Ekaluokkaisten kouluun ilmoittaminen alkaa eeräissä kunnissa jo 7. tammikuuta netissä ja kestää kolmisen viikkoa.
Uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomille oppilaille opetetaan elämänkatsomustietoa eli ET:oa jos huoltajat eivät yhdessä muuta ilmoita.
Toivottavasti mahdollisimman monet antavat lapsensa mennä omaan katsomusaineeseensa, ET:oon, eli lasta kouluun ilmoitettaessa pitävät pintansa eivätkä alistu rehtorin mahdollisiin houkutteluihin ruksata uskontoon meno.
Kun ekaluokkaisten kouluun ilmoittaminen alkaa netissä ainakin joissakin kunnissa jo 7. tammikuuta, ilmeisesti koulujen infotilaisuuksia huoltajille sitten varhennetaan aiemmasta ajankohdasta eli tammikuun lopulta jo tammikuun alkupuoleen.
Käytönnössä et-opetuksen järjestelyt saattavat olla eräin paikoin kuuma asia, koska rehtorit saattavat juuri et-opetusjärjestelyjen mahdollisten ongelmien esiin nostamisella (varsinkin "nollakouluissa") houkutella uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattoman lapsen vanhempia siirtämään lapsen pois omasta aineestaan, joka on et, ennen kuin se on alkanutkaan.
Näin juuri on tapahtunut tähän asti, koska ET-oppilaiden määrä on valtakunnallisesti noin viisi prosenttia (vaihdellen 0:sta 20 prosentttiin).
Uskonto ei ole uskonnottoman perheen oma aine, vaan ET, ja rehtorin, koulun ja kunnan tulisi tukea uskonnotttoman vähemmistön katsomuksellisten ihmisoikeuksien toteutumista eikä kasata sille hankaluuksia!
Koska uskonnottoman kodin lapset ovat kouluissa vielä vähemmistönä, rehtorien, opettajien, koulun ja kunnan tulisi tukea heidän oikeuksiaan. Positiivisen erityiskohtelun mahdollisuus ei ole tarkoitettu vahvassa enemmistö- ja instituutionaalissessa asemasa olevan kirkon pönkittämiseen. Käytännössä uskonnottomien erityiskohtelu on usein ollut negatiivista eli syrjivää ja kirkon erityiskohtelu positiivista.
Perusvaatimus on tietenkin julkisen vallan ja oppilaitosten neutraali, ihmisoikeuksia kunnioittava suhtautuminen uskonnottomiin.
Uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomille oppilaille opetetaan elämänkatsomustietoa eli ET:oa jos huoltajat eivät yhdessä muuta ilmoita.
Toivottavasti mahdollisimman monet antavat lapsensa mennä omaan katsomusaineeseensa, ET:oon, eli lasta kouluun ilmoitettaessa pitävät pintansa eivätkä alistu rehtorin mahdollisiin houkutteluihin ruksata uskontoon meno.
Kun ekaluokkaisten kouluun ilmoittaminen alkaa netissä ainakin joissakin kunnissa jo 7. tammikuuta, ilmeisesti koulujen infotilaisuuksia huoltajille sitten varhennetaan aiemmasta ajankohdasta eli tammikuun lopulta jo tammikuun alkupuoleen.
Käytönnössä et-opetuksen järjestelyt saattavat olla eräin paikoin kuuma asia, koska rehtorit saattavat juuri et-opetusjärjestelyjen mahdollisten ongelmien esiin nostamisella (varsinkin "nollakouluissa") houkutella uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattoman lapsen vanhempia siirtämään lapsen pois omasta aineestaan, joka on et, ennen kuin se on alkanutkaan.
Näin juuri on tapahtunut tähän asti, koska ET-oppilaiden määrä on valtakunnallisesti noin viisi prosenttia (vaihdellen 0:sta 20 prosentttiin).
Uskonto ei ole uskonnottoman perheen oma aine, vaan ET, ja rehtorin, koulun ja kunnan tulisi tukea uskonnotttoman vähemmistön katsomuksellisten ihmisoikeuksien toteutumista eikä kasata sille hankaluuksia!
Koska uskonnottoman kodin lapset ovat kouluissa vielä vähemmistönä, rehtorien, opettajien, koulun ja kunnan tulisi tukea heidän oikeuksiaan. Positiivisen erityiskohtelun mahdollisuus ei ole tarkoitettu vahvassa enemmistö- ja instituutionaalissessa asemasa olevan kirkon pönkittämiseen. Käytännössä uskonnottomien erityiskohtelu on usein ollut negatiivista eli syrjivää ja kirkon erityiskohtelu positiivista.
Perusvaatimus on tietenkin julkisen vallan ja oppilaitosten neutraali, ihmisoikeuksia kunnioittava suhtautuminen uskonnottomiin.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Ja kun jo nyt peruskoulussa olevat opppilaat vaihtavat uskonnosa elämänkatsomusteitoon (huoltajien ilmooituksellla), ekaluokkalaisten on helpompi tulla mukaan ET-ryhmiin koulun alusta alkaen.
Aikataluun täsmennystä esim. Vantaan kaupungin osalta:
7.-27.1.2016 Sähköinen ilmoittautuminen kouluun
Sähköisen ilmoittautumisen sijaan kouluun voi ilmoittautua 27.1.2016 klo 7.30-17.00 paikanpäällä niissä kouluissa, joissa on 1. vuosiluokan opetusta.
http://www.vantaa.fi/varhaiskasvatus_ja_koulutus/perusopetus/kouluun_ilmoittautuminen/koulun_aloittaminen
Perinteinen tapahan on ollut mennä ekaluokkalaisen kanssa käsi kädessä ilmoittautumaan.
Toisaalta asian voi hoitaa "pois kuleksimasta" nopeasti netissä. Eikä jäädä odottamaan rehtorin valitusvirsiä esim. siitä, että ET-ryhmää ei ole ollut. Kyllä se ryhmä muodostuu, kun ei oteta oppilaita pois omasta aineestaan.
Tällöin myös 2-luokkalaisia voi siirtyä uskonnosta ET-ryhmään. Alaluokilla ET-opetusta on aivan hyvä toteuttaa 1. ja 2. luokkan oppilaiden yhteisessä ryhmässä.
Molempi parempi.
Niin, jos vaan ilmoittaa lapsen kouluun, niin ET-opetusta on lain mukaan järjestettävä, ja sillä sipuli.
Turha odottaa rehtorin valitusvirsiä ja itkua (eli painostusta kirkkoon kuulumattoman lapsen huoltajia kohtaan). Ottakoon rexi lusikan kauniiseen käteen ja lopettakoon ET:n sabotointi.
Tässä laajempaa taustietoa kouluasioista: http://keskustelu.suomi24.fi/t/14042107/ajankohtaista-kouluasiaa-2016
Ekaluokkalaisten kouluun ilmoittaminen alkoi jo tänään 7.1. (netissä).
Jos lapsi ei kuulu kirkkoon, katsomusaineeksi tulee lain mukaan elämänkatsomustieto, mikäli vanheemmat eivät ehdoin tahdoin halua lapselle uskonnonopetusta.
Vielä ehtii myös erottaa vauvana kastetun lapsen kirkosta, siis ennen kouluun illmoittamista. Kastehössötyksessä ei aina muisteta, että seremoniasta seuraa koulun "pakkouskonto". Onneksi tilanteen voi korjata, huoltajien yhteisellä päätöksellä.
Aika pitkä aika ilmoittautua. Mutta miksipä odotella loppukuuhun. Voihan koulussa käydä käsi kädessä vaikka olisikin ilmoittautunut jo netissä.
Jos lapsesi on jo koulussa alaluokilla mutta jostain syystä uskonnonopetuksessa - esim ei ollut opetusryhmää - ilmoita nyt siirrosta poi uskonnosta ET:oon, niin lapsesi ja samalla myös uudet ekaluokkalaiset pääsevät yhdessä ET-opetukseen. Näin estät "nollakouluilun" jatkumiskirteen.
Kiitos asian esille nostamisesta. Kun hyvänä sekulaarina tavoitteena on käytännössä tunnustuksellisen uskonnonopetuksen lopettaminen, sitä voi toteuttaa ja edistää ainakin omalta osalta.
Asiaan liittyvää tietoa on sivulla www.et-opetus.fi
Tieetopaketti vanhemmille on sinänsä ok, mutta ops-teksit on syytä pikaisesti päivittää.
Tosin jos ja kun nyt jo koulusas oleva heti vaihtaa uskonnosta et:oon, vanha ops on voimassa. Mutta ekaluokkalaiset tietenkin opiskelevat sytksyllä 2016 uuden ops:n mukaan.
Tässä ops-tekstiä ryhmiteltynä sisältöalueiden ja vuosiluokkien 1-2 sekä 3-6 mukaan:
"Elämänkatsomustiedon tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokilla 1–2 ja 3-6
Sisällöt valitaan siten, että ne tukevat tavoitteiden saavuttamista ja hyödyntävät paikallisia mahdollisuuksia. Sisältöalueista muodostetaan kokonaisuuksia eri vuosiluokille. Oppilaiden kokemusmaailma, ideat ja ajatukset huomioidaan sisältöjen valinnassa ja niiden tarkemmassa käsittelyssä.
S1 Kasvaminen hyvään elämään:
Harjoitetaan keskustelutaitoja opettelemalla kuuntelemaan toisia kunnioittavasti ja harjoittelemalla selkeää itseilmaisua. Pohditaan yhdessä hyvän, oikean ja väärän merkityksiä ja niiden erottamista sekä ihmisen hyvyyttä. Tutkitaan ystävyyden sisältöä ja merkitystä lasten elämässä. (lk 1-2)
Harjoitellaan toisen kohtaamista ja erilaisten näkökulmien arvostamista. Tutkitaan oikeudenmukaisuuden ilmenemistä jokapäiväisessä elämässä. Tutkitaan vapautta ja vastuuta, erityisesti ajattelun-, uskonnon- ja elämänkatsomuksen vapauden näkökulmista. Perehdytään arvon ja normin käsitteisiin. Pohditaan yhdenvertaisuutta, onnellisuutta ja hyvää elämää. Harjoitellaan oman näkemyksen erittelyä ja perustelemista suhteessa toisiin. (lk 3-6)
S2 Erilaisia elämäntapoja:
Pohditaan kysymystä ”Kuka minä olen?” sekä erilaisia tapoja elää ja ajatella. Tutkitaan erilaisia elämäntapoja liittyen erityisesti oppilaan omaan koti- ja kulttuuritaustaan. (lk 1-2)
Tutkitaan eri näkökulmista omaa identiteettiä. Perehdytään suomalaiseen kulttuuriin ja kulttuurivähemmistöihin sekä erilaisiin elämän- ja maailmankatsomuksiin. Pohditaan esimerkiksi yhdenvertaisuuden, hyväksymisen, ymmärtämisen, tietämisen, uskomisen ja luulemisen merkityksiä. Perehdytään maailman kulttuuriperintöön ja sen arvokkuuteen. Harjoitellaan oman näkemyksen erittelyä ja perustelemista suhteessa eri kulttuureihin ja katsomuksiin. (lk 3-6)
S3 Yhteiselämän perusteita: Perehdytään ihmisten yhteiselämän perusteisiin tutkimalla esimerkiksi säännön, luottamuksen, rehellisyyden ja reiluuden merkityksiä erilaisissa oppilaan elämään liittyvissä arkipäivän tilanteissa ja ympäristöissä. Tutustutaan alustavasti lapsen oikeuksiin ja lapsen asemaan erilaisissa yhteisöissä. (lk 1-2)
Perehdytään ihmisten yhteiselämän perusteisiin tutkimalla esimerkiksi sopimuksen, lupauksen, oikeuden ja velvollisuuden, yhdenvertaisuuden, rauhan ja demokratian merkityksiä niin erilaisissa oppilaan elämään liittyvissä arkipäivän tilanteissa ja ympäristöissä kuin laajemminkin. Perehdytään lapsen oikeuksiin pohtien niiden toteutumista lähellä ja kaukana. Harjoitellaan tekojen eettistä arviointia niiden kontekstin, tarkoitusten ja seurausten näkökulmista. Harjoitellaan omien näkemysten erittelyä ja perustelemista suhteessa yhteiselämän vaatimuksiin. (lk 3-6)
S4 Luonto ja kestävä tulevaisuus:
Tutkitaan erilaisia elämänmuotoja maapallolla pohtien samalla elämän rajallisuutta. Perehdytään kertomuksiin maailman synnystä. Tutkitaan oppilaan omaa lähiympäristöä ja tarkastellaan omien valintojen ja toiminnan vaikutusta siihen. Etsitään luontoon liittyviä merkityksellisiä kokemuksia. (lk 1-2)
Perehdytään erilaisiin aikakäsityksiin ja tapoihin selittää maailmaa sekä pohditaan niiden vaikutusta ihmisten elämään ja niihin liittyviä erilaisia tietokäsityksiä. Tutkitaan erilaisia luontokäsityksiä, luonnon ja ihmisen tulevaisuutta sekä kestävää kehitystä. Harjoitellaan omien näkemysten erittelyä ja perustelemista suhteessa maailmankuvaan ja kestävään tulevaisuuteen. (lk 3-6)"
Hyviä sisältöjä.
ET kyllä!
Vapaa-ajattelijain tiedotus-listalla on täästä asiasta mm. seuraavaa:
"Juuri nyt tammikuussa on ajankohtaista peruskoulun ensimmäiselle luokalle tulevien oppilaiden kouluun ilmoittaminen. Huoltajien toimesta tapahtuvan ilmoittamisen voi hoitaa nykyään myös netissä tammikuun aikana. Perinteinen tapa on mennä lapsen kanssa kouluun palauttamaan täytetty lomake. Kouluilla on myös infotilaisuuksia lähipäivinä.
Uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumattoman lapsen katsomusaineeksi tulee heti 1. luokalla elämänkatsomustieto (ET), mikäli vanhemmat eivät muuta ilmoita. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni elämänkatsomustietoon oikeutettu oppilas myös käytännössä pääsee opiskelemaan omaa katsomusainettaan. Tämä ei ole aina toteutunut.
Koko maassa ET-oppilaita on nyt noin viisi prosenttia, vaikka aineeseen oikeutettuja on ainakin kolminkertainen määrä. Määrän suhteellinen pienuus johtuu ”nollakouluista” eli siitä, että monin paikoin varsinkin alakouluissa ei ole ET-opetusryhmiä. Pääkaupunkiseudulla oppilaita on sen sijaan jo noin 20 prosenttia.
Monin paikoin maata rehtorit tiedottavat vanhemmille, että ET-ryhmää ei ole tai että yhdysluokkatyhmän ajat ovat hankalat, ja tätä kautta ovat saaneet huoltajia muuttamaan lapsen katsomusaineeksi uskonnonopetuksen. ET-ryhmä kuitenkin syntyy ja opetusjärjestelyjä parannetaan, kun vanhemmat pitävät kiinni lapsen oikeudesta ET-opetukseen. Syrjintään ei pidä alistua.
ET-oppilaiden määrä onkin ollut ja on vuosittain kasvussa, ja aineeseen oikeutettujen oppilaiden määrä lisääntyy, koska lasten kastaminen kirkon jäseniksi ja siten koulun ”pakkouskontoon” on vähentynyt. Myös uusi opetussuunnitelma elokuussa 2016 antaa hyviä eväitä ET-opetukselle."
Jos tulevan oppilaan huoltajat asuvat eri talouksissa, kouluunilmoittamislomakkeeseen pitää saada molempien huoltajien nimi.
Koska ET on kirkkoon kuulumattoman lapsen ensisijainen, "automaattinen" katsomusaine, sen muuttaminen edellyttäisi molempien "suostumusta". Suositeltavaa on pitää kiinni oppilaan pääsystä ET-opetukseen.
Myös lapsen erottamiseen kirkosta tarvitaan molempien huoltajien suostumus.
Jos perheessä on vanhempia koululaisia, jotka uskonnossa, voisi isommat sisarukset siirtää uuden ekaluokkalaisen kanssa et-opiskeluun. Yhteinen juttu.
Tämä perheenjäsenten pitäminen eri leireissä vauvana tulleen erreyksen vuoksi on niitä korjattavia asioita.
Et-opetuksen esite on päivityksessä. Julkaistaan ihan pian.
Löytyy nyt täältä: http://et-opetus.fi/et/esittelymateriaalit
Niitä pelottaa keskustella tavoitteista, koska eivät keksi mitään asiaperusteita niiden vastustamiseen.
Hups, tuli väärään kohtaan tämä kommentti. Piti olla tuossa alempana. Sähläsin.
Miksi antivaparit työntävät tätäkin alas?
Tähän piti kommentoimani:
Niitä pelottaa keskustella tavoitteista, koska eivät keksi mitään asiaperusteita niiden vastustamiseen.
UpUp
Joissakin kunnissa ilmoittaminen päättyy keskiviikkona 27. tammikuuta.
Viikonloppuna varmasn monessa perheessä täytellään.
Joissaakin kunnissa ilmoittamisaika jatkuu helmikuun puolelle.
Tsekkaa oman kunnan tilanne, jos asia liippaa läheltä.
... ja päättyy!