Hyvä antaa vähästään paha ei paljostakaan

Miten yksi lapsena esiintynyt aikuinen sai 13 ”perheenjäsentään” Suomeen

Somali oli tullut ”lapsena” Suomeen. Hän haki turvapaikkaa, jonka lapset ja lapsena esiintyvät saavat automaattisesti, vaikka jokainen näkisi parrankasvusta ja muutoinkin, ettei kyse ole lapsesta.

Auttaisi paljon, jos maahanmuuttajien lapsi-ikäraja alennettaisiin 15 vuoteen. Se vähentäisi väärinkäytöksiä. 16-17 vuotias ei ole enää mikään lapsi, vaan nuorukainen, joka pärjää omillaan. Myös Suomessa. Vielä 70-luvulla suuri osa suomalaisista siirtyi työelämään 15 vuotiaana ja elättivät itsensä. Afrikkalaisissa perheissä 13 vuotiasta tyttöä ei pidetä enää lapsena, mitä rajaa pidän liian alhaisena. 16-17 vuotias kokee Suomeen tulon ilmaisena seikkailuna.

Takaisin virkamiehen minulle kertomaan. Sitten nuori mies tuli miehen ikään ja haki itselleen somalialaisen vaimon, lomamatkallaan. Työpaikan mieheksi varttunut ”lapsi” sai positiivisen syrjinnän avulla, oikeastaan ihan turhan, mutta hyväpalkkaisen työn.
Veljenpoikakin perheenyhdistettiin

Sitten tuli veljenpoika. Migrin virhe. Näitä voi tulla myös siten, että Suomesta lähetetään rahaa Somaliaan, tullaan lentokoneella Suomeen ja haetaan omaa turvapaikkaa. Aikaisemmin nämä tulivat kasvattilapsina.

Veljenpoika sai tuoda Suomeen äitinsä ja isänsä, ja heidän 5 muuta lastaan, siis veljenpojan sisarukset.

Sitten tuli oma äiti. (Eli ensimmäisenä tulleen äiti, joka on myös veljenpojan kautta tulleen isän äiti.) Taas Migrin virhe. Vantaalla oli perheelle etukäteen annettu samasta talosta isompi asunto, jotta äiti saa oman rauhan. Äiti vietiin vähän provosoiden sanottuna suoraan lentokentältä silmäleikkaukseen. Suomalaiset tietävät omaisia, jotka odottavat kaihileikkausta vuosia, jotkut ehtivät kuolla ennenkuin vuoro tulee. Selvästi sosiaalitoimiston väki ystävystyy maahanmuuttajien kanssa ja järjestää heidän asioitaan kuin omilla rahoillaan.

Somaliasta tuotu vaimo on saanut 3 lasta. Tasaisen vauhdin taulukolla hän ehtii tehdä tusinan lapsia Suomeen.

Tähän mennessä yksi ”lapsi” on tuonut perässään 13 sukuunsa kuuluvaa. Perheen tarina Suomessa on vasta alussa.
http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2016/01/05/olisiko-jo-aika-tunnustaa-etta-maahanmuuttajat-saavat-enemman-ja-nopeammin/
266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Pandoran lipas

Tällaisen pandoran lippaan eduskunta ja virkamiehet ovat avanneet. Suomessa ei ole lainkaan keskustelua maahanmuuton pitkäaikaisvaikutuksista. Otetaan vaan kaikki vastaan. Ja ollaan pahoillaan kun jotkut irakilaiset lähtivät ennenaikaisesti kotiin, kun eivät saaneetkaan kuninkaallista palvelua.

KELA on mennyt aivan liian pitkälle. Se kertoo avoimesti netissä maailman eri kielillä, mitä kaikkia sosiaalitukia Suomesta saa. Jossain köyhässä maassa nuo euromäärät tuntuvat valtavilta ja siksi maahanmuutto Suomeen vain kiihtyy.

Pahinta on se, että asiointi voidaan tehdä netissä. Tämä mahdollistaa sen, että maahanmuuttaja voi todellisuudessa asua kotimaassaan ja nostaa rahat suomalaiselle pankkitilille. Kansainvälisillä korteilla voi rahat nostaa yhtä helposti pankkiautomaateista niin Suomessa kuin Irakissakin.

KELA ei ole saanut keneltäkään oikeutta maahanmuuton edistämiseen omakielisten palvelujen avulla. Koska KELAa ei saa kuriin, on eduskunnan tehtävä laki, ja kieltää sosiaaliviranomaisilta kaikki muut nettipalvelut kuin suomen- ja ruotsin kieliset.

Äänestä

tällaiset väärinkäytökset olisi helppo kitkeä jos tahtoa löytyy?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maholehmä kirjoitti:

Miten yksi lapsena esiintynyt aikuinen sai 13 ”perheenjäsentään” Suomeen

Somali oli tullut ”lapsena” Suomeen. Hän haki turvapaikkaa, jonka lapset ja lapsena esiintyvät saavat automaattisesti, vaikka jokainen näkisi parrankasvusta ja muutoinkin, ettei kyse ole lapsesta.

Auttaisi paljon, jos maahanmuuttajien lapsi-ikäraja alennettaisiin 15 vuoteen. Se vähentäisi väärinkäytöksiä. 16-17 vuotias ei ole enää mikään lapsi, vaan nuorukainen, joka pärjää omillaan. Myös Suomessa. Vielä 70-luvulla suuri osa suomalaisista siirtyi työelämään 15 vuotiaana ja elättivät itsensä. Afrikkalaisissa perheissä 13 vuotiasta tyttöä ei pidetä enää lapsena, mitä rajaa pidän liian alhaisena. 16-17 vuotias kokee Suomeen tulon ilmaisena seikkailuna.

Takaisin virkamiehen minulle kertomaan. Sitten nuori mies tuli miehen ikään ja haki itselleen somalialaisen vaimon, lomamatkallaan. Työpaikan mieheksi varttunut ”lapsi” sai positiivisen syrjinnän avulla, oikeastaan ihan turhan, mutta hyväpalkkaisen työn.
Veljenpoikakin perheenyhdistettiin

Sitten tuli veljenpoika. Migrin virhe. Näitä voi tulla myös siten, että Suomesta lähetetään rahaa Somaliaan, tullaan lentokoneella Suomeen ja haetaan omaa turvapaikkaa. Aikaisemmin nämä tulivat kasvattilapsina.

Veljenpoika sai tuoda Suomeen äitinsä ja isänsä, ja heidän 5 muuta lastaan, siis veljenpojan sisarukset.

Sitten tuli oma äiti. (Eli ensimmäisenä tulleen äiti, joka on myös veljenpojan kautta tulleen isän äiti.) Taas Migrin virhe. Vantaalla oli perheelle etukäteen annettu samasta talosta isompi asunto, jotta äiti saa oman rauhan. Äiti vietiin vähän provosoiden sanottuna suoraan lentokentältä silmäleikkaukseen. Suomalaiset tietävät omaisia, jotka odottavat kaihileikkausta vuosia, jotkut ehtivät kuolla ennenkuin vuoro tulee. Selvästi sosiaalitoimiston väki ystävystyy maahanmuuttajien kanssa ja järjestää heidän asioitaan kuin omilla rahoillaan.

Somaliasta tuotu vaimo on saanut 3 lasta. Tasaisen vauhdin taulukolla hän ehtii tehdä tusinan lapsia Suomeen.

Tähän mennessä yksi ”lapsi” on tuonut perässään 13 sukuunsa kuuluvaa. Perheen tarina Suomessa on vasta alussa.
http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2016/01/05/olisiko-jo-aika-tunnustaa-etta-maahanmuuttajat-saavat-enemman-ja-nopeammin/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu