ODININ SOTILAAT OVAT TULLEET!

Nyt sitten salaperäinen skiniverkosto Odinin sotilaat eli Soldiers of Odin on pistänyt katupartiot pystyyn jo yli 10:ssä kaupungissa. Joo, eipä siinä mitään, hyvä kun partioivat - se lisää naisten turvallisuutta. Eräs asia kuitenkin antaa aihetta kasvokämmeneen eli facepalmiin.

Aivan käsittämättömän noloa on porukan nimeäminen Odinin sotilaiksi. Ehkä tarkoitus oli olla Odinin sotureita, mutta nimeäminen meni vähän pieleen; soturi on englanniksi warrior, ei soldier.

Tiedetäänhän se, että Saksan natsipuolue varasti uskontonsa viikingeiltä, vaikkei viikingeillä mitään tekemistä natsismin kanssa ollutkaan. Sieltähän tuo Odin on nyt Suomeenkin napattu.

Suomessa ei kylläkään ole koskaan ollut yhtään viikinkiä paitsi ne, jotka tekivät Ruotsista käsin ryöstöretkiä Hämeeseen ja jotka joutuivat hämäläisten pieksäminä nilkuttamaan itkien karkuun. Ei Suomessa ole uskottu Odiniin, joten miksi ihmeessä piti lainata natseilta, jotka lainasivat viikingeiltä...?

Suomessa oli ensin sekava ja kirjava balteilta peritty pakanauskontonsa (jolla ei muuten ollut mitään tekemistä Kalevalan hahmojen kanssa), ja sittemmin juutalais-kristillistä perua oleva luterilainen kristinusko. Ensinmainitun jumalia olivat mm. Rongoteus, Pellonpekko, Äkräs ja Virankannos, kristinuskon Jumalana puolestaan Jahve ja keskushenkilönä Jeesus.

Miksi siis Odin, miksei Äkräksen sotilaat tai Jeesuksen sotilaat? Tai vielä parempaa, jätetään uskonnollinen nimeäminen pois: MIKSEI YMPÄRI MAATA LAAJENTUNUT KATUPARTIOTOIMINTA YKSINKERTAISESTI VAIN OTTANUT NIMEKSEEN SUOJELUSKUNTA? Siinä olisi hyvä pidemmälle kehitellyn, virallisemman Suojeluskunta-toiminnan alku!
1886
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Lupa tappaa olisi parasta

Äänestä
  • Skinheadeista pitäisi tosiaan päästä eroon.

    Äänestä

Kiinalaisilla on sanonta: "On sinänsä ihan sama, minkä värinen kissa on, kunhan se pyydystää hiiriä".
Sillä, mitä pojilla lukee selässä, ei ole mitään väliä, kunhan yhteiskuntarauha säilyy.
Toki, jos muslimit päättää hakata aloittajan, olisi syytä varustautua paitatekstillä: Älä auta, jos mun pahoinpitelijä on muslimi".
Toivon kaikkea hyvää Odinin sotureille, vaikka en heistä mitään tiedäkään.
On kuitenkin selvää, että jos Ranskan, Saksan, Norjan ja Ruotsin mittakaavassa ongelmat alkavat meilläkin, ei meillä ole mitään viranomaistahoa, joka kykenisi tilanteesta selviämään. Siten suojeluskunnat ja vaikka punakaarti, pitää pystyyn pikaisesti, joka kortteliin ja kylään. Suomalaisia tulee puolustaa!

Äänestä
  • Et omaa lukutaitoa? Lue uudestaan: "Joo, eipä siinä mitään, hyvä kun partioivat - se lisää naisten turvallisuutta."

    Äänestä

  • "ei ole mitään väliä, kunhan yhteiskuntarauha säilyy."...
    Niinpä, mutta ei taida rauha säilyä kun tällaiset fasistit saa riekkua kaduilla. Muista vaan Lapuan liike ja IKL jotka myös "säilyttivät rauhaa" yhteiskunnassa, mutta hyvin yksisilmäisesti.

    Äänestä

Suvakkien syytä kaikki.
Mitä haalivat matuja joka kylään ja kaupunkiin.
Kyllä kyliä kiertavissä matuissakin saattaa olla jos jonkin näköistä terroristia, sotarikollista, raiskaajaa.
Jos matujengit on sallittuja, niin miks ei Odinin sotilaatkin.
Täällähän niin suositaan kulttuurin rikastusta.

Äänestä

Ja seinäjoella joku 105th Guardinas.

Kertokaas, mikseivät isänmaalliset miehet kunnioita ja rakasta suomen kieltä vaan yrittävät keksiä "hienoja nimiä."

Äänestä
  • Miksi ylipäätään kaiken pitää olla nykyään englanniksi? Kyllä on omalta osalta ainakin aakkosaseman "car wash" boikotissa kunnes saavat sinne kyltit suomeksi tai ruotsiksi.

    Äänestä

Nuo nimeämiset kielivät sitä että eniten kiinnostaa kierrellä kylillä pilottitakki päällä haastamassa porukalla riitaa. Eivätkä ne tunne edes ketään joka lukisi kirjoja.

Äänestä

Kohtasin viime kesänä Odinin kahdesti, ennenkuin näitä Odinin sotilaita olikaan. Sota oli syttynyt henkimaailmassakin, ja Odin oli viimeinkin käynyt taistoon vihollisiaan vastaan. Odinia seurasi hänen kaartinsa, jotka olivat hänen kloonejaan, paitsi Odin oli kloonisotilaitaan päätä kookkaampi. Jokaisella sotilaalla oli modernin rintapanssarin lisäksi myös eräänlainen keraaminen kasvomaski, joka peitti kasvot silmiin saakka hyvin samaantapaan kuin huivi Odinin sotilaiden logossakin.

Ensimmäisessä kohtaamisessamme Odinilla oli vielä muhkea parta. Mutta tavatessamme toisen kerran hän oli ajanut partansa. Tuolloin näin, että hänen leukansa oli massiivinen, jopa yli parimetriselle jätille kuten hän. Kloonisotureilla leuka ei ollut yhtä suuri, ja he olivat piirteiltään inhimillisempiä, vaikka heidät kasvon piirteistään ja sinisistä silmistään tunnistikin Odinin jatkeiksi.

Äänestä

Sori pojat, me perustettiin juuri porukka nimeltä Wotanin Kaarti!

Kadut kuuluvat nyt MEILLE!

Odinin sotilaat voivat siirtyä meidän alaisuteemme vapaaehtoisest tai sitten varustautua KATUSOTAAN!

Äänestä

Parempi nimi olisi: suhtzstaffel.

Äänestä

Jos suomessa ei ole ollutkaan viikinkejä, niin kyllä täältä löytyy berserkerejä! Jokainen matu joka ei diggaa B.L.S. on arvoton Odinin edessä.

Äänestä
  • Perse-Erkki...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Sieg_h kirjoitti:

Nyt sitten salaperäinen skiniverkosto Odinin sotilaat eli Soldiers of Odin on pistänyt katupartiot pystyyn jo yli 10:ssä kaupungissa. Joo, eipä siinä mitään, hyvä kun partioivat - se lisää naisten turvallisuutta. Eräs asia kuitenkin antaa aihetta kasvokämmeneen eli facepalmiin.

Aivan käsittämättömän noloa on porukan nimeäminen Odinin sotilaiksi. Ehkä tarkoitus oli olla Odinin sotureita, mutta nimeäminen meni vähän pieleen; soturi on englanniksi warrior, ei soldier.

Tiedetäänhän se, että Saksan natsipuolue varasti uskontonsa viikingeiltä, vaikkei viikingeillä mitään tekemistä natsismin kanssa ollutkaan. Sieltähän tuo Odin on nyt Suomeenkin napattu.

Suomessa ei kylläkään ole koskaan ollut yhtään viikinkiä paitsi ne, jotka tekivät Ruotsista käsin ryöstöretkiä Hämeeseen ja jotka joutuivat hämäläisten pieksäminä nilkuttamaan itkien karkuun. Ei Suomessa ole uskottu Odiniin, joten miksi ihmeessä piti lainata natseilta, jotka lainasivat viikingeiltä...?

Suomessa oli ensin sekava ja kirjava balteilta peritty pakanauskontonsa (jolla ei muuten ollut mitään tekemistä Kalevalan hahmojen kanssa), ja sittemmin juutalais-kristillistä perua oleva luterilainen kristinusko. Ensinmainitun jumalia olivat mm. Rongoteus, Pellonpekko, Äkräs ja Virankannos, kristinuskon Jumalana puolestaan Jahve ja keskushenkilönä Jeesus.

Miksi siis Odin, miksei Äkräksen sotilaat tai Jeesuksen sotilaat? Tai vielä parempaa, jätetään uskonnollinen nimeäminen pois: MIKSEI YMPÄRI MAATA LAAJENTUNUT KATUPARTIOTOIMINTA YKSINKERTAISESTI VAIN OTTANUT NIMEKSEEN SUOJELUSKUNTA? Siinä olisi hyvä pidemmälle kehitellyn, virallisemman Suojeluskunta-toiminnan alku!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu