Kansalaisen vastaus presidentti Niinistölle

En olisi koskaan halunnut sekaantua politiikkaan, mutta tällaista menoa ei voi katsella kukaan ihminen sivusta enää!

02.01.2016 17:05, 12699 lukukertaa

InstaCasino antaa uusille pelaajilleen huimat edut. Tarkista tästä!

Polttopullo rakennukseen, herra tuomari, joka on julistettu ennen VOK-kaavailuja homekouluksi tai -rakennukseksi, vaikuttaa minusta vakuutuspetokselta taholtanne, jota edustatte, eli eliittiä. Oletteko varma, mikä taho nämä iskut on tehnyt? Suvakit ovat näppäriä tekemään mitä vaan edustamanne politiikan puolesta tai oma palkkaamanne terroristiporukka.

1710_LKS Sauli Niinistö Ykkösaamu

Kukaan ei ole Suomessa syyllinen, kunnes toisin todistetaan.

On aihetta epäillä, että juuri Te, herra presidentti, hallituksinenne, olette syyllinen kansan kahtia jakautumiseen, joka olisi ollut estettävissä järkevällä talous- ja maahanmuuttopolitiikalla. Olette olleet tätä politiikkaa itsekin tekemässä ennen presidenttiyttänne 90-luvulta lähtien.

Missä viipyvät todisteiden vasta-argumentit, joita Jarmo Korhonen toi esille kokoomuksen pimeästä vaalirahasta? Me emme unohda näitä esille tulleita asioita. Yritätte median avulla hiljentää kaiken, joka sotii tätä Teidän harjoittamaanne politiikkaa vastaan kansan silmissä. Yritätte suvakkitoimittajienne ja hallituksen mediatukenne (546 miljoonaa euroa) turvin vaientaa kaiken äänen, joka kuuluu suuren kansan keskuudesta turuilla ja toreilla joka päivä, kahvipöydissä, maakunnissa. Muokkaatte gallupeja ja sen avulla mielipiteitä olohuoneissamme ja aivopesette ihmisiä hyväksymään järjettömän politiikkanne. Haette turvaa politiikallenne isäntämaasopimuksista sekä NATO-joukoista ja luotte uhkakuvia, mörköjä taivaalle, ison naapurimaamme tekemisistä rajoillamme, jotka median avulla saavat mittasuhteet, jolle kylän lehmätkin nauravat. Ette ole koko kansan presidentti, olette eliitin presidentti, joka ei edusta kansan, vaan tulevan liittovaltion etua.

Juuri Te, herra presidentti, olette avainasemassa myös tulevien aikojen suhteen, jotka eivät näytä todella hyvältä. Juuri Teidän aikananne, on saavutettu leipäjonoissa mittasuhteet, jotka muistuttavat meitä 1917 vuodesta.

Mitä aiotte, Herra Presidentti, tehdä asian hyväksi tilanteen edelleen eskaloitumisen ja ihmisten syrjäytymisen ehkäisemiseksi? Alatteko rajoittamaan elämäämme asentamalla kamerat ja kuuntelulaitteet asuntoihimme? Olette tehneet paljon maahamme laittomasti tunkeutuneiden ihmisten hyväksi, jotta he voivat rauhassa oleskella, maleskella ja ahdistella, ryöstää, raiskata, tappaa kansalaisiamme.

Ruokaa ja leipaa paivan kuva

Olette luoneet heille systeemin avulla järjestelmän, joka tekee kansalaisistamme silmissänne rikollisia kaikilla mahdollisilla teoilla, jopa sananvapautta olette alkaneet rajoittaa. Jos ei jotakin ole vielä kielletty tai jotakin ole vielä kielletty tai estetty tämän asian suhteen, Te teetätte siihen lain!

Te hallitsette tyrmäävän typerällä otteella, kuten totalitaarinen diktaattori tekee, kansaa, joka on tämän maan Teille rakentanut ja vielä kuvittelette, että tämä kansa on niin tyhmää, ettei se näe kaiken tämän lävitse mitä olette tehneet ja olette edelleen tekemässä.

Mitä aiotte tehdä kantaväestön hyväksi? Sen väestön, jotka ovat veteraanien jälkeläisiä ja jotka eivät tule antamaan tuumaakaan periksi tästä maasta, jos meinaatte sitä edelleenkin väkisin meiltä pakkokeinoillanne ottaa. Meidän isämme ja esi-isämme ovat ottaneet vastaan viime kerrallakin sen uhkan, jota hoette tänä päivänä uhkaksi ja jonka pitäisi olla ylin ystävä kauppasuhteissa. Me emme epäröi hetkeäkään torjua vihollista, tuli se mistä suunnasta tahansa. Tällä hetkellä vihollisen varjo on jo keskuudessamme, Teidän ansiostanne.

Olemme kansa, joka on oppinut erottamaan ystävät ja viholliset. Miksi ette edusta tätä kansan osaa? Meille ystäviä ovat myös lukuisat maahanmuuttajat, jotka ovat kotiutuneet tänne Suomeen ja jotka myös ovat tätä harjoittamaanne politiikkaa vastaan, koulutettuja, järkeviä ihmisiä taustasta riippumatta. Hekin ihmettelevät politiikkaanne. Olisiko Teidän syytä hakeutua ongelmienne kanssa ammattiauttajan puheille?

Lähde: T.J./Waltamedia
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

syökääpaskaa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu