en pysty puhumaan nyt kenellekkään olostani, siksi kirjoitan tänne. ehkä tällä tavalla saan purettua asioita. kerron teille tarinani.
minulla oli upea tyttöystävä. ensimmäinen nainen joka puhui kanssani pitkiä syvällisiä keskusteluja. ensimmäinen nainen jonka kanssa olin todella samalla aaltopituudella. me ymmärrettiin toistemme tunteita, naurettiin ja itkettiin yhdessä. me autoimme toisiamme ja nukuimme yöt sylikkäin.
tällä kertaa suhteen katkeaminen ei johtunut siitä, että nainen olisi pettänyt minua (näin siis on aina aikaisemmin käynyt), vaan nyt kohtasin uuden tilanteen, jossa syy eroon olen minä itse... vaikka kaikki sujuikin niin hyvin, niin tyttöäni kaiversi minun epävarmuuteni. en ollut pystynyt jättämään vanhoja pelkoja pois vaan olin ajoittain todella arka. minun epävarmuuteni kaiversi rakkaani oloa niin paljon että hän halusi erota. lisäksi rakkaallani oli muitakin huolia omassa elämässään, joita hän halusi aivan rauhassa selvitellä.
aina puhutaan Siitä Oikeasta ja kuinka se kolahtaa jne... tämä nainen kolahti minulle... en pysty tekemään tunteilleni mitään, enkä haluakkaan. jos joku tätä lukee, niin mielessä varmaan heti käy että "toi nyt ajan kanssa menee ohi" jne, mutta kun voisinkin vakuuttaa jotenkin, että nyt oli aivan eri tilanne. toisaalta, ei minun tarvitse vakuutella, tärkeintä on että itse tiedän...
rakkaani on vahva sielu, tiedän että hän jatkaa elämää ja selviää. hän ei jää paikalleen kitumaan kuten minä. tänään on uusivuosi, ja hän on juhlimassa ystäviensä kanssa. minä en aio juhlia, mietin kaikkia hyviä muistoja, otan päivän kerrallaan.
minulla oli käsissäni jotain upeaa, jotain sellaista mitä todella olin etsinyt. olen itselleni vihainen, mutta kiitollinen tytölleni niistä kaikista hetkistä ja asioista joita yhdessä koimme.
haluan toivottaa kaikille tämän lukeneille hyvää uutta vuotta 2005.
rakkaani, kaiken sen jälkeen
olen taas täällä,
nyt ilman sitä lämpöä jonka annoit
rakkaani, tapahtui mitä tahansa
tiedät, sillä
niin sinulle sanoin
vaikka antaisit lämpösi toiselle,
niin pidä minun sydämeni,
ne lämmittävät myös sinua,
vaikeina aikoina.
voi hyvin menninkäinen, rakastan sinua.
-peiggo-

Vastaukset 7
Vanhimmat
Voih... olen pahoillani.. tiedän tunteen. Kun jotain kovasti rakastaa niin sitä ei niin vaan unohda olen nyt melkeen vuoden ikävöinyt mun entistä enkä edes pysty ajattelemaan toisia miehiä. Mutta yritetään pärjätä ja onnellista uutta vuotta myös sinulle
siis enkö mä oo ainoa ihminen,jonka uusvuos on iha pilalla?kun kaikki muut juhlii(?)ja mä istun pienessä kodissani,pimeässä...ja yksin?!
Et takuulla ole yksin. Tässä istuu mies joka todellakin kärsii tätäKIN juhlaa yksin.
yleensä se todelinen ensimmäinen rakastuminen on kestävä ja muistettava tila sydämessään aina vaikka jatkaisi elämää.
Kauniita muistoja sinulle sekä jaksamista...
Kun tulisi se päivä että pystyisin ajattelemaan edes puoliksi noin kun kirjoitit.
Runosi.. loppusi sai kyyneleet silmiini. Ei se suhde sinun heikkouksiisi kaatunut vaan siihen, että hän ei kestä omia heikkouksiaan ja pakeni sinun heikkouksia omiensa sijasta. Tarkoitan että omansa hänen olisi pitänyt pystyä hyväksymään, hoitamaan, niin olisi hyväksynyt sinutkin. Keskeneräisenä, joskus pelkäävänäkin, arkana ja ujona. Sellaisena sinä olet aito ja täydellinen. Voi luoja kun saisin tuon mitä sanoin, -opetettua sinulle niin voisin nukahtaa.
Edes joku tarkoitus olisi täytetty. Mutta laita sanani sydämeesi, talteen ja anna auringon ne kasvattaa. Älä koskaan kasva vahvaksi, älä koskaan liian rohkeaksi sillä tuollaisena sinä olet se miksi sinut on luotu. Hyvä noin.
Kasvakaamme heikkoutemme myöntämällä omaan mittaamme, rakkaudessa elämään ja luojaamme(mikä se sitten onkaan)elämään edes tämän yhden yön.
sanot että ei mene ohi mutta muista tämä vuoden päästä :) silloin on jo asiat toisin.
Minäkin löysin aikoinaan sielunkumppanini, mutta menetin hänet, sillä hän halusi vapautta. Ja häntä myös ahdisti minun liiallinen tarttuminen häneen..
Vuosi on jo takana, enkä siltikään ole löytänyt vielä uutta, jonka kanssa olisin päässyt samanlaiseen harmoniaan. Haku on kyllä päällä, ollut jo puoli vuotta - sen verran kesti että pääsin hänestä yli, vaikka ensimmäisen Suuren Rakkauden loppuminen kyllä jättää pysyvät arvet sydämeen. Joskus silti vieläkin kysyn: miksi, eikö asiat olisivat silti olleet paremmin toisin? Mutta ei, meitä ei oltu tarkoitettu yhteen. Olen nyt kuitenkin vahvempi ja parempi ihminen kuin pitkään aikaan. Jaksamisia!