Oulussa ev-lut lahkolla uskismoraali omaa luokkaa

http://www.oulunseurakunnat.fi/uutiset/-/news/6414319/

Kuinka tyhminä he uskovaisia pitävätkään, uutisoidessaan noin?

Ilmeisesti kuitenkin hihhulinkin omaatuntoa kolkuttaa koska myöntävät tietoisen manipulaation itsekin korostamalla punaisella fontilla että kyse on "totuudesta" uskonnollisessa merkityksessä
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Oulussa siis arvioidaan kirkkoonkuuluvuuden laskeneen 0,8 %-yksikköä. Se voi vielä tarkentua 0,9 %-yksikköön, mutta suuruusluokka selviää näinkin.

Kastettujen osuutta ei kerrottu. Se olisi mielenkiintoisin luku, vaikka sillä ei revitäkään isoja otsikoita.

Äänestä

"Kuinka tyhminä he uskovaisia pitävätkään, uutisoidessaan noin?"

Tässä poiminta otsikon 'Valeuutiset koettelevat suomalaisten medialukutaitoa' alta:
"Yhdysvaltalaisten valeinformaation tutkijoiden Brendan Nyhanin ja Jason Reiflerin mukaan ihmiset hakeutuvat sellaisen tiedon pariin, joka vahvistaa heidän maailmankuvaansa ja karttavat tietoa, joka sotii heidän uskomuksiaan vastaan."

Eli ei sillä niin väliä onko tieto oikeaa. Sillä vaan on merkitystä että se tukee harhaisen omaa käsitystä asioista.

Ei uskovainen normaalisti tutustu uskontoa kritisoivaan tai tieteellisiä faktoja tarjoaviin lähteisiin. Ne kun eivät osu yksiin uskovaisen mielikuvitusmaailman kanssa. Uskovaisen maapallo voi olla 6000 vuotta vanha vaikka kaikki maailman tieteelliset havainnot olisivat asiasta toista mieltä. Tietoa ei vaan haluta ottaa vastaan tai siihen edes tutustua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nassen kirjoitti:

http://www.oulunseurakunnat.fi/uutiset/-/news/6414319/

Kuinka tyhminä he uskovaisia pitävätkään, uutisoidessaan noin?

Ilmeisesti kuitenkin hihhulinkin omaatuntoa kolkuttaa koska myöntävät tietoisen manipulaation itsekin korostamalla punaisella fontilla että kyse on "totuudesta" uskonnollisessa merkityksessä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu