Eikö ihmiset ihmettele, että aloja digitalisoidaan ja töitä automatisoidaan, tuottavuus on kasvanut tasaisesti aina 50-luvulta nykypäivään - mutta miksi teknologisen kehityksen hyötyjä ei vieläkään näy? Miksi meillä on yhä 8 tunnin työpäivä, palkat jotka eivät riitä mihinkään ja köyhyys senkun lisääntyy?
Kaikki johtuu joidenkin ihmisten ahneudesta, joka ei tunne rajoja. RAHA VIRTAA AINA YLÖSPÄIN. Vallitseva yhteiskunta, mädät korruptoituneet politiikot ylläpitävät tätä näennäistä demokratiaa, jossa muutama prosentti maapallon väestöstä käärii kermat päältä, niin paljon, ettei sellaisia määriä voisi heidän koko sukunsa kuluttaa elämänsä aikana. Ihmiset pidetään orjina ja lampaina, pienillä palkoilla, joilla saa juuri ja juuri ruokaa ja vaatteita (ennenvanhaan orjille nämä asumus annettiin, nyt meillä on illuusio vapaudesta, että me halutaan tätä ja tehdään itse päätökset). Kenellä on todellisuudessa mahdollisuus valita, mitä haluaisi tehdä? Koko ajan köyhiltä riistetään enemmän ja enemmän, ja rikkaista tulee yhä röyhkeämpiä. Tätä ei saada pysäytettyä muulla kun heittämällä hanskat tiskiin - miksi kukaan ei uskalla epäillä systeemiä ja vaatia, mitä ihmisille oikeasti kuuluu? Itse olen tehnyt periaatepäätöksen etten mene tekemään isoille paskafirmoille töitä, valitsen eettiset ja työntekijöistä oikeasti huolehtivat firmat työnantajiksi, mitä suosittelen muillekin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.