Joku aika sitten meille yritti tulla jehovan todistaja. En ottanut vastaan.
Meni autoonsa jossa odotti vanhempi todistaja ja hänellä oli vihko kädessään ja laittoi ylös tämän sisälle yrittäjän tiedot minusta. Olivat pihassa autossaan ainakin 10 minuuttia. Ja koko ajan tämän nuoremman suu kävi ?
Meni autoonsa jossa odotti vanhempi todistaja ja hänellä oli vihko kädessään ja laittoi ylös tämän sisälle yrittäjän tiedot minusta. Olivat pihassa autossaan ainakin 10 minuuttia. Ja koko ajan tämän nuoremman suu kävi ?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Meillä se menee näin.
Asumme rivitaloyhtiössä jonka läpi menee kulkuväylä meidän ikkunamme alta. Parkkipaikka johon kuka vain voi jättää autonsa on siten että, näen ikkunastani koko alueen.
istuskelen välillä katselemassa tee-veetä ja samalla katselen ikkunastani liikennettä ulkona.
Sen tunnistaa heti kun jt:t tulevat autollaan parkkipaikalle. Siellä he istuvat ensin tovin. Selaavat papereitaan ja sitten lähtevät tohkeissaan paikkaan joka on heidän mielessään. Ensin he kävelevät hitaasti, mutta kun tulevat meidän kohdalle, vauhti alkaa kiihtyä. Puolijuoksua he menevät meidän ohitsemme ja ainakin toinen vilkuilee oveamme ja ikkunaamme. Toinen katselee muualle. Jalkakäytävän reunaa he kävelevät, sitä ulkolaitaa.
Syy: Olen pyytänyt heitä sisälle ja vastaamaan kysymyksiini m.m. karttamisesta, pedofiliasta ja monista raamatunkohdista joiden tiedän olevan heille kompastuskivi.
Ja pahinta on tietenkin heille se että, pyydän heitä rukoilemaan olohuoneemme lattialle polvistuneena ja aina sanoen: "rukouksen pidän tietenkin minä".
Eivät ole tulleet enää viimekäynnin jälkeen ja kiertävät asuntomme mahdollisimman kaukaa.
Niin ja. Kerran kesällä meillä oli ikkuna auki ja kuulin kun naapuri sanoi heille:"Jos minulla on jotain kysyttävää jehovantodistajista kysäsen seinääntaan ukolta. Hän on ex-jt ja tietää kaikki teidän juttunne. Hän kertoo ne ilman höysteitä. Hyvästi"
kun jiiteet tulevat ovelleni ja sanovat että olemme keskuste
lleet ... keskeytän heidän ja sanon että kaikin mokomin, keskustelkaa vaan ja vedän oven kiinni :)
Minulle piti eräs jt sisar tutkistelua, oli todella pinnallinen ihminen, haukkui minua milloin mistäkin ja arvosteli/haukkui jopa luuni. No pääasia, että piti itseään täydellisenä ja virheettömänä. Mukavia ihmisiä vaan nuo jt.t
Mukavia ovat, niin kauan kuin alistut heidän komentoonsa etkä pistä vastaan siinä mitä opettavat.
Jokaisen "tutkisteluoppilaan" kannattaa kokeilla, miten suhtautuminen muuttuu jos alkaa kyselemään vaikeita - tai ei tarvitse edes kysellä vaikeita, kunhan tuo esille, että ajattelee omilla aivoillaan eikä niele kaikkea mitä opetetaan.
JT:t etsivät järjestönsä manipuloimina "lampaan kaltaisia ihmisiä", siis alistuvia ja hyväuskoisia.