"I will Köln dich", matu-liike Suomessa, osa I

Tällä palstalla kysellään:
- miten suojata naiset taharrush gamealta ja kölniläiseltä uuden vuoden kohtalolta
- miten katupartiot voisivat auttaa suomalaisia
- ym ym

Sivistysvaltion yksi merkki on se ettei tunneta sellaista kuin 'Kollektiivinen syyllisyys'. Ei saa tuomita ryhmää yhden ryhmäläisen tekojen/sanojen vuoksi.
Kuitenkin, aina silloin tällöin nousee johtoon sellainen henkilö joka sanoo: "jos et ole meidän puolella, olet meitä vastaan".

Tuntevatko islamilaiset muuta lakia kuin kollektiiviset lait?
vaikka nyt on matuja syytetty, onko yksikään islamilainen puolustanut suomalaisia?


no, no, ... Suomi tulee pitämään kiinni sivistysvaltioleimastaan. Täällä ei tule nousemaan hallituksesta sellaista esitystä eikä henkilöä, joka seuraisi vaikkapa Puolan esimerkkiä.
Joten ainoa olemassa oleva keino vaikuttaa asiaan suurella kammalla, on nostaa ylös uusi poliittinen voima, joka tekee sen, mitä nykyinen hallitus, PS:stä huolimatta, ei ole pystynyt tekemään. Eli suojaamaan kansalaisia, eikä vain suojaamaan tilastoja länsimaisen puhtaina (länsim.puhdas tilasto = saa olla 0,1% raiskauksia, murhia siellä täällä... vaikka järven jäällä).

Ehkä se työnimi Pro Finland johtaakin oikeaan suuntaan.

Kunhan ensin tämä pahin sometus menee ohi ja katsotaan, tekeekö lomilta palaava hallitus mitään, niin sitten nähtäneen mitkä kortit kansalaisille jää. Onko kädessä vain tyhjä äänestyslappu vai matkalippu vai jotain muuta.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


työnimelläOsaI kirjoitti:

Tällä palstalla kysellään:
- miten suojata naiset taharrush gamealta ja kölniläiseltä uuden vuoden kohtalolta
- miten katupartiot voisivat auttaa suomalaisia
- ym ym

Sivistysvaltion yksi merkki on se ettei tunneta sellaista kuin 'Kollektiivinen syyllisyys'. Ei saa tuomita ryhmää yhden ryhmäläisen tekojen/sanojen vuoksi.
Kuitenkin, aina silloin tällöin nousee johtoon sellainen henkilö joka sanoo: "jos et ole meidän puolella, olet meitä vastaan".

Tuntevatko islamilaiset muuta lakia kuin kollektiiviset lait?
vaikka nyt on matuja syytetty, onko yksikään islamilainen puolustanut suomalaisia?


no, no, ... Suomi tulee pitämään kiinni sivistysvaltioleimastaan. Täällä ei tule nousemaan hallituksesta sellaista esitystä eikä henkilöä, joka seuraisi vaikkapa Puolan esimerkkiä.
Joten ainoa olemassa oleva keino vaikuttaa asiaan suurella kammalla, on nostaa ylös uusi poliittinen voima, joka tekee sen, mitä nykyinen hallitus, PS:stä huolimatta, ei ole pystynyt tekemään. Eli suojaamaan kansalaisia, eikä vain suojaamaan tilastoja länsimaisen puhtaina (länsim.puhdas tilasto = saa olla 0,1% raiskauksia, murhia siellä täällä... vaikka järven jäällä).

Ehkä se työnimi Pro Finland johtaakin oikeaan suuntaan.

Kunhan ensin tämä pahin sometus menee ohi ja katsotaan, tekeekö lomilta palaava hallitus mitään, niin sitten nähtäneen mitkä kortit kansalaisille jää. Onko kädessä vain tyhjä äänestyslappu vai matkalippu vai jotain muuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu