Naisen jalkoväli kastui

Pienimuotoinen raportti taas.

Pelasimme tuossa välipäivinä porukalla Trivial Pursuitia. Tapani mukaan olin voittajajoukkueessa ja loistin hyvällä ylkeissivistykselläni.

Jälkeenpäin eräs nainen kertoi kiihottuneensa älykkyydestäni. Vaatimattomana miehenä tietysti toppuuttelin ja kerroin ko pelissä menestymisen osoittavan vain hyvää yleistietämystä ei älykkyyttä.

Toinen mielenkiintoinen tapaus, joka ehkä antaa toivoanaissukupuolen suhteen on, kun konsultoin kaverinaista Tinderin käytössä, oli, että hän halusi ihan tavallista miestä. Esimerkiksi miehen halu matkustella oli turn-off. Yleensähän naiset ovat niitä, jotka haluaisivat kerran vuodessa tehdä kaukomatkan ja parikertaa vuodessa jonkun kaupunkiloman.

Tosin ei siitä riemu revennyt, kun samalle naiselle ei riitä edes 15 cm itseään pidempi mies.

17

370

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 161026

      Pulla, oikeinkirjoitus ontuu.

      • Pulla tuottaa paljon parempaa tekstiä kuin minä. Monet tämän palstan ns. palstasedistä ovat loistavia kirjoittajia. Itse en valitettavasti kuulu tuohon joukkoon.


      • 161026
        BEM kirjoitti:

        Pulla tuottaa paljon parempaa tekstiä kuin minä. Monet tämän palstan ns. palstasedistä ovat loistavia kirjoittajia. Itse en valitettavasti kuulu tuohon joukkoon.

        Tuottaa enemmän, ei parempaa. Suurimmalla osalla palstasedistä on paksut sormet, mikäli tarkkaillaan vain tiettyjä kirjailjoita. Ylimääräiset kirjaimet kertovat paksuista sormista, mutta niiden puuttuminen kertoo jotain muuta.


      • Ex----PUA

        Paskahousutäti, ikäkriisi näkyy. ;) Noh, sekoittaahan ne alfat helposti toisiinsa, etenkin raivopäissään.


      • Ex----PUA
        BEM kirjoitti:

        Pulla tuottaa paljon parempaa tekstiä kuin minä. Monet tämän palstan ns. palstasedistä ovat loistavia kirjoittajia. Itse en valitettavasti kuulu tuohon joukkoon.

        Kiitos! :)


    • kisunkaa

      Älykkyys on toivottava piirre. Näen älykkyyden tärkeämpänä kuin varallisuuden. Mikäli ei ole älykäs, niin sitä voi kompensoida korkealla yleissivistyksen tasolla, eikä tietenkään pieni yksinkertaisuus ole este. Mutta kyky ajatella luovasti ja loogisesti kuuluu näihin asioihin, mitä arvostan.

    • Oletko nyt aivan varma, että tapauksessasi nainen ei kiinnostunut älystäsi, kuten kimiräikkösen tavallisuudesta?

      • Mietin samaa. Voi olla, että älykäs, mutta hintelä 165 cm mies ei olisi kostuttanut smoin.


      • BEM kirjoitti:

        Mietin samaa. Voi olla, että älykäs, mutta hintelä 165 cm mies ei olisi kostuttanut smoin.

        Minä ainakin olen aina hurjan vaikuttunut juuri nuorten neitosten henkisistä kyvyistä. Naiset tuppaavat vaan vanhemmiten hukkaamaan ne johonkin. Esim. näyttelijänkyvytkän katoaa naisilta usein jo ennen keski-ikää. Judi Dench, Meryl Streep ja Siiri Angerkoski on poikkeuksia.


    • m-i-e-s

      Trivial pursuit ei ole ainoa asia mikä saattaa saamaan naisen jalkovälin kostumaan. Pyydä nainen kylääsi syömään ja pyöräytä hänelle lihapullat. Lihapullat, Trivial pursuit tai vaikka urheilusuorituksen tulkinta saattaa aiheuttaa saman asian. =)

      (Mikäli nainen on kovasti ihastunut, perseen raapiminenkin voi olla oih, niin ihanaa. =P Veikkaan kyllä, että tässätapauksessa nainen on vaikuttunut tietämyksestäsi, joihinkin naisiin saattaa vaikuttaa hyvin paljon jokin yksinertainenkin teko, kuten se aterian valmistus.)

      • Kokkaushan on minulle toinen luonto. Olen ihan pikkupojasta lähtien tehnyt ateriat kesällä itselleni ja isälleni, kun hän tuli ruokatunnilla kotiin läheisestä tehtaasta.

        Nykään vaan on miehissä niin paljon kaikenlaisia ruokahifistelijöitä, etten osaa ajatella tällaisen perusruokaa tekevän miehen olevan mikään erityinen juttu.


      • m-i-e-s
        BEM kirjoitti:

        Kokkaushan on minulle toinen luonto. Olen ihan pikkupojasta lähtien tehnyt ateriat kesällä itselleni ja isälleni, kun hän tuli ruokatunnilla kotiin läheisestä tehtaasta.

        Nykään vaan on miehissä niin paljon kaikenlaisia ruokahifistelijöitä, etten osaa ajatella tällaisen perusruokaa tekevän miehen olevan mikään erityinen juttu.

        Vaikka miehissä onkin paljon kulinaristeja, eivät he vältämättä ole arkipäivää naisille, joten se saattaa tehdä vaikutuksen. Suosittelen kokeilemaan, ellei riskinä ole muihin osapuoliin tuhoutuneet tai tuohtuneet välit, tai jokin muu hyvä syy, miksi ei viitsi leikkiä tai aiheuttaa pahennuksia ympäristön keskuudessa. Turha tietty tahalleen lämmitellä, mikäli vastapuoli ei aiheuta veren pakkautumista. =)

        Kaikki naiset eivät ole kulinaristeja, saati perusta siitä. Monille liika hifistely menee yli ymmärryksen, eikä aiheuta minkäänlaista syttymistä, ellei ole jo jonkin asteen kiinnostusta (milloin yleensä kaikki imetään kuin rintamaito äidin tissistä).

        Vaikka oletuksena on, että naiset taitavat ruuanvalmistuksen, niin ei kaikki osaa ja vaikka hifistely yleistyy, on mies keittiössä vähän kuin yksisarvinen.

        Tässä oli ehkä jo liikaa informaatiota sille käytännön kokeelle. =) (Tosin tuossa alkuperäisessä on se ongelma, että kahden keskisessä illallisessa on jo seksuaalisromanttinen lataus, joten täytyisi kokata porukalle)


    • Olen itse aina edellyttänyt mieheltä älykkyyttä kiinnostuakseni hänestä, mutta en muista koskaan suorastaan kiihottuneeni miehen yleissivistyksestä. No, hyvä kuitenkin että joku tuo vaihtelua iänikuiseen komeus, pituus ja status -älämölöön.

      • Ex----PUA

        Nainen rationalisoi BEMin komean ja pitkän ulkonäön ja löysi sopivan tekosyyn lautapelistä.

        Toki onhan BEM fiksu, kuten muutkin hyvät ystäväni, mutta naisten kaavamaisuudesta emme pääse mihinkään.


    • Ex-----PUA

      Kiitän raportista. Ollut taas näemmä molemmilla kysyntää. :)

      Tuo juttu mitä tulee älyyn, on klassi en esimerkki naisen rationalisointihamsterista: Heti kun naisen kostuttaa jokin eläimelliseen vetovoimaan viittava asia miehessä, alkaa tulla yleviä tekosyitä miksi mies on niin kiihottava. Esim. Korkean statuksen miehillä nyt vain on ne samat ominaisuudet kuin mitkä vaaditaan suhteeseen. ;) Kaiken kaikkiaan naisen pinnallinen hamsteriaivologiikka on puhtaasti tunnelogiikkaa.

      Toinen vaihtoehto on ns.sapioseksuaalisuus, että nainen todella kiihottui älystä. Harvinaista, mutta ei mahdottomuus.

    • Ikis__M

      "Jälkeenpäin eräs nainen kertoi kiihottuneensa älykkyydestäni. Vaatimattomana miehenä tietysti toppuuttelin ja kerroin ko pelissä menestymisen osoittavan vain hyvää yleistietämystä ei älykkyyttä."

      Veikkaanpa että ensin tuli kiihotus ja sitten vasta huomio kiinnittyi älykkyyteesi ts. yleistietämykseen, jos et olisi pelissä pärjännyt olisi nainen ylistänyt huumorintajuasi tms. kun eihän sitä voi sanoa paukauttaa että kiimapimppa lakoi läpättämään ihan tuosta noin vaan.

    • Raakatotuus

      Jaha, tuo taitaa olla sellaista älykkyyttä, mikä näkyy kasvoissa. Kyllä minuakin on älykkääksi sanottu, mutta ei kyllä kukaan ole liittänyt siihen mitään seksuaalista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1157
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      39
      584
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      548
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      218
      512
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      504
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    Aihe