Mamutulvan vastustaminen on kuulemma vihapuhetta!?

Taas on valtamedia täynnä kirjoituksia vihapuheesta. Se on kuulemma ollut tämän vuoden yksi merkittävimmistä asioista?
Turha mainitakaan, että vihapuhe tarkoittaa median mukaan vain mamutulvan vastustajien puheita ja kirjoituksia.
Sen sijaan anarkistien, äärivasurien, vihreiden, svekojen, kiihkosuvakkien ja kiihkomamuttajien räikeä ja loputon suomalaisvastainen retoriikka ei ole vihapuhetta???
Kaikki mahdolliset tahot on valjastettu tuomitsemaan mamutulvan vastustajat ja syyttämään heitä rasistisiksi vihaajiksi: Toimittajat, poliitikot, papit, taiteilijat, julkkikset ja virkamiehetkin.
Miksi 87% kansalaisista vihataan näin paljon valtaeliitin toimesta!!??
73338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 73

Vanhimmat

Tuohon voi vastata vanhalla sanonnalla: " Suomi olisi ihan hyvä maa ilman suomalaisia".

Ja tuo sanonta ei ole vitsi, vaikka siltä se kuulostaakin! Hyvin suuri osa valtaeliittiä ajattelee juuri noin.

Olisiko aika kansan palauttaa normaali demokratia eli kansanvalta ja poistaa tuollainen sitä halveksiva eliitti??!!

Äänestä

Kylläpä aikamoisen vihapuheen pukkasit,se tuomitaan suvakkien piirissä rasistiseksi koska siinä on kielteisiä ilmaisuja. En aio jäädä huonommaksi totean vain suhtaudun kielteisesti laittomiin rajaylittäjiin joita pakolaiseksi jotkut kutsuvat

Äänestä
  • Ei ole rikollista olla maahanmuuttokriittinen. Sananvapaus on oltava jokaisella suomalaisella, myös oikeus omiin mielipiteisiin,

    Äänestä

  • Ettämitä kirjoitti:

    Ei ole rikollista olla maahanmuuttokriittinen. Sananvapaus on oltava jokaisella suomalaisella, myös oikeus omiin mielipiteisiin,

    Maahanmuuttokriittinen vaikka ajatuksissaan on nykyään monen suvakin mielestä rasisti joka pitäisi potkia ja hakata...kumpi on rikollinen?
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015100220455321_uu.shtml

    Äänestä

  • Ettämitä kirjoitti:

    Ei ole rikollista olla maahanmuuttokriittinen. Sananvapaus on oltava jokaisella suomalaisella, myös oikeus omiin mielipiteisiin,

    Mutta miten nut äänessä olevien ryssien kanssa.

    Äänestä

  • Juu posin kautta!

    Mun kantani maahanmuuttoon on taas se, että pitäis ehdottomasti tuomita kaikki ns. Suvaitsevat ihmiset jotka väen väkisin haalii tänne viattomia ihmisparkoja lämpimästä Afrikasta ja Lähi-idästä kitumaan tänne kylmään ja kolkkoon pohjolaan!

    Jos kyseessä olis eläimet, ja mä roudaisin jonku pingviinin tänne Etelä-mantereelta parvekkeelle läähättämään kesähelteillä, niin koko maailman eläintensuojeluimmeiset olis mun kimpussa!

    Mutta koska kyseessä on väkipakolla tänne värjöttelemään roudatut lämpimien maitten ihmisparat, niin KETÄÄN ei kiinnosta!? Saata(eikujoo POSIN!)senkin kiduttajat! Ajattelisitte nyt edes vähän noita ihmispolojakin, ettekä vain itteänne kun siitä tulee TEILLE hyvä mieli! :(

    Äänestä

Demokratian palauttaminen ei onnistu ilman uusia eduskuntavaaleja. Vaalien teemoina ei tarvitse olla kuin 1 maahanmuutto, 2 vihapuheet, mitä ne on.

Äänestä

Ja milläh perusteella suvaita rikolliset? Niitako omp
iihaaniiss maahantlijoissaki.

Äänestä
  • tänne ei kannata kirjoitella kännissä, puhalluttavat vielä meidät muutkin..

    Äänestä

Hohhoijaa, miksi te kuuntelette tuollaista tuubaa?

Vihapuhe on joku uusi muotisana, joka kuuluu viralliseen liturgiaan.

Tuleeko Sauli ja pesee tuhmilta suun saippualla, jos puhuu vihapuheita ts. kertoo perustellun mielipiteensä havaitsemastaan epäkohdasta?

Äänestä
  • ei tule, vaan kehottaa puheillaan suomalaisia jatkamaan kyttäämistä ja ilmoittamaan tuhmat vihapuhujat viranomaisille. Samantyylistä meininkiä kun peruskouluopetus. Kuinka moni muistaa opettajan puheet ja oppilaat jotka menivät kaipaamaan opettajalle: "Matti sanoi perkele, vaikka on kielletty." tunti jälkkää ja suu pestävä saippualla.

    Äänestä

  • Ja seuraavana päivänä Matti sai lumipesut, sillä keltasella lumella!

    Äänestä

Matut raiskaavat 16 kertaa enemmän kuin Suomalaiset, paljonkohan luku nousisi ilman niille suunnattua "opastusta" kun Suomeen tulevat. Veikkaan että luku olisi vielä suurempi.
Rikollisia heistä on 60-80 prosenttia koska tänne tukkivat valheellisella "pakolaisstatuksella". En kyllä Suomalaisena kehtaisi tehdä samaa jollekkin toiselle maalle jos vain täällä jotenkinkaan toimeen tulisin. On ne röyhkeitä.

Äänestä
  • Varo sanojasi! Totuuden sanominen on kuulemma vihapuhetta. ;-)

    Äänestä

  • Pahoja arkoja totuuksia mv lehdestä! Sekin on nimetty vihalehdeksi. Miksi se muka olisi vihanlietsontaa. En ymmärrä jos kerrotaan totuuksia.

    Äänestä

  • totuus.esiinnn kirjoitti:

    Pahoja arkoja totuuksia mv lehdestä! Sekin on nimetty vihalehdeksi. Miksi se muka olisi vihanlietsontaa. En ymmärrä jos kerrotaan totuuksia.

    mv-paskaa voisi lähinnä luonnehtia epämediaksi

    Äänestä

  • mitähuttua kirjoitti:

    mv-paskaa voisi lähinnä luonnehtia epämediaksi

    Sitä voi kutsua miksi tahansa, myös Putin trolliksi. Kuitenkin ainut media, joka kertoo totuuden matuasioissa. Totuuden kertomisen takia sitä myös vihataan.

    Äänestä

  • mitähuttua kirjoitti:

    mv-paskaa voisi lähinnä luonnehtia epämediaksi

    Sinua voisi lähinnä luonnehtia poikkeuksellisen matalaotsaiseksi trolliksi.

    Äänestä

  • sitäjuttua kirjoitti:

    Sinua voisi lähinnä luonnehtia poikkeuksellisen matalaotsaiseksi trolliksi.

    Niinhän sinua voisi. Oikeusministeri Jari Lindström (ps.) on huolissaan sosiaalisessa mediassa lisääntyneen vihapuheen vaikutuksesta arjen käyttäytymiseen. Sosiaalisen median aggressiivisia toimintamalleja voidaan Lindströmin mukaan ottaa käyttöön myös elävässä elämässä, esimerkiksi joukkoliikenteessä.

    – Käyttäydytään sitten siellä samalla tavalla, että minulla on jotenkin oikeus tehdä näin. Pitää kerta kaikkiaan sanoa, että se ei käy.

    Esimerkiksi pienten lasten päälle sylkeminen ei Lindströmin mielestä ole oikein eikä kuulu suomalaiseen elämäntapaan.

    Pitää kerta kaikkiaan sanoa, että se ei käy.
    – Jari Lindström
    Lindström katsoo, että politikoilla on oma vastuuunsa ja heidän pitäisi näyttää hyvää esimerkkiä.
    Hän arvioi, että lainsäädäntöä enemmän vaikutusta on ihmisten asenteilla. Hän vaatiikin tavallisia suomalaisia toimimaan.

    Suuri hiljainen enemmistö, se on ratkaisevassa roolissa.
    – Jari Lindström
    Sosiaalisen median vihapuheeseen tai kiusaamiseen pitää Lindströmin mielestä uskaltaa puuttua, vaikka se ei ole helppoa

    Äänestä

  • Ja suomalaisen miehen päälle hyökkääminen suomisuvakin toimesta samalla kirkuen rasistiksi on ok. Muslimityttö sylkee päälle ja yrittää potkia munille ja kirkuu saatanan rasistit , teiä ammutaan kaikkia päähän, tai "ma meen vaikka elinkautiseen sun vuoksi" kun somalille ei ole tupakkaa kun saatanan suomalainen rasisti ei ostanut sompulle omaa tupakka-askia.

    Tämän olen kaiken kkenut viim 6kk aikana ja nämä olivat vain törkeimmät. Nyrkkiä on tullut koska valkoinen, katseet,huutelut. Mkä helvetin eurooppa tämä muka on. Tästä tehdään islamilaista maanosaa. En aio ottaa osaa siihen.

    Minä olen saatana täynnä noita vitun muslimeja ja niiden rakastajia. Teen kaikkeni koulutukseni (mikä on perkeleen hyvä) ja muiden resurssieni puitteissa, että kykenen estämään näiden tänne kuulumattomien ja meitä vihaavien uskonnollis-poliittisten militaristien pääsyn ja hyysäämisen suomeen ja suomessa.

    Jumalauta kun toivon että suvakkirasisti saat kokea sitä islamin autuutta joku kerta oikein kunnolla ja tajuat että olet ollut niin perkeleen väärässä. Eg näe reaalia tyhmyydeltäsi.
    Tulee oikein kirosanoja kun vituttaa uskomaton naiivius ja suoranainen typeryys päättäjissämme ja muissa maturakastajissa.
    maahanmuutto olisk ok, jos tulevien arvot ja näkemykset olisivat suotuisia yhteiskunnallemme. Esim. Kristittyjä pakolaisia olisi varmasti maailmankatsomuksdnsa perusteella helpompi kotiuttaa yht.kuntaamme, kuin muslimimiesmassoja joilla ei ole aikomustakaan integroitua ja jotka on kasvatettu vihaamaan länsimaista ideologiaa. Tämä käynnissä oleva on täydellinen typeryyden multihuipentuma!

    Äänestä

  • Voi olla vähän helpompi joihinkin asioihin suhtautumisen vuoksi.

    Mutta ne jotka tuntevat kumpiakin sekä kristittyjä että muslimeja, sanovat, että se muu kultturi on niin voimakasta, etteivät juuri muuten poikkea toisistaan esim väkivallassa yms. Olihan siinä Hesarin isossa naisten silpomisjutussakin, että kummatkin uskontokunnat harrastaa sitä.

    Äänestä

  • Ja HÖPÖ-HÖPÖ!!!!
    an JOKAikinen sikostilasto minkä mä oon Euroopan mamutusmaiata lukenu, kertoo IIIIHAN saman asian!
    Kun muslimimamujen määrä ylittää 10 % koko väestöstä, niin sen jälkeen alkaa hankaluudet! Hyvänä esimerkkinä Lontoo, jossa joku parinkymmenen prossan musu-mamu väestö riittää tekemään reilusti yli puolet kaikista rikoksista!
    Ja jos tietyn kaupunginosan väkimäärästä yli puolet on muslimeita ja muita mamuja, niin se on sen jälkeen niin hirvee rikollismamujen öykkäröimä persläpi et siel ei asu enää sikakaan! tost on esimerkkejä vaikka kuinka monesta Euroopan vähänkä isommasta kaupungista, ja löytyy hyvin nopeesti kyl netistäkin jos vähän viittii nähdä vaivaa. Suomen suvakkimedioista tosta ei kyllä puhuta sanallakaan mitään! Harva suomalainen tuskin ees tietää et mitä "No-Go zone" ees meinaa!?

    Mut rasismiahan se taas tämäkin vaan on! :/
    Hyssyn hyssy ja hyvä tulee! Saatana!

    Äänestä

vanhassa neuvostoliitossakin oli virallinen totuus ja toisin ajattelijat!
suomea voi verrata tähän!
valtiovalta pelkää ja yrittää vaientaa kansan tällaisilla jonnin joutavilla rasisti vihapuhe
höpinöillään ! mikä ei tule uppoamaan valta kansaan ikinä !
totuushan on että kansa leimataan rasistiksi (kun se on osuvin sana) vain siksi että
he realistisen huolissaan turvallisuudestaan sekä tämän hallitsematton matu tulvan
tuomista kustannuksista ne leikkaukset ei tule olemaan pieniä ja meiltä tavan duunareilta
opiskelijoilta eläkeläisiltä ne REVITÄÄN!
kun valtiovalta ja eliitti hallitsee tätä matu bisnestä niin EI ole ihme että he huolissaan!!!!
kun näinä aikoina "nukkuviakin" on ruvennut kiinnostamaan politiikka! mikä HYVÄ asia
seuraavat vaalit tulee niin silloin tippuu SUVAKIT se on varmaa!
KANSA heidät valitsee
IHMEKKÖ TUO JOS HUOLISSAAN ja YRITTÄÄ syyllistää
ja vaientaa jotka ajattelee asiat niin kuin ne oikeasti on
EMME RASISTEJA ole vai huolissamme omasta, lastemme, koko Suomen tulevaiuudesta

Äänestä

Rasmus ryhmä vihaa suomalaisia. Siksi koko maa pitää korvata muslimeilla. Sharialaki voimaan ja mitäs käy vääräuskoisille? Pum pum joko pommi tai miekka. Ammattilaiset osaavat.

Äänestä

Sovitaanko että vihapuhutaan suoraan, eikö se sananvapaus kuulu meille muillekin, ei vain punikeille. 90 prosenttia kansasta on paha tuomita eikä siihen riitä mitkään käräjät.

Äänestä
  • – Olemme sopineet keskusrikospoliisin kanssa, että alamme puuttua netissä olevaan vihapuheeseen. Tarkoitus on sopia sen seurannasta, miten nettipoliisit siihen puuttuvat ja miten sosiaalisessa mediassa mahdollisesti rikoksen tunnusmerkistön täyttävää vihapuhetta aletaan tutkia, Helsingin poliisipäällikkö Lasse Aapio kertoi.

    Aapio puhui Helsingin turvallisuustilanteesta Helsingin kaupunginhallitukselle.

    – Haluamme vaikuttaa siihen, millä tavalla keskustelua käydään sosiaalisessa mediassa. Tämä on vähän samanlaista kuin puistossa juopottelu. Johonkin pitää puuttua vaikka kaikkia ei voi koppiin laittaakaan. Vaikka koko ongelmaa ei pystyisi poistamaan, sitä pystyy hillitsemään. Kun kellokkaisiin puututaan, massa pysyy pienempänä, Aapio kertoi.

    Äänestä

  • Todellakin, jos 90 % kansasta on niin tyhmää ja typerää, että ei ymmärrä maahanmuuttoa ja pakolaisuutta, eikä edes sitä miksi 500.000 suomalaistakin muutti 1960-70 -luvuilla Ruotsiin ym. maihin, niin vaikea kait heitä on todellakaan tuomita tai sivistää. Mutta koulunpenkille takaisin voisi olla tälle osalle ihan hyvä ja sopiva rangaistus!

    Äänestä

Perussuomalaiset on vataeliittiä, sillä se istuu halllituksessa. Vasemmistoliiton - joka on siis oppositopuolue - pirkanmaalainen kansanedustaja Anna Kontula on huolissaan siitä, ettei rasistinen väkivalta aina ylitä uutiskynnystä.


Väkivalta on yhtäkkiä sallittua ja hyväksyttyä aivan erilailla kuin se on koskaan omana elinaikanani ollut.
– Anna Kontula

Kontulan mukaan se, että poliitikot tuomitsevat väkivallan puheissaan, on jo menettänyt merkityksensä. Nyt tarvittaisiin toisenlaisia toimia.

– Jos olisin Suomen diktaattori, alkaisin pikapikaa järjestää ympäri maata sellaisia keskustelupaikkoja, jossa erilaiset ihmiset pystyisivät turvallisessa ympäristössä tapaamaan toisiaan ja keskustelemaan keskenään. Aika monet heistä, jotka lähettävät minulle rasistisia viestejä, eivät ole koskaan tavanneet kasvokkain yhtäkään turvapaikanhakijaa.

Kontula uskoo, että vastuu yleisestä keskusteluilmapiiristä lepää jokaisen harteilla.

– Vetoan suomalaisiin, että täällä ei hyväksyttäisi sellaisia puheenvuoroja, joissa hurrataan väkivallalle. Noissa puheenvuoroissa lähdetään siitä, että toisen ihmisen vahingoittaminen – tai jopa murhaaminen silloin kun on kyse tuhopoltoista – on sallittua.

Yle

Äänestä
  • Anna Kontulan puoluetoveri Dan Koivulaakso on syyllistynyt lukemattomiin poliittisiin väkivallantekoihin ja jakanut Facebook-sivuillaan äärivasemmistolaisen terroristijärjestön propagandaa, kuten pahoinpitelyvideoita, joissa anarkistiterroristit hakkaavat kaduilla yksin kulkevia ihmisiä ja hyökkäävät yöllä kirveiden kanssa lapsiperheiden koteihin. Tuomitseeko Anna myös Danin ym. äärivasemmistolaisten harjoittaman vihapuheen ja väkivallan, vai onko hän pelkkä vasemmistopopulistista paskaa jauhava kaksinaamainen pelle?

    Äänestä

  • Jännä.Juttu kirjoitti:

    Anna Kontulan puoluetoveri Dan Koivulaakso on syyllistynyt lukemattomiin poliittisiin väkivallantekoihin ja jakanut Facebook-sivuillaan äärivasemmistolaisen terroristijärjestön propagandaa, kuten pahoinpitelyvideoita, joissa anarkistiterroristit hakkaavat kaduilla yksin kulkevia ihmisiä ja hyökkäävät yöllä kirveiden kanssa lapsiperheiden koteihin. Tuomitseeko Anna myös Danin ym. äärivasemmistolaisten harjoittaman vihapuheen ja väkivallan, vai onko hän pelkkä vasemmistopopulistista paskaa jauhava kaksinaamainen pelle?

    Sinä olet tosiaan pelkkä populistista paskaa jauhava pelle.

    Äänestä

  • jäitähattuun kirjoitti:

    Sinä olet tosiaan pelkkä populistista paskaa jauhava pelle.

    Ärsyttääkö, kun totuus Dan the Manboobs Koivuklapista tuli julkisuuteen?

    Äänestä

  • Heh- kirjoitti:

    Ärsyttääkö, kun totuus Dan the Manboobs Koivuklapista tuli julkisuuteen?

    Mikä totuus? Että sillä on manboobsit? Ei kuule kiinnosta. En minä Halla-ahoakaan siksi väheksy että sillä on punakat posket.

    Äänestä

  • kyssäri kirjoitti:

    Mikä totuus? Että sillä on manboobsit? Ei kuule kiinnosta. En minä Halla-ahoakaan siksi väheksy että sillä on punakat posket.

    Se totuus, että Dan Koivulaakso on antanut tukensa väkivaltaisille vasemmistoterroristeille.

    Äänestä

  • vastari kirjoitti:

    Se totuus, että Dan Koivulaakso on antanut tukensa väkivaltaisille vasemmistoterroristeille.

    Ilmankos kommunistit vihaa fasisteja. Nehän kamppailee samoista äänestäjistä.

    Äänestä

Minä llen todellakin tavannut tämän eurooppaan kuulumattoman radikaalin ideologian silmästä silmään. Vaikka kuinka yritin olla suvaitsevainen ja kv koulutettu henkilö ja mitä nyt suvakin ihanne on, tämän ideologian edustajat tuhisivat rauhaa ja suvaitsevaisuutta huokuvat pilvilinnani ja katkera totuus guli silmieni eteen tapahtumina joita olen täällä kertonut.

Joku piti juuri sitä täysin mahdottomana. Niin pidin minäkin ennen kuin kohtasin nämä edustajat ja heidän luomansa tilanteet. Kantani muuttui tähsin loogisesti, kosk olisin täysi typerys jos ajattelisin vielä toisin. Olen kokenut siis huomattavaa rasismia valkoisena ihmisenä pohjoismaissa ja se oli liikaa. Se ei voi jatkua ja se pitää poistaa. En suostu olemaan hiljaa ja tukemaan sairasta ideologiaa jonka tavoite on tuhota meidät. Tähän luen kuuluvaksi myls tätä ideologista ja militanttia uskontoa kotimaahani väkisin tuovat ihmiset. Llen täysin tyrmistynyt millä laseilla päättäjämme ja suvakit katsovat maailmaa. Heillä ei todellakaan ole realismin tajua!

Äänestä

Islam ei kuulu sivistysvaltioihin.

Äänestä
  • saati katupartiot

    Äänestä

  • Ilman islamia ei tarvittais katupartioita! :)

    Äänestä

  • Timo_XL kirjoitti:

    Ilman islamia ei tarvittais katupartioita! :)

    Katupartiothan ovat jo itsekin todenneet olevansa tarpeettomia ja siirtyneet pusssikaljoitteluun.

    Äänestä

  • No toivottavasti katupartiot luki ton YLEn ahdistelu-uutisen ja näki sen käppyrän et ahdistelutapaukset on lähes kaksinkertaistunu syksystä lähtien, ja pistäs bisset takas jääkaappiin ja alkais partiomaan kahta kauheammin! :)

    Äänestä

  • Timo_XL_ kirjoitti:

    No toivottavasti katupartiot luki ton YLEn ahdistelu-uutisen ja näki sen käppyrän et ahdistelutapaukset on lähes kaksinkertaistunu syksystä lähtien, ja pistäs bisset takas jääkaappiin ja alkais partiomaan kahta kauheammin! :)

    Ei ne jaksa. Liian lämmintä.

    Äänestä

Pehmeä, sivistyneesti maahanmuuttokriittinen puhe ei kuulu mihinkään. Sipilä ja hänen hallituksensa ovat sulkeneet korvansa ja aivonsa. Kun suomalaista ei kuulla, suomalaisesta tulee vihainen. Vihainen puhe on jyrkkää, pilkallista ja hyökkäävää. Kun poliittista puhetta maahanmuuton kohtuuttomista kustannuksista ja turvallisuusuhista ei kuulla, puhe kääntyy maahanmuuttajien tekemiin rikoksiin.

Vihainen puhe kohdistuu myös tavallista kansaa natseiksi ja rasisteiksi haukkuviin elitistisiin suvakkeihin. Vihainen pyhe yllyttää toimintaan ja vastarintaan eliittiä vastaan. Vihainen puhe on kansalaisen perusoikeus demokraattisessa valtiossa. Vihainen puhe loppuu, kun poliitikot ottavat kansan mielipiteteet tosissaan, kun kansa saa esimerkiksi äänestää maahanmuuton puolesta tai sitä vastaan.

Äänestä

Tunnen samoin.

Äänestä

EU:n komissio suunnittelee EU-maille yhteistä maahanmuuttovirastoa. Suomi ei siis voisi enää itse käsitellä turvapaikkahakemuksia. Toivottavasti joku innokas toimittaja kysyy valtiovarainministerin mielipidettä tästä asiasta. Saataisiin selville, miten innokkaasti Stubb tavoittelee EU-virkaa. Turkki yrittää laittaa leireiltä miljoonat syyrialaiset liikkeelle. Saksa tietenkin lupaa EU-jäsenyyden Turkille, jolloin Turkki voi poistaa kurdit maasta kätevästi EU:n sisäisellä muuttoliikkeellä. Vaikka Turkin presidentti on harras muslimi, niin kannatan häen ajatustaan perustaa Syyriaan suuri pakolaisleiri YK:n valvonnassa. Erdoan tietenkin aikoo perustaa leirin Turkin rajalle, jotta voi laittaa omat Syyrian "oppositiojoukot" sen johtoon. Samalla Turkin pinta-ala laajenisi Itä-Ukrainan malliin.

Äänestä
  • No sittenhän päätäntävalta joutuu vielä nykyistäkin kauemmas kansasta.

    ULOS EU:sta suomalaiset ja HETI!

    Äänestä

  • Ei tu ainakaan TÄLLÄ hallituskaudella tapahtumaan, koska hallitusohjelmassa on maahanmuutosta selkeät kirjaukset!

    Äänestä

  • Magneettimedia :D

    Äänestä

  • mitähuttua kirjoitti:

    Magneettimedia :D

    Insesti-humanist1 :P

    Äänestä

  • sitäjuttua kirjoitti:

    Insesti-humanist1 :P

    Voi rassua. Mokasit itsesi pahasti.

    Äänestä

  • viisaudensanoja kirjoitti:

    Voi rassua. Mokasit itsesi pahasti.

    Voi lorttoa. Sinä et muuta teekään kuin häpäiset itseäsi.

    Äänestä

  • viisaansanoja kirjoitti:

    Voi lorttoa. Sinä et muuta teekään kuin häpäiset itseäsi.

    No, ad hominem -mokailu ei varsinaisesti paranna uskottavuuttasi. Ja lortoista höpiseminenkin saa sinut vain kuulostamaan dementikolta.

    Äänestä

  • kriittinenarvio kirjoitti:

    No, ad hominem -mokailu ei varsinaisesti paranna uskottavuuttasi. Ja lortoista höpiseminenkin saa sinut vain kuulostamaan dementikolta.

    Ad hominemeista nyyhkyttäminen saa sinut vain näyttämään entistä tyhmemmältä, kun itse hyökkäät suunnilleen joka toisessa viestissäsi vastaväittäjien henkilöitä kohtaan.

    Äänestä

  • kriittisempiarvio kirjoitti:

    Ad hominemeista nyyhkyttäminen saa sinut vain näyttämään entistä tyhmemmältä, kun itse hyökkäät suunnilleen joka toisessa viestissäsi vastaväittäjien henkilöitä kohtaan.

    Ei sinusta ole kirjoittamaaan kriittisiä arvioita kenestäkään. Ei jatkoon. Sori siitä. Ullatus ullatus.

    Äänestä

  • KRIITIKK0 kirjoitti:

    Ei sinusta ole kirjoittamaaan kriittisiä arvioita kenestäkään. Ei jatkoon. Sori siitä. Ullatus ullatus.

    sinusta ei ole enää kirjoittamaan edes kunnollisia trollauksia, kun olet niin pahasti jälkeen jäänyt vajakki. Ei jatkoon.

    Äänestä

  • Sen_sijaan kirjoitti:

    sinusta ei ole enää kirjoittamaan edes kunnollisia trollauksia, kun olet niin pahasti jälkeen jäänyt vajakki. Ei jatkoon.

    ”Olen yllättynyt siitä, kuinka ahkeria he ovat", Mäntyniemi kertoo.

    ”Heillä on työhaluja ja käytös kohdallaan. Olen täysin vakuuttunut, että kun tieto työntekijöistä leviää yrittäjien tietoisuuteen, kysyntää tulee olemaan", sanoo Korpi.

    Äänestä

  • Poikkeus vahvistaa säännön?
    Mamujen työllisyystilastot kertoo täysin päinvastaista sanomaa!

    Mut saahan sitä aina hellyyttäviä yksittäistapaussankaritarinoita esille nostaa! :) Samasta syystä uutisten katugallupitkin on täysin mahdottomia manipuloida! ;) (Kysytään kymmeneltä, ja jätetään ohjelmasta pois ne, jotka oli "väärässä"!)

    Äänestä

  • Timo_XL kirjoitti:

    Poikkeus vahvistaa säännön?
    Mamujen työllisyystilastot kertoo täysin päinvastaista sanomaa!

    Mut saahan sitä aina hellyyttäviä yksittäistapaussankaritarinoita esille nostaa! :) Samasta syystä uutisten katugallupitkin on täysin mahdottomia manipuloida! ;) (Kysytään kymmeneltä, ja jätetään ohjelmasta pois ne, jotka oli "väärässä"!)

    Poikkeus tosiaan vahvistaa säännön: jopa mv:stä löytyy joskus oikeita uutisia. Ne onkin sitten plagioitu Yleltä tai jostain muusta oikeasta mediasta.

    Äänestä

  • Plagioitu?!
    Kyl MV uutisissa yleensä lukee sekä ylä että alaosassa et mikä on sen uutisen alkuperäinen lähde, et jokainenhan voi sit vaikka ihan keskenään tarkistaa et kuinka "plagioitu" se uutinen on!
    Ja tota täysin samaa aysteemiä käyttää hyvin hyvin monet sanomalehdet Suomenmaassa, et uutisoidaan muiden lehtien tekemiä juttuja omalta kantiltaan, ja pistetään alkuperänen lähde sit viitteeks mukaan. Mut sä olet kyllä ensimmäinen jonka mä oon nähny kutsuvan sitä plagioinniks?! Tiiätköhän sä oikeasti et mitä se edes tarkoittaa?

    Äänestä

Miten on tarkoitus elättää nämä maahanmuuttajat, mistä otetaan rahat siihen...?

Äänestä

Vai vihapuhetta. No nyt ruotsissa on jo yhdessä kaupungissa poliisi kieltänyt naisten yksin liikkumisen ulkona. Milloinkas se tulee tänne, ei varmaan mene kauaa. Vai tällaista tulevaisuutta ei saa arvostella. Tulee mieleen, että suvakit ovatkin naistenvihaajia, siis sovinisteja. Eräänlaista rasismin muotoa sekin on. Suvakit ovat siis rasisteja!

Äänestä
  • Ei ole pojasta loogiseen päättelyyn.

    Äänestä

  • summa-summarum kirjoitti:

    Ei ole pojasta loogiseen päättelyyn.

    et sinä ole mikään poika, vaikka looginen päättely onkin sinulle ihan mahdotonta.

    Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    et sinä ole mikään poika, vaikka looginen päättely onkin sinulle ihan mahdotonta.

    Minä olen mies. Tuo höpönassu oli poika. Ja sinä olet tynnyrissä kasvanut tyttö.

    Äänestä

  • summa-summarum kirjoitti:

    Minä olen mies. Tuo höpönassu oli poika. Ja sinä olet tynnyrissä kasvanut tyttö.

    Sinä olet pelkkä trolli.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    Sinä olet pelkkä trolli.

    Sanoo trolli! :D

    Äänestä

  • hehehehhehe kirjoitti:

    Sanoo trolli! :D

    Vai sellaisia ääniä kuuluu päässäsi...

    Äänestä

  • Heh- kirjoitti:

    Vai sellaisia ääniä kuuluu päässäsi...

    Ei kun luin ruudulta kommenttisi ja tein päätelmän, joka, kuten tavallista, osui oikeaan. Sori siitä.

    Äänestä

RT:n lisäksi Venäjällä on runsaasti pienempiä mediakanavia hallussaan. Kun RT pitää yllä uskottavuuttaan tekemällä propagandan lisäksi myös oikeita uutisia ja dokumentteja, pienempien toimijoiden joukossa on runsaasti niitä, jotka eivät tee niitä laisinkaan. Näitä toimijoita on nykyään myös Suomessa ja ne kutsuvat itseään “vaihtoehtoiseksi mediaksi” ja houkuttelevat ihmisiä uskomaan siihen, että tässä on media joka kertoo sen totuuden, mistä “valtamedia” vaikenee. Mukana on usein valeuutisia, jotka ovat henkilövetoista mustamaalaamista ja jotka kohdistetaan Venäjästä tai maahanmuuttajista kirjoittaviin toimittajiin. Tavalliset kansalaiset jakavat sosiaalisessa mediassa suuria määriä näiden sivustojen uutisia– perehtymättä siihen onko uutinen totta vai ei – koska feikkiuutiset ovat raflaavia, tarkoitushakuisia ja tunteita herättäviä. Näin tavallisista kansalaisista tulee “hyödyllisiä idiootteja”, joka on tuttu termi kylmän sodan maailmasta ja tuttu termi, kun puhutaan itänaapurimme harjoittamasta psykologisesta vaikuttamisesta.

Yksi näistä valemedioista, MV-lehti, (WTF-magazine) aloitti huumorisivustona, josta kasvoi yksi Suomen suosituimmista ja niiden vuosien aikana lehti ehti kerätä suuren lukijakunnan. Kyseisen median nyt Espanjassa asuva omistaja, Ilja Janitskin, näyttää uskovan itse, että koska muu media on “juutalaisten hallinnassa”, hänen tehtävänsä on edustaa totuutta. Kokonaisuus, jossa kansallissosialismi, antisemitismi, pakolaisvastaisuus, rasismi ja seksismi rehottavat sen lisäksi, että Venäjä-“uutisissaan” valemedia noudattaa Kremlin linjaa, voi vaikuttaa hämmentävältä, mutta Venäjä on jo vuosia tukenut niin taloudellisesti kuin henkisesti kaikenlaista ääriaineistoa myös maansa ulkopuolella, joten asia ei sinänsä ole ihme. Esimerkiksi äärioikeistolainen pohjoismainen Vastarintaliike suhtautuu lämmöllä Putinin Venäjään – Venäjä näyttäytyy natsijärjestölle ihannevaltiona, joka puolustaa perinteisiä arvoja ja toimii rappeutuneen EU:n vastapainona. Emil Hagberg, joka on Ruotsin Vastarintaliikkeen johtajaneuvoston jäsen, sanoi liikkeen nettiradiolähetyksessä, että näkisi mieluummin Ruotsin venäläisten valtaamana kuin nykyjohdon alaisuudessa. Liikkeen mukaan todellinen uhka tulee lännestä ja etelästä. Näin siis myös erilaisten natsijärjestöjen kanavat toimivat Venäjän viestien vahvistajina ja kaikupohjana.

Äänestä
  • Mitä kuvittelit saavuttavasi spämmäämällä päättömästi muualta plagioituja kirjoituksia joka ketjuun kuin joku vajakkipapukaija?

    Äänestä

  • kyssäri kirjoitti:

    Mitä kuvittelit saavuttavasi spämmäämällä päättömästi muualta plagioituja kirjoituksia joka ketjuun kuin joku vajakkipapukaija?

    Mistä tuo plagioitu?

    Äänestä


Vihapuhetta se on. Petterin ja sen vaimon sekä muiden henkisesti orpojen pissnekset saattavat kärsiä vihapuheista.

Vältät kotietsinnät kun lopetat sopimattomat puhee. Alistu ja maksa. se on meidän osa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HerääSuomi kirjoitti:

Taas on valtamedia täynnä kirjoituksia vihapuheesta. Se on kuulemma ollut tämän vuoden yksi merkittävimmistä asioista?
Turha mainitakaan, että vihapuhe tarkoittaa median mukaan vain mamutulvan vastustajien puheita ja kirjoituksia.
Sen sijaan anarkistien, äärivasurien, vihreiden, svekojen, kiihkosuvakkien ja kiihkomamuttajien räikeä ja loputon suomalaisvastainen retoriikka ei ole vihapuhetta???
Kaikki mahdolliset tahot on valjastettu tuomitsemaan mamutulvan vastustajat ja syyttämään heitä rasistisiksi vihaajiksi: Toimittajat, poliitikot, papit, taiteilijat, julkkikset ja virkamiehetkin.
Miksi 87% kansalaisista vihataan näin paljon valtaeliitin toimesta!!??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu