En löytänyt mistään tietoa, miten toimia (tai voiko edes) jos haluan ostaa sapattivuoden matkailua varten auton esim. Saksasta. Jatkan sitten matkaa autolla jonnekin Etelä-Eurooppaan ja pyörin siellä useissa maissa puolen vuoden tai vuoden ajan. Sitten myyn auton ja palaan kotiin tuomatta autoa Suomeen.
Minkä maan kilvissä auto voi olla? Voiko sen pitää ostomaan kilvissä? Mistä silloin hankin liikennevakuutuksen, ostomaastako?
Aikomus on hankkia ihan halpa muutaman tonnin auto, jonka voi tarvittaessa vaikka romuttaa jos tulee kallis vika. Silti halvempaa kuin vuokrata autoa, sillä haluan haahuilla vuoristoissa ja pikkukylissä, joihin ei pääse julkisilla.
Auton osto lomamatkan varrelta
5
122
Vastaukset
- FIN-DE-FIN
Halvemmaksi taitaa tulla kun vuokraat aina silloin tällöin auton. Noin 20€/vrk halvimmillaan.
- Zen.K
Tarkoitus on olla reissussa vähintään puoli vuotta ja viihtyä viikkoja, jopa kuukausia kerrallaan syrjäisemmillä seuduilla. Auton vuokraus ei oikein sovi siihen systeemiin. 20 eurolla voi saada vuokra-auton vuorokaudeksi, mutta täysvakuutukset siihen päälle tekevät vähintään toisen mokoman. Ilman näitä omavastuun ja kaiken maailman pohjat ja tuulilasit kattavia vakuutuksia (jotka eivät peruspakettiin kuulu) en uskalla autoa vuokrata, sen verran kuullut lisälaskuista ja huijauksista autonvuokrausalalla.
- Expatriaatti
Saksasta saa vientikilvet vaikka vuodeksi, mutta vakuutus niihin on kallis, muistaakseni 160 euroa/kk. Jos tarkoitus on tuoda auto Suomeen, se ehkä kannattaisi käydä rekistöröimässä välillä täällä.
- emmaavaatiia
Pitääko auton olla fyysisesti Suomessa jos rekisteröi sen?
- Expatriaatti
Kyllä auton täytyy olla rekisteröinnissä paikalla, koska valmistusnumero tarkastetaan. Joissakin maissa mm. Espanjassa voi kuulemma saada muualta ostetulle autolle turistikilvet, mutta niistä en tiedä sen paremmin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672395- 661377
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww731167EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41107- 78832
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780- 43668
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82660Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe24638- 30616