Käytetyn naisen rakkaus

Ikis__M

http://yle.fi/uutiset/parisuhdeterapeutti_kuulee_hammastyttavan_usein_lauseen_rakastan_sinua_viela_mutta_tahdon_erota/8538326?origin=rss

"Rakastan sinua vielä, mutta tahdon erota. Tämä lause oli Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtajalle Heli Vaaraselle kauan suuri arvoitus.

– Taistelin asian kanssa pitkään ja yritin ymmärtää. Joskus en uskonut asiakasta, hän kertoo.

Vuosien varrella hän käsitti, mistä on kyse.

– Heillä on vielä lämpimät ja syvät tunteet toisiaan kohtaan. Jokin asia on kuitenkin muodostunut niin ylivoimaiseksi ongelmaksi, että rakkaudesta huolimatta halutaan lähteä eri teille. Ei ole voimia ratkaista tilannetta muulla tavalla."

Tämä on se asia jota käytetyt naiset ei halua myöntää usein edes itselleen. Ne on eronneet kun elämä jännän kanssa on käynyt sietämättömäksi ja turhankin jännäksi, niiden on tavallaan pakko hankkiutua eroon jännästä mutta sydän, se kuuluu jännälle koko loppuelämän.

Käytetyt naiset täälläkin törkeästi yrittävät vakuuttaa olevansa yhtä hyviä, jopa parempia kuin kokenut nainen vaikka se seuraava mies on pelkkä korvike, mahdollisuus mukavaan elämään, rahaan ja materiaan, koskaan se korvikemies ei tule olemaan käytetyn naisen ehdottoman rakkauden arvoinen.

49

226

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ikis__M

      Oli kirjoitusvirhe siis "Käytetyt naiset täälläkin törkeästi yrittävät vakuuttaa olevansa yhtä hyviä, jopa parempia kuin kokenut nainen..." tulee kuulua "Käytetyt naiset täälläkin törkeästi yrittävät vakuuttaa olevansa yhtä hyviä, jopa parempia kuin kokematon nainen...."

    • EronnutJännämies

      Olen siis jännämies :D

      • Sama tuli mieleen. Olen ainakin kahdelle ollut ensimmäinen poikaystävä, joten kyllä nyt on jännä olo. Ja molemmat sitten edelleenkin vetistelevät perääni, vaikka minä sain molemmilta kenkää. :-)

    • kaksi_miestyyppiä

      Sinä IkisM siis joko olet parisuhdekokematon tai jännämies, jolle jonkun naisen sydän kuuluu. Taidan arvata kumpi.

    • 2322

      Minä en kyllä usko, että rakastaminen vielä eron hetkellä on sama asia kuin exän rakastaminen vielä seuraavassa suhteessakin. Kai se pitkästä suhteesta eroaminen on aina normaalille ihmiselle kova ja kipeä paikka, eikä tunteet kuole hetkessä. Niin pitääkin olla. Mutta sitten vastuullinen ihminen lähtee työstämään eroaan yksin, romanttinen rakkaus muuttuu ajan myötä lämpimiksi muistoiksi ja ehkä ystävyydeksi, ja uuteen suhteeseen lähdetään vasta sitten kun ollaan henkisesti vapaita ja valmiita rakastamaan uudelleen. Veikkaan, että aika harvassa on lopulta ne ihmiset, jotka loppuelämänsä haikailevat ensirakkauden perään.

      • että.silleen

        Hyvin muotoiltu vastaus sulla 2322, olen kanssasi samaa mieltä.
        En minä ainakaan usko että olisin pystynyt rakastumaan toiseen mieheeni, jos mulla olisi ollut tunteita vielä ensirakkauttani kohtaan.
        Kyllä ne olivat siinä vaiheessa jo kuihtuneet pelkiksi muistoiksi.
        Nykyään välillämme on olemassa pelkkä ystävyys ja välimatkaa... jotain 850 km asuinpaikkakuntienkin välillä. =))

      • 2322
        että.silleen kirjoitti:

        Minä taas en pystynyt sitoutumaan kenenkään ennen kuin törmäsin aikuisiällä uudestaan ensirakkauteeni ja sain jutun mielessäni päätökseen. Pian sen jälkeen löysin ensimmäisen vakavan parisuhteeni lähes kymmeneen vuoteen ja vuoden sisällä sen päättymisestä aviomieheni. Jotenkin tuntuu absurdia edes ajatella, että haluaisin tai edes pystyisin olemaan vakavassa suhteessa ihmisen kanssa, joka ei ole minulle se rakkain.

      • Nnnaainen

        Itse haikailin 9 vuotta ja niin hänkin..:(

    • ei_niin_jännä_mies

      Raha(n puute ja käyttö) aiheuttaa paljon kitkaa ja stressiä parisuhteissa.

      "kun köyhyys astuu ovesta sisään rakkaus karkaa ikkunasta..."

    • flowersreally

      Kerro, kerro kuvastin, kenell' on trauma mahtavin.

      Nuorena jännäjennaan ihastui,

      seurauksena sen koko naissukupuoleen vihastui.

      Ikiksell' on haava ammottava,

      kas siks on käytöksensä kammottava.

      Perusteensa katkeruudelle on ikiaikainen,

      mut menneeköhän Ikiksellä ikiaika itseään sabotoiden?

    • eikäyttötavaroita

      Ihminen ei ole mikään tavara jota voi sanoa käytetyksi.

      Oletko yksi Naisasialooseri1 ja pohtiamiehen nikeistä taas. Eikö ole aika sun jo aikuistua ja lopettaa provoaminen täällä?

      • Ikis__M

        Käytetty on oikein hyvä ilmaus kuvastamaan myös ihmisiä silloin kun en ovat liian käytettyjä. En minäkään käyttäisi tuota ilmausta kunniallisesta etelä-eurooppalaisesta naisesta mutta koska suomi niin "käytetty" on hyvä ja hieman tasaisempi ilmaus kuin "lutka" josta tunnutaan usein täällä kimmastuvan naisten toimesta niin yritän sitä nyt sitten välttää käyttämästä.

      • Idioottiolet
        Ikis__M kirjoitti:

        Väität että suomalaiset naiset on lutki ja etelä-eurooppalaiset kunnollisia? :D
        Oet ihan täysin urpo ja väärässäkin.

        Ihmiset ei ole käyttötavaroita.

      • että.silleen
        Ikis__M kirjoitti:

        Käytetty on oikein hyvä ilmaus kuvastamaan myös ihmisiä silloin kun en ovat liian käytettyjä. En minäkään käyttäisi tuota ilmausta kunniallisesta etelä-eurooppalaisesta naisesta mutta koska suomi niin "käytetty" on hyvä ja hieman tasaisempi ilmaus kuin "lutka" josta tunnutaan usein täällä kimmastuvan naisten toimesta niin yritän sitä nyt sitten välttää käyttämästä.

        Hyvin tuli herrasmiehen viesti perille! Montako naista olet itse pilannut?

        Onko ranskatar sinusta etelä-eurooppalainen entä espanjatar? Harkitse nyt mitä vastaat! Tai hae vastaus netistä... niitä salarakkaita kun löytyy heiltä enemmän mitä meiltä pohjoisen tyttäriltä! Siellä kulttuuri on erilainen, eikä miehet ainakaan huutele maailmalle omista naisistaan negatiivisia ajatuksia/viestejä ... kuten eräät toisen maan edustajat.

        En koe kovin kevytmielisesti miehiä vaihtaneeni, mulla on aina ollut hyvä syy.
        Eikä kertaakaan syynä ole ollut: ett löytyi parempi vaihtoehto tilalle!

        Mies 1) 2 vuotta ja tunteet haihtui/kuihtui molemmin puolin, erottiin yhteisymmärryksestä: tästä ei tule mitään!
        Mies 2) n.3vuotta olin morsian, kirkko varattuna, tuli ilmi...bi-mies petti minua.
        Mies 3)kuljettiin yhdessä 2kk... toinen bi-mies, jätti minut toisen miehen takia!
        Mies4) 4kk seurusteltiin... herrasmies joka muuttui täysin, yritti mitätöidä/alistaa minut, tämä äijä sai kenkää... olis pitänyt heivata heti alkujaan; alku liian hyvä, ollakseen todellista!
        Tällaisia miehiä, yksikään ei ole hakannut mua tai käyttäytynyt muutenkaan agressiivisesti suhteen aikana!
        Kakkonen kyllä pärähti minulle, sen jälkeen kun kärähti itse! Pelkäsi asian julkituloa.
        Asia on puhuttu keskenämme, sovittu ja kuopattu.
        Kolmosen kanssa ei paljon puhumista ollut, moikataan jos nähdään...ei puhella.
        Nelosta en halua nähdä edes lehtikuvassa!
        Siinä mun historia!

        Lähden ruokailuun!

      • Ex------------PUA

        Tässä se taas nähdään, että naiset valitsevat vain uskottomia jännämiehiä itselleen jotka niin suloisesti alistavat ja henkisesti runnovat rakastaan.

        Ja vieläpä sellaisia, joillaon valmius osallistua orgioihin molempien sukupuolten kesken.

        Mitäs jos nyt kuitenkin sen kiltin ja kunnollisen miehen ottaisit?

        Lähinnä tarkoitin esim. kreikkalaisia, siellä tuntuu olevan korkeampi moraalikäsitys mm. yhden illan juttuihin. Tietenkin on poikkeuksia suomalaisissakin, jos sinulla tosiaan noin vähän miehiä takana etkä ole harrastanut yhden illan juttuja niin olet vielä harvinaisen hyvää vaimomateriaalia suominaiseksi. Se ei silti poista tosiasiaa että esim. tuo mies nr.2 on kolahtanut niin lujaa että kirkkokin jo oli varattuna, edelleenkin olet hänen kanssaan välilöissä ja peruuntuminen johtui hänen poikkeavuudestaan eikä siitä etteikö sinulla olisi lämpimät tunteet riittäneet.

        Jos leikisti kuvitellaan että nyt tapaisit jonkun kiltin & kunnollisen miehen jonka kanssa lähentyisit niin paljon että avo/avioliitto tulisi ajankohtaiseksi mutta sitten kävisikin samaan aikaan niin että mies nr.2 ilmestyisi uudestaan elämääsi, alkaisi liehittelemään ja ilmoittaisi sinulle "parantuneensa". Mitkähän olisi tuon uuden miehen mahdollisuudet pitää sinut kun teillä tuon mies nr.2:sen kanssa on jo historianne eikä sen tarvitsisi petrata kuin tuossa yhdessä asiassa, uuden miehen taas pitäisi olla ihan jokaisessa asiassa parempi kuin yksikään noista edellisistä?

        Ehkä tulisi "meidän pitäisi vähän jutella" -hetki jolloin perustelisit miten sinun pitää antaa vielä mahdollisuus miehelle jonka kanssa sinulla pitkä yhteinen historia ja uusi saisi mennä. Tai sitten voisit ajatella "järkevästi" ja pysyisit sen uuden kanssa mutta ajattelisit aina lämpimämmin sitä mies nr. 2:ta.

      • että.silleen
        Ex------------PUA kirjoitti:

        Niin, "elokuva" kaverini on kyllä epävirallisesti jo kosinut, kännipäissään. =))
        UudenVuoden lupauksia kun porukalla tehtiin ja tinaa valettiin, hänen lupauksensa kuului koko porukan kuullen; että hän lupaa kosia mua ennen ystävänpäivää selvinpäin! Paha juttu; ett tulen menettämään tämän ystäväni nyt.

        Minä en tule kosintaan antamaan myöntävää vastausta.
        En minä päätäni siihen silmukkaan tule pistämään.
        Minä tiedän että hän olisi oleva perheenpää, ja sanansa olisi laki,ilman neuvotteluja!
        Olemme keskustelleet niin monesta asioista ja periaatteista: porukassa muiden kanssa sekä kahdestaan sairaalan ruokalassakin usein syödessämme.
        Ystävänä hän on ihana ja luotettava, kumppaniksi en huoli. Suhteemme päättyisi alle kahden vuoden, ehkä puolessa vuodessa jo. Enkä tule roikotamaan häntä lähelläni "ystävyyssuhteessa" jos se on noin vakavaa hänen puoleltaan. Se ei olisi todellakaan reilua häntä kohden. Täysin vapaana miehenä löytää kyllä pian toisen kohteen haaveilleen; uudesta perheestä!

        Sen kun ex-PUA v*ttu*let, olen tehnyt erheitä elämässäni!
        Kuitenkin sulla on niitä enemmän jos edes osa tarinoistasi on tosi. Ero meissä on siinä, et mä en syyllistä muita erehdyksistäni: ne ovat mun omia mokia ja olen toki oppinut niistä. Olen itkuni itkenyt, noussut jaloilleni...ja kompuroinut taas.
        Ainakin olen oppinut olemaan varovaisempi ihmisten suhteen, sekä kantamaan myös oman vastuuni toisista ihmisistä. Tahallaan ei pidä ketään loukata.

        Ja takaisin töihin, siellä on kyllä toinen hoitaja koko ajan ja hakulaite on mulla päällä jos hän ohjeistusta/apua kaipaa. Eli ihmiset eivät ole oman onnensa nojassa,keskenään.

      • että.silleen
        Ikis__M kirjoitti:

        Lähinnä tarkoitin esim. kreikkalaisia, siellä tuntuu olevan korkeampi moraalikäsitys mm. yhden illan juttuihin. Tietenkin on poikkeuksia suomalaisissakin, jos sinulla tosiaan noin vähän miehiä takana etkä ole harrastanut yhden illan juttuja niin olet vielä harvinaisen hyvää vaimomateriaalia suominaiseksi. Se ei silti poista tosiasiaa että esim. tuo mies nr.2 on kolahtanut niin lujaa että kirkkokin jo oli varattuna, edelleenkin olet hänen kanssaan välilöissä ja peruuntuminen johtui hänen poikkeavuudestaan eikä siitä etteikö sinulla olisi lämpimät tunteet riittäneet.

        Jos leikisti kuvitellaan että nyt tapaisit jonkun kiltin & kunnollisen miehen jonka kanssa lähentyisit niin paljon että avo/avioliitto tulisi ajankohtaiseksi mutta sitten kävisikin samaan aikaan niin että mies nr.2 ilmestyisi uudestaan elämääsi, alkaisi liehittelemään ja ilmoittaisi sinulle "parantuneensa". Mitkähän olisi tuon uuden miehen mahdollisuudet pitää sinut kun teillä tuon mies nr.2:sen kanssa on jo historianne eikä sen tarvitsisi petrata kuin tuossa yhdessä asiassa, uuden miehen taas pitäisi olla ihan jokaisessa asiassa parempi kuin yksikään noista edellisistä?

        Ehkä tulisi "meidän pitäisi vähän jutella" -hetki jolloin perustelisit miten sinun pitää antaa vielä mahdollisuus miehelle jonka kanssa sinulla pitkä yhteinen historia ja uusi saisi mennä. Tai sitten voisit ajatella "järkevästi" ja pysyisit sen uuden kanssa mutta ajattelisit aina lämpimämmin sitä mies nr. 2:ta.

        Nopea vastaus, mun on tehtävä töitäkin vielä tänään uskoisin...
        Olen antanut anteeksi kakkoselle, mutt ikinä en pysty unohtamaan eikä minkäänlaista lämmintä tunnetta taatusti tule koskaan olemaan. Mua on verisesti loukattu...ei sitä aika kuule sovita. Mennyt mikä mennyt, et sinä särkynyttä kuppia ehjäksi taio; vaikka palaset yhteen liimaisit!
        Ymmärrätkö? Minä en taakseni katso...eteen päin sanoi mummo hangessa! =))

        Niin, eihän sitä särkynyttä kuppia ehjäksi voi taikoa mutta se tosiasia ei poistu että uudempi mies olisi vain korvike sille kun et tuota menetettyä rakkautta saanutkaan.

      • että.silleen
        Ikis__M kirjoitti:

        Niin, eihän sitä särkynyttä kuppia ehjäksi voi taikoa mutta se tosiasia ei poistu että uudempi mies olisi vain korvike sille kun et tuota menetettyä rakkautta saanutkaan.

        Älä tramatisoi enempää...sinä ett ymmärrä alkuunkaan mua. Minä en huolisi miestä edes suuremmassa hädässä avukseni!
        Mä olen ehkä sitt kova... kun en anteeksi anna: niin hän väitti minulle.

        Mä löysin heidät keskellä päivää, meidän kahden yhteisestä kodista,meidän sängystämme jonka minä olin meille ostanut. Petipuuhat täydessä käynnissä ja ilman kondomia kaiken lisäksi! Hieman ehkä vaikuttava näky,joka säilyy muistissa!

        Maahanmuuttajakin olisi parempi vaihtoehto mulle, häneen verrattuna ...ei ainakaan olis mielikuvaa parista homosta sekstailemassa.

        Hän rikkoi mun turvallisen ehjän maailmani...mutt onneksi kuitenkin ajoissa.
        Minä en enää sure menneen talven lumia, enkä tykkää tikusta kynnen alla...jotain muuta aina joskus palaa mieleen...ja se on palanen katkeruutta sitä miestä kohtaan.
        Vaikka olen hänelle anteeksi näennäisesti antanutkin...tapahtunut mikä tapahtunut.

        En mä tosiaankaan aio kitkerissä muistoissani elään, katkeroidun vaan eikä mikään tunnu silloin enää miltään! Mä aion katsoa nyt tarkkaan mitä elämä tuo mukanaan. Jos en löydä kumppania...niin sitt en löydä. Minä olen omapäinen tiedän etten ole helppo ihminen; mulle ei kelpaa jos joku väittää turkoosia: siniseksi tai vihreeksi!
        Ei riitä ett huitaisee jotain sinne päin, silloin kun jokin asia määritellään!
        Toisinsanoen haluan monogamisen suhteen...suhteen pituudesta ei kukaan voi tietää sen olen jo oppinut, mutt toivoisin mahdollisimman pitkän kumppanuuden.

        Hyvää yötä!

    • 22ok

      Kylläpä miehet ovat ikäviä otuksia jos heidän seuransa pilaa naisen noin totaalisesti kuin aloittaja väittää.

      • Yxnainen

        Juu. En ole minäkään ymmärtänyt pitää miehiä ihan noin kamalina. Hyvä että meitä valistetaan tuosta miesten ruttomaisuudesta.

    • Kilttiatm

      Saankohan koskaan käytettyä naista jota joku jännämies on käyttänyt

    • Järjenjättiläinen

      Käyttämättömyys ei takaa sitä, etteikö tytön (naisen?) sydän kuuluisi silti toiselle miehelle. Millä mies muka pystyy varmistamaan, että hän juuri on se ainoa ja oikea rakkaus eikä tyttö ole koskaan rakastanut ketään muuta? Ei millään. Rakastumiseen ei tarvita seksiä ja sen ensirakkauden voi kokea ilman että kohteella on edes aavistusta asiasta. Silti tyttö on jo rakastanut ja se ensimmäinen onkin joku muu.

      • 1816

        Älä muuta viserrä.

    • Ex------------PUA

      Tästähänn asiasta täällä on puhuttu, tai yritetty puhua, mutta jostain syystä kurpat eivät ole oikein onnistuneet aikuismaiseen ja loogiseen tapaan selittämään, että miksi palstatotuudet kummasti pitävät kutinsa tälläisten naisten kohdalla.

      Noh, saavat potentiaaliset valkoritarit ja jo valkoritarointiin eksyneet miettiä, että miten mielekäs heidän osansa sitten loppujne lopuksi on.

      Edessä kun erittäin epävarma tulevaisuus, naisen kanssa jonka menneisyys ei kestä päivänvaloa.

      • Trollille

        Trolli on trolli vaikka mitä sanois.

      • Whataafak

        Mikä palstatotuus? Nainen on joo käytetty mutta kyllä siinä mieskin on. Ei ero miehestä neitsyttä tee ja täysin neitsyt aikinen on aika turn off.
        Teillä on kyllä niin käsittämättömiä aivopieruja, ettei ihme, että käsitys miehen aivokapasiteetin käyttöasteesta on surkastunut. Eikä mikään ihme, että sinkkunakin vielä.10 min samassa huoneessa veis varmaan terveyden

      • Whataafak kirjoitti:

        "Nainen on joo käytetty mutta kyllä siinä mieskin on."

        Yleensä ytm tai jännämies panee monta naista. Joten usein monta naista kohden vain 1 mies saa. Kiitokset vaan naisten hypergamialle.

        "Ei ero miehestä neitsyttä tee ja täysin neitsyt aikinen on aika turn off."

        Kenelle miehelle neitsytnainen on turn off? "neitsyt aikinen" Tai siis.... mikä vitun aikinen?

    • trololololo

      No on tuokin yksi tulkinta o.O

    • Käytetty nainen, joka haluaa erota intohimon puutteen ja suhteen arkipäiväistymisen takia, on maailman arvottomin esine joka tulisi laskea vinssillä peruskallioon louhittuun rotkoon ja heittää mukaan radioaktiivisia ydinjätteitä sekä vettä säilykeruokaa. Siinä sitä onkin aikaa miettiä että olisiko sittenkin kannattanut jatkaa seurustelua sen introvertin poikaystävän kanssa ja viettää lauantai-iltaa hänen kanssaan sohvan nurkassa, vai kannattiko kuunnella ihmiskehon turhimman elimen, klitoriksen käskyä ja himoita niitä äänekkäitä ja rotevia jyystärikarjuja. Jos minulla olisi päätösvalta kytkeä tuollainen vinssi päälle, tilanne olisi niin nautinnollinen että hankkisin popcornia ja kuohuviiniä sitä varten.

      • Miehetonydinjätettä

        Mun exä lähti samasta syystä. Väritön ja tylsä dippainssi petti vielä naimisissa olevan naisen kanssa. Miehet sinne peruskallioon pitäisi hävittää, varsinkin kaikki kiltit ja kunnolliset. Mä harrastankin nykyään pelkkiä panosuhteita, ei miehistä ole muuhun.

    • Näkökulmia

      Voitko aloittaja informoida hieman isestäsi. Lähinnä ikä ja kokemus riittää. Siis, oletko vielä neitsyt vai onko kokemusta?
      Tälleen ihan asiallista lisätietoo kaipaisin niin tietäisin, miten tuohon aloitukseen pitäisi suhtautua. Etten heti täräytä mielipidettäni tutkimalla ensin taustoja ja asioiden muita puolia

      • Minusta olisi vielä mielenkiintoisempaa kuulla miten mielipiteesi vaihtuu sen mukaan mikä jonkin viestin sanoja ikä ym on.

      • Näkökulmiaa
        scrg kirjoitti:

        Minusta olisi vielä mielenkiintoisempaa kuulla miten mielipiteesi vaihtuu sen mukaan mikä jonkin viestin sanoja ikä ym on.

        Nuoruus menis kokemattomuuden ja hölmöyden piikkiin. Mitä enempi ikää, sen vastenmielisemmäks toi aloitus ja kommentoinnit naisten "käytöstä" menee.
        Niin kuin joku jo mainitsikin niin eipä ero miehestä neitsyttä tee.
        Tämä keskusteluntaso esineellistää naisia ja tukee sitä ajatusmaailmaa, että aloittaja on kaikesta huolimatta melko tunneköyhä, eikä moni muukaan, jotka solvaavat toista sukupuolta, kovin neroja ole.
        Rajuimmissa kommenteissa olisi oikeasti nastaa tietää ikä, jotta voisi ymmärtää kommentoijan mielenmaailmaa hieman paremmin.
        Itse 40

      • Näkökulmia

        Joltain parikymppiseltä voi vielä odottaa haikailevansa neitsyitä, mutta joku vanha skubbe,joka käyttää tänne aikansa, olettaa, että kaunis ja täydellinen nainen keikahtaa syliinsä täysin iskemättömänä on melko koomistakin jo. Ja ehkä säälittävääkin.

      • Näkökulmia kirjoitti:

        Jos nyt unohdat ne ääriesimerkit kauniista ja täydellisistä neitsyistä ja vaikka sukupuoletkin hetkeksi. Niin jäljelle jää silti kohtuullisen iso epäsuhta kahden ihmisen välille, jos toinen on käytännössä "rakastanut" aina ja toinen ei koskaan.

        Aloituksen otsikossa mainitaan "käytetty nainen". Ja sitä viljellään tällä palstalla joka mutkassa. Joten kommentoin sitä termiä.

        Mitä rakkauteen ja rakkaudettomuuteen voisin melkeimpä väittää, että ihmiset ovat nykypäivänä melko kyynistyneitä. Toisia käytetään kuin riepuja ottaessa irti se mitä halutaan ja vaihdetaan uuteen.
        Onko nettiaikana niin helppoa käyttäytyä näin? Kun partnerin voi "tilata" vaikka tinderistä ja kun on tarpeeks esitetty jotain mitä ei oikeasti ole ja totuus paljastuu niin tapahtuu taas vaihto.
        On myös niitä jotka liian nopeesti alkavat olemaan liian tiiviisti ja se oma ja toisenkin maailma unohtuu, että mistä se oikeasti rakentuu. Onhan elämässä muutakin kuin seksi. Joko unohdetaan omat kaverit ja harrastukset tai vastavuorosesti vaaditaan toiselta enemmän kiin pystyy itse antamaan. Lopputulos on se, että rakkaus kuolee. Voihan toisen persoonakin olla tosiaan jotain muuta kun on antanut ymmärtää. Alkuihastus vaan ei ole syventynyt.
        Ikää noissa mielipiteissä silti ei pitäisi unohtaa. Joku todella nuori voi lietsoa varmoilla mielipiteillään vaikka mitä. Ja tosiaan vanhemmalla henkilöllä pitäisi olla jo elämänkokemusta ja sitä kautta viisauttakin suodattaa mielipiteitään.
        Mutta meitä on joka lähtöön.

        Sanot itse että ihmisiä "käytetään" ja vaihdetaan ja partnerit on tilauskamaa. Mutta jos toisia on käytetty enemmän ja toisia paljon vähemmän, niin onko "käytetty nainen" tai "käytetty mies" tuolta kantilta perusteeton termi?

        Ajat muuttuvat, mutta vain hitaasti. Ei nuoret edelleenkään ole kyynisiä ja vanhat on varmaan aina ollut.

    • EnnenOlin

      Mielenkiintoinen ajatus tuo jonkun heittämä juttu siitä, että sydän kuuluu eri ihmiselle kenen kanssa on. Lähipiirissäni on kaksi naista, jotka väittävät sydämensä kuuluvan minulle. Jos ovat kuitenkin parisuhteessa, tuntuu asia tosi omituiselta.

      Toiseen olen rakastunut, vaikka tuntuu siltä että hän pettää sekä minua, että miesystäväänsä. Tunteet ovat monimutkaisia joo. Enkä koe olevani kovin jännä, heh.

      • 919

        Kykeneekö miespuolinen olento rakastumaan?
        Ettet nyt vain kuvitttele kullin viitoittamaa himoa rakkaudeksi?

      • EnnenOlin

        Rakastan, en ole varsinaisesti rakastunut, enää. Ihan riippumatta siitä mitä nainen tekee elämällään.

        Minulla on kai oikeus tunteisiin, vaikka omistankin kullin.

    • Olisko vähän niin, että mitä vanhemmaksi vartutaan, niin sitä pienemmiksi siivuiksi oma sydeämensä on pilkottava kun siivuja siitä kuuluu yhä enmmän sinne ja tänne. Eikä siitä sitten ole helppo antaa palaakaan oikein mihinkään.

      • Ikis__M

        Tuo oli hyvä ja tyhjentävä vastaus, siis loistava. Noin se suurinpiirtein taitaa olla ja juuri siksi olisi hyvä välttää liikaa suhteilua, jos on vaikka 99 kumppania jo takana on siellä hyvin ohkainen siivu jäljellä sadannelle ja juuri sitä eivät vapaan seksuaalisuuden kannattajat tunnu ymmärtävän.

      • Riiiiiiiiiii

        Jos jollain on 99 kumppania (outoa) , niin epäilen kyseessä olevan pelkät hetken seksikumppanit, joiden perään on tuskin sydänverellä itketty ja sydäntään jaettu. Jos on seurustellut 99 ihmisen kanssa, kannattaa varmaan hankkia ammattiapua. En nyt haluaisi jatkaa mies-nainen tepäsoottepaskempia-stereotypioita, mutta eivätkös miehet herkemmin juuri jaottele seksin ja merkitykselliset suhteet erikseen?

      • 785

        Olethan sinä itse hyvinkin myötämielinen miesten ympäriinsä naiskentelulle. Naisille vain haluat, kaksinaismoralistisesti, olla pillupoliisina.

      • Ex------------PUA
        Riiiiiiiiiii kirjoitti:

        Jos jollain on 99 kumppania (outoa) , niin epäilen kyseessä olevan pelkät hetken seksikumppanit, joiden perään on tuskin sydänverellä itketty ja sydäntään jaettu. Jos on seurustellut 99 ihmisen kanssa, kannattaa varmaan hankkia ammattiapua. En nyt haluaisi jatkaa mies-nainen tepäsoottepaskempia-stereotypioita, mutta eivätkös miehet herkemmin juuri jaottele seksin ja merkitykselliset suhteet erikseen?

        No sehän siinä juuri onkin, että me kiltti ja kunnolliset miehet emme ole eläessämme ajatelleet naista vain reikänä. Korkeintaan vai silloin jos on ollut ihan pakko niin sitten, ja usein se on ihan vain siksi että naiset ajattelevat vaiin seksiä, tai sitten rahaa, ulkonäköä ja statusta.

    • Nainen kuuluu korkkaajalleen, niin sanotaan. Ehkä nainen ei sitä itse myönnä, mutta kuitenkin tuntee että asia on niin. Aisurin kanssahan nainen on yleensä vain miehen rahojen takia.

    • sdgfageh

      Ketjun aloittaja on eräänlainen pahuuden huipentuma.
      Ei ihme, jos jää yksin ikuisiksi ajoiksi. Saa ansioidensa mukaisesti jatkuvasti herjaamalla muita ihmisiä.
      Pahat ihmiset saavat lopulta ansaitsemallaan tavalla. Kun se takaisinmaksu alkaa, on jo liian myöhäistä parantaa tapansa.

      Enkä edes kuulu ikiksen pilkaaamaan ryhmään. Hänen tapansa ällöttää muuten vaan.
      Lienee hyvin sairas tyyppi kyseessä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nokialaisen koulun pihalta löytyi nuoren ruumis

      Näin kertovat iltapäivälehdet ja Nokian uutiset. Mitähän on tapahtunut..?
      Nokia
      156
      3699
    2. Missäs lynkkausjoukot piileksii?

      Tänään lähilehden kirjoituksessa paikallinen entinen pizzayrittäjä kertoi muuttaneensa pois Sysmästä. Syynä oli koulukiu
      Sysmä
      57
      1326
    3. Mies hävisi oikeudenkäynnin koronapassista valtiota ja Fazeria vastaan määrättiin korvaamaan lähes

      https://yle.fi/a/74-20091554 Henkilö liikkui ilman Koronapassia ja yritti päästä aamiaiselle Fazer kahvilaan,
      Maailman menoa
      253
      1140
    4. Haluisin jutella sulle siitä

      Mistä mennään. Tiedän yhteyden.
      Ikävä
      44
      1024
    5. Suomen edesottamukset Ukrainan sodassa jaksavat ihmetyttää ulkomaisia työkavereitani

      Työskentelen korkean teknologian yrityksessä, jossa on ihmisiä ympäri maailmaa. Suuri osa ulkomaisista on kotoisin Aasia
      Maailman menoa
      300
      983
    6. Haluaisitko sitten mies

      Että ottaisin sinuun yhteyttä?
      Ikävä
      53
      942
    7. Tulihan tästä

      Meidän "jutusta" vähän turhan suuri show tänne palstalle. Sivusta seurasin sitä enimmäkseen.
      Ikävä
      68
      923
    8. Mites meillä nainen tämä yhteys

      Onko se yhteistä se kokemus siitä, että tunnemme syvästi toisemme? Tunnemme vetoa ja sielunyhteyttä, jotain kuin toisest
      Ikävä
      54
      899
    9. Mitä ajattelisit siitä

      Miten reagoisit jos kaivattusi ottaisi yhteyttä?
      Ikävä
      52
      894
    10. En ymmärrä käytöstäsi, mies

      Jotain miehen logiikkaa? Et siis halua tutustua yhtään millään tavoin paremmin, vaikka ajatuksissasi näköjään joskus pyö
      Rakkaus ja rakastaminen
      65
      874
    Aihe