Uusimmat Beck-leffat ilman Gunvald Larssonia

Huumetuomion saanut Mikael Persbrandt ei siis näyttele enää komisario Gunvald Larssonia viimeisimmissä Beck-filmeissä ja ilmeisesti koko hahmo on poissa sarjasta. Tilalle tuli joku ihan uusi kasvo josta on nähty kuvia punaisessa tuuhoparrassaan, näyttää joltain koravtunturin tontulta.
Vaikeaa sanoa näkemättä mutta Persbrandtin tulkitsema Larsson oli niin voimakas ja keskeinen hahmo sarjassa että hänen puuttumisensa vaikuttaa vetovoimaan armotta, ellei sitten olla muuten saatu värkättyä jotain aivan huikeaa tarinaa jonka ruotsalaiset kyllä osaavat.
718027
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 71

Vanhimmat

Hemmetti. Persbrandt oli kantava hahmo koko sarjan infrassa. Oikeastaan raamit olisivat olleet aika mitättömät ilman tätä loistavasti näyttelevää Dirty Harrya.
Suomalaisen esittämä naispoliisi ei saa minulta vähäisiäkään kehuja.

Äänestä
  • Joo, paskan tempun tekivät kun tappoivat Gunvaldin ulos sarjasta. Eihän siihen jäänyt oikeastaan ketään mielenkiintoista hahmoa. No se Beckin seinänaapuri on toki aika vekkuli velmu, mutta Larsson tosiaan piti koko homman kasassa. Epäilen kyllä että nämä neljä Beckiä jotka tänä vuonna ulos tulee ovat koko sarjan viimeiset.
    Aivan kuten Dirty Harryn rooliin istui vain ja ainoastaan Clint Eastwood, ei G. Larssonin hahmokaan sopinut oikeastaan muille kun Persbrandtille, ei edes se alkuperäinen Gunvald ollut niin karismaattinen ja tyylikäs.
    1973 tehty The Laughing Policeman oli Beck-tarinaan pohjautuva jenkki-trilleri jossa Beckin vastinetta esitti Walter Matthau ja Gunvaldia vastaavaa koviskyttää taas Bruce Dern.

    Äänestä

  • Tunnen samoin. Ja veikkaan , että suurin osa Beck-faneista tunee samoin. Beck menettää paljon, kun Gunvald on jätetty pois.

    Äänestä

pelkäänpä, että omalta kohdalta jää viimeset Beckit katsomatta...tai mistä sitä tietää...

Äänestä
  • Näin äkkiseltään ainakin tuntuu ettei siitä tule mitään ilman Gunvaldia, mutta toisaalta eihän sitä tiedä. Onhan sekin tavallaan hyvä kun uskalletaan jättää jotain vanhaa taakse ja kokeilla uutta. Saa nähdä, eihän se Gunvaldin paikka ihan tyhjäksi jää kun siihen tulee joku ritari-eepoksissa esiintynyt karpaasi, harmi kun en nyt muista nimeä, se punapartainen kaveri. Hivju tai joku sellainen.

    Äänestä

  • Jep, samoin kävi minulle Wallander-sarjan kohdalla, kun Rolf Lassgård lopetti. En pystynyt katsomaan uutta surkeaa Krister Henriksson-Wallanderia lainkaan. En edelleenkään katso Wallander-leffoja, vaikka juurikin MTV3:lla pyörivät. Wallanderin hahmo henkilöitynyt minulla Rolf Lassgårdiin niin voimakkaasti etten muita hänen sijaansa hyväksy ruotsinkielisiin versioihin. Kenneth Branagh enkunkielisissä versioissa menetteli, mutta Krister Henriksson ruotsinkielisissä ei ikinä! Hän on ihan väärän näköinen, kokoinen ja oloinen kuin aito, ainoa oikea ruotsinkielinen Kurt Wallander eli Rolf Lassgård :).

    Äänestä

  • stockcar kirjoitti:

    Näin äkkiseltään ainakin tuntuu ettei siitä tule mitään ilman Gunvaldia, mutta toisaalta eihän sitä tiedä. Onhan sekin tavallaan hyvä kun uskalletaan jättää jotain vanhaa taakse ja kokeilla uutta. Saa nähdä, eihän se Gunvaldin paikka ihan tyhjäksi jää kun siihen tulee joku ritari-eepoksissa esiintynyt karpaasi, harmi kun en nyt muista nimeä, se punapartainen kaveri. Hivju tai joku sellainen.

    Norjalainen Kristofer Hivju jatkaa Mikael Persbrandtin jalanjäljissä "Gunvald Larssonina" Beck-sarjassa Steinar Hovland-nimisenä hahmona. Hivju näytellyt GoT:ssa, joten toivottavasti ei ihan "turha jätkä" tule olemaan...
    http://www.expressen.se/noje/hivju-ersatter-mikael-persbrandt-i-beck/
    http://www.aftonbladet.se/nojesbladet/film/article22026553.ab
    http://www.dn.se/kultur-noje/film-tv/filmpolisen-gunvald-larsson-tar-farval/

    Äänestä

  • eienääWallanderia kirjoitti:

    Jep, samoin kävi minulle Wallander-sarjan kohdalla, kun Rolf Lassgård lopetti. En pystynyt katsomaan uutta surkeaa Krister Henriksson-Wallanderia lainkaan. En edelleenkään katso Wallander-leffoja, vaikka juurikin MTV3:lla pyörivät. Wallanderin hahmo henkilöitynyt minulla Rolf Lassgårdiin niin voimakkaasti etten muita hänen sijaansa hyväksy ruotsinkielisiin versioihin. Kenneth Branagh enkunkielisissä versioissa menetteli, mutta Krister Henriksson ruotsinkielisissä ei ikinä! Hän on ihan väärän näköinen, kokoinen ja oloinen kuin aito, ainoa oikea ruotsinkielinen Kurt Wallander eli Rolf Lassgård :).

    Krister Henriksson muistuttaa lähinnä heikkolahjaista kansakoulunopettajaa, ei Wallanderia. Lassgård se olla pitää.

    Äänestä

  • Rolf_Branagh kirjoitti:

    Krister Henriksson muistuttaa lähinnä heikkolahjaista kansakoulunopettajaa, ei Wallanderia. Lassgård se olla pitää.

    Väärin. Henriksson on helv hyvä Wallander.

    Äänestä

  • hgfjyg kirjoitti:

    Väärin. Henriksson on helv hyvä Wallander.

    Henriksson saattaa olla hyvä sontatunkio. ei muuta.

    Äänestä

  • Rolf_Branagh kirjoitti:

    Henriksson saattaa olla hyvä sontatunkio. ei muuta.

    Henriksson on erilainen, mutta ensi-ihmetyksen jälkeen...OIKEIN HYVÄKSYTTÄVÄ JA SYMPAATTINEN, EHKÄ JUURI SE "PEHMEÄMPI" WALLANDER!

    Äänestä

  • hgfjyg kirjoitti:

    Väärin. Henriksson on helv hyvä Wallander.

    Henriksson on paras Wallander ja nuo Beck leffat, kyllä gunvald jouti pois, en voinut sietää koko äijää, täysi törppö

    Äänestä

Eipä tartte katsoa sitten...

Äänestä
  • Kyllä tarttee... ja kannattaakin!

    Äänestä

Rolf Lassgård näytteli hienosti Beckeissä Gunvald Larssonia. Kuin myös Wallandereissa pääosaa Kurt Wallanderia
Hän on ollut molemmissa hyvä näyttelijä. Olen samaa mieltä Krister Henrikssonista Wallanderina. Vaikka on haettu viinan ja huonojen elintapojen pilaamaa poliisia. Silti Henriksson ei sovi lainkaan tähän rooliin. Kuivan ja nahistuneen oloinen mies poliisiksi. Wallanderin brittiversioon en tottunut lainkaan. Oli outoa ja sekavaa, kun sarjaa kuvattiin ruotsissa, ruotsalaisena, mutta englannin kielisenä ja brittityyppisenä.

Wallandereissa Gunvald Larssonin rooliin ei sovi, eikä mahdu kukaan muu, kuin Mikael Persbrandt. Jos Larssoniksi hänen tilalleen haalittaisiin joku muu.
Se olisi hieman sama, kuin Peppi Pitkätossua esittäisi Pamela Andersson, tai Vaahteramäen Eemeliä Leonardo DiCaprio.

Kylmän ja kovaotteisen Larssonin roolihahmossa oli jotain kiehtovaa. Silloin tällöin kivikovasta miehestä tuotiin esille myös harvinaisia pehmopuolia, joista katsoja lähes liikuttui.
Gunvald Larsson oli joskus jopa kiinnostavampi, kuin itse sarjan päähenkilö Martin Beck.

Beck oli siitä mukava poliisisarja, että siinä oli mukana kaikkien karmeuksien lisäksi, mehevää huumoriakin. Esimerkkinä, tämä outo naapuri, tempauksineen ja tukikauluksineen. Wallanderit oli totisempaa touhua.
Eikä Kurt Wallanderin työtiimissä, tai lähipiirissä ollut yhtään tälläisiä mielenkiintoisia henkilöitä, kuten Beckissä. Vaikka Wallanderin tyttärestä Lindasta koetettiin kai tehdä pääosan esittäjän rinnalle toistakin keskeistä hahmoa. Ikävä kyllä hänkin poistui aika pian kuvioista.

Äänestä
  • Lindan näyttelijä ikävä kyllä menehtyi.. :( ei kai sitten haluttu ketään uutta tilalle.. R.I.P Johanna Maria Ellinor Berglund-Sällström.. joka oli tsunamin uhri hänkin..

    Äänestä

  • Tosi surullista :( Miten "Lindan" poistuminen on huomioitu Wallander-sarjassa, vai onko vaan sivuutettu kokonaan? Eli Kurtin poliisi "tytär" on täytynyt kirjoittaa pois kuvauksista, olettaisin. Voiko joku valaista, itse en löytänyt vastausta, vaik yritin etsiä? Kiitos!

    Äänestä

  • Krister Hendrikssonin tähdittämän Wallader-sarjan 1. kausi, jossa Johanna Sällström oli mukana, esitettiin 2005–2006. Helmikuussa 2007 J. S. löydettiin asunnostaan kuolleena. Hän teki itsemurhan sairastuttuaan masennukseen (monet spekuloivat esim. vuoden 2004 Tsunami-onnettomuuden, jossa Johannan perhe oli mukana, mutta josta he selviytyivät olleen osasyy masennukseen). Wallander-sarjan 2. kausi esitettiin 2009–2010, jonka tarinoissa "Linda" ei enää ollut mukana. K. H. ei halunnut ketään muuta korvaamaan tytärtään Lindaa esittänyttä Johanna Sällströmiä kunnioituksesta häntä kohtaan, joten häntä ei vaan mainita enää mitenkään. Heidän isä-tytär -filmisuhteensahan ei ollut kaikkein paras, joten ei ole mitenkään kummallista ettei "Linda" enää ole tarinoissa mukana. Ja kaikkihan ainakin Ruotsissa tiesivät näyttelijän kuolleen.

    Äänestä

  • Kiitos :) Katsoin hiljattain tallentamiani Wallander-jaksoja ja oli varmaan Kosto-jakso kyseessä, jossa joku kysyi Kurtilta onko sinulla lapsia, Kurt vastasi, että on ja näytti valokuvaa, joka oli työpöydällään. Ilmeisesti siinä kuvassa oli "Linda", mutta en ehtinyt tarkemmin havaita, ketä kuva esitti.

    Äänestä

Anteeksi korjauseni edelliseen! Siis tarkoitin, ettei Beckeissä Larssonin rooliin sovi kukaan muu, kuin Mikael Persbrandt.

Äänestä
  • Juu, hankalaa on..
    Rolf Lassgård/Krister Henriksson = Kurt Wallander/Wallander
    Mikael Persbrandt - > Kristofer Hivju = Gunvald Larsson/Beck - > Steinar Hovland/Beck

    Äänestä

Voi olla tottumista tuohon Steinariin joka vaikuttaa lähinnä joltain vastikään puusta laskeutuneelta alkuihmiseltä. Gunvald oli trendi- ja tyylitietoinen viimeisen päälle, tosin Guvaldilla olikin vahvasti porvarillinen tausta, huomattavan rahasuvun vesa.

Äänestä
  • Gunvald oli paras

    Äänestä

Luulen, että Beck luhistuu ilman Mikael Persbrandtia.
Krister Henriksson Wallanderina hoitaa loistavasti poliisijohtajan roolia, Lassgård oli pelkkä öykkäri. Branaghista en saanut oikein tatsia.

Äänestä
  • Tuohon voisi sanoa ruotsiksi 'smaken är som baken - delade' ja sama suomeksi 'toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä' eli Lassgård on ainoa oikea Wallander ja sarjan nimi on Beck, ei Gunvald Larsson ;). Odotellaan ja katsotaan mitä GoT:ssä Tormund Giantsbanea vallan mainosti esittänyt norjalaisnäyttelijä Kristofer Hivju saa aikaiseksi Steinarina seuraavassa, helmikuussa esitettävässä Beck-leffassa ennen tuomiota.

    http://www.imdb.com/name/nm1970465/?ref_=nv_sr_1
    https://www.moviezine.se/nyheter/fyra-nya-beckfilmer

    Aftonbladetin toimittajan mukaan vaihdos Gunvaldista Steinariin tulee toimimaan: "Nu ersätts den rollen av en minst lika kaxig polis från Norge, spelad av Kristofer Hivju... Har sett ”Beck – Steinar” – premiär på C More 6 februari – i förväg och tror mig nog kunna lova att hans Steinar Hovland gör att saknaden efter Gunvald Larsson, trots allt, inte blir så stor."

    Kuriositeetin vuoksi mainittakoon, että Beck - Steinar -leffassa vaikuttaa myös Suomen Peter Franzén :).

    Äänestä


  • eienääGunvaldia kirjoitti:

    Tuohon voisi sanoa ruotsiksi 'smaken är som baken - delade' ja sama suomeksi 'toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä' eli Lassgård on ainoa oikea Wallander ja sarjan nimi on Beck, ei Gunvald Larsson ;). Odotellaan ja katsotaan mitä GoT:ssä Tormund Giantsbanea vallan mainosti esittänyt norjalaisnäyttelijä Kristofer Hivju saa aikaiseksi Steinarina seuraavassa, helmikuussa esitettävässä Beck-leffassa ennen tuomiota.

    http://www.imdb.com/name/nm1970465/?ref_=nv_sr_1
    https://www.moviezine.se/nyheter/fyra-nya-beckfilmer

    Aftonbladetin toimittajan mukaan vaihdos Gunvaldista Steinariin tulee toimimaan: "Nu ersätts den rollen av en minst lika kaxig polis från Norge, spelad av Kristofer Hivju... Har sett ”Beck – Steinar” – premiär på C More 6 februari – i förväg och tror mig nog kunna lova att hans Steinar Hovland gör att saknaden efter Gunvald Larsson, trots allt, inte blir så stor."

    Kuriositeetin vuoksi mainittakoon, että Beck - Steinar -leffassa vaikuttaa myös Suomen Peter Franzén :).

    Nähdessäni tämän kuvan Hivjusta, niin ajattelin, että onhan h*lv ruma parta ja ruma mies, kun on aivan samannäköinen kuin minä nuorempana. Ja varmaan osaa siivota itsensä ennen tällaista arvoroolia minun huushollissa esiintyen http://www.imdb.com/name/nm1970465/?ref_=nv_sr_1

    Ja eikö mitä. Tuossahan se könyää menemään jollain mutasella white trash karavaanarimestalla samannäköisenä Beckin kanssa ja vielä vanhat ryysyt niskassa https://www.moviezine.se/nyheter/fyra-nya-beckfilmer

    Äänestä

  • Jep. On kyllä niin persoonallisen näköinen oma itsensä, että kontrasti Martinin sliipatumpaan, hieman kärttyiseen vanhempaan setään voi olla kutkuttava. Toki eri tyyliin kuin mitä Gunvald oli, mutta 'erilainen' ei ole synonyymi sanan 'huonompi' kanssa, vain erilainen. Ja Hivju ei yritäkään Steinarina olla sama kuin Persbrandt Gunnarina. Ainoa yhteinen asia heille on se, että ovat Martinin sidekickejä...

    Äänestä

Joo, samaa mieltä, Gunvaldin matkiminen ei toimisi ollenkaan, vaan nyt on kyseessä ihan uusi tyyppi Steinar. Eikä se varmaan edes aja mustalla Lexuksella vaan sillä Toyotan tavismallilla Avensiksella.
Steinarissa on kuitenkin samaa koviskyttää kun Gunvaldissa, eli kuulusteltava saattaa lentää seinille välillä.

Äänestä
  • Jääny epäselväksi milloin nähdään uudet beck-jaksot suomen tv:s ?

    Äänestä

  • Laitoin asiasta palaute-kyselyn Suomen Neloselle, mutta eivät vastanneet... Ruotsin C-morella (jossa uudet Beckit näytetään tammi-huhti 2016) oli tietoa, että 4 uutta Beckiä näytetään Ruotsin TV4-kanavalla "talvella 2016" eli olisiko meilläkin siis syys-talvella 2016-2017? Ingen aning, joten täytynee jatkossakin pommittaa Suomen Nelosta...
    Viime keväänä näytettiin kaikki 30 vanhaa Beck-leffaa Nelosella, joten.... Ruutu4:lla näkyi olevan Beck kausi 1 leffoja. Milloin uudet 4 Beck-leffaa tulevat Ruutuun, Ruutu :lle tai Neloselle on ihan auki?
    http://www.nelonen.fi/ohjelmat/beck-elokuvat/1809129-pohjoismaisen-rikoselokuvan-ystavaa-hemmotellaan-kaikki-beck-elokuvat-nelosella-kevaan-aikana

    Äänestä

  • Tai siis hetkinen, eihän tuossa Nelosen viime keväällä näytettyjen Beck-leffojen listassa ole kuin 21 filmiä! Uudet mukaan lukien Beck-leffoja tehty kaikkiaan 34 kappaletta, joten eihän Nelosella ole näytetty lähestkään kaikkia. Omituista.

    Äänestä

  • Tässä lista Beck-filmeistä, joissa Peter Haber esittänyt Beckiä 1997-2016:
    https://sv.wikipedia.org/wiki/Martin_Beck_(filmer)
    Tuossa alussa listaa noista muista Beck-filmatisoinneista (itsenäisiä elokuvia ja sarja vuosilta 1993-1994, jolloin Beckiä esitti Gösta Ekman ja Gunvald Larssonia Rolf Lassgård :).

    Äänestä

  • tiedonsaantivaikeaa kirjoitti:

    Tai siis hetkinen, eihän tuossa Nelosen viime keväällä näytettyjen Beck-leffojen listassa ole kuin 21 filmiä! Uudet mukaan lukien Beck-leffoja tehty kaikkiaan 34 kappaletta, joten eihän Nelosella ole näytetty lähestkään kaikkia. Omituista.

    Tämän tiedotteen mukaan taasen olisi Nelosella näytetty 26 Beck-leffaa...
    http://www.nelonen.fi/uutiset/viihde/1801159-nelosen-beck-putki-alkaa-houkutuslintu-aloittaa-26-elokuvan-sarjan
    Ota tuosta selvää. Tiedon saanti ja kokoaminen todellakin vaikeaa!

    Äänestä


  • toteaja- kirjoitti:

    tuosta puuttunee vuosina 2015 ja 2016 kuvatut season 5 & 6

    http://www.imdb.com/title/tt0907683/

    korjaan itseäni sen verran, että vuosina 2015 & 2016 ensi-iltansa saaneet

    Äänestä

C-morella onkin jo alkanut pyörimään nämä viime vuonna kuvatut jaksot.
Ensimmäinen on jo tullut ja toinen lienee ensi kertaa la 6.2.2016

Äänestä
  • Kristofer Hivjun Parta-koulu:
    https://www.youtube.com/watch?v=daGC3PI_JL8
    1. Kun parta on noin 0,5 cm pitkä - raavi.
    2. Olut - juo olutta, joka on täynnä mineraaleja ja kaada sitä kasvavalle parralle.
    3. Istu ja odota.

    Äänestä

  • Hmm, tuo ensimmäinen kohta jäi kyllä hieman auki - norjan kieli hieman hakusessa - siis joko 1. raavi kun parta n. 0,5 cm pitkä tai 1. vastusta raapimasta partaa sen viikon aikana, kun se n. 0,5 cm pitkä. Jompi kumpi. Lisäksi, 3. kohta kestää kuulemma ainakin 4 kk *lol*. Kaikista tärkein, eli kohta 2. meni kuitenkin ihan nappiin ;).

    Äänestä

  • suosittelentätä kirjoitti:

    Hmm, tuo ensimmäinen kohta jäi kyllä hieman auki - norjan kieli hieman hakusessa - siis joko 1. raavi kun parta n. 0,5 cm pitkä tai 1. vastusta raapimasta partaa sen viikon aikana, kun se n. 0,5 cm pitkä. Jompi kumpi. Lisäksi, 3. kohta kestää kuulemma ainakin 4 kk *lol*. Kaikista tärkein, eli kohta 2. meni kuitenkin ihan nappiin ;).

    Jahas, tuolla juutuubipätkän keskustelussa joku ystävällinen norjalainen olikin kääntänyt ohjeet enkuksi eli 1. kohdan käännöksen epäselvyys tarkentui:
    "Step 1: When you get to the half a centimeter mark, you enter "The Itch Zone", where your beard will itch like hell, but you have to get over this part (Takes around a week). and then it will be better. Step 2: Drink a lot of beer, preferably also coat your beard in beer. It contains lots of vitamin D Step 3: Wait. His beard took over 4 months to grow, and at the point of this video, it is 16 months old" :).

    Äänestä

Annoin Steinarille mahdollisuuden, mutta ei iske koko äijä. Ei ole hänestä Gunvaldin jättämän tilan täyttäjäksi millään. Kaveri sopisi olemukseltaan jonnekin Koijärvelle kahlitsemaan itseään kaivinkoneeseen. Gunvald vaan oli niin cool, tyylikäs sanavalmis ja tarvittaessa kova äijä, Beck-leffojen kantava voima jolla oli karismaa yli muiden. Steinaria ei jaksa katella.
Olisikohan vaan käynyt niin että kun näitä uusia Beckejä oli alunperin tarkoitus kuvata kahdeksan elokuvaa ja Mikael Persbrandt ilmoitti neljän ekan jälkeen ettei enää ole mukana lopuissa, niin jotain oli sitten keksittävä lyhyessä ajassa. Se on toisaalta ihan ymmärrettävää että Persbrandt haluaa mennä eteenpäin urallaan ja osallistua kansainvälisiin isoihin tuotantoihin kerran hänellä on niihin kysyntää. Kyllä 52-vuotiaana kannattaa jo uraansa ajatellakin. Se vaan on sääli että hänen roolihahmonsa piti poistaa Beckistä lopullisesti jonka takia hän ei enää koskaan näissä filmeissä esiinny. Se kuitenkin on palljon mahdollista että koko Beck-sarja on tulossa näiden loppujen elokuvien myötä lopullisesti tiensä päähän. Niinhän kävi Wallanderillekin.

Äänestä
  • http://www.expressen.se/noje/sorgen-efter-gunvald-larssons-avsked/

    Ei ollut keksittävä "jotain lyhyessä ajassa" Gunvaldin sarjasta ulos kirjoittamisen suhteen yllä olevan artikkelin mukaan. Ihan oli jo hyvin tiedossa ennen leffan käsiksen kirjoittamista ja filmausten alkamista, että M. P. haluaa pois sarjasta kansainväliseen uraan satsatakseen.

    Äänestä

  • No oli miten oli, niin sarjasta menetettiin paljon hänen lähdettyään.

    Äänestä

Mikä on viimeisin Beck,missä Gunvald Larsson näyttelee?

Äänestä
  • Beck 31: Gunnar (Gunnar poistuu/poistetaan sarjasta)
    http://www.filmtown.fi/elokuvat/trilleri/beck-31-gunvald/

    Beck 32: Steinar (mukana uusi norjalainen poliisi-sidekick Khristofer Hivju eli Steinar)
    http://www.filmtown.fi/elokuvat/trilleri/beck-32-steinar/

    Tulossa toukokuun lopussa
    Beck 33: Tien pää(ssä) - molempia suomennoksia näkynyt dvd-kaupoissa...

    ja kesäkuun lopussa ilmestyy
    Beck 34: Viimeinen päivä (puhetta ollut että Beckiä esittävä Peter Haber lopettaisi - jää nähtäväksi miten ja millaisena sarja jatkuu... vai jatkuuko?)

    Äänestä

  • Siis tietysti Beck 31: GUNVALD - ei Gunnar... No tekevälle sattuu kiireessä ;)

    Äänestä

  • beckeritär kirjoitti:

    Beck 31: Gunnar (Gunnar poistuu/poistetaan sarjasta)
    http://www.filmtown.fi/elokuvat/trilleri/beck-31-gunvald/

    Beck 32: Steinar (mukana uusi norjalainen poliisi-sidekick Khristofer Hivju eli Steinar)
    http://www.filmtown.fi/elokuvat/trilleri/beck-32-steinar/

    Tulossa toukokuun lopussa
    Beck 33: Tien pää(ssä) - molempia suomennoksia näkynyt dvd-kaupoissa...

    ja kesäkuun lopussa ilmestyy
    Beck 34: Viimeinen päivä (puhetta ollut että Beckiä esittävä Peter Haber lopettaisi - jää nähtäväksi miten ja millaisena sarja jatkuu... vai jatkuuko?)

    Telkussa oli mainos uudesta Beckistä kun meni Camilla Läckbergin tvsarjan osa. En havainnut mitään ( tai ehtinyt) päivää tms että Beck näkyisi tv-kanavalla, eli jäi kysymysmerkiksi, miksi mainos?
    Toivottavasti näytettäisiin tv:s uusia jaksoja. Peter Haber oli selvästi ikääntynyt, kuten olettaa sopii.

    Äänestä

  • uusiaBeckejä kirjoitti:

    Telkussa oli mainos uudesta Beckistä kun meni Camilla Läckbergin tvsarjan osa. En havainnut mitään ( tai ehtinyt) päivää tms että Beck näkyisi tv-kanavalla, eli jäi kysymysmerkiksi, miksi mainos?
    Toivottavasti näytettäisiin tv:s uusia jaksoja. Peter Haber oli selvästi ikääntynyt, kuten olettaa sopii.

    ainakin cmorella nuo on jo näytetty

    Äänestä

  • Niin onkin, mutta kun kaikilla ei ole eikä tule maksukanava cmorea, joten tavan tv:n ehdoilla mennään...

    Äänestä

  • Ei, lisää Beck-leffoja ei kai ole tulossa, mutta Cilla ja Rolf Börjlind, jotka käsikirjoittivat Beck-leffat nro 1-26 ovat käsikirjoittaneet myös yle1:n uuden ruotsalaissarjan Nousuvesi (Springfloden), joka alkaa 11.9.
    http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/08/10/nousuvesi
    Paljon kehuttu ja jopa Silta-sarjan sukulaiseksi nimetty sarja keräsi Ruotsissa 1,1-1,5 miljoonapäisen yleisön keväällä 2016. Minä ainakin aioin tämän tsekata.

    Äänestä

  • muhoksenmimmu kirjoitti:

    Ei, lisää Beck-leffoja ei kai ole tulossa, mutta Cilla ja Rolf Börjlind, jotka käsikirjoittivat Beck-leffat nro 1-26 ovat käsikirjoittaneet myös yle1:n uuden ruotsalaissarjan Nousuvesi (Springfloden), joka alkaa 11.9.
    http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/08/10/nousuvesi
    Paljon kehuttu ja jopa Silta-sarjan sukulaiseksi nimetty sarja keräsi Ruotsissa 1,1-1,5 miljoonapäisen yleisön keväällä 2016. Minä ainakin aioin tämän tsekata.

    mitääpä yrittää muistaa katsoa tuo Nousuvesi, vaikka pahoin pelkään, että unohtuu kokonaan.

    Äänestä

  • muhoksenmimmu kirjoitti:

    Ei, lisää Beck-leffoja ei kai ole tulossa, mutta Cilla ja Rolf Börjlind, jotka käsikirjoittivat Beck-leffat nro 1-26 ovat käsikirjoittaneet myös yle1:n uuden ruotsalaissarjan Nousuvesi (Springfloden), joka alkaa 11.9.
    http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/08/10/nousuvesi
    Paljon kehuttu ja jopa Silta-sarjan sukulaiseksi nimetty sarja keräsi Ruotsissa 1,1-1,5 miljoonapäisen yleisön keväällä 2016. Minä ainakin aioin tämän tsekata.

    Kiitos vinkistä ja linkistä:)

    Äänestä

Nyt se tapahtuu: uusia Beck-filmejä (nrot 35-38) aletaan kuvata helmikuussa -17 ja ne tulevat esitykseen, luultavasti CMorella, alkuvuonna 2018:
https://www.moviezine.se/nyheter/nya-beckfilmer-spelas-in-varen-2017

Jos jotakuta kiinnostaa ja sattumalta liikut Ruotsissa, niin elokuviin etsitään palkkiota vastaan statisteja: https://www.statist.se/common/viewMain?id=61303 :).

Hieno juttu eli Kristoffer Hivju/Steinar Hovland löi itsensä läpi ja puhalsi uutta henkeä jo ehkä hieman jähmettyneeseenkin Beck-sarjaan.

Äänestä
  • Toivottavasti joku sitten muistuttaa, kun vilimit tulee katsottaviksi.
    Vaikken kauhean innoissaan enää Beckistä olekaan........aikansa kutakin

    Äänestä

  • Käy kurkkaamassa cmoren sivuilta ensi vuoden alussa milloin mainostavat uusia jaksoja.

    Äänestä

  • Steinar är tillbaka! 1. uusi jakso esitetään, no tietty C Moorella, uudenvuodenpäivänä (samana kuin Silta IIII alkaa...). Eli,
    1.1.2018 Ditt eget blod/"Omaa vertasi"
    3.2.2018 Den tunna isen/"Ohutta jäätä"
    3.3.2018 Utan uppsåt/"Ilman aikomusta"
    7.4.2018 Djävulens advokat/"Pirun asianajaja"
    Voi tätä autuutta.
    http://nordicdrama.com/premieres-confirmed-for-new-beck-films-in-2018/

    Äänestä

Ja Höpö Höpö, mitä helvetin höpinää täällä puhutaan. Jo oli korkea aikakin että se typerä idiootti lähti, ja idiootti "näyttelijä" sai vihdoin kauan sitten ansaitsemansa potkut. Teillä jotka siitä muka piditte, ei ole minkäänlaista asiaa edes katsoa koko sarjaa. Parempi, että lopetattekin heti.

Äänestä

ei ole steinar gunvaldin veroinen, mutta eipä sillä ole väliä, jotenkin nämä uudet beckit ei muutenkaan innosta.

Äänestä

Taitaa olla uusinta Beck tänään nelosella klo 22.05. Mutta beck-fanina katson vaikka olisin nähnyt.

Äänestä
  • Eivät ole uusintoja jaksot 27-31, joissa Mikael Persbrandt esiintyy viimeisen kerran Gunvaldina.

    Äänestä

  • Katsoin Iltapulun selostusta, niin ei tuntunut tutulta juonelta ja suomalaisena naiskiintiönä on näköjään Anu Sinisalo, jota en muista nähneeni.
    Hyvä, että on toinen nainen kuin tämä, jolla oli suhde Beckin kanssa. Sen näyttelemisen katsominen oli yhtä kärsimystä.

    Äänestä

  • Huone 302. Katsoin nyt boxista. En muista nähneeni tätä jaksoa.

    Hiton harmi se Persbrandtin oliko kokaiinin käyttö. Hyvä näyttelijä ja osuva tuohon rooliin.

    Luin joskus, että MP olisi jatkamassa jossain muualla päin maailmaa, mutta onko hän ollut leffoissa Beckien jälkeen ja missä leffoissa? Ja saako niitä DVD:nä jostain?

    Äänestä

  • PaavoVaanPainaaTelkassa kirjoitti:

    Huone 302. Katsoin nyt boxista. En muista nähneeni tätä jaksoa.

    Hiton harmi se Persbrandtin oliko kokaiinin käyttö. Hyvä näyttelijä ja osuva tuohon rooliin.

    Luin joskus, että MP olisi jatkamassa jossain muualla päin maailmaa, mutta onko hän ollut leffoissa Beckien jälkeen ja missä leffoissa? Ja saako niitä DVD:nä jostain?

    IMDB:stä löytyy infoa.....
    http://www.imdb.com/name/nm0675409/

    Äänestä

  • kannustaja kirjoitti:

    IMDB:stä löytyy infoa.....
    http://www.imdb.com/name/nm0675409/

    Kiitti linkistä.
    On näköjään joitakin rooleja Beckin jälkeen. Vauhti on hidastunut.

    Olemuskin on ruotsalaisen boheemin suuntaan 2018. Tässä torttukenraalina
    http://www.imdb.com/title/tt6889032/mediaviewer/rm1043604736
    ***

    Alone in Berlin SS-upseerina kiinnostaisi. Ei ole päässyt kuvagalleriaan
    http://www.imdb.com/title/tt3026488/mediaindex?ref_=tt_pv_mi_sm
    ***

    En tiennytkään, että on mielenterveyden ongelmia
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Mikael_Persbrandt

    Äänestä

Ruotsissa on onnenpotku kun pääsee Beckistä irti. Suomessa taas on auvoa kun saa roolin svenskadekkarista.

Äänestä
  • Hitto, vasta vuoden päästä.
    Edelstamilla oli varsin raju taistelijan elämä. MP voi istua rooliin näppärästi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


stockcar kirjoitti:

Huumetuomion saanut Mikael Persbrandt ei siis näyttele enää komisario Gunvald Larssonia viimeisimmissä Beck-filmeissä ja ilmeisesti koko hahmo on poissa sarjasta. Tilalle tuli joku ihan uusi kasvo josta on nähty kuvia punaisessa tuuhoparrassaan, näyttää joltain koravtunturin tontulta.
Vaikeaa sanoa näkemättä mutta Persbrandtin tulkitsema Larsson oli niin voimakas ja keskeinen hahmo sarjassa että hänen puuttumisensa vaikuttaa vetovoimaan armotta, ellei sitten olla muuten saatu värkättyä jotain aivan huikeaa tarinaa jonka ruotsalaiset kyllä osaavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu