Olen jo oikeastaan jättänyt palstan (en ole kirjoitellut enkä käynytkään noin pariin viikkoon) mutta palasin nyt vielä kirjoittelemaan viimeisen viestin, ainakin toistaiseksi.
Koitan aloittaa tämän uuden vuoden hyväksymällä sen, etten itsestäni riippuvista tekijöistä johtuen naisystävää tule koskaan löytämään taikka mitään irtoseksiäkään kokemaan, joten koitan suunnata mielenkiintoni ihan eri asioihin, ja luovun kaikista pariutumisyrityksistä.
Tähän tavoitteeseen pyrin niillä neuvoin, mitä eräässä aloittamassani keskustelussa sain. Eli poistan altistukseni niille asioille, jotka pitävät ajatukseni siinä pariutumisessa. Näihin kuuluu Sinkut -palstakin.
Joten minä poistun siis takavasemmalle. Ehkäpä käyn vielä lukemassa, josko tähän ketjuun tulee jotain vastauksia, mutta muut keskustelut jätän avaamatta, vaikka kuinka tekisi mieli.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Älä koskaan sano ei koskaan.
Kun elät tarpeeksi vanhaksi tiedät ettei koskaan voi sanoa ei koskaan. Hyvää jatkoa! Pusut & Halit!
Itse aion vaan kadota kaikilta keitä minut tuntee. Poistin facebookkini, pistin puhelimen kiinni enkä kulje julkisilla paikoilla kuten vakio kaupassa missä aina olen käynyt. Haluan nähdä välittääkö kukaan minusta ja tuleeko minusta katoamis ilmoitus lehtiin.
Katoamis ilmoitus kun poistaa facebookin ja laittaa puhelimen kiinni? Empä usko.