Seuraavien sukupolvien Suomi

Jokainen muslimimies, jonka turvapaikan hakemisen käsittely on kesken, takaisin omaan kulttuuriinsa viljelemään omaa kulttuuriaan. Muuten he viljelevät sitä täällä, ja se tulee olemaan normikulttuurina tulevien sukupolvien vitsaus - TÄÄLLÄ.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eihän Suomella ole enää tulevaisuutta, itsenäisyyskin on jo täysin menetetty ja vielä vapaaehtoisesti. Lähi-Idän ja Afrikan tilanne on sellainen, että vuoden 2015 Erooppaan muuttaneiden määrä on kerrottava ainakin kymmeneltä, jotta saadaan potentiaalinen Eurooppaan muutto.
Saksan lehtiä lukemalla saa käsityksen saksalaisten suunnitelmista. Entistä enemmän muuttajia ohjataan muualle Eurooppaan. Miesväestö Suomessa tulee vaihtumaan Irakilaisiin ja jo nyt lukeneet ymmärtäjänaiset pitävät kantasuomalaista miesväestöä pelkkänä rasituksena.
Mikäs siinä, lopetetaan Suomi! Suomalaisille miehille, ammattiduunareille ja insinööreille on työpaikkoja Saksassa vaikka kuinka paljon. Yhteiskunta-, hallinto- ja humanistialan naisille ei juuri ole muualla työpaikkoja lukuunottamatta Brysseliä.
Suomen tulevat asukkaat olisivat nämä naiset ja irakilaiset miehet. Kirkot korvattaisiin moskeijoilla.

Äänestä

Islam ei kuulu sivistysvaltioihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomen-raisk-tulevaisuus kirjoitti:

Jokainen muslimimies, jonka turvapaikan hakemisen käsittely on kesken, takaisin omaan kulttuuriinsa viljelemään omaa kulttuuriaan. Muuten he viljelevät sitä täällä, ja se tulee olemaan normikulttuurina tulevien sukupolvien vitsaus - TÄÄLLÄ.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu