Hys, hys, antaa poikien raiskata"

"Viittä somalialaistaustaista nuorta epäillään Helsingissä viikko sitten tapahtuneesta joukkoraiskauksesta. On kaikkien osapuolten etu, että tästä naiseen kohdistuvasta väkivaltaisesta rikostavasta nostetaan ajoissa kissa pöydälle. Tapauksen tutkinta on kuitenkin vielä kesken, ja tekijät ovat kiistäneet teot."

"Suomessa elää oikeuspoliittisen tutkimuksen mukaan maahanmuuttajaryhmiä, joiden riski tehdä omaisuus- tai väkivaltarikos on selvästi kantaväestöä suurempi. Maahanmuuttajat eivät ole yhtenäinen ryhmä eikä valtaosa maahanmuuttajista syyllisty minkäänlaisiin rikoksiin. Korkein raiskausrikollisuustaso oli Afrikassa ja Lähi-idässä syntyneillä miehillä, 17-kertainen syntyperäisiin suomalaisiin nähden."

"On kaikkien osapuolten etu, että maahanmuuttaja omaksuu uuden kotimaansa tavat ja vaatii lapsiltaan niiden tapojen oppimista. Naisen oikeus fyysiseen koskemattomuuteen on yksi tärkeä osa pohjoismaalaista elämäntapaa. Vaikka naisen koskemattomuus ei toki tyystin toteudu kantasuomalaisissakaan piireissä, ei se ole peruste sille, että maahanmuuttajaryhmät voivat toimia samoin tai ikävämmin. Myöskään uskonto ei voi olla oikeutus naisen huonoon kohteluun.

Samalla tavalla maahanmuuttajan on opittava, että tytön sukupuolielinten silpominen on rikos."

http://yle.fi/uutiset/sari_helin_hys_hys_antaa_poikien_raiskata/7873608
11101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Luulis, että karvapersmatun raiskauksen uhriksi joutuneella ei ole enää mitään syytä elää eli kannattaa kantaa teräaseita mukana ja matun kimppuun käydessä myös käyttää sitä, koska mitään hävittävää ei enää siinä vaiheessa ole.

Äänestä

Siis 17-kertainen riski...

Äänestä

Juttu on päivätty 18.3.2015. Idioottitrollinko aloituksia?

Äänestä
  • "Jokainen raiskauksen uhri kokee vakavan psyykkisen trauman, eikä traumaa voi lakaista maton alle edes rasismin tai rasistiksi leimautumisen pelossa."
    Hyvin kirjoitettu päivämääristä riippumatta.
    Maanantaina ovat rautakaupat taas auki...

    Äänestä

http://yle.fi/uutiset/laappijailmio_kuohuu_somessa__ihmiset_kertovat_ahdistelukokemuksistaan_avoimesti/8582682

Yksittöistapauksia lääppimisistä on ollut vuosia vuosia, jopa eduskunnassa asti, ja niistä on kyllä uutisoitu.

Mutta nyt on kyse siitä että turvapaikanhakijamiehet isolla joukolla ympäröivät suomalaisia naisia, ja lääpitään tai jopa raiskataan.

Tällaista ei vain Suomessa ole ennen viime syksyä ollut! PISTE!

Laittakaa minuille linkkiä,!uutiseen, jossa joukkomnSuomalaisia miehiä etsii tyttöjä ja naisia ja piirittää heitä, ja toimiinsamoin kuin nuo tulijat.
Kiitti vaan etukäteen jos uutisia löytyy, mut eipä taida lölytyä.

Äänestä
  • Ei löydy sellaista linkkiä.

    Äänestä

Jännä juttu miten suomalaiset feministinaiset nyt puolustavat näitä mamujen naisten ahdisteluja ja raiskauksia sillä, että ovathan suomalaismiehetkin vastaavasti käyttäytyviä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, kun vain jotkut varsinaiset panomiehet ovat meillä estoitta ja härskisti naisiin kiinni puskevia, eivätkä hekään uskalla liikaa ahdistella saati raiskata kun tietävät joutuvansa siitä häkkiin, eikä hekään nyt sentään ihan kaduilla satunnaisia naiskulkijoita ahdistele. Ei voi välttyä ajatukselta että nämä feministinaiset haluvat maahantuoda näitä mamumiehiä juuri siksi, että pääsisivät näiden nussittaviksi ja jopa raiskaamiksikin. Mutta ei nämä mamumiehet näitä rumia ja jo vanhempia feministinaisia ahdistelemaan tule, vaan ne hyökkäävät hyvinkin nuorten ja alaikäistenkin tyttöjen kimppuun.
On tää nyt aikoihin eletty, kun tuodaan maahan massoittain kaiken maailman persaukisia karavaisia ja mustia hampuuseja joista ei juuri muuhun ole kuin kriminaaleiksi ja parhaimmillaankin vain pitsoja ja kebabia paistelemaan ja kaljatuoppejä täyttelemään ja kaupustelijoiksi ja ehkä taksikuskeiksi ja tietty julkisen puolen palkkalistoille. No naisia ahdistella ja nussia nämä osaavat ja ovat estoitta naisiin kiinni puskevia, ja nähtävästi näillä mennen politikot ja feministit uskovat saavansa suomalaisen rodun jalostumaan ja vielä taloudenkin nousuun.

Äänestä

Onko Lapin Latekin oppinut jo tavoille
On se somali.

Äänestä

Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos:

Korkein rikollisuustaso oli Afrikassa ja Lähi-idässä syntyneillä miehillä, 17-kertainen syntyperäisiin suomalaisiin nähden. Itä-Euroopassa (ilman Venäjää) syntyneiden miesten rikollisuustaso oli noin kymmenkertainen syntyperäisiin suomalaisiin nähden. Myös kaikissa muissa maahanmuuttajaryhmissä rikollisuustaso oli syntyperäisiä suomalaisia korkeampi, ainoa poikkeus olivat Oseaniassa syntyneet, joilla ei aineistossa ollut ainoatakaan raiskausrikosta. Suomessa syntyneiden maahanmuuttajataustaisten miesten rikollisuustaso oli yli kuusinkertainen syntyperäisiin suomalaisiin nähden (kuvio 7).

http://www.optula.om.fi/fi/index/julkaisut/tutkimuksia-sarja/maahanmuuttajatrikostenuhreinajatekijoina.html

Äänestä

vasemmisto se piilotteli desantteja, lapsiahan nämä raiskaili, nyt sitten hyysäävät samalla tavalla maahantunkeutuja matuja. Mihnkäs vassari karvoistaa pääsisi. No pääseehän se.

Äänestä

mitä isät ensin sitä pojat perässä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hys.hys.hys kirjoitti:

"Viittä somalialaistaustaista nuorta epäillään Helsingissä viikko sitten tapahtuneesta joukkoraiskauksesta. On kaikkien osapuolten etu, että tästä naiseen kohdistuvasta väkivaltaisesta rikostavasta nostetaan ajoissa kissa pöydälle. Tapauksen tutkinta on kuitenkin vielä kesken, ja tekijät ovat kiistäneet teot."

"Suomessa elää oikeuspoliittisen tutkimuksen mukaan maahanmuuttajaryhmiä, joiden riski tehdä omaisuus- tai väkivaltarikos on selvästi kantaväestöä suurempi. Maahanmuuttajat eivät ole yhtenäinen ryhmä eikä valtaosa maahanmuuttajista syyllisty minkäänlaisiin rikoksiin. Korkein raiskausrikollisuustaso oli Afrikassa ja Lähi-idässä syntyneillä miehillä, 17-kertainen syntyperäisiin suomalaisiin nähden."

"On kaikkien osapuolten etu, että maahanmuuttaja omaksuu uuden kotimaansa tavat ja vaatii lapsiltaan niiden tapojen oppimista. Naisen oikeus fyysiseen koskemattomuuteen on yksi tärkeä osa pohjoismaalaista elämäntapaa. Vaikka naisen koskemattomuus ei toki tyystin toteudu kantasuomalaisissakaan piireissä, ei se ole peruste sille, että maahanmuuttajaryhmät voivat toimia samoin tai ikävämmin. Myöskään uskonto ei voi olla oikeutus naisen huonoon kohteluun.

Samalla tavalla maahanmuuttajan on opittava, että tytön sukupuolielinten silpominen on rikos."

http://yle.fi/uutiset/sari_helin_hys_hys_antaa_poikien_raiskata/7873608

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu