Terhi Kiemunki sai Breivikin manifestin 2011

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011072314103709_uu.shtml

Kiemunki on nyt ollut uutisissa, hallituspuolueen hallituksen jäsenenä, kansanedustajan avustajana, mainosti hallitusta vastaan olevaa mielenosoitusta. On ollut puhujana rajat kiinni-mielenosoituksessa.

Teki tutkintapyynnön televisio-ohjelmasta, ei ottanut pois Ylivieskan raiskausta, vaikka asia paljastui ankaksi. Viimeiseksi tuli tunnetuksi julkaistessaan nimiä, "jotka tulee muistaa."

Eikö politiikassa ole muuta osaamista kuin maahanmuutosta hötkyileminen?
14149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kiemunki on saanut kutsun pullakahville tekemänsä listan Singhiltä ja Pahkalalta.

Tunteeko Kiemunki sympatiaa myös suomalaisten miesten raiskaamia naisia ja hyväksikäyttämiä lapsia ja teinejä kohtaan?

Äänestä

Kappalemääräisesti Suomessa on enemmän ihan suomalaisten raiskaamia naisia ja lapsia. Suhteellisuus on sitten erikseen.

Äänestä

Terhi Kiemunki jatkaa Breivikin innoittamaa ideologiaa maahanmuutajista. Erityisesti islammin uskoisista.

Äänestä

He äänestivät homoliittoaloitteen puolesta:

Alanko-Kahiluoto Outi (vihr)

Alatalo Mikko (kesk)

Arhinmäki Paavo (vas)

Backman Jouni (sd)

Blomqvist Thomas (r)

Brax Tuija (vihr)

Donner Jörn (r)

Eestilä Markku (kok)

Eloranta Eeva-Johanna (sd)

Feldt-Ranta Maarit (sd)

Filatov Tarja (sd)

Gestrin Christina (r)

Grahn-Laasonen Sanni (kok)

Gustafsson Jukka (sd)

Guzenina Maria (sd)

Haapanen Satu (vihr)

Haavisto Pekka (vihr)

Harkimo Leena (kok)

Heinonen Timo (kok)

Henriksson Anna-Maja (r)

Hiltunen Rakel (sd)

Huovinen Susanna (sd)

Hänninen Katja (vas)

Ihalainen Lauri (sd)

Jaskari Harri (kok)

Jungner Mikael (sd)

Juvonen Arja (ps)

Kaikkonen Antti (kesk)

Kalliorinne Risto (vas)

Kanerva Ilkka (kok)

Kantola Ilkka (sd)

Karhu Saara (sd)

Kari Mika (sd)

Karimäki Johanna (vihr)

Kataja Sampsa (kok)

Kauma Pia (kok)

Kiljunen Anneli (sd)

Kiuru Krista (sd)

Kiuru Pauli (kok)

Kontula Anna (vas)

Korhonen Martti (vas)

Koskinen Johannes (sd)

Kurvinen Esko (kok)

Kuusisto Merja (sd)

Kymäläinen Suna (sd)

Kärnä Jukka (sd)

Lapintie Annika (vas)

Lauslahti Sanna (kok)

Lehtomäki Paula (kesk)

Lepomäki Elina (kok)

Lindtman Antti (sd)

Lipponen Päivi (sd)

Matikainen-Kallström Marjo (kok)

Modig Silvia (vas)

Mustajärvi Markus (vr)

Myller Riitta (sd)

Myllykoski Jari (vas)

Mäkelä Outi (kok)

Mäkinen Tapani (kok)

Männistö Lasse (kok)

Nauclér Elisabeth (r)

Niinistö Ville (vihr)

Nylander Mikaela (r)

Nylund Mats (r)

Ojala-Niemelä Johanna (sd)

Orpo Petteri (kok)

Paasio Heli (sd)

Paatero Sirpa (sd)

Pekonen Aino-Kaisa (vas)

Pelkonen Jaana (kok)

Peltonen Tuula (sd)

Puumala Tuomo (kesk)

Saarinen Matti (sd)

Saarikko Annika (kesk)

Salolainen Pertti (kok)

Salonen Kristiina (sd)

Sarkomaa Sari (kok)

Sinnemäki Anni (vihr)

Skinnari Jouko (sd)

Soininvaara Osmo (vihr)

Stubb Alexander (kok)

Suutari Eero (kok)

Taimela Katja (sd)

Tainio Hanna (sd)

Tiainen Eila (vas)

Tiilikainen Kimmo (kesk)

Toivakka Lenita (kok)

Toivola Jani (vihr)

Tuomioja Erkki (sd)

Tuppurainen Tytti (sd)

Tynkkynen Oras (vihr)

Uotila Kari (vas)

Urpalainen Anu (kok)

Urpilainen Jutta (sd)

Wallin Stefan (r)

Wallinheimo Sinuhe (kok)

Vapaavuori Jan (kok)

Wideroos Ulla-Maj (r)

Viitamies Pauliina (sd)

Viitanen Pia (sd)

Vikman Sofia (kok)

Virolainen Anne-Mari (kok)

Virtanen Erkki (vas)

Väätäinen Tuula (sd)

Yrttiaho Jyrki (vr)

Äänestä

Eiköhän tuo islamilainen pakolaistulva ole tämän Suomen kulttuurin ylivoimaisesti suurin tulevaisuuden uhka. On tullut katseltua elämää Malmössä. Se kulma on menetetty. Kopion allaolevan Breivik-selvennyksen kun muualla keskusteluissa huomauttivat sitä jatkuvasti täällä toitotettavan Kiemungin yhteydessä.
-------------------------------------------------------------------------------

Sähköpostiosoitteesta [email protected] tuli perjantaina 22 heinäkuuta klo 14:08 sähköposti 1003:lle vastaanottajalle, joiden kaikkien sähköpostiosoitteet näkyivät lähetyksessä. Niistä fi-päätteisä sähköposteja oli 11 kpl ja esim. hotmail.com ja gmail.com -osoitteissa oli suomalaisia nimiä kymmenittäin. Mukana oli Kiemungin sähköpostiosoite.

Liitteenä oli docx-formaatissa oleva 4,44 MB kokoinen tiedosto.

Itse sain tuon postin kun tuttavani edelleenlähetti sen minulle samana päivänä klo 15:12 saatesanoin: "Kurkkaappa mikä tämä juttu on. Joku on jaksanut kerätä asioita kasaan. Ensisilmäykseltä näyttää ainakin että tuo historiakokonaisuus on työllä ja vaivalla kerätty."

Sähköpostin saatesanoja pikaselatessa luki mm:

"I’m hereby sending you my new compendium (3 books); “2083 – A European Declaration of Independence”, in Word 97 format"

"I have spent several years researching and compiling the information.."

"The content of the compendium truly belongs to everyone and is available to be distributed non-commercially in any way or form..."

Kun tuon docx-liitteen avasi, se oli 1526-sivun, kolmesta osasta muodostuva osin kuvitettu "kirjasarja". Alkusivuilla kirjoittajan kohdalla luki: "By Andrew Berwick, London - 2011".

Jättitiedostoa selatessa, heti alusta löytyi paljon poimintoja Euroopan historiasta ja varsinkin Islamin vaikutuksesta siihen.

Ensisilmäyksellä myös itse ihmettelin, kuka oli viitsinyt kerätä kaiken tuon kasaan. Lähetin sähköpostin edelleen eräälle historiakeskusteluissa usein mukana olevalle kaverilleni, saattesanoilla "kurkkaa tuo". Sitten alkoi viikonloppu.

Perjantai-iltana ja lauantaina kuulin järkyttävän uutisen, että Norjassa joku Anders Breivik oli surmannut pommilla ja ampumalla paljon ihmisiä.

Kaveri jolle olin edelleenlähettänyt tuon meilin soitti sunnuntaina aamuäivällä ja kertoi, että meili olikin Anders Breivikiltä. Häneltä kuulin tuosta Iltalehden uutisesta joka oli mainittu palstalla:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011072314103709_uu.shtml

Olen niin onta kertaa törmännyt täällä Suomi24:ssä tuohon nostoon Kiemungin "jakama" Berivikin meili. Aina karvani nousevat pystyyn kun se on minullekin jaettu ja minä olen sen jakanut. En ymmärrä kuka tuota asiaa täällä trollaa.

Otsikkoina ja teksteinä on mitä mielettömämpiä purkauksia:
"vasikka2 kirjoittaa, HUOMIO!!, Ilmianna Kiemunki, Jakoi Breivikin manifestia, Terhi pitää Breivikistä, Miksi Terhi Kiemunki ihailee Breivikiä? Onko syy että Breivik tappoi myös ala-ikäisiä? Jaa".

Halusin nyt lopulta kirjoittaa tämän asian yksityiskohtineen. Kiemunki on varmasti jakanut sähköpostilla meilin ihan niinkuin minäkin, tietämättä Breivikin olemassaolosta yhtään mitään. Jos tuo trolli TAAS nostaa asian, niin kopioikaa tämä teksti hänen postaukseensa.

Minulla on se meili ja "kirja" tallessa. Voin sen lähettää jos joku minulle osoitteensa tänne kirjaa - ilman toki sitä 1003:n nimen sähköpostinimilistaa. Tuo meili on yksi viipale maailman miljoonien tekstinpätkien seassa. Siinä on varmasti sivuja jotka avaisivat monen silmiä historiaan. En ole koskaan lukenut noita 1526 sivua. Jos joku lukisi ja kertoisi mitä siinä oikeasti on.

Lähetän tämän myön Kiemungin sähköpostiin omalla nimelläni, esittäen että hän jakaa tätä nimelläni, jos joku vielä asiaa trollaa.

Äänestä

Kiemungin Iltalehden jutusta muutama poiminta
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015092720426192_uu.shtml

- En hyväksy, että huolestuneet, mielipiteensä ilmaisevat suomalaiset leimataan rasisteiksi, mellakoijiksi ja väkivallantekijöiksi. Saan jatkuvasti yhteydenottoja kaiken ikäisiltä tavallisilta suomalaisilta, jotka ovat nykytilasta peloissaan.

- Pääministeri Juha Sipilän (kesk) viesti kotinsa antamisesta turvapaikanhakijoille oli mielestäni realistisesti todella huono ele pakolaistulvan lisäämiseksi Suomeen. "Tervetuloa kaikki tänne paratiisiin".

- Sädekehä pään päällä kulkevat ihmiset nimittelevät toisia rasisteiksi ja itseään suvaitsevaisiksi, mutta eivät tunnu suvaitsevan mitään.

- En kannata ismejä, feminismi mukaan lukien, joiden takaa muita syyllistetään. En ymmärrä, minkälaisen Suomen sellaiset ihmiset haluavat.

Minulta peukku noille Kiemungin lauseille.

Äänestä

Tosiasiahan on Breivikin manifestin jakaminen ja saman ideologia jatkaminen. Ihmiset ovat huolisaan siitä ja ovat myös olleet yhteydessä Kiemungiin,eikö edes lapset voida jättää rauhaan. Näistä kirjoituksista näkee että Kiemunki olisi aidosti syyntakeeton. Nämä ei ole ainoita negatiivisia asiota Kiemungin ns. poliitisella uralla.

Äänestä
  • Lapset ovat pahimpia massamurhaajia islamilaisessa maailmassa
    JA ETELÄ-AMERIKASSA, annetaan muutama taala lapsen käteen ja ase ja käsketään ampua vastustaja

    lapsia ei suinkaan voida jättää rauhaan

    Islamilaiset teloittavat lapsirikollisia
    http://www.foxnews.com/world/2015/07/02/isis-executioners-spare-no-one-killing-74-children-for-crimes-including-not.html

    KOULUSSA OPETETAAN lapsia TAPPAMAAN islamin puolesta

    http://news.bbc.co.uk/2/hi/middle_east/1446003.stm

    The Islamic Jihad is running a summer school - to teach boys the benefits of becoming suicide bombers.

    Äänestä

  • "Tosiasiahan on Breivikin manifestin jakaminen ja saman ideologia jatkaminen."

    Onko varmasti ihan tosiasia?

    Äänestä

  • Lue uuden suomen blogi ja kerro miten eroavat.

    Äänestä

  • rappiopolitiikaa kirjoitti:

    Lue uuden suomen blogi ja kerro miten eroavat.

    Nyt kyllä voit kertoa perimmäisen syyn tuohon uhoosi. Olet mamu.

    Äänestä

SUOMEN JOHDOSSA ON OLLUT TAPANA IHAILLA DEMARIEN TELOITTAJIA esim. Khomeni tappoi kaikki demarit Iranissa ja Tuomioja oli ajamassa shaahia pois jotta sai Khomenin tilalle

Breivik tappoi muutamia demareita

Che Guevara tappoi KAIKKI Kuuban demarit teloittaamalla niskalaukauksilla niin että käsi väsyi

Halonen piti Guevaran kuvaa seinällään Penan kuvan vieressä

Teloituksen jälkeen Kuubassa ei ole ollut sosdempuoluetta

Hasta la Victoria Tarja

http://www.nordicdesignblog.com/archives/76

Äänestä
  • Teloituksia ja lapsisotilaita suomen pahin ongelma. Muutama demari norjassa. Sinulla on ollut pitkät pääsiäispyhät. Onko sinulla tulevaisuuden näkymiä tällä hetkellä?

    Äänestä

  • Minulla ei ole

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tampereenrouva kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011072314103709_uu.shtml

Kiemunki on nyt ollut uutisissa, hallituspuolueen hallituksen jäsenenä, kansanedustajan avustajana, mainosti hallitusta vastaan olevaa mielenosoitusta. On ollut puhujana rajat kiinni-mielenosoituksessa.

Teki tutkintapyynnön televisio-ohjelmasta, ei ottanut pois Ylivieskan raiskausta, vaikka asia paljastui ankaksi. Viimeiseksi tuli tunnetuksi julkaistessaan nimiä, "jotka tulee muistaa."

Eikö politiikassa ole muuta osaamista kuin maahanmuutosta hötkyileminen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu