Mitä te kaipaatte??

Onko täällä muita joista tuntuu kans siltä, että elämässä kaikki muut palaset on kohdallaan, mutta kaipuu toisen ihmisen viereen vaan joskus on niin suurta että meinaa joskus ihan itku tulla?
Mä kaipaan sellaista läheisyyttä ja asioiden jakamista.. keskustelua, tunteilua, olemista. Mä kaipaan tulla pidetyksi hyvänä ja kaipaan pitää toista hyvänä. Sinkkuudessa yksi piinaavimmista asioista on "hiljaisuus".. se että talosta puuttuu "ääni"... se että kaipaan kuulla ja tulla kuulluksi.
Tässä vain raapaisu.
32170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Nainen talossa tuo takuuvarmasti ääntä, oli nainen sinkku tai sitten jonkun puolisona.
Muutama esimerkki, laulelee yksinään, kikattelee yksinään omille jutuilleen, touhuaa koko ajan jotain ja juttelee vaikka ruukkukasveille.
Ja juu puhun itsestäni, tarttee varmaan tarkistaa lääkitys :)

Äänestä
  • Joo no, tarkistappa...

    Äänestä

  • Lääkeresepti on ollut tähän asti seuraavanlainen.
    Pieniä asioita joista iloita, rakastavia lähimmäisiä, ihanat lapset, terveys, kauniit asiat ja kauniit ajatukset, vaatimattomuus.

    Äänestä

  • Ei yhtää huono!

    Äänestä

Eli Sinä kaipaat ainoastaan sitä lääkitystä... :D

Äänestä
  • :D hahhahhahaaa

    Äänestä

  • :)

    Tiedän, ettei ihminen voi aina saada kaikkea mitä haluaa, mutta saa sitä silti haaveilla... Mikäs sen parempi paikka kuin tämä, haaveilla joistakin jotka eivät ole paikalla ja joita ei tule ikinä näkemään...

    Hyvää Yötä teille, Te Ihanat! :) Kyllä te tiedätte... :)

    ps. Ihmiset palstalla! Uskaltakaa haaveilla ja unelmoida! Joskus voi käydä jopa niinkin hassusti, että ne toteutuu... :)

    *piis* ja öitä...

    https://www.youtube.com/watch?v=4DbnUseigbs

    Äänestä

  • Totta turiset! Haaveilu on meille kaikille ilmaista.
    Pus :*)
    Ihanan positiivista ajattelua, niin moni vaipuu aina syvimpään synkkyyteen.

    Äänestä

Olisihan se kivaa elää jonkun toisen kanssa. Siis elää, ei vain asua.

Äänestä
  • Pyri parempaan.. jos siitä kerran haaveilet

    Äänestä

Mä kaipaan just tota samaa, aina vaan. Ehkä jonain päivänä...

Äänestä
  • ^_^

    Äänestä

Nainen saa nuo kaikki mainitsemasi asiat helposti. En odota enkä kaipaa mitään koska tiedän että en voi saada mitään läheisyyttä koskaan.

Äänestä
  • Miksi ajattelet näin radikaalisti??

    Äänestä

  • Vain hyvällä ulkonäöllä voi saada rakkautta ja hyväksyntää. Olen ihan yksin tässä maailmassa ilman että tuntisin ketään henkilökohtaisesti

    Äänestä

Kaipaan nuoruuteen...

Äänestä
  • Mitä erityisesti siellä? Minkä ikäinen olet nyt?

    Äänestä

Kaipaan rakkautta, kevättä ja nuoruutta. Kai ne kaikki ovat tavallaan sama asia tai ainakin liittyvät tunnetasolla toisiinsa. Nuoruus ei enää tule takaisin, kevät tulee kaipaamattakin ja rakkaus tuntuu tulevan parhaassakin tapauksessa aina liian kevyenä, siloiteltuna, kliseisenä ja valmiiksi roolitettuna.

Äänestä
  • Sinulla on ollut todella suuria tunteita nuoruuden keväällä & rakkautta.

    Äänestä

Mä olisin niin onnellinen jo siitä, että olisi se mun oma muru jota voisin ajatella koska tahansa. Tietenkin kun myös hänkin ajattelisi mua.
Henkinen yhteys, silloin kun ei nähdä.
Tuo kosketuksen ja läheisyyden kaipuu, joskus jopa sattuu ihan fyysisesti välillä. Ei ole rakasta ihmistä jakamassa omia asioita ja niitä luovimassa yhteiseksi kimpuksi. Itkuhetki puhdistaa ja saa uskomaan siihen mikä vielä nyt puuttuu.

Äänestä
  • Juuri näin, tuo kosketus... läheisyys... fyysisyys
    Ei me olla yksin, mutta ei se helpota yhtään. Sitä on aina näiden asioiden kanssa loppupeleissa yksin.

    Äänestä

  • AllAlone kirjoitti:

    Juuri näin, tuo kosketus... läheisyys... fyysisyys
    Ei me olla yksin, mutta ei se helpota yhtään. Sitä on aina näiden asioiden kanssa loppupeleissa yksin.

    On kuitenkin hyvin tärkeää, että näin kipeästä asiasta voi ja pystyy kertomaan. Yksin miettimällä yksin eloa, olisi vielä surullisempi olo useammin. Suru muuttuessaan katkeruudeksi, on vain syövä voima. Sitä me emme halua pilaamaan kaikkea hyvää mitä jo on, juuhan?
    Hyvää yötä, lähdettävä leikkimään kauneusunia :).

    Äänestä

  • :) Hyvää yötä sinullekin

    Äänestä

Kaipaan sitä, että toisesta välittäminen joskus loppuu
että alkaisi aika, jolloin näkee kaiken läpi kirkkaasti
vieläkin selvemmin
kun voi viiltää toista satuttamatta itseään (ja kun)
näkee että toisenkin haava parantuu
hoidotta
antamalla itselle, toiselta mitään ottamatta
että lopulta kaiken sulkee rakkaus
petollisuus
synkkyys jäätyy pois

Äänestä

Toivo on negatiivisuutta, sillä silloin tiedostaa, että asiat voisivat olla paremminkin. Vapaus on sitä, ettei toivo enää yhtään mitään. Pimeydessä ei ole mitään pelättävää. Se on vapautta yli petollisen toivon kahleista, joilla orjuuttajamme ovat sitoneet meidät. Minä olen yksin ja olkoon sitten niin.

Äänestä

Kaipaan läheisyyttä, jotakuta jonka ympärille kietoa kätensä

Äänestä
  • ihana nikki sulla <3

    Äänestä

  • Btw.. viittaako nikkisi tähän kaipaukseen.... tahtoon kietoa kätensä (kaulan ympärille)

    Äänestä

  • djfbvö kirjoitti:

    ihana nikki sulla <3

    Kiimavitun viemä elukka! :D

    Äänestä

Tottakai sitä kaipaa. Nimenomaan sitä tunnetta että on rakastattu ja saa antaa vastarakkautta. Muutaman kerran elämässä saanu kokea sen "henkisen yhteyden" mitä kaipaa kaikista eniten. *eronnut*

Äänestä

No tietty, kaula on niin kaunis

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AllAlone kirjoitti:

Onko täällä muita joista tuntuu kans siltä, että elämässä kaikki muut palaset on kohdallaan, mutta kaipuu toisen ihmisen viereen vaan joskus on niin suurta että meinaa joskus ihan itku tulla?
Mä kaipaan sellaista läheisyyttä ja asioiden jakamista.. keskustelua, tunteilua, olemista. Mä kaipaan tulla pidetyksi hyvänä ja kaipaan pitää toista hyvänä. Sinkkuudessa yksi piinaavimmista asioista on "hiljaisuus".. se että talosta puuttuu "ääni"... se että kaipaan kuulla ja tulla kuulluksi.
Tässä vain raapaisu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu