– Olen itse vanhan opin juristi, silloisen lain mukaan polttopullo rakennukseen, jossa saattoi olla ihmisiä, oli nimikkeeltään murhapoltto ja sitä se on minulle vieläkin. Raskas rikos. Niin kuin on pakolaisiin kohdistuva vaino tai vihan lietsonta. Liian paljon sellaista on tapahtunut.
OIKEIN!
HYVÄ!
OIKEIN!
HYVÄ!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Odotin jo presidentin ulostuloa asiassa ja se tuli kreivin aikaan!
HYVÄ!
Onhan se päivänselvää, että kysymyksessä on murhapoltto, jos yritetään polttaa rakennus, jossa on ihmisiä sisällä. Vallan merkillistä, että jos tuon itsestäänselvyyden sanoo ääneen, sitä hehkutetaan kuin jonakin ihmeenä.
Onko Suomi jo henkisesti niin pilalla, ettei edes ihmishenkiin kohdistunutta väkivaltaa pidetä raskaana rikoksena? Eihän sen Ravattilan ihmisten-tappamispuheisiinkaan media ole reagoinut juuri mitenkään, vaikka ne eivät olleet mikään "kännipäissään saatu päähänpisto", kuten poliisi on kertonut noiden polttopulloiskujen olleen.
Itsenäisyyspäivänä Helsingissä Ravattilan jengi (vasemmistoanarkistit) yrittivät hyökätä rauhallisesti käyttäytyneen isänmaallisen mielenosoituskulkueen kimppuun kiviä ja ilotulitussoihtuja heitellen, eli heidän tarkoituksenaan oli vahingoittaa ihmisiä fyysisesti pahastikin, kenties jopa tappaa. Se oli heillä etukäteen suunniteltua ja tarkoituksellista, ja poliisi oli joutunut sen estääkseen tulemaan paikalle todella vahvalla miehityksellä ja erikoisvarustein. Poliisi sai työskennellä hiki hatussa, mutta onnistui turvaamaan ihmisten koskemattomuuden.
Tuosta media ei kertonut juuri mitään. Rikollisesta väkivaltaisuudesta vaiettiin, ja asiasta kerrottiin jotenkin kumman kierosti niin että ei käynyt ilmi, mistä oli kysymys. Ihmisten terveyteen ja henkeenkin kohdistuva väkivalta siis on ok? Niin että senkun polttopulloja heittelemään, vai?
On hyvä että edes presidentti toi asian esiin. Hallitus ei näemmä siihen kykene.