Elämää avioliitossa

yleisiäajatuksia

Anopin ja apen tapaaminen on minulle aikataulutettava meno muiden joukossa.

Tosin pyykkiä pesen vähintään sen 52 kertaa vuodessa, ja anopin&apen tai omien vanhempien luona käymme paljon, paljon harvemmin, kummallakin 4-5- kertaa vuodessa.

Kirjoitan tänne palstalle paljon useammin anopista kuin tapaan häntä.

Mietimme arkiviikon aikana useimmiten ihan niitä arkirutiineja kuin sumplimme milloin taas pitäisi mennä jomman kumman vanhemmille. Kuten yhdessä asumiseen meillä kuuluukin. Muut parit voivat olla erilaisia, ja tuntevat tarvetta tavata toisten sukulaisia useammin.

Mutta meillä arkilistalla on:
Milloin pestään pyykit, mitä kokataan, milloin imuroidaan, mitä tehdään viikonloppuna tai muuna vapaapäivänä, mennäänkö elokuviin, kavereille vai ollaanko kotona. Viedäänkö tietsikka putsattavaksi nyt vkonloppuna vai seuraavana. Käydäänkö kävelyllä aamupäivällä vai iltapäivällä dvd:n katselun jälkeen. Missä ollaan jouluaattona ja kesäloma.

Jos meillä kahdella on aikaa ja halua tavata jommankumman vanhempia, ja näille asia käy, heille tietty mennään. Jos taas emme halua tai heilläkin on omassa liitossa jotain muuta menoa, niin emme mene. Ihan simppeliä.

Omat vanhempani, ja miehen vanhemmat elävät tahollaan omaa liittoaan, omaa elämäänsä, ja heillä on omat tuttunsa, aikataulunsa, tapansa ja rutiininsa.

Avioliitto on - ainakin meidän kahden taloudessa - meidän kahden ihmisen asia. Aivan Kaikki Päätökset tehdään yhdessä, ja meillä kerrotaan aivan kaikki asiat toiselle. Arkirutiineista uuden työpaikan hakuun, siihen kuka soitti ja mitä ehdotti.

Jutellaan avoimesti jopa niistä miehen vanhemmista ja omista sukulaisista. Tiedetään toistemme sukulaiset, vaikka toinen ei olisi heitä koskaan nähnytkään.

Kerrotaan, minkälaiset omat vanhemmat ovat, näiden viat ja omat piirteensä. Ennen sitä ekaa tapaamista ja vuosien aikana oppii tuntemaan itsekin enemmän.

Tiesin enemmän anopistani ennen ekaa tapaamista kuin hän minusta.

Kenenkään vanhemmat eivät ole täydellisiä, eivätkä sitä ole mekään, me nuoremmat avioliittolaiset. Henkilökemiat ratkaisevat, loppujen lopuksi.

Miten tulee toimeen anopin kanssa ei siis määritä ihmisarvoa, eikä kerro, minkälainen miniä on ihmisenä. Olen ensisijassa vaimo. Miniä vain pari pv vuodessa, ja vain anoppilassa.

2

194

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hiehhieh

      Mistähän tässä oli kyse..... ?

    • adultcouple

      puhuu ilmeisesti itsekseen. Muutama lasillinen liikaa viiniä tai jotain...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      69
      1265
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      911
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      356
      744
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      116
      690
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      673
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    7. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe