Raamatusta: Nuhteettomuus (2 Pietari 3:11-14)

Rakas veljemme Pietari aikansa kristityille:

11. Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa, 12. teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat! 13. Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu. 14. Sentähden, rakkaani, pyrkikää tätä odottaessanne siihen, että teidät havaittaisiin tahrattomiksi ja nuhteettomiksi, rauhassa, hänen edessänsä; (2 Pietari 3:11-14)
556
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itse olen kamppaillut onaniaa vastaan jo yli kahden vuoden ajan langettuani kiusaukseen yli 8 vuotta kestäneen täysselibaatin jälkeen. Myös eksyin internetin pornopalstalle. Luovuin omasta netistä helmikuussa 2015, jonka jälkeen kiusaukset ovat vähentyneet ja olen jälleen uskossa, että selibaattiin takaisin palaaminen onnistuu.

Onaniaa ei varsinaiseti kielletä raamatussa, mutta Koraani ja Mormonin kirja puhuvat ankarin sanoin saastutusta, saastaisuutta tai itsesaastustusta vastaan, jonka tulkitsen tarkoittavan onaniaa. Mormonin kirja mainitsee, jopa mielestäni, että on kilvoittelu Jehovan todistajien ja Mormonien välillä. Mikäli Mormonit saastuttavat itseään niin heidän kasvonsa muuttuvat mustiksi.

Mitä muuta tahrattomuuteen kuuluu? Kirjeessä Laodikean seurakunnalle (Ilmestys) kehotetaan ensin ostamaan UUSI VALKEA ASU TAI PUKU ja sen jälkeen ei saa langeta tahroihin tai joutuu ahdingoon. Luulen, että tuon voi tulkita tarkoittavan babtistien tai hellutailaisten suorittamaa uutta kastetta??? Saanko tiedustella mitä mieltä te olette aikuskasteesta tai uudesta kasteesta? Millaisessa mielentilassa sellaiselle pitäisi mennä? Riittääkö, että haluaa uuden alun ja tahrattoman asun? Entä jos ei ole varaa ostaa tuota uutta valkoista pukua? Mitkä ovat ehdot uudelle kasteelle? Jeesus sanoo vain: Osta minulta .......

Äänestä
  • On selvästikkin jokin pielessä sinun uskonelmässäsi, kun et ole saanut himojasi aisoihin. Olisko Jumalan pelosta apua myös tähän? Kyllä ihminen itsensä pettää, mutta jos ihmisellä on Jumalan pelko, niin hän varoo pettämästä Jumalaa.

    Liian monet opit minun mielestäni värittävät sinun uskonkuvaasi. Raamattu tulisi riittää, ja lähimäisen rakkaus kasvattamaan lujaan uskonelämään.

    Voimia sinulle.

    Äänestä

  • old_profile_94276 kirjoitti:

    On selvästikkin jokin pielessä sinun uskonelmässäsi, kun et ole saanut himojasi aisoihin. Olisko Jumalan pelosta apua myös tähän? Kyllä ihminen itsensä pettää, mutta jos ihmisellä on Jumalan pelko, niin hän varoo pettämästä Jumalaa.

    Liian monet opit minun mielestäni värittävät sinun uskonkuvaasi. Raamattu tulisi riittää, ja lähimäisen rakkaus kasvattamaan lujaan uskonelämään.

    Voimia sinulle.

    Eikös siellä raamatussa mainita jotain käden leikkaamisesta, jos se aikoo pahantekoon?

    Voisiko tuota kohtaa soveltaa myös tuohon miespuoliselle uskovaiselle tarpeettomaan ulokkeeseen?

    Eikun hyvät oksasakset käteen, pikainen rukous ja nipsautus.

    Toinen, ehkä siistimpi vaihtoehto on ensin katetrin ujuttaminen ja sitten nippuside kireälle juureen. Viikon parin päästä tuo uloke putoaa pois ihan omia aikojaan.

    Äänestä

Niin puhun toki isalmista, Hare Krishna liikkeestä yms. ja niiden kirjoituksista, vaikka MINÄ EN PÄÄSE SISÄLLE NIIDEN AHTAISTA PORTEISTA TAI OVISTA. Olen ulkopuolella noiden liikkeiden, vaikka niistä puhun. Myönnän, että teen siis väärin siinä.

Mitä lähimmäisen rakkauteen tulee niin olen kokeillut sitä, mutta havainnut, että jokainen niistä, joille olen tehnyt hyvää ovat olleet petollisia. Vaikka puhuvat uskovansa ja käyttävät Kristuksen nimeä ja tuntevat raamatun sanaa niin ovat havittelemassa toisten naisia, kaikki tuntuu heille olevan yhteistä mikä on sinun omaasi, mutta heidän omansa ei olekaan yhteistä jne.

Jos jollekulle tekee hyvää tänä aikan hän saattaa jopa vahingoittaa läheisiäsi, ystäviäsi ja omaisiasi. Lähimmäisen rakkauden kautta oppii ankaran läksyn kantapään kautta. Ei sen avulla juuri muuta tapahdu.

Äänestä
  • No ei sellaisten kanssa tarvitse aikaa viettää, mutta toivo myös heille hyvää, jotta puhdistaisivat itsensä, ennen Herran päivää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mikko.A kirjoitti:

Rakas veljemme Pietari aikansa kristityille:

11. Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa, 12. teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat! 13. Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu. 14. Sentähden, rakkaani, pyrkikää tätä odottaessanne siihen, että teidät havaittaisiin tahrattomiksi ja nuhteettomiksi, rauhassa, hänen edessänsä; (2 Pietari 3:11-14)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu