a ja huolehtivat että heidän reviirilleen ei pääse kantaruotsalaisia. Yle haukkuu suomalaisia katupartioita jotka yrittävät suojella naisia ahdistelulta. Se kuulemma leimaa vain yhtä ryhmää. Yle jaksaa vinkua kaikesta mikä liittyy matuihin Suomessa mutta vaikenee matujen tempauksista esim. Ruotsissa.
Matuilla on omia katupartioita Ruotsin matugetoiss
xcnbf
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Arabiakka kehui malmöä ihanaksi paikaksi: -voimme istuskella ystävättärien kanssa kahvilassa kaikenpäivää, 14 :stä lapsesta Ruotsin valtio hoitaa kaiken. Ja omat miehemme suojelevat meitä. Olemme ikionnekkaita, että Ruotsissa toimii näin vahva arabimuslimiyhteisö kaikkine palveluineen eikä meidän tarvitse tehdä muuta kuin vahvistaa yhteisömme päälukua synnyttämällä.
Justiinsa. Vuosia sitten lukemaani jostakin svenssonilaisesta lehdestä. Jäipä vaan mieleen. Alkaa löytyä Suomessakin tällaisia joillekuille ihmisryhmille ihania paikkoja.
Kiitos tiedosta. Pistäkää asioista tietävät lisää infoa matujen kantaruotsalaisvainoista.