Lihava ja laiska työkaveri

Kyllästynyt123

Minä työskentelen työpaikassa jossa pääsääntöisesti tehdään töitä pareittain. Sain työkaveriksi sairaalloisen lihavan ja laiskan työkaverin, jonka osaamiset eivät ole tätä päivää. Hän ei voi tehdä kaikkia työtehtäviä lihavuuden takia ja minun täytyy tehdä ne hänen puolestaan, esim ahtaat ja korkeat paikat. Työnantaja tietää asiasta mutta ei voi tehdä asialle mitään.

Kaveri on tosiaan sairaalloisen lihava, eli normaalit asiat kenkien laittamiset jalkaan tai kumartumiset tai portaiden kiipeäminen ei tahdo onnistua. Sitten tauolla vaan makaa sohvalla ja mättää pitsaa

3

433

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • En aivan vastaavassa tilanteessa ollut - ei ollut sohvaa eikä pitsaa, mutta poltin päreeni hidastelevaan työkaveriin. Tämän hidastelu lisäsi varsinkin minun töitäni eikä muutenkaan parantanut työilmapiiriä.

      Otin loparit ovet paukkuen ja viis veisasin irtisanomisajasta - aika pieneksi jäi lopputili.

      Kyseinen työ olisi muutoinkin ollut minulle väliaikainen homma, loparit vain aikaistivat lähtemistä kuukaudella tai kahdella. Pidempää työuraa ei välttämättä kannata katkaista yhtä heppoisilla perusteilla.

    • Alkuperäinen123

      Ääh. Kirjoitin tuon aloituksen näköjään puolisen vuotta sitten. Kaveri valitti taas kun on taas tullut lihottua, ei mahdu työvaatteet päälle. Hänen täytyi viedä työkamppeet ompelijalle niiden laajennukseen, kun tilaamalla ei sopivan kokoisia löydy. Nyt on ollut maastossa työtehtäviä niin kulkuun menee 2-3 kertaa enemmän ja ei saada tehtyä kunnolla hommia työpäivän aikana kun tuo kaveri ei pääse sen mahansa kanssa etenemään. Työkaluja se ei jaksa viedä yläkerran varastoon vaan jättää ne alakerran vaatekaappiin. Olen joutunut jo antamaan selontekoja esimiehelle miksi jokin homma on tehty väärin. Kerroin että työkaveri ei lihavuuden vuoksi voi hoitaa hommiaan niin siksi.

    • onmahhoo

      Täällä myöskin on pari lihavaa työkaveria, jotka eivät kaikista tehtävistä suoriudu. He tietävät sen itsekin. Silloin kun joku valvoja on paikalla, nämä ylipainoiset tekevät työt, kuten pitääkin. Muulloin he kompensoivat huonoa liikuvuuttaan kyttäämällä muiden tekemisiä ja valittamalla näistä esimiehille. Pomot hymistelevät.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      239
      2588
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      12
      2152
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      322
      1878
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      103
      1629
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      85
      1540
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1250
    7. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1200
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1131
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      50
      1083
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      1016
    Aihe