Mitä on Ystävyys ?

Olen nainen ja kerron omista naisystävistäni tässä esimerkin, josta haluaisin saada Teidän mielipiteitänne kuultaviksi.
Olen muutamille naisille lähtenyt tanssimaan ja iltaa istumaan ja kahville kun ovat kaipaneet seuraa ja keskusteluja aika syvällisistäkin asioista ym. Aina ei minulle ole sopinut (= migreenikohtaus) mutta olen AINA lähtenyt ja ottanut etusijalle, että lähden kun pyydetään.Ja usein niin, että he ovat aina pyytäneet ja olen mennyt.Nyt kävi niin kun pyysin erästä ystävääni kahville ( usein tarjonnut kahvit ) niin ei hänelle sopinut taaskaan lähteä ja ehdotti, että ensiviikolla sopisi minulle tavata sinut.
En vain nyt jaksa enään vastata tuohon viesteihin ja minusta YSTÄVYYTTÄ VOISI OLLA IHAN VASTAVUOROISESI ja ymmärtää, että minäkin haluaisin nyt kertoa asioitani juuri nyt. Kaipasin sitä seuraa juuri nyt tähän hetkeen. Eikä niin kuin heille sopii tavata minut.
Olenko mielestäni joutunut ihan pompoteltavaksi ?
255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Voi olla, että ajankohta ei sopinut tai ei vain jaksanut nähdä. Ei voi vaatia, että aina suostutaan kun pyydetään, vaikka itse suostuisi aina pyydettäessä.

Jos haluat vuodattaa juuri nyt, soita heille ja sano suoraan, että haluan puhua tästä juuri NYT. Saattaa olla aikaa kuunnella tai sitten ei.

Tosiasia kyllä on myös, että monet EIVÄT todellakaan ole vastavuoroisia ystävyydessä. Vaativat, että heitä kuunnellaan, tuetaan ja autetaan kaikin tavoin kovan paikan tullen, mutta itseään heitä ei voisi vähempää kiinnostaa sinun murheesi. Näitä on paljon.

Äänestä

Kysy itseltäsi vaaditko itseltäsi jo liikaa. Olet periaatteessa aina lähtemässä kun joku pyytää ja se on itseäsi kohtaan todella väärin, jos muiden olotila on jatkuvasti sinulle tärkeämpi kuin omasi. Kun joku seuraavan kerran kysyy sinua ulos, niin kysy ensin itseltäsi mitä sinä oikeasti haluaisit tehdä ja onko sinulla jaksamista saati aikaakaan tavata muita.

Jos ystävyys ei kestä sitä että otat elämääsi ja hyvinvointiasi enemmän haltuun niin se on oikeasti toisen osapuolen ongelma, eikä sinun.

Olet varmaankin yliherkkä tai yliempaattinen muuten. Se piirre oikeasti voi viedä kaikki voimat pois jos ei ota ongelmasta kiinni ja ala tiedostamaan mikä on itselle hyväksi. Itse sain parannettua lähes kaikkia ystävyssuhteitani juuri siten että en enää vaatinut keltään saati itseltäni mitään. Yksi kyllä loppuikin. Aloin seuraamaan omia tuntemuksiani ja yritin jättää hoivavaiston kuuntelemisen vähemmälle. Kun kerroin muille mitä kävin läpi ja mitä olin tuntenut, niin kaikenlaisia tunteita tuli pintaan kaikilla. Lopputulos oli kumminkin hyvä, kun opin selittämään käsittelemiäni asioita ja tunteitani tarkasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kurjaa kirjoitti:

Olen nainen ja kerron omista naisystävistäni tässä esimerkin, josta haluaisin saada Teidän mielipiteitänne kuultaviksi.
Olen muutamille naisille lähtenyt tanssimaan ja iltaa istumaan ja kahville kun ovat kaipaneet seuraa ja keskusteluja aika syvällisistäkin asioista ym. Aina ei minulle ole sopinut (= migreenikohtaus) mutta olen AINA lähtenyt ja ottanut etusijalle, että lähden kun pyydetään.Ja usein niin, että he ovat aina pyytäneet ja olen mennyt.Nyt kävi niin kun pyysin erästä ystävääni kahville ( usein tarjonnut kahvit ) niin ei hänelle sopinut taaskaan lähteä ja ehdotti, että ensiviikolla sopisi minulle tavata sinut.
En vain nyt jaksa enään vastata tuohon viesteihin ja minusta YSTÄVYYTTÄ VOISI OLLA IHAN VASTAVUOROISESI ja ymmärtää, että minäkin haluaisin nyt kertoa asioitani juuri nyt. Kaipasin sitä seuraa juuri nyt tähän hetkeen. Eikä niin kuin heille sopii tavata minut.
Olenko mielestäni joutunut ihan pompoteltavaksi ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu