RUOTSIN POLIISI VALEHTELI JA SALASI AHDISTELUN

Ruotsin poliisi valehteli, että "We are Sthml" - nuorisofestivaaleilla kaikki sujui hyvin, vaikka poliisin sisäisen raportin mukaan maahanmuuttajataustaiset tai ulkomaaklaiset nuoret miehet ahsistelivat seksuaalisesti jopa 12 - vuotiaita tyttöjä.

Vuonna 2015 kirjoitetun raportin mukaan "ongelma jatkuu edellisiltä vuosilta.

- Muukalaisvastaisuuden levittämistä tulisi varoa, ja tässä on riski sen tapahtuimisesta.

Mutta välttely ei voi mennä niin pitkälle, että tällaisista seurauksista vaietaan etenkin, kun on kyse lapsista, sanoo Svenska Dagbladet:in haastattelema oikeusasiantuntija Sven -Erik Alhem, joka pitää tällaista poliisin tointaa epöilyttävänä ja varallisena.

Tällinen poliisin toiminta on myös puolueellista, ja se tekee ihmiset eriarvisiksi poliisin tiedottamisesa.

Ja lasten vanhemmilla tulee olla tietoa siitä, mistä suojella lapsiaan ja mitä nuorisofestreilla tapahtuu (Mielipiteen kirjoittajan oma kommentti)
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tietovalhe kirjoitti:

Ruotsin poliisi valehteli, että "We are Sthml" - nuorisofestivaaleilla kaikki sujui hyvin, vaikka poliisin sisäisen raportin mukaan maahanmuuttajataustaiset tai ulkomaaklaiset nuoret miehet ahsistelivat seksuaalisesti jopa 12 - vuotiaita tyttöjä.

Vuonna 2015 kirjoitetun raportin mukaan "ongelma jatkuu edellisiltä vuosilta.

- Muukalaisvastaisuuden levittämistä tulisi varoa, ja tässä on riski sen tapahtuimisesta.

Mutta välttely ei voi mennä niin pitkälle, että tällaisista seurauksista vaietaan etenkin, kun on kyse lapsista, sanoo Svenska Dagbladet:in haastattelema oikeusasiantuntija Sven -Erik Alhem, joka pitää tällaista poliisin tointaa epöilyttävänä ja varallisena.

Tällinen poliisin toiminta on myös puolueellista, ja se tekee ihmiset eriarvisiksi poliisin tiedottamisesa.

Ja lasten vanhemmilla tulee olla tietoa siitä, mistä suojella lapsiaan ja mitä nuorisofestreilla tapahtuu (Mielipiteen kirjoittajan oma kommentti)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu