaikkien elämäntilanteeseen sovi vieraiden vastaanotto. Mutta jos se toinen ei milloinkaan ehdottaisi minulle yhteistä tekemistä tai menoa, vetäisin sen johtopäätöksen, että hän ei pidä minua ystävänään. Jos ajoissa vetäytyy itsekin samalle etäisyydelle kuin toinen, ei tule häiritseviä kaunoja. Tuttavatkin on kuitenkin ihan mukavia jos täytyy jonkun kanssa hetki rupatella, tai haluaa juhlistaa jotain isommalla porukalla
Et ole huono, ihan normiasioita odotat. Kyläilykutsun kanssa on rennompaa. Ollaan yhteyksissä-fraasi voi olla ihan ookoo. Kummilasten kohdalla olen tehnyt kylmästi niin, että ne joiden vanhemmat eivät koskaan kiitä mistään alkavat saamaan pelkkiä kortteja jos niitäkään. En ole mikään lahja-automaatti, etenkään jos yhteydenpito vanhempien kanssa on muutenkin jäänyt/välit viilentyneet. Sääli. Toiset taas pistävät fiksusti natiaiset soittamaan ja kiittämään:). Ja joulukortit säästän ja laitan seuraavana vuonna vain niille, joilta olen itse saanut, suosittelen.
Kiitos näistä neuvoista. Voisin tosiaan "säätää" oman toimintani sille samalle tasolle, millä eräät ystäväni näyttävät hoitavan ystävyyssuhteitaan ainakin minun suuntaani, ja keskittyä niihin, joiden kanssa kanssakäyminen sujuu. Minulle vastavuoroisuus on tärkeää, koska se on merkki siitä, että arvostaa toista ja toisen panosta ystävyyssuhteessa. Ei sillä tavalla, että pitäisi mitata, että saa aina vähintään yhtä paljon takaisin kuin itse antaa, mutta kun kiitoksia tai vastakutsua ei kertaakaan kuulu, olen alkanut miettiä, että haluanko enää olla tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, oltiin joskus aikoinaan miten hyviä ystäviä tahansa.
Vaikuttaa hvältä että sinulla on myös sellaisia ystäviä, joiden kanssa vastavuoroisuus toteutuu. Itse olen huomannut, että sellaiset ystävyyssuhteet päättyvät itsekseen, joissa yhteistä pohjaa ei enää ole. Esimerkiksi sellaiset hyvätkin opiskelukaverit on jääneet, joiden kanssa ei ole samalla ammattialalla, tai omaa jotain yhteistä harrastusta. Lisäksi monet perheen perustettuaan keskittyvät sukulaisiin ja naapureihin. Mutta ystäväkenttään tulee uusia mielenkiintoisia tyyppejä ja omista taidoista vuorovaikutuksessa on hyötyä.
Merkkipäivien muistaminen ja kuulumisien vaihto kuuluu sivistyneeseen käytökseen. Jos kaveri unohtaa, niin sitten saa minun puolestani unohtua koko ihminen. Näin se vaan menee.
Ihan ystävyyden perusasioista on tosiaan kyse. Jos suhde alkaa tuntua yksipuoliselta tai pysyy sellaisena, niin siitä tietää, että toinen ei ole ystävyydestä kiinnostunut tai on tosiaan saanut huonon kasvatuksen ja elämänmallin eikä sellaista ihmistä kannata yrittää pitää ystävänä. Hyväksikäytettäväksikään ei kannata alistua, koska omaa itseäkin pitää arvostaa. Mutta niinhän se joskus on, että elämä vie hyviäkin ystäviä eri suuntiin ja ystävyyssuhde väljähtyy. Toinen voi esim. muuttaa kauas ja saada ihan uuden ystäväpiirin. Sinkku puolestaan saa usein tehdä töitä, jotta pariutuneet ja lapsia saaneet ystävät jaksavat enää välittää ja muistaa. Se on surullista, mutta uusia ystäviä voi tulla vastaan.