ja jos olette niin kuinka menee? Minun pitäisi päättää jatkaako vai jättääkö uskoton kumppani enkä todella tiedä mitä tehdä. Yhteistä elämää takana 8 vuotta..
oletteko jatkaneet uskottomuuden
jäkeen
112449
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ennen uskottomuutta olimme yhdessä noin 9v. Uskottomuuden julkituloa seurasi kuukausien ero. Nyt muutama kuukausi takana yhteistä "uutta" elämää.
Pettäminen oli pahin mahdollinen tapa hoitaa pahaa oloa. En pysty luottamaan vaan mietin usein tapahtunutta. Toivottavasti ajatukseni eivät kaada uutta yritystämme. Vielä en ole antanut anteeksi, mutta toivotaan että jatkossa pystyn. Homma on ohi jos en pysty. Kunnioitan ja edelleen rakastan häntä. Vaikeaa tämä kuitenkin on. Pahana päivänä on valmis luovuttamaan. Hyvänä päivänä taas uskoo vaikka mihin.
Parisuhdekriisistähän tässä on kyse. Meillä oli/on asioita jotka johtivat etääntymiseen ja pettämiseen. Tällä hetkellä keskustelemme kaikista asioista. Tämän hetkisistä ja menneestä. Keskustelu on ainoa tapa hoitaa suhdetta ja kriisiä. Katsotaan ajan kanssa miten käy. Nyt näyttää ihan hyvältä, vaikka varpaillaan ollaankin. Syyt tapahtuneeseen alkavat olla selvillä ja niitä työstetään.
Olen toisaalta uudessa yrityksessämme ehkä vähän "löysästi" mukana. Haluan yrittää rakentaa tulevaan, mutta menneen painolasti on niin suuri etten vielä uskalla/pysty olemaan täysillä mukana. Olen ajatellut katselevani rauhassa mitä tästä kehkeytyy. Kiire on tässä vaiheessa turhaa.
Kokeile miltä uusi alku tuntuu. Jos epäilet ettei tule mitään niin ainahan voit hypätä kyydistä pois. Itselläni on hyvä tilanne koska olen jo kerennyt eromme aikana rakentaa uutta omaa elämääni uuden oman asunnon ja muun kautta. Jos en pysty antamaan anteeksi ja huomaan ettei homma kannata voin helposti lopettaa ja siirtyä seuraavaan vaiheeseen elämässäni.
Voimia jatkoon! Päätit mitä tahansa.
Se, miten pettää, on merkityksellistä, ei pettäminen sinällään. Jokainen sukupuoliyhteys ei ole edes pettämistä.
Olen itse ns. toinen nainen kahdelle miehelle. Uskon kummankin rakastavan vaimoaan, ei minua. Minä haluan heistä vain hetken hupia, samoin he minulta jotakin samantapaista. Emme koskaan edes puhu heidän perheistään, eivätkä he kysy minun asioistani. Vietämme vain yhteistä aikaa molemminpuolisen tyydytyksen saamiseksi alueella, jota miehet eivät kotona saa.
Silloin kun "pettäminen" on tällä tasolla, ei vaimoilla mielestäni ole mitään hätää. Älkää itkekö vaan kokekaa mieluummin helpotusta, että miehenne ovat osanneet ratkaista tarpeentyydytyksensä järkevällä tavalla. On niitäkin, jotka eroavat ja hyppäävät uuteen suhteeseen vain todetakseen, että eivät sieltäkään löydä sitä mitä etsivät.
Miehet pääsääntöisesti rakastavat lastensa äitejä, mutta miehillä on myös erilaisia seksuaalisia fantasioita, joita he eivät joko uskalla tai halua kokea rakastamansa naisen kanssa. Näillä raja-alueilla on omat riskinsä ja ne on usein parempi kokea jossakin muualla kuin siinä elämääkin tärkeämmässä parisuhteessa. Miehet käyvät vieraissa myös siksi, että pelkäävät menettävänsä elämänsä naisen, jos ehdottavat tälle sellaista seksiä, jota on niin helppo toteuttaa ns. toisen naisen kanssa.
Seksi on vain yksi osa parisuhdetta! Tosin melko tärkeä, mutta ei mies vaimoaan jätä pelkän seksin vuoksi. Siksi puhuisinkin pettämisen kohdalla enemmänkin tunnetasolla tapahtuvasta kahden ihmisen kohtaamisesta - se on pettämistä, jos ottaa mukaan todellisen välittämisen tunteen suhteeseen.
HYVÄ HYVÄ!
Kerrankin todellisuutta ja täyttä asiaa, asiallisesti. Todellakin, kun pettäminen on ilman tunteita ja vain seksin takia, puolisoilla ei ole hätää. Useinhan sanotaan, että vaimon pettäminen on pahempaa, koska nainen ottaa tunteensa mukaan. Voi olla, mutta myös vaimo voi haluta vain ja ainoastaan sitä hyvää seksiä, ja jättää tunteet ns. narikkaan. Ei nainen tai mies jätä muuten hyvää puolisoaan pelkän seksin tai sen puutteen takia, vaan hoitaa sitten tarpeensa muuten, jos todellakin on tähän tarve.
Parempihan näin on, kun se ero heti - lukekaa niitä itkuja ero -palstoilla, siellä se hätä konkretisoituu, kun pettäjä lähteekin toisen matkaan.
Jos pettää, ei rakasta eikä kunnioita toista. Joten miten ihmeessä suhde voi sen jälkeen toimia? Varsinkin jos toinen osapuoli pettää kunnolla? Nyt varmaan ajattelet että helppo puhua mutta asia ei todellakaan ole niin. Olen itse kokenut sen asian, molemmin päin.
Ehkä suhde kestää vähän aikaa, mutta pidemmän päälle ei!
Sain tänä syksynä tietää mieheni olleen uskoton minulle kahden naisen kanssa. Toinen jo muutaman vuoden takaa ja toinen nyt tältä kesältä. Olo on ollut hirvittävä, mutta on myös hyviä hetkiä. Esim. seksi, joka ei ollut kummoistakaan aikaisemmin, on ollut nyt aivan loistavaa. Jotenkin vaan tuntuu käsittämättömältä, että jos mies on ollut tyytymätön suhteeseemme, niin hänelle on ollut helpompaa mennä vieraaseen petiin kuin puhua ongelmista kanssani. Tässä suhteessa olemme erilaisia. Jos nyt eroaisimme, olen sataprosenttisen varma, että eläisin loppuelämäni yksin. No, mies vannoo nyt rakkauttaan minuun ja aiomme jatkaa yhdessä. Olen ajatellut, että katson tämän jutun loppuun asti. Nyt olen tietenkin varautuneempi ja luulisin, että huomaisin heti jos miehellä olisi jotain vipinää. Kesällä en kerta kaikkiaan osannut epäillä mitään. Mies käyttäytyi täysin normaalisti, puhelin oli aina esillä, ei ollut ylitöitä, ei mitään mistä olisi voinut jotain aavistaa. Muutama poikien kapakkareissu, jotka eivät sitten olleetkaan totta. Ihmettelen vaan tätä toista naista. Mitä hän sai irti tällaisesta suhteesta? Satunnaista seksiä, sitä se sitten kai oli.
Suurin syy varmasti tämän avioliiton jatkumiseen ovat lapset. Välillä tuntuu, että me aikuiset emme ajattele lapsiamme ollenkaan. Olemmeko itsekään kasvaneet aikuisiksi, kun sotkemme lastemme elämät kaikenlaisiin ongelmiin. Sitä en voi miehelleni antaa koskaan anteeksi, että hän vaaransi elämämme tällä tavalla vaikka väittää minua ja lapsia koko ajan rakastaneen.
No tämä vähän rönsyilee, mutta pointtini on se, että jokaisen pitää itse tehdä se päätös haluaako jatkaa avioliittoa. Rakkauttahan se vaatii, varsinkin pettävän osapuolen täytyy tehdä töitä ja olla luottamuksen arvoinen jatkossa. Minäkin alussa etsin vastausta mm. tältä palstalta ja halusin ,että joku muu tekisi minun puolesta päätöksen. Mielipiteethän jakautuvat tasan kahtia. Välillä luin niitä ikäviä tarinoita, joissa pettäjä ei selvästikään ollut päässyt irti siitä ”toisesta”. Ne veti mielen matalaksi. Tein jopa päätöksiä, että minun ei tarvitse pettämistä sietää. Sitten taas oli näitä hyviä kokemuksia, miten uskottomuus on jopa vahvistanut parisuhdetta. Niillä jaksoi taas muutaman päivän. Nyt olen päättänyt, että jätän tämän palstan omaan arvoonsa. Tämä olkoon viimeinen viestini (onpa traagisen kuuloista…).
Haluan toivottaa kaikille parempaa uutta vuotta ja pitäkää huolta toisistanne (varsinkin niistä viattomista lapsista)!
Lyhyesti tilanne meillä on sellainen, että olemme olleet yhdessä 14 vuotta.
Olen joutunut kokemaan petetyksi tulemisen, en minkään satunnaisen kumppanin kanssa, vaan ajan kanssa rakentuneen täysillä tunteilla varustetun kakkossuhteen takia.
Olen varma, että jos pettäminen olisi ollut joku satunnainen kulkija, niin kaikki olisi varsin helppoa tähän verrattuna, jossa vaimo on todellakin rakastunut toiseen ja tehnyt määrätietoisesti työtä sen eteen, että tunteet kuolisivat kotona ja minua kohtaan. Tämä työ siis ei ole viikko tai kaks, vaan vuosi ja enemmän.
Kuitenkin meillä molemmilla on vakaa halu ja tahto rakentaa yhteistä elämää, eikä vaimo todellakaan ole lähdössä rakkautensa mukaan. Ongelmista suurin on tietenkin se työ, miten pääsee tunnetasolla takaisin kotiin. Se mikä on muuttunut 1-2 vuodessa ei todellakaan muutu viikossa mihinkään, vaan vaatii uskomattomasti aikaa ja energiaa kaikilta osapuolilta.
Vaimolle tilanne on vaikein, koska ei halua lähteä, haluaa rakastaa minua, mutta ei millään tahdo päästä irti sivusuhteestaan tunnetasolla ja kaiken lisäksi tämä toinen mies syytää kaikki mahdolliset syytökset vaimoni niskaan hyväksikäytöstä, tunteilla leikkimisestä ym.
Tätä työtä on jatkunut nyt joitakin kuukausia ja välillä on helpompaa, välillä vaikeampaa, mutta luovuttaa en aio. Siinä määrin raskasta tällainen kuitenkin on, että ei voi olla miettimättä sitä, miten voimat riittävät ja kuinka jaksaa antaa lapsille sen, mitä he tarvitsevat. Lapset ovat viattoman tietämättömiä kaikesta, eikä ole tarkoituskaan lapsia kuormittaa "aikuisten" ongelmilla.
Ehkä joku päivä kirjoitan tänne, jaksoimmeko jatkaa vai emme, vielä en tiedä sitä.
.., mutta ei tuon jakon suhteen.
Oli siis kaksi avioparia ja muutama lapsi. Toinen aviomies ja aviovaimo aloittivat melkein vuoden kestäneen suhteen.
Juttu tuli julki ja siitä sitten alkoikin se helvetti.
Toinen vaimo alkoi uhkailla petettyä vaimoa. Käski mm. muuttaa pois, koska oli itse muuttamassa sinne. Kertoi, että on aina saanut sen mitä on halunnut ja eähäntä ei jätetä koskaan.
Petetyn vaimon mies sanoo, ettei enää halua olla missään tekemisissä tuon toisen vaimon kanssa, mutta petetty vaimo ei sitä usko; liian raakaa tekstiä tulee siltä toiselta vaimolta.
Tämä petetty aviomies on soitelut välillä tälle petetylle vaimolle ja purkanut phaa oloaan ymmärtämättä, että ptetty vaimo on yhtä loppu kuin hänkin.
Petetty vaimo ei voi jatkaa avioliittoa. Jäi vain miehensä luokse asumaan siksi aikaa, kun saa omat voimansa takaisin ja jaksaa alkaa järjestelemään asioita. Mies kuvittlee, että jäämisen syy on halu jatkaa avioliittoa.
Toinen aviopari ehti myydä omaisuuttaan ja maksaa osituksia ja asuivat erillään. Lopulta petetty aviomies antoi anteksi(?) vaimolleen ja he asuvat taas yhdessä. Siitä huolimatta toinen vaimo soittelee ja mailailee toiselle aviomiehlle, petetylle vaimolle kertoilee tämän aviopuolison edelleenkin haikailevan peräänsä.
Eli tässä tilanteessa siis on kaksi liittoa, joista ei kumpikaan voi jatkua enää. Ehkä enemmän tuntuu pahalta uon petetyn aviomiehen tilanne, koska hän luulee, että vaimo on todellakin sitoutunut korjaamaan heidän avioliiton. Eli sama pettäminen - tosin himan eri muodossa - jatkuu edelleen.
Meillä kävi miehellä kertakämmi,jonka jälkeen hän katui ja murtui itse edessäni kyyneliin.
En nähnyt mitään syytä paiskata maailman parasta miestä pihalle. Olen antanut anteeksi ja olemme jatkaneet kutakuinkin siitä mihin jäimme. Olemme ihan yhtä täydellisiä toisillemme vieläkin, enkä ole sekuntiakaan epäillyt hänen rakkauttaan minua kohtaan.
Reaktio olisi ehkä ollut toisenlainen jos pettämistä olisi tapahtunut useita kertoja ja saisin vasta paljon myöhemmin tietää. Mieheni osoitti olevansa sekä rehellinen että aidosti pahoillaan.
Until the next time :-).
Mun kihlattu petti mua vajaa vuosi sitten parin kuukauden ajan. Hän oli siinä vaiheessa täysin valmis luovuttamaan meidän suhteen. Vasta siinä vaiheessa kun sain asiasta tietää ja rupesin oikeasti valmistelemaan asunnon myyntiä ym. käytännön asioita (lapsia meillä ei vielä ole), hän taisi tajuta mitä on menettämässä.
Asia pyörii kuitenkin edelleen mielessäni lähes päivittäin. Välillä tuntuu ettei tästä tule mitään ja että hän on päässyt liian helpolla. Hänen mielestäänhän asia on nyt "menneen talven lumia" ja toisinaan minusta tuntuu että tyttöystäväni pitää minua taas itsestäänselvyytenä!? Haluaisin yrittää panostaa tähän suhteeseen, mutta välillä se tuntuu liian vaikeelta! Liian vaikeelta unohtaa....