200 somalille potkut Coloradossa lihapakkaamossa.

Työnteko ei onnistunut jatkuvien rukoushetkien estäessä normaalin työnteon!
Kuinkas meidän uudet moniosaajat, 30 tuhatta rukoilijasirkkaa entisten lisäksi. Kuka ottaa osapäivätöihin kun eivät pysy edes työpaikalla tuntia kauempaa.
Yleisradioonkaan ei voi kaikkia palkata!
20117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Että ihan Coloradoon asti piti mennä, jotta löytyi somalien vastaista materiaalia.

Ja tuonkin uutisen voi tulkita miten vain. Joko somalit tosiaan töpeksivät rukoushetkiensä kanssa. Tai työnantaja oli joku islamfoobikko.

Muslimeilla on viisi päivittäistä rukoushetkeä. Ei siis pitäisi olla este normaalille työnteolle, kun noista korkeintaan kaksi osuu normaaliin 8 tunnin työaikaan.

Äänestä
  • Jenkeissä työnteko toimii hieman eri periaattella kuin täällä. Tunnin kahvitauot joita täällä on totuttu pitämään on Yhdysvalloissa mitoitettu hieman eri tavalla.

    Äänestä

  • Ei löytynyt lähempää tehdastyötä tekeviä somaleita. Usassa on vähä pakko, kun sossusseinästä ei saa rahaa eläkkeelle asti.

    Äänestä

  • Suvakinpainajainen kirjoitti:

    Jenkeissä työnteko toimii hieman eri periaattella kuin täällä. Tunnin kahvitauot joita täällä on totuttu pitämään on Yhdysvalloissa mitoitettu hieman eri tavalla.

    Islam ei kuulu sivistysvaltioihin.

    Äänestä

  • suomessa nainen kertoi:
    työpaikalle tuli somalinainen ( sossu kai lähetti tai TY keskus )
    - jonkun ajan kuluttua hän sanoi että hän ei saa tehdä sitä
    - sitten että hän ei saa mennä sinne ( miehiä paikalle )
    - sitten että hän ei voi tulla silloin
    - yms yms

    Lopputulos oli että ko somalinainen teki töitä yhden päivän viikossa !!!

    Äänestä

Kerro nyt ihan omin sanoin mihin eu maahan somalit ovat sopeutuneet ja työllistyneet hyvin. Sama tietysti koskee kaikkia kehitysmaamuslimeita.

Äänestä

Pitää siis vain valita joko kahvitauko tai rukoilutauko. Ai niin, mutta rukoiluhan oli pakollista, joten ei siis ole kahvitaukoja.

Äänestä

Koneet käy, hihnat pyörii, kuskit odottaa, tilauksia tulvii, mutta osa henkilökunnasta on takapuolet pystyssä lattioilla... Ei oikein sovi länsimaihin.

Äänestä

Ei tulisi ikinä mieleeni palkata somppua tai muutakaan muslimia vaikka niitä tyrkytetään te-keskuksista ilmaiseksi mukamas työharjoitteluun.
Ne jotka niitä otti, ei ota enää. Opetat matua tekemään ja sitten ottaa pitkät tai ei suostu edes tekemään työtä ollenkaan. Roskajoukkoa

Äänestä
  • Entäs hoitoalalla, jos on jonkun henki kyseessä ja sompuilla rukoushetki. Rukoushetki tärkeämpi. Kuka haluaa tällaisen epäluotettavan työntekijän sairaalaan.

    Äänestä

Jos teillä on kavereita, jotka tekevät töitä työpaikassa, johon on palkattu somaleita, niin haastatelkaa niitä kavereita.

Äänestä
  • Aika harvassa ne paikat on kun yksityiselle puolelle on palkattu vain 2% somaliloisista että vaikea se on tehdä haastattelua ja ne muutamat muut prosentit julkiselle puolelle missä ei mitata tehokkuutta ja ole virallisia työaikoja ja otetaanpa hyvä esimerkki husu ylellä joka vain arvostelee suomalaisia rasismista.
    Jenkeissähän ei ole tälläistä hyysäävää sosiaaliturvaa ja etenkin mamuille
    http://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/12/29/maahanmuuton-hinta
    ja Jos jenkeissä työ ei maistu niin se on kenkää....

    Äänestä

Kyllä näille vielä annettiin neuvottelumahdollisuus niistä rukoushetkistä, mutta ne jotka eivät vaivautuneet töihin kolmeen päivään tai edes soittaneet työpaikalle, saivat potkut.
"Rukoushetki on tärkeämpi kuin työ, se on kuin jumalan siunaus". Toivottavasti nyt jumala kantaa sapuskaakin pöytään, kun työ ei maistunut.

Äänestä

Saudi-Arabia poisti 12 000 somalia takaisin kotimaahansa.
http://www.hrw.org/news/2014/02/18/saudi-arabia-12000-somalis-expelled
Se näissä muslimimaissa on hyvää,että niissä ei pelleillä eikä säälitä turhaan.
Kun halutaan somalit ulos maasta,niin silloin ne myös saadaan ulos.
Sillä ei ole väliä kuinka somalit kotimaassaan pärjäävät,eihän se saudeille kuulu.

Saudi Arabia: 12,000 Somalis Expelled
Mass Deportations without Considering Refugee Claims
2014_SomaliaRefugeeFarhia Launch Gallery Expand

Farhia, a Somali woman who is now eight-months pregnant, was deported to Somalia from Saudi Arabia on January 29, 2014 after working for 10 years as a domestic worker. The Saudi authorities have deported at least 12,000 people to Somalia since January 2014 without
allowing any to make refugee claims. Mogadishu, Somalia. February 8, 2014. © 2014
Samer Muscati/Human Rights Watch (Nairobi) – Saudi authorities have deported more than 12,000 people to Somalia since January 1, 2014, including hundreds of women and children, without allowing any to make refugee claims.
Saudi Arabia should end the summary deportations, which risk violating its international obligations not to return anyone to a place where their life or freedom is threatened or where they face other serious harm.

Äänestä
  • Tuossa on mielenkiintoista tuo määrä 12 000 joissa satoja naisia ja lapsia, eli pitääkö sitten lukea niin että miehiä oli ainakin 11 000.
    Ihmisoikeusjärjestöt kyllä olivat löytäneet sieltä raskaana olleen naisen, joka edusti sitten saudien pahuuta. Kyllä haukkuivat sen leirinsä ja kaiken kohtelun siellä, kuten ahneimmat söi kaiken tarjotun ruuan jne. En toki eipäile etteikö se kurjaa olisi, mutta pois vain ei haluttu sittenkään lähteä.
    Siellä on vielä kymmeniä tuhanseja somaleja, jotka ilmeisesti myöskin saavat lähtöpassit.

    Kiinnostaisi kyllä miksi näistä haluavat eroon?

    Äänestä

Suomessa nämä on halosen noitaakkapiirin erikoissuojelussa. Ennen niillä oli neukut jolla suomalaisia pidettiin pelossa ja vihassa, nyt somput.Jollain tavalla hyvin sairaita naisia.

Äänestä

Tähän väliin sopii hyvin Eu-parlamentin puhe jossa Puolan edustaja sanoo suorat sanat näistä maahantunkioista:
"Europe being flooded with human garbage” -tekstitys EN

https://www.youtube.com/watch?v=3YTe5YNHBQA

Äänestä

Paastokuukausi vasta käykin voimille. Kouluissa jotkut käyvät ruinaamassa terveydenhoitajalta sairauslomaa kun eivät syömättä jaksa.

Äänestä

No maahanmuutto- ja pakolaisvirastoihin työllistyy tuhansia ja taas tuhansia tulkkeina, konsultteina ym virkailijoina ja kommentoimaan Yle uutis- ja ajankohtais ohjelmiin!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Mekkaapäin kirjoitti:

Työnteko ei onnistunut jatkuvien rukoushetkien estäessä normaalin työnteon!
Kuinkas meidän uudet moniosaajat, 30 tuhatta rukoilijasirkkaa entisten lisäksi. Kuka ottaa osapäivätöihin kun eivät pysy edes työpaikalla tuntia kauempaa.
Yleisradioonkaan ei voi kaikkia palkata!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu