Onnitelkaa tekin itseänne jotka ette ole jääneet

isesääliin vaikka aihetta kyllä olisi ollut. Tulevaisuuteni on edessäni ollut vuosia. Kaikenlaiset elämänvaiheet on eletty joku tyhmempi joka sivusta vain seuraa voikin ajatella että elämäni vain valuu hukkaan Niinhän sitä ulkopuoliset luulevat kun eivät tiedä. Onnittelen itseäni monistakin saavutuksista etenkin että en ole uskonut kaikkea mitä olen kuullut joka on hyvä piisi En ole uskonut että jossain joku minua palvoo ja jumaloitsee yms. En ole uskonut siihenkään että elämäni olisi valunut hukkaan vaikka se näyttäisi ulkopuolisten silmissä siltä joiden asenne on : mulle heti kaikki tänne esimerkiksi tai sitä että lisäämällä seksikkyyttä ja räväkkyyttä voi saavuttaa jotain kestävää Onnittelen itseäni että olen osannut pitää ns. pintani enkä liannut itseäni itsepetoksissa Tulevaisuuteni on erinlaista kuin nykyisyys joka pitääkin olla eihän samaa elämänvaihetta voi elää kuin aikansa En ole uskonut olevani maailman kauneinen nainen En ole uskonut että joku päättää minkälainen tulevaisuus enkä minkäänlaiseen muuhunkaan superseksikkyyteen jolla olisi mitään itseisarvoa oikeasti tai yleensäkkään mihinkään mitä meille kaikille kaikenlaiset itsensä tuputtajat tahtovat " syöttää " Minun tulevaisuuteni ei ole pois keneltäkään Tiedän ansainneeni tämän tulevaisuuteni mikä on edessäni päivä päivältä Siis onnitelkaamma itseämme ketä mistäkin omassa elämäntilanteessa. Yksityiselämäni ei ole julkista enkä tilivelvollinen kenellekkään Aikuisena olen osannut oikeissa kohdissa kyllä ja ei sillä olen päässyt pitkälle ja korkealle niin korkealle melkein hävettää myöntää mutta teen tämänkin äänettömästi ja annan ulkopuolisten saada tunteensa " että elämäni on mennyt hukkaan " siten yleensä luulevat kun kaikki eivät elä siten kun olettavat muiden elävän. Kaikella on aikansa jokaisessa elämänvaiheessa sitten vain mennään eteenpäin hiljakseen itseksein sissänpäin hymyillen kun " elämäni on mennyt hukkaan "
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

apoiutr kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu