Naamioituneita Mamuja Kirkkonumm. - Poliisi EI

Uskomatonta. Ensin Forssassa, nyt Kirkkonummella. Naamioituneita mamuja hyökkäämässä suomalaisten kimppuun. Poliisi EI Kirkkonummella reagoi mitenkään.

-----
Taksikuski Kirkkonummelta taas vahvistaa MV:lle tätä väitettä, näin:
Tohon Forssan matujen naamio & turpaan vetely hässäkkään, löyhästi liittyy myös uudenvuoden yönä taksin ratin takaa havaittu Kirkkonummella. N.20-25 matua oli rätit naamoilla K-nummen linja-autoaseman ja City Marketin välisessä tunnelissa kytiksellä. (suora näkymä taksiasemalta). Kollegani ajoi tilataksia ja 4 mimmin ja 2 kundin porukka hyppäs kyytiin jolloin kymmenkunta matua piiritti taksin ja molottivat “aavaranta, aavaranta”.

Tunnelma kävi tiiviiks kunnes kaverini kylmästi lähti ajamaan ajatuksella alle jää tai väistää..matkalla porukka kertoi matujen huudelleen röhkineen ja naureskelleen näyttäneen kundeille kurkunleikkaus eleitä. Ja nää tyypit oli tosiaan kaikki naamioituneita. Liittyykö aavarannan pidätys jotenki sellaiseen, että näillä oli tarkoitus oikein kunnolla vetää Kirkkonummella pataan kaikkia liikkuvia?

Kuski soitti myös @poliisi, mutta eipä herroja näkynyt koska matu lauma päivysti tunnin jälkeenkin siellä. Ilmeisesti ei löytynyt sopivaa uhria.. Ja lauma siis ei halunnu tulla taksiasemalle kyytiä vonkaan, ainoastaan piiritti tän yhden auton. Porukka hajaantui ja vielä 4.45 oli pari viiden pakolaisen ryhmää liikkeellä.
8249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

jos naamarit päässä yöllä ollaan kytiksellä niin kyllä kansalaisella on oikeus käyttäpidemmän käyttöön suojellaakseen itseään.. Jos nämä tarinat ovat totta on edessä ihan oikeita välienselvittelyjä.

Äänestä

Näin on. Ikävää, että kansa on jakaantunut kahtia. Poliisit eivät yhtään helpota asiaa pimittämällä mamujen rikoksia.

Äänestä

Outoa, ettei kukaan muu ole nähnyt? Ettei olis Iljan juttuja.

Äänestä

Kansa ei ole jakaantunut kahtia, lähes kaikki vihaavat tätä tilannetta, uskomatonta röyhkeyttä, kaikki ulos maasta!

Äänestä

Naamioituminen on rikos vain normaaleille suomalaisille. Antifa-vasemmistolaisanarkisteille naamioituminen on sallittua, kuten myös ilmeisesti turvapaikanhakijoille.

Äänestä

Kölnissä uudenvuodenyön vietto riistäytyi paikallisen poliisin mukaan käsistä, kun uhrien kuvauksen mukaan maahanmuuttajamiehistä koostuvat miesjoukot ahdistelivat kymmeniä naisia. Miesjoukkojen epäillään syyllistyneen lukuisiin rikoksiin, pääasiassa ryöstöihin ja ahdisteluihin

IS; HS; ILTALALEHTI 7.1 tietojen mukaan Kirkkonummen aavarannan pidätetyt matut olisivat suunnitelleet samaa ! Mitä Orpo, Sipilä, Stubb ja Soini tähän sanoo ? Hävetkää jo Suomen hallitus- tehkää jotain karkotuspäätöksiä ja pian .

Äänestä

taksikuskit ei uskalla kysyä tilausnumeroa kuka tilasi taksin jos paikalla on aavarannan sakkia tai kantasuomalaisia vanhuksia
taksi menee äänekkäämmälle ja vahvemmalle aavarannan porukalle kysymättä

näin te osallistutte muovaamaan etuoikeuksia ja poikkeatte omista taksin säännöistä, miksi ?

Äänestä

Kollegani ajoi tilataksia ja 4 mimmin ja 2 kundin porukka hyppäs kyytiin jolloin kymmenkunta matua piiritti taksin ja molottivat “aavaranta, aavaranta”.

Tunnelma kävi tiiviiks kunnes kaverini kylmästi lähti ajamaan ajatuksella alle jää tai väistää..
______________________________________________________________________________
Taisit itse olla se taksikuski, ja todellisuudessa otit kyytiin Aavarannan porukan kun et uskaltanut kysyä kuka oli tolpalla ensin ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


POLIISIeitutki kirjoitti:

Uskomatonta. Ensin Forssassa, nyt Kirkkonummella. Naamioituneita mamuja hyökkäämässä suomalaisten kimppuun. Poliisi EI Kirkkonummella reagoi mitenkään.

-----
Taksikuski Kirkkonummelta taas vahvistaa MV:lle tätä väitettä, näin:
Tohon Forssan matujen naamio & turpaan vetely hässäkkään, löyhästi liittyy myös uudenvuoden yönä taksin ratin takaa havaittu Kirkkonummella. N.20-25 matua oli rätit naamoilla K-nummen linja-autoaseman ja City Marketin välisessä tunnelissa kytiksellä. (suora näkymä taksiasemalta). Kollegani ajoi tilataksia ja 4 mimmin ja 2 kundin porukka hyppäs kyytiin jolloin kymmenkunta matua piiritti taksin ja molottivat “aavaranta, aavaranta”.

Tunnelma kävi tiiviiks kunnes kaverini kylmästi lähti ajamaan ajatuksella alle jää tai väistää..matkalla porukka kertoi matujen huudelleen röhkineen ja naureskelleen näyttäneen kundeille kurkunleikkaus eleitä. Ja nää tyypit oli tosiaan kaikki naamioituneita. Liittyykö aavarannan pidätys jotenki sellaiseen, että näillä oli tarkoitus oikein kunnolla vetää Kirkkonummella pataan kaikkia liikkuvia?

Kuski soitti myös @poliisi, mutta eipä herroja näkynyt koska matu lauma päivysti tunnin jälkeenkin siellä. Ilmeisesti ei löytynyt sopivaa uhria.. Ja lauma siis ei halunnu tulla taksiasemalle kyytiä vonkaan, ainoastaan piiritti tän yhden auton. Porukka hajaantui ja vielä 4.45 oli pari viiden pakolaisen ryhmää liikkeellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu