Kysymys naisten masokismista - Sarastus-lehti

”Ellei mies lyö, ei hän rakastakaan.” Näin kuuluu afrikkalainen sananlasku. Tai joidenkin muiden lähteiden mukaan venäläinen. Tai vielä muiden lähteiden mukaan bolivialainen. Ehkä se on niitä kaikkia. Samankaltainen latinalaisamerikkalainen sanonta ”mitä enemmän lyöt, sitä enemmän rakastan sinua” saa yli 100 000 osumaa Googlella.

On tuskin uusi ajatus, että naisen seksuaalisuudessa on masokistinen ulottuvuus. Se näyttää olevan osa koko maailman kansanviisautta. Toisin sanoen se vastaa monien molempia sukupuolia edustavien ihmisten havaintoja monien sukupolvien ajalta. Aiheesta on kuitenkin vaikea löytää perusteellista analyysia. Kuluneen vuosisadan aikana siitä on kirjoitettu pääosin freudilaisesta näkökulmasta, mikä ei herätä luottamusta. Enemmän toiveita voi herättää laaja feministinen kirjallisuus, joka on pyrkinyt kumoamaan ”myytin naisen masokismista”. Ellei muuta, tuo kirjallisuus osoittaa vastaavan kansanuskomuksen todeksi: kukaan ei polemisoi sellaisia asioita vastaan, joilla ei ole kerrassaan mitään todellisuuspohjaa.

Ei ole vaikea ymmärtää, miksi molempien sukupuolten edustajat ovat vastahakoisia puhumaan naisten masokismista. Kukaan ei halua vaikuttaa siltä, että hyväksyisi naisten pahoinpitelemisen. Eräs maskuliinisuuden tärkeä osa on naisten vaistonvarainen suojeleminen. Eurooppalaisessa perinteessä se on johtanut periaatteeseen, jonka mukaan ”herrasmies ei koskaan lyö naista.” Kuten yleensä, Thomas Fleming vie ritarillisuuden hölmöyden asteelle kirjoittaessaan Chronicles-lehdessä, että ”naisten lyömisessä on jotakin epämiehekästä, epämiehekästä ja kuvottavaa.”

Lue lisää:

http://sarastuslehti.com/2014/10/24/kysymys-naisten-masokismista/

Mitä mieltä olette, miehet ja naiset?
1451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ihan en jaksanut koko aivopierua lukea. Joo, varmasti löytyy maailmasta masokistisia naisia ja sadistisia naisia, psykopaattinaisia, traumojaan uudelleen eläviä naisia ja vaikka minkälaisia naisia, meitähän on miljardeja, kaikki erilaisia. Sama pätee miehiin. Jotkut miehet haluaa tulla kivuliaasti "otetuksi" toisen miehen tai vaikkapa karjun (uros sika, jos ei joku tunnista) toimesta. Tuskin voi kovin laajasti yleistää.
Onko nyt niin että kirjoittaja jollain alkeellisella tasolla tiedostaa tekevänsä väärin eli väkivaltaa toista kohtaan ja aavistuksenomaisesti kokee syyllisyyttä ja siksi näkee niin paljon vaivaa selittääkseen asiaa "parhain" päin jollain täysin idioottimaisilla perusteluilla? "Kaikki miehet on hulluja" saa 298 000 osumaa Googlella

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


lkgjlöasjlös kirjoitti:

”Ellei mies lyö, ei hän rakastakaan.” Näin kuuluu afrikkalainen sananlasku. Tai joidenkin muiden lähteiden mukaan venäläinen. Tai vielä muiden lähteiden mukaan bolivialainen. Ehkä se on niitä kaikkia. Samankaltainen latinalaisamerikkalainen sanonta ”mitä enemmän lyöt, sitä enemmän rakastan sinua” saa yli 100 000 osumaa Googlella.

On tuskin uusi ajatus, että naisen seksuaalisuudessa on masokistinen ulottuvuus. Se näyttää olevan osa koko maailman kansanviisautta. Toisin sanoen se vastaa monien molempia sukupuolia edustavien ihmisten havaintoja monien sukupolvien ajalta. Aiheesta on kuitenkin vaikea löytää perusteellista analyysia. Kuluneen vuosisadan aikana siitä on kirjoitettu pääosin freudilaisesta näkökulmasta, mikä ei herätä luottamusta. Enemmän toiveita voi herättää laaja feministinen kirjallisuus, joka on pyrkinyt kumoamaan ”myytin naisen masokismista”. Ellei muuta, tuo kirjallisuus osoittaa vastaavan kansanuskomuksen todeksi: kukaan ei polemisoi sellaisia asioita vastaan, joilla ei ole kerrassaan mitään todellisuuspohjaa.

Ei ole vaikea ymmärtää, miksi molempien sukupuolten edustajat ovat vastahakoisia puhumaan naisten masokismista. Kukaan ei halua vaikuttaa siltä, että hyväksyisi naisten pahoinpitelemisen. Eräs maskuliinisuuden tärkeä osa on naisten vaistonvarainen suojeleminen. Eurooppalaisessa perinteessä se on johtanut periaatteeseen, jonka mukaan ”herrasmies ei koskaan lyö naista.” Kuten yleensä, Thomas Fleming vie ritarillisuuden hölmöyden asteelle kirjoittaessaan Chronicles-lehdessä, että ”naisten lyömisessä on jotakin epämiehekästä, epämiehekästä ja kuvottavaa.”

Lue lisää:

http://sarastuslehti.com/2014/10/24/kysymys-naisten-masokismista/

Mitä mieltä olette, miehet ja naiset?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu