että nainen ei hyväksy armeijan käymättömyyttä ihan 100%:sti?
Nelisen vuotta sitten eksäni kysyi, millaista armeijassa oli, johon vastasin että olen saanut lykkäystä ja saan todennäköisesti vapautuksen (kuten sain). Hän kyseli syytä, johon vastasin ympäripyöreästi että hoitava lääkärini on psykiatri. Hän oli yllättynyt, ehkä hieman huvittunutkin ja kyseli että miksi en muka pärjäisi armeijassa kun vaikutan kuitenkin ihan normaalilta. Tämän jälkeen hän kuitenkin totesi, että on hänen isäkin vapautettu, mutta astman takia. Hänen äänensävy ja kehonkieli kuitenkin kertoivat, että asia oli hänelle negatiivinen yllätys. Äänensävyssä ja katseessa oli samoja vivahteita kuin paria viikkoa aiemmin, jolloin keskustelimme aiheesta minkä ikäisenä olen menettänyt poikuuteni.
Nelisen vuotta sitten eksäni kysyi, millaista armeijassa oli, johon vastasin että olen saanut lykkäystä ja saan todennäköisesti vapautuksen (kuten sain). Hän kyseli syytä, johon vastasin ympäripyöreästi että hoitava lääkärini on psykiatri. Hän oli yllättynyt, ehkä hieman huvittunutkin ja kyseli että miksi en muka pärjäisi armeijassa kun vaikutan kuitenkin ihan normaalilta. Tämän jälkeen hän kuitenkin totesi, että on hänen isäkin vapautettu, mutta astman takia. Hänen äänensävy ja kehonkieli kuitenkin kertoivat, että asia oli hänelle negatiivinen yllätys. Äänensävyssä ja katseessa oli samoja vivahteita kuin paria viikkoa aiemmin, jolloin keskustelimme aiheesta minkä ikäisenä olen menettänyt poikuuteni.
Vastaukset 97
Vanhimmat
Vanhempana naisena vihjaisin: hullun paperit ei ole kovin vetovoimainen asia nuorella miehellä. Tulee mieleen kouluampujat ym. Ne sopii, jos mies on esim. muusikko, taiteilija, elämäntapahippi tms. mutta ei normi-miehelle. Ehkä sinun kannattaisi jättää kertomatta, miksi et ole käynyt inttiä. Puhu vain lykkäyksestä ja aatteellisista syistä enintään. Sitten kun olette olleet esim. vuoden yhdessä, voit kertoa oikean syyn.
Sinähän sitä paitsi olet tuollainen luova, aatteellinen ja omaperäinen tyyppi, tavallaan nuo eivät ole edes keksittyjä syitä.
Oma nuoruuden poikaystäväni, exäni sai hullun paperit seurustellessamme, joten kyllä hekin voivat seurustella. Hänellä oli mielenterveysongelmia. Hän ei valehdellut ja minusta se oli ok silloin, koska arvostin mm. paria laulajaa, joilta sellaiset löytyy myös. Mutta vieraammalle tuollaisen kertominen ei ole plussaa, kaikki eivät ole yhtä suvaitsevaisia kuin itse olin.
Sinulle sopisi tavistyttöä paremmin ns. kettutyttö, jotka pitävät sivareita coolimpina kuin intin käyneitä.
ja sitten on näitä "tosi rakkaus odottaa"-ryhmiä, joissa on neitsyt-tyttöjä ja -poikia. Jos olet hieman orginelli, neitsyt, ei inttiä jne. niin hakeudu samankaltaiseen seuraan, äläkä niiden jännä-jennojen, jotka ihailevat leijonakoru-kaulaisia sali-karjuja. uskonnolliset porukat ovat oma ryhmänsä, mutta jos sinulla ei ole uskoa, se voi olla ahdistavaa. Ja muutenkin: niissä ollaan valitettavasti aika suvaitsemattomia, kaikkea poikkeavaa kohtaan.
Tuota minäkin ihmettelen. Oikeasti on paljonkin nuoria naisia jotka suhtautuvat armeijaan käymättömään ihan mukavasti: kaikenlaiset humanistiopiskelijat, animalia-tyypit, taidekoululaiset jne. Miksi peris ei pyri niihin piireihin?Lukio tietysti olisi hyvä käydä, esim. iltalukio (jossa on mm. niitä nuoria lukiolaistyttöjäkin ja vähän vanhempia). Noissa tytöissä on yllättävän paljon neitsyitäkin. Ei pidä antaa rastojen, mahdollisten lävistysten tai meikkaamattomuuden häiritä. Miksi hän väen väkisin kyttää niitä pissis-janinoita?
No itse en ole kyllä oikein missään tavannut koskaan sellaisia naisia, jotka osaisivat suhtautua myönteisesti sitä miehen sivarivalintaa ja totaalikieltäytymistä kohtaan, sillä kuitenkin suurin osa suomalaisnaisista on aina näitä ahdasmielisiä persujuntteja, joiden mielestä miehen pitäisi aina käydä se armeija ihan vaikka pelkästään sotaveteraanien ja muiden sodan kokeneiden vanhusten muiston kunniaksi.
Luulen, että tuo väkivaltainen seksismi olisi este meille ns. kettutytöille.
Tuo olisi pitänyt capslock pohjassa huutaa
Seksismi, väkivalta ja arvokonservatismi ei oikein pure humanisteihin.
No ei. Armeija on siksi kun se turvaa maan. Jos ei armeijaa, tulee toinen armeija. On naivia tuo sivarius. Pelle ja raukka on mies, joka ei perhettaan puolusta.
Täysin eri mieltä kuin edellä. Valehtelua en antaisi anteeksi. Toki seksikästä jos mies on käynyt intin mutta ei kai siihen käymättömyyteen mikään juttu kaadu :S :)
"Toki seksikästä jos mies on käynyt intin"
Tosi seksikästä että se on toisille pakollista ja toisille vapaaehtoista.
Voi keskeyttää jos meinaa pää hajota. Ei ole pakko yrittää väkisin. Siviilipalvelus oma valinta.
Mulle aivan sama onko joku käynyt vai ei. Kunhan kunnioittaa kotimaataan, sodan sankareita ja myös niitä jotka hoitivat omat tehtävänsä kotipuolessa.
Minkäs teet jos silmät tykkää armeijapojista.
Olet likainen puuma.
Ei se perään kuolaaminen ketään satuta.
Kyllä vanhan puuman kuolaaminen voi satuttaa armeijapoikaa henkisesti.
Valitettavasti toiset armeijapojat taitaa tykätä "vanhoista puumista". :P :) Tässä kuitenkin nyt puhutaan aikuisista miehistä, jotka on monet jopa 20 vuotiaita.
En epäile yhtään. Puutteessa elävälle armeijapojalle kelpaa varmasti viikonloppuvapailla vähän vanhempikin yh-nainen yhden yön panoksi.
Ei se kyllä tee sille naisellakaan yhtään pahaa jos on innokas nuorempi mies = win - win.
Joo ei se ole minulta pois, ei muuta kuin haarat auki.
p.s. Onnea parisuhteen etsimiseen lapsinesi. Ja vastauksen jo arvaankin "Kyllä näin sinkkuna on hyvä olla, mielummin yksin kuin huonossa suhteessa".
Joo niinhän mä ajattelenkin että aina kun armeijakangasvilahtaa nurkan takana niin haarat auki vaan :D
No valitettavasti toi että sinkkuus on aina parempi kuin todella huono suhde on totta, vaikka en voi väittää olevani mikään elämäntapaerakko, vaan aika seurankipee ajoittain. :)
Kyllä eurooppalaisen tuuhea tukkaisen miehen kuuluu se armeija käydä ja jos ei käy niin mies on aika vässykkä silloin eikä naisia kiinnosta. Armeija kuitenkin kuuluu lain mukaan käydä ja nainen pitää miestä pelkurina jos sitä ei käy. Täällä turussakin asui dark fear niminen mies joka ei käynyt armeijaa ja sen piti muuttaa pois kun naiset ajatteli kaikkea negatiivista miehestä joka ei käynyt armeijaa
Ei kyllä todellakaan kuulu SUVAITSEVAISEN EUROOPPALAISEN MIEHEN mitään armeijaa käydä, koska sen suorittaminen onkin tarkoitettu vain ja ainoastaan näille talvisodan juoksuhautoihin jämähtäneille ahdasmielisille korpijunttisuomalaisille!!!!!!!!!!
Suvaitsevaiset ja kansainväliset EUROOPPALAISET MIEHET sen sijaan elävät mieluummin vapaata ja itsenäistä elämää tuuheatukkaisina Euroopan suurkaupungeissa, samalla kun ne suomalaiset militaristijuntit ovat armeijassa pää kaljuksi ajettuna vaalimassa niitä talvisodan aikaisia iänikuisen vanhoja asevelvollisuusperinteitä.
Ei ole Andrea Pirlokaan käynyt armeijaa, eikä myöskään David Beckham, Fernando Torres, Wayne Rooney tai kukaan muukaan SUVAITSEVAINEN EUROOPPALAINEN NYKYAIKAINEN MIES!!!!!!!!!!!!!!!!!
Eikä ole vanhemmista miehistäkään esim. Mick Jagger, Keith Richards, John Lennon, Bruce Dickinson tai David Coverdale käynyt armeijaa. Kuten ei ollut amerikkalaisista miehistä mm. Jim Morrison tai James Hetfield käynyt myöskään tätä turhaa militaristipaskajunttien velvollisuutta.
Joku humalainen keski-ikäinen rokkari sanoi v.2014 kesällä Turun kauppatorilla Ruisrockin aikaan että näytän ihan Mick Jaggerilta. Tarkoittaako tuo nyt sitä että minäkin olen ainakin ulkoisesti SUVAITSEVAINEN EUROOPPALAINEN MIES?
No ainakin sitten noin ulkoisesti olet, mutta tiedä sitten sun mielipiteitä ja ajatusmaailmaa sen tarkemmin.
Ei Englannissa tai USA:ssa, eikä niin monessa muussakaan maassa ole tätä yleistä asevelvollisuutta reserviarmeijainstituutioineen mikä meillä on edelleen. Tästä se perimmältään johtuu miksi tää armeija tai kansanarmeijainstituutio on meillä niin keskeisellä sijalla kulttuurissa kuin mitä se on.
Näinhän se asia just on, sillä kaikissa nykyaikaisissa sivistysmaissa sitä onkin luovuttu tällaisesta epäoikeudenmukaisesta pakkoasevelvollisuudesta jo vuosikymmeniä sitten. Mutta meillä suomessa siitä kun ei olla vaan voitu luopua sen vuoksi, kun sitä asevelvollisuutta halutaan niin vaalia tässä maassa sotaveteraanien ja muiden sodan kokeneiden vanhusten muiston kunniaksi.
Hyvä että edes yksi fiksu täällä ymmärtää ja myöntää mun olevan tässä asiassa täysin oikeassa.
Tiedä, että sotaveteraanit uhrasivat ne parhaat nuoruusvuotensa sodassa ja sankarivainajat antoivat henkensä, jotta myös kaikenlaisilla kaljuuntuvilla sivari-hinttari-pelkureilla olisi vapaa ja itsenäinen isänmaa. Sinulla on VERIVELKA maksettavana sotiemme veteraaneille, ja siksi sinunkin velvollisuutesi on ajaa se naurettava puolikalju heteromiehekkäästi kokonaan kaljuksi, lakata olemasta homo ja mennä armeijaan.
TIEDOKSI VAAN SITTEN PALSTAN YLLÄPIDOLLE SE ASIA, ETTÄ MÄ VASTAAN SITTEN VARMASTI JATKOSSAKIN KAIKKIN TÄLLAISIIN MULLE SUUNNATTUIHIN KIUSAAMISVIESTEIHIN JUURIKIN TAPPOUHKAUKSIN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
No edellisenä ehkä vain osin oikeassa myönnän olevasi. Myönnän olevasi oikeassa siltä osin niinkuin mitä tätä armeijainstituution reserviarmeijoineen niin keskeistä roolia nimenomaan kulttuurissamme ylipäätään huomioit ja kritisoit. Mikä instituutio siis meidän kulttuurissamme perimmältään makaa sen päällä, kun meillä tämä yleinen asevelvollisuus on(Ryssänvallan ajoilta se muuten on meille otettu, kaikkine kruununraakkikäsitteineen kansan parissa. Ei se ruotsinvallan aikana ollut, vaikka sotia enempikin silloin käytiin).
Itse olen sitä mieltä, että tästä yleisestä asevelvollisuudesta meilläkin kyllä pitäisi päästä, ja siirtyä maanpuolustuksen osalta ammattilaisiin, vahvistettuna vapaaehtoisjoukoilla joille niillekiin pitäisi jotain rahallista tai muuta hyvitystä siitä osallistumisestaan antaa, ja tähän pakettiin sitten pitäisi se natoon liittotuminenkin tulla.
Tähän yleiseen asevelvollisuuteen reserviarmeijainstituutioineen liittyy pimeäksi jääneitä, ja tiettyjen piirien pimeiksi jääviksi haluamiakin asioita, mistä kuitenkin koituu huomattavia kustannuksia ja myös yksilökohtaisia inhimillisiä kärsimyksiäkin(lähinnä sotilaiksi ei niin hyvin soveltuvien osalta). Kulttuurissamme käytetään turhan paljon ja härskistikkin hyväksi työelämässä ja muutenkin näitä armeijallisia juttuja asioissa missä ei näillä tämän lajin jutuilla ja meriiteillä oikeasti ole mitään tekemistä.
Mutta ei ainakaan juuri nyt näissä epävakaissa oloissa ole syytä lähteä tästä nykyjärjestelmästä luopumaan, kun siitä juuri nyt voi hyötyäkin olla. Meillähän on nyt periaatteessa lähes suurvaltaluokan miesvahvuus tämän reserviarmeijan kanssa, mikä on kyllä kunnioitusta herättävä asia suurimmassa osassa länsieuroopan maita missä ei mitään vastaavaa reserviarmeijaa ole suhteessa maan kokoon, ei ole Ruotsissakaan enää. Ja tällä asialla on mitä ilmeisemmin myös ennaltaehkäisevä turvallisuusvaikutus, vaikka ei se tosipaikan tullen niin vahva olisikaan miltä se miesluvuissa näyttää. Ja kyllä se mitä ilmeisemmin on myös juuri tästä syystä miksi Ruotsikin niinkuin moni muukin näkee hyödylliseksi sotilasyhteistyön Suomen kanssa, ja natoonkin juuri näillä vahvuuksilla ollaan mielellään ottamassa, eihän natoon ainakaan mitään pelkkiä vapaamatkustajia halutakkaan.
Sotaveteraanien siivellä ratsastaminen on minusta vastenmielistä, joskin sitä kyllä paljon harrastetaan. Mutta en kyllä sitäkään ymmärrä yhtään sen paremmin jos näitä viime sotien veteraaneja tai edes ylipäätään sodan kokeneita pyritään tämän sodan vuoksi herjaamaan, mikä herjausyrityskin kyllä on täysin turhaa sillä se jää omaan arvoonsa.
Sinäpä pelle-luuseri olet.
Laitetaan sinut eturintamaan vakuuttamaan viholliselle Rauhaa ja humaanisuutta :) Toivottavasti olet oikeassa aatteinesi. En oo silti vakuuttunut enkä pidä sinua miehekkäänä.
Eri asia on miehet, jotka ovat saaneet vapautuksen terveydellisistä syistä.
Minä luulen, että suurimmalle osalle naisisita intin käymisellä ei ole kummoistakaan merkitystä. Enemmän on merkitystä sillä, miksi se on käymättä.
Sitähän minäkin. Minusta aloittaja voisi hiukan narrata syystä, miksi ei ole käynyt, noin ens alkuun. Ettei ainakaan siihen kaadu suhteilut, kun muutenkin hankalaa tuntuu olevan. Eikä tarvi edes narrata, kunhan ei niin tarkkaa selontekoa anna heti ensi töikseen. Suurin osa miehistä ymmärtää antaa itsestään hyvän kuvan aluksi, virheet ei niin haittaa, kun on jo ehtinyt tykästyä.
Palstan ätmeillä on uteliaita naistuttavuuksia. Kyselevät entisten panojen, mulkun mitan, sairauksien, palkan, auton, intin ja ties minkä perään. Kummallista, kun täällä minun rinnakkaistodellisuudessani tuollaiset asiat eivät naisia kiinnosta.
Kannattaisikohon ätmien siirtyä tälle puolelle? Elämä voisi helpottua.
Ai helvetti :D
Ai siirtyä sille puolelle, eli mennä sukupuolenvaihtoleikkaukseen, ostaa akkojen mekko ja ruveta naiseksi? Ei taida kannattaa.
No sinähän varsinainen aloitteleva humoristi olet.
Ei kun alat katselemaan oikeassa elämässä oikeita naisia. Tulet huomaamaan, että naiset utelevat noita asioita vain S24:n Sinkkupalstan ätmien mielikuvituksessa.
Minäkin ihmettelin tuota :) En ole ollenkaan hoksannut kysyä kenenkään palkkoja ym. Tekeekö kaikki muut naiset niin? Tuskin.
Kiitos. Taas.
Jos sä olet niin hurmaava mies ettei moiset pikkuseikat paina. Toisin se on meillä laarin pohjalle jääneillä, joita tarkastellaan suurennuslasilla että onko tämä kelvollinen vai mätä. Silloin kysellään panojen, mulkun mitan, sairauksien, palkan, auton, intin ja ties minkä perään.
Ole hyvä. Kyllä normaali mies hyväksyy naisen sellaisena kuin nainen on menneisyyksineen ja lapsineen. Se on osoitus hyvästä itsetunnosta. Jokaisella on historia, eikä ketään voi omistaa.
Älä arvostele naisia! Oletko jotenkin yliherkkä, jos et kestä naisten kysymyksiä? Naisilla on oikeus olla mielummin yksin kuin huonossa suhteessa. Joten jotenkinhan naisen täytyy ottaa selvä oletko kokenut, suosittu ja varakas mies.
Taidat olla ätmi ;-)
Sen verran pitää naisella olla itsesuojeluvaistoa ja elämänhalua, ettei sido itseään psykiatrin potilaaseen. Tämä on perussääntö.
Armeija käyty vai ei? Sillä ei ole suurta väliä, mutta mt-ongelmilla on, vaikka ne juuri nyt olisivat hallinnassa. Ystävä voi olla, ei yhtään enempää.
Jos ei mene armeijaan ei kai sovellu sellaiseen elämänrytmiin. Siellä täytyy totella käskyjä, herätä aikaisin, juosta ammulenkillä ja vieläkin vaativampaa. Kiirettä aamusella pitää, hyvä jos kusel kerkiää käydä. Jokainen armeijan käynyt tietää aamurutiinit.
Mutta puoli vuotta jokaisen luulisi kestävän, jos ei ole pätevää estettä esim. sairauksia, en tiedä mitä, joku mainitsi astman.
Mielestäni ainakin jokaisen ex-koulukiusatun kannattaa välttää armeijaan menemistä viimeiseen saakka. Miksi sinne pitäisi itseään mennä rääkkämään uudelleen jos kerran on sitä tyyppiä joka joutuu helposti kiusatuksi. Armeijassa sitä voi joutua jopa pahemman kiusanteon kohteeksi niin tupatovereiden kuin päällystönkin taholta kuin yläasteella koskaan.
Tuskin intin käyminen kestämisestä kiinni on, se on vaan äärimmäisen tyhmää, olla nyt nöyryytettynä 5€ vrk korvausta vastaan, yleensä häviää lisäksi vuoden palkan, kouluttajissa on myös paljon homoja, jotka nauttivat nuorten poikien alistamisesta, kuumeen mittailusta peräreiästä ja muusta perverssistä. Sellaisen kohteeksi joutuminen on lähes sama, kuin tulisi raiskatuksi.
Tuossa edellä joku nainen kertoi olevan seksikästä, jos mies on käynyt armeijan, kyse on jonkinlaisesta sukupuolisesta ylemmyydentunteesta, kun asevelvollisuus ei koske itseä ja mies joutuu alistumaan sellaiseen paskaan. Sota-aikana moni nainen sanoi miehelle, että toivoo tämän kuolevan rintamalla, mahtoi vituttaa miestä sinne lähteä turvaamaan maata. Vain naiset kehtaa olla noin vittumaisia.
Tai sitten jotkut (samat tyypit, jotka muutenkin tykkää sukupuolirooleista) pitää armeijaa miehisyyden mekkana, jossa karaistanaan pojista miehiä.
Olisikohan Darkkiksen armeijan käymättömyyteenkin perimmäisenä syynä ne kouluaikaiset traumat, jolloin mm Cheek uitti hänen kaljua päätään wc-pöntössä?
Erittäin hyvä huomio.
Itse en ole koskaan ylpeillyt yhdellekään naiselle, että olen siellä käynyt. Pakkohan sinne oli mennä miehenä, ja minä en ala todistelemaan itseäni koska olen se joka näitä hyödyttömiä syöjiä joudun oletetusarvoisesti puolustamaan siltä pohjalta.
Jos se olisi deal breaker niin että nainen innostuisi siitä lisää, minun innostus puolestaan lopahtaisi. Tuo sinun arviosi ylemmyydentunteesta kun menee aika hyvin nappiin.
Se tosiaan viittaa vain kahden taipumuksen hakemiseen miehestä:
- Alistuvan aisurin
- Statuksen tavoittelun, mutta tällöin ei välttis vielä alikessunkaan natsat riitä. Niillä saat 2 lapsen YH:n. Että onnea vaan.
Nämä naiset lähtevät oitis vaihtoon, sillä heistä on hyötyä sodassa, vain ja ainoastaan sodassa. Ilodivisioonassa. Tai Hänskän mainitsemassa bordellipalveluksessa.
Älkää missään nimessä erehtykö vain koskaan luulemaan, että etenkään suomalaisen naisen kohdalla kyse olisi mistään aatteellisuudesta. Ei ole. Sellaiseen he eivät pysty vaan ainoastaan edeltämainitsemani, äärimmäisen itsekeskeiset jopa eläimelliset syyt toimivat ajavina motiiveina.
Sama pätee näihin kettutyttömädättäjiin, he yleensä ovat femakoita, ja minun ei liene syytä nyt kertoa asiasta sen enempää. Samojen motiivien ohjailemina kuin edelliset, mutta hieman eri ääripään variaatiolla.
Paras on asiaan neutraalisti suhtautuva nainen, joka osaa arvostaa sitä uhria minkä miehet joutuvat tarvittaessa isänmaansa puolesta tekemään.
Onkos tullut tänään imettyä paljon miesten kulleja? Siitähän sulle maksetaan peräti 12 euroa/tunti.
Miltä tuntuu Darkkis olla munanlutkuttajatransu jonka tekopillukarvat on siirretty Nordströmin klinikalla päälaelle?
Ootkos muuten jo parantunut niistä traumoista jotka Cheekin ja muiden sun ex-kotiseutulaisten kiusaaminen sulle on aiheuttanut?
Oli varmaan noloa saada jatkuvasti köniin itseään kolme vuotta nuoremmilta koska sähän tunnetusti menit sen sun dysfasiasi takia myöhemmin kouluun kuin ne terveet ja normaalit oppilaat.
No Cheekiä en ole koskaan edes tuntenut, kun hän on 7 vuotta mua vanhempi, niin ei olla koskaan oltu missään kouluissa tai muissakaan paikoissa samoihin aikoihin.
MUTTA SUT SITÄ KYLLÄ VOISIKIN OIKEIN HYVIN HAKATA VASARALLA KUOLIAAKSI JA VAIKKA MUUTAMAN MUUN LANTAPERSEAIVON SIINÄ SAMALLA SAATANA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
PITÄISIKIN TEHDÄ TÄSSÄ MAASSA OIKEIN KUNNON JOUKKOSURMA, JOSSA SITÄ TAPETAISIIN VAAN KERRALLA KAIKKI TOLLAISET SUN KALTAISET ALI-IHMISET JA JOTKUT VITUN DYSFASIA-POTILAAT SAATANA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! KAIKILTA VAAN PUUJKOLLA KURKUT AUKI SAATANA JA VIELÄ MUUTAMAN KERRAN VASARALLA PÄÄHÄN PERKELE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
PALJON SITÄ OLISIKIN TÄSSÄ MAASA TEITÄ TAPPOLISTALLE KUULUVIA ALI-IHMISIÄ, JOILTA SITÄ VOISIKIN OIKEIN HYVIN VETÄÄ PUUKOLLA KURKUT AUKI SAATANA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Sähän olet kertonut aiemmin kärsiväsi dysfasiasta, adhd:sta, mpd:stä ja aspergerista ja lievästä älyllisestä kehitysvammasta eikä sulle siitä syystä mennyt oppi perille koulussa.
TIEDOKSI VAAN SITTEN PALSTAN YLLÄPIDOLLE JA MUILLE LANTAPERSEAIVOILLE SE, ETTÄ MÄ VASTAAN SITTEN JATKOSSAKIN KAIKKIIN NÄIHIN MULLE SUUNNATTUIHIN KIUSAAMISVIESTEIHIN JUURIKIN TAPPOUHKAUKSIN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
VOI HYVINKIN OLLA HUOMENNA TÄMÄKIN KESKUSTELUNAIHE TÄYNNÄ USEITA KYMMENIÄ TAPPOUHKAUKSIA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
En ole kyllä koskaan mitään tollaista kertonut, sillä ainoastaan ne tämän palstan LANTAPERSEAIVOT ovat itse tollaisia musta täällä keksineet.
Nähtävästi DarkFear ei ole ottanut vinkkejäni vastaan ja on ajatunut jo todella pahaan jamaan ongelmiensa kanssa.
Kannattaa olla rehellinen asiasta. Niin kuin elämässä yleensäkin, valheella saa harvoin hyvää. Monilla naisillakin on mt-ongelmia, ne on yleisiä kun nykyään niitä diagnosoidaan.
Hippitytöt arvostaa käymättömyyttä, konservatiiveille pitää olla käytynä. Tietty voi tulla ongelmia, jos muuten oot konservatiivi.
Ketään ei kiinnosta kävitkö armeijan, paitsi ehkä konservatiivijuntteja.
Ne mielenterveysongelmat siinä luultavammin arveluttaa.
En ole kuullut, että naiset syrjisivät vapautettuja tai sivareita, mutta minusta naiset voisivat enemmänkin valkata armeijan käyneitä.
Toisi nuorille miehille motivaatiota käydä armeija.
Mitä meinaa yksi armeija kun nykyään on yllin kyllin tarjolla SODAN käyneitä taistelijoita?
No eihän kovista kovin ja jännistä jännin mies, eli Tony Halmekaan inttiä käynyt, joten sikäli sen ei pitäisi olla mitta mistään. Joten läjäytä seuraavaksi pöytään se fakta että näin, ja jos sekään ei auta, niin kerro hänelle Darkkiksesta. Tehosta sitä tuolla hänen julistuksellaan, ja mahdollisesti voit ottaa kirveenkin mukaan, niin uskoo paremmin kun näytät siltä että ensimmäisestä poikkipuolisesta sanasta lyöt sen hänen päähänsä - et kerran vaan kaiken kaikkiaan 500 kertaa. Näin se Darkkiskin on saanut esim.jakamattoman palstanaisten suosion heidän lempimiehenään. (Myös suvaitsevainen ja kansainvälinen nuori mies Jussi Halla-aho omaa sivarin paperit).
Muuten taas armeija ei ole esim.jänmämiestenkään paikka jotka ovat sinne liian lyhytpinnaisia/väkivaltaisia/luonnevikaisia (spektrin laidasta laitaan).
Samoin armeija on vapaaehtoinen naisille, jos nainen itse ei ole käynyt armeijaa, on hän tällöin saastainen hypergaminen huora joka etsii miestä jossa on aisuriainesta. Kuule voin sanoa että siitä on miehekkyyden ilmentyminen hyvin kaukana kun siivotaan tupaa, petaillaan petejä ja marssitaan rivissä jonkun vielä suuremmna pässin komentelemina. No sen myönnän että ampuminen on aina miehekästä.
Joten tuollainenhan on ihan tavallista herroille kuten Timppa ja Eki. Siksi naiselle on tärkeää tietää että olet velvollisuudentuntoinen ja jo lähtökohtaisesti vaadit vähän enemmän itseltäsi kuin naiselta.
Joten pidä itseäsi onnekkaana ettet joutunut aisuriksi. Esim. Minun kaverini on:
- insinööri
- alikessu
- kahden lapsen yh:n onnellinen puoliso
:D
Tuon sinä Peris missasit, miten voit elää sen kanssa? ;D
PS. Mitä tulee naisiin armeijassa niin älkää viitsikö. Se on vitsi. Se on hoidettu kuten feministinen yhteiskunta, eli jos nainen ei jaksa marssia, niin sen kohdalla joustetaan. Ehkä sodassakin tehdään niin?;) Heidät tulisikin sijoittaa ns.ilodivisioonaan jossa he palvelevat miesten tarpeita sodan aikana. Niinhän he tekisivät muutenkin; talvisodassa lotat olivat säännööllisesti ja hypergamian lakeja noudattaen upseerien nussittavina. Suomalaiset naiset tosin nussivat mielellään vihollistenkin sotilaita. Esim. Nykyisin seksisymbolilsi on noussut sotilaskoulutuksen omaava tai rintamakarkurina maassamme pyörivä taistelu-ytm. Joten kävit armeijan tai et, vievät he sinun nipottavan naisen etkä voi sille mitään. Olisit kotona tekemässä kotitöitä naisesi armeijamaisessa kurissa.
Hyvin kirjoitettu jälleen. Tuo on ihan totta, että armeijan käyneistä miehistä ainoastaan kunnon upseereita naiset kunnioittavat, mutta nämä tavalliset sotamiehet ja alikersantit ovat pelkkää aisurimateriaalia. Armeija on ikäänkuin testi, soveltuuko mies tossun alle. Se on ilman muuta uhka naiselle, jos mies (poislukien alfat) ei ole valmis tottelemaan jokaista pientäkin käskyä ja elämään elämäänsä muutenkaan valmiin käsikirjoituksen mukaan, johon kuuluu järjestyksessä lukio, asepalvelus, insinööriopinnot, keskipalkkainen työ, omakotitalon ja farmariauton osto lainarahalla, avioero jne.
Kiitoksia.
Ja kyllähän nämäkin vastaukset antavat ihan selvänn kuvan tästä, katso vaikkapa tämä: http://keskustelu.suomi24.fi/t/14060690/t2016-onko-muilla-ikavia-kokemuksia-siita#comment-82661461
"Totaalikieltäytyjäkään ei olisi minun makuuni. Jos ihminen on valmis menemään mielipiteensä takia vankilaan, niin miten rasittavan itsepäinen hän olisi parisuhteessa ja mitä muita ääriajatteluideoita hänellä olisi."
Eli, tämä hypergaminen huora ei vain etsi maksimaalista hyötyä miehestä, antamatta mitään vastaavaa takaisin, vaan hän pelkää vahvaa ja itsenäistä miestä, jolla on oma tahto.
Armeija tosiaan on testi.
Se on oikein katsottuna myöskin testi naiselle. Pitää vain olla sen verran pelisilmää että osaa kääntää pöydät, ja katsoa mikä motiivi naisia ajaa.
Mitä periaatteen mies luulet, että onkohan aisuri-Timppa ja Eki käyneet armeijaa:))))
Varmasti suomi-MAKE on käynyt armeijan, mutta Bicky Royal-mies ei varmaan ole, kun Belgiassa ei ole yleistä asevelvollisuutta. Lisäksi siellä kun armeijaan pääsemiselle on myös kovemmat kriteerit, kun mitä asevelvollisuuden omaavissa maissa. Siellä kun pitäisi olla just nuhteeton tausta ja puhdas rikosrekisteri ja Bicky Royal-miehellä kun tuskin on näitä:)))
Luulen että Bicky Royal on varmaan pyörinyt silloin punttisaleilla, baareissa ja MC Penetratorsin kerhotiloilla, kun Timppa on ollut suomessa armeijassa:)
"Se on hoidettu kuten feministinen yhteiskunta, eli jos nainen ei jaksa marssia, niin sen kohdalla joustetaan. Ehkä sodassakin tehdään niin?;)"
Melko moni nainen sijoitettiin lääkintämiehiksi (siis ne, jotka eivät päässeet kouluttautumaan ja toimimaan varusmiesjohtajina). Suurimittaisessa rintamasodassa lääkintämiehen ensisijainen tehtävä on hoitaa haavoittuneet pois tulen alta. Miten nainen jaksaa raahata varusteineen yli 100 kg taistelijaa yhtään mihinkään? Ei tositilanteessa saa helpotuksia tehtävästä. Vai tuleeko feministit ja valkoritarit sanomaan naiselle, että sinä saat kyllä lämmitellä sisätiloissa ja keittää kahvia, meillä on nyt sellaisia naiskiintiöitä käyttämättä?
Tiedoksi vaan että mulla sitä kun onkin se armeija käytynä, mutta Venäjän armeijassa! Halusin ehdottomasti suorittaa palveluksen, mutta kun Belgian kaltaisessa paskamaassa se ei ollut mahdollista niin muutin ensin Venäjälle. Parivuotisen armeijan jälkeen pyrin Spetznaz-erikoisjoukkoihin, mutta en päässyt sillä piriseula näytti positiivista. Sen jälkeen tulinkin sitten Suomeen ja nyt viime vuonna tuosta mun armeijan suorittamisesta oli jotain hyötyä kun matkustin Ukrainaan taistelemaan vapaaehtoisena Donetskin itsenäisen kansantasavallan puolesta!
Lakkaappa haukkumasta minua huoraksi. Minulla on täysi oikeus kieltäytyä tapailemasta totaalikieltäytyjiä, jos satun haluamaan niin. Siinä ei ole mitään pahaa. Tuskinpa se totaalikieltäytyjä myöskään pitäisi minun mielipiteistäni niin paljon, että tapailisi minua. Kelpaako sinulle kuka hyvänsä, kun koet minun mieltymykseni asepalvelus, ja sivari miehiin hypergamiana? En halua parisuhteeseen ääriasioiden ihmisen kanssa. Jo ystävänä sellaiset aiheuttavat päänvaivaa. Oletko muuten lukenut ääriajatteluun taipuvien ihmisten haastatteluita? Kokeile.
Jos sinulla on oikeus olla hypergaminen huora, on minulla oikeus sitä nimeä sinusta käyttää.
Sinä todistat 100% pointtini, ja olet niin sairas ettet edes tajua asiaa hävetä. Tai vain niin tyhmä.
Turha kuvitella, että olisin näitä valkoritareita, jotka kiltisti katsoo naisten hypergamiaa vierestä, vaan isken heti kun tapaan sitä.
"Oletko muuten lukenut ääriajatteluun taipuvien ihmisten haastatteluita? Kokeile."
Kokeile myös itse. Se on ääriajattelua, miten sinä toimitat pariutumistasi.
Näet jotkut ihmist selvästi pahoina ja epäkelvolisina, ja toiset parempina.
Ajattelusi ei ole mitenkään tasavertaisuuteen ttai ihmisarvon tunnustumiseen perustuvaa, vaan jotain ihan muuta. Sairasta.
Sinulla ei ole oikeutta haukkua ketään. Opettele alkeelliset käytöstavat.
Sinun filosofiasi mukaan minulle pitäisi kelvata kaikki, ettei kenellekään tulisi paha mieli, ja koska se on naisen osa, eikös vaan. Kelpaako sinulle kuka hyvänsä?
Minä etsin elämänkumppania. Sellaista, jonka kanssa olen yhdessä loppuun asti ja jonka kanssa perustan perheen. Minunko siis pitäisi kaltaisesi trollipellen mukaan kelpuuttaa lasteni isäksi kuka tahansa? Eikö olisi hyvä, jos olisin lasteni isän kanssa samoilla linjoilla isoista asioista, kuten käsityksestä siitä mikä on oikein yhteiskuntaa kohtaan, ja mikä ei. Haluatko lapsilleni riitaisan perheen?
Sinulla on kumma ajatus tasa-arvosta. Tasa-arvo ei ole sitä, että minä annan vastenmielisille miehille. He hankkikoot naisensa muualta. Minä keskityn sellaisten ihmisten kanssa jutteluun, joiden kanssa mielipiteet kohtaa.
Yritä vastata niin kuin normaalit ihmiset vaihteeksi.
Kyllä on, jos sinulla on oikeus toimia miten toimit.
"Sinun filosofiasi mukaan minulle pitäisi kelvata kaikki, ettei kenellekään tulisi paha mieli, ja koska se on naisen osa, eikös vaan. Kelpaako sinulle kuka hyvänsä?"
Sinulle pitää kelvata tasoisesi miehet. Eikä sinulla ole oikeutta syrjiä ketään.
"Sinulla on kumma ajatus tasa-arvosta. Tasa-arvo ei ole sitä, että minä annan vastenmielisille miehille. He hankkikoot naisensa muualta. Minä keskityn sellaisten ihmisten kanssa jutteluun, joiden kanssa mielipiteet kohtaa."
Klassinen esimerkkki anti-tasa-arvosta, eli hypergamiasta.
Sinulla on "oikeus" olla hypergaminen, ja tasoistesi miesten kkuuluu olla ns. toisten naisten miehiä.
Ja sinä totta kai olet heikko ja epävarma itsestäsi, jolloin pelkäät vahvoja miehiä, ja haluat vain mielistelemistä ja samoja mielipiteitä (siksi koet totaalit uuhaksi itsellesi - ihan kuten sanoin).
Kritiikkini on oikeutettua, ja se osuu.
"Yritä vastata niin kuin normaalit ihmiset vaihteeksi."
Samat sanat. Minä vastaan ihan samaan sävyyn kuin mitä minulle puhutaan.
Kyllä Tony Halme kävi armeijan!
Pidän yleistä asevelvollisuutta hyvänä asiana, mutta mielestäni se pitäisi laajentaa meihin naisiinkin. Mahdollisimman monen pitäisi olla reservissä varalta.
Mielestäni on aivan sama onko mies käynyt armeijan vai siviilipalveluksen. Jomman kumman käymällä osoittaa, että on kykenevä olemaan kriisitilanteessa yhteiskunnalle hyödyllinen. Sodan aikana tarvitaan paljon myös niitä henkilöitä, jotka eivät ole käyneet armeijaa. Eli siviilipalvelus ei ole huono juttu, eikä tee miehestä mitenkään epäilyttävää, tai vastenmielistä.
Mutta, mutta... Jos mies saa armeijasta ns. hullun paperit, niin en haluaisi hänen kanssaan olla. Ihan vaan sen takia, että en usko, että jaksaisin mielenterveysongelmaisen miehen kanssa seurustella, eikä sellaisen kanssa todellakaan kannata perustaa perhettä (jonka kuitenkin haluaisin joskus). Sitä olisi yksinhuoltaja, vaikka olisi parisuhteessa. Luulen, että se olisi henkisesti hyvin raskasta. Totaalikieltäytyjäkään ei olisi minun makuuni. Jos ihminen on valmis menemään mielipiteensä takia vankilaan, niin miten rasittavan itsepäinen hän olisi parisuhteessa ja mitä muita ääriajatteluideoita hänellä olisi.
Miksi pitäisi osoittaa olevansa yhteiskunnalle hyödyllinen, jos ei koskaan saa pillua? Mitä virkaa sellaisella yhteiskunnalla on, joka syrjäyttää kunnon miehet p/s-markkinoilta?
Mitä väliä sillä on yhteiskunnalle saatko sinä pillua? Eikä sillä ole väliä osoitatko sinä jotakin hyödyllisyytesi. Yhteiskunta ei rakennu sinun pilluntarpeesi ympärille.
Eikä se myöskään rakennu sinun hypergamian tai yksipuolisen hyötymisen ympärille.
Jos armeija on noin tärkeä, oletko sinä käynyt sen itse?
Tuo hyöty ja velvollisuus asia on selllainen, että se on kaksisuuntainen tie.
Miehet eivät ole täällä sinua varten, vaan he puolustavat yhteiskuntaa ihan yhtä paljon itseään varten, ja koska heillä on tämä velvollisuus, olet sinä heille jo lähtökohtaisesti kiitollisuudenvelkaa.
(Samoin, tämä todistaa sen mitä kirjoitin edellä: "Älkää missään nimessä erehtykö vain koskaan luulemaan, että etenkään suomalaisen naisen kohdalla kyse olisi mistään aatteellisuudesta. Ei ole. Sellaiseen he eivät pysty vaan ainoastaan edeltämainitsemani, äärimmäisen itsekeskeiset jopa eläimelliset syyt toimivat ajavina motiiveina.")
Sinä keksit omiasi. Elät niin vahvasti omassa maailmassasi ettet pysy edes kärryillä siitä mistä tässä ketjussa oli kyse. Höpöttelet vain jostain hypergamiasta, vaikket tunne minua lainkaan.
En ole käynyt armeijaa. Mahdollisen sodan sattuessa on kuitenkin hyvin mahdollista, että joudun sotaan. Armeijan käymättömyys harmittaa minua. En silti arvosta armeijaa enemmän, kuin siviilipalvelusta. Molemmat on hyvä asia, ja niitä pitäisi laajentaa myös naisille kuuluvaksi velvollisuudeksi.
Eivät tietenkään miehet ole yhteiskunnassa minua varten, tai minua puolustaakseen. En ole koskaan kuvitellut olevani maailmannapa, tai tärkeämpi kuin muut ihmiset. Yhteiskunnan hyväksi toiminen on jokaisen siihen kykenevän asia. Kiitollisuudenvelkaa se ei aiheuta, koska jokainen meistä joutuu osansa tekemään.
Sinä luulet kaiken todistavan omia mielipiteitäsi. Ajatuksesi kiertävät kehää, ja saavat aikaan kirjallista sekasokua, joka jääkin sellaiseksi. Oli todellinen ihme, ettet tällä kerta intoutunut niihin tyypillisiin huora sekoiluihisi.
"En ole käynyt armeijaa. Mahdollisen sodan sattuessa on kuitenkin hyvin mahdollista, että joudun sotaan."
Mitä tarkoitat sotaan joutumisella? Viime sodissa ei yhtään naista lähetetty rintamalle. Jos sotaan joutumisella tarkoitat kotirintamalla olemista ja esim. ruuan laittamista lämpimissä sisätiloissa, niin onhan se ihan kamalaa joutua sotaan.
"Älkää missään nimessä erehtykö vain koskaan luulemaan, että etenkään suomalaisen naisen kohdalla kyse olisi mistään aatteellisuudesta. Ei ole. Sellaiseen he eivät pysty vaan ainoastaan edeltämainitsemani, äärimmäisen itsekeskeiset jopa eläimelliset syyt toimivat ajavina motiiveina."
Totta. Sodissa ja kriisitilanteissa naiset siirtyvät nopeasti voittajan puolelle, vaikka se olisi kaikkia aatteellisuuksia, isänmaallisuutta yms. vastaan. Kyllähän näin rauhan aikanakin huomaa että ulkomaalaalaiset miehet kiinnostavat useita naisia suomalaisia enemmän. Ja jos se ulkomaalainen on tappanut sodassa monta suomalaista, niin johan sen täytyy olla oikea monikulttuurinen-jännä-ytm-alfa-mies.
Huomaa vai? Missä piireissä sinä liikut? Ei todellakaan täällä päin :O
Kotirintamaakin tarvitaan, ja sinne toki jää miehiäkin, mutta kyllä minä ihan sodasta puhuin, en kotirintamasta.
Keksin omiani? :D
Millähän tavoin et tekstissäsi todistanut minun olleen oikeassa?
Esim. Sinä myönsit, ettet käynyt armeijaa, ja sinä et millään tavalla pystynyt perustellemaan sitä, miten se asetelma olisi maalle yhtään sen parempi kuin se että jokin mies jättäiösi sen käymättä.
Samoin, sinä perustelit omaa hypergamiaasi maan edulla.
Sotket oikein urakalla asioita. Yhteiskunnan etu, ja se että minä en halua parisuhdetta totaalikieltäytyjän kanssa on kyllä kaksi eri asiaa, jotka eivät kohtaa missään. Toimiiko aivosi todella noin sekaisesti, vai oletko niin jumissa noihin kuvitelmiisi, ettet ymmärrä mistä ketjussa oli kyse?
Reservissä ei tule olla mahdollisimman montaa, koska kouluttaminen maksaa todella paljon. Reservissä tulee olla niin paljon kuin siellä tarvitaan. Nykysodankäynnissä miestappiot eivät ole läheskään samaa suuruusluokkaa kuin ne ovat historiassa olleet. Näin ollen ei tarvita järkyttävän suuria määriä varamiehiä. Koko joukon varustamiseen kun ei riitä varusteet.
Kouluttautuminen ei varsinaisesti kerro mitään siitä, että onko ihminen kykenevä toimimaan kriisitilanteessa. Monelta löytyy ensiapukortti, mutta kun kaveri on tukehtumassa, niin katsotaan vieressä huuli pyöreänä. Tottakai on hyvä kouluttaa etukäteen, mutta näiden koulutusten laajuuttaa tulee miettiä nimenomaan kustannusnäkökohdasta. Mikä koulutus on oikeasti tuon rahan ja ajan arvoista. Nykyisellään esimerkiksi asepalveluksessa on todella paljon sisältöä, jolla ei ole oikeastaan mitään koulutuksellista arvoa. Esimerkiks pitkät marssit, jatkuvat järjestäytymisharjoitukset yms.
Siviilipalvelus on hyödyltään myös jokseenkin kyseenalainen puhumattakaan siitä, että se on käytännössä orjatyötä. Jos siviilipalvelusmiehiä ei olisi, niin moni työtön saattaisi saada työpaikan. Esimerkiksi kirjaston työpaikkoja täytetään järjestelmällisesti aina uusin siviilipalvelusmiehin. Siviilipalvelusmiehen työtehtävät ja työtehtävät kriisiaikana eivät välttämättä liity millään tavoin toisiinsa ja yleensä eivätkään liity.
Sinä perustelit hypergamiaasi yhteiskunnan edulla, sinä hypergaminen uuvatti.
Ei oikeastaan, paitsi kerran yksi nainen oli negatiivisesti hämmästynyt kun kerroin olevani reservin ylikersantti. Oli vaan: "Luulin että olet tyyliin sodastakieltäytyjä tai sivari tjtn, siis koska sun jutut ja kaikki on niin sellaisia... mutta siis hei, herra ylikersantti, olenko ollut kiltisti? :("
Vuonna 2000 laivalla, tanssin yhden mimmin kanssa ja se silitti mun klania ja kysy: "Asutko Joensuussa, Oletko natsi, olet intissä?" Vastasin että menen 2001 tammierään. Ja vei mut hyttiinsä.. :/
Itse kävisin armeijan vapaehtoisesti vielä toisenkin kerran jos mahdollista. Ehkä se voisi olla naisille suuri ei nyt Tänään Suomessa. Mutta heidän vastauksensa ei paljoa liikuttaisi.
Sivariveljeni puolesta voisin kertoa parikin traagista tarinaa, mutta en.
Ai siis meinaat, että armeijan käynti ois jotenkin huono naismarkkinoilla. Ei ihan noin mee, aika konservatiivisia on suomivosut. Treveiset karjala-lippikselle persukuplaan.
:D DarkFear kyllä tuo tähänkin ketjuun oman keventävän ja piristävän lisäyksensä.
Se on kansalaisvelvollisuus. Toivottavasti on hyvä syy, jos armeija on käymättä. Jos syynä on mukavuudenhalu tai laiskuus, heippa. Aatesuunta, ehkä ok. Sairaus, riippuu tapauksesta, koska nykyään voi palveluksen suorittaa aika joustavasti, myös aseettomana ja sivarina, tai vaan oleskellen kasarmialueella kun muut juoksevat.
Omista kokemuksistani sanon, että armeijan laistaneet ovat olleet myös huonoa kumppaniainesta. Myös parisuhteessa on vastuut ja velvollisuudet, ja jos niitä ei muuallakaan elämän osa-alueella hoida, ne näköjään jää helposti hoitamatta myös pari- ja ihmissuhteissa. Myös raha-asioiden hoidossa saattaa olla ongelmia.
Mielestäni asevelvollisuuden kutsuminen kansalaisvelvollisuudeksi on jokseenkin koomista, koska se koskee selvästi alle puolta kansasta. Siitä ovat vapautettuja naiset, ahvenanmaalaiset, jehovantodistajat, terveydellisesti vajaavaiset ja esimerkiksi kaksoiskansalaisuuden omaavat. Eli se syrjii kansalaisia sukupuolen, asuinpaikan, alkuperän, uskonnon ja terveydentilan perusteella. Tuo lista kuulostaa vähän turhankin tutulta.
Näin epätasa-arvoisin perustein määrättyä velvollisuutta en voi omalla oikeuskäsitykselläni kokea mitenkään aidoksi velvollisuudekseni. En kannata myöskään asevelvollisuutta itsessään, koska se ei ole mielestäni paras tapa hoitaa maanpuolustusta. Parhaaseen tapaan kuuluu vapaaehtoisuus ja asepalveluksen suorittamiseen motivointi, mutta siihen en viitsi lähteä enempää tässä asiayhteydessä.
Omaan arvomaailmaani ei myöskään sovi valtion arvostaminen yli yksilön. Minä olen ateisti ja sen myötä uskon, että minulla on vain tämä yksi elämä. En ole valmis uhraamaan tai vakavasti vaarantamaan sitä yhdenkään valtion takia. Joidenkin mielestä ehkä raukkamaista, mutta minusta se on järkevää. Sodan tullessa pyrkisin auttaman läheisiäni ottamalla heidät mukaani, kun pakenemme sotaa. Mielestäni on järjetöntä käyttää läheisien puolustamista argumenttina rintamalle lähdölle, koska et voi satojen kilometrien päästä rintamalta auttaa läheisiäsi mitenkään. Ehkä jotan satunnaista henkilöä saatat auttaa, mutta en ole valmis uhraamaan henkeäni satunnaisen ihmisen takia. Läheisen ihmisen takia en myöskään ole valmis henkeäni uhraamaan, mutta olen valmis sen tietyissä puitteissa vaarantamaan.
Näistä syistä en kirjoita yhtäläisyysmerkkiä asevelvollisuuden suorittamattomuuden ja laiskuuden ja velvollisuudenpakoilun välille. Kannattaa muistaa, että moni on suorittanut armeijankin vain siksi, että koki sen olevan helpompi vaihtoehto. Omasta mielestäni myös asepalveluksen suorittaminen on nimenomaan se helpoin vaihtoehto, koska siinä ei tarvitse kuin mennä joukon mukana ja tehdä mitä käsketään. Jos haluat tehdä jotain muuta, niin se vaatii oma-aloitteista toimintaa asioiden muuttamiseksi. Etenkin totaalikieltäytyjän raukaksi haukkuminen on mielestäni aika huvittavaa, koska tuollainen tempaus vaatii enemmän rohkeutta kuin valtaosalta miehistä löytyy ainakaan vielä siinä iässä, kun armeijaa yleensä mennään.
Mielestäni siis kannattaa aina ottaa selvää niistä syistä, jotka ovat vaikuttaneet tähän päätökseen. Päätös itsessään ei kerro mitään, mutta syyt niihin kertovat. Oli päätös mihin suuntaan tahansa, niin ihminen saa minun arvostuksen jos osaa järkevästi perustella oman kantansa.
Että jokaisella saa olla oma mielipiteensä, kunhan se on sama kuin sinulla.
Saa olla mikä mielipide vain, mutta asia erikseen onko se kovin järkevä ja voiko sitä ottaa vakavasti. Riippuu täysin aiheesta ja perustelusta, että onko mielipide hyvä vai ei.
Oletko itse käynyt armeijaa?
Onko atännä käynyt armejan? Jos et ole, niin kertomasi halventavat syytökset pätevät myös sinuun itseesi.
Pitää muistaa, että naiset eivät ole koskaan omakohtaisesti kokenut inttiä, kuten miehet. Heidän eteensä ei ole tullut sitä painostusta ja sen myötä he eivät ole joutuneet samalla tavoin pohtimaan asepalvelusta tai asevelvollisuutta. Jotkut naiset voivat toki näitä asioita pohtia itsenäisesti, mutta kovin monella ei ole mitään motiivia tehdä näin.
Tämän seurauksena monen naisen mielipiteet asevelvollisuudesta ovat aika pitkälti muilta opittuja ajatusmalleja, eikä oman päättelyn tulos. Yhteiskunnan täytyy tietenkin kannustaa ihmisiä suorittamaan asepalvelus ja siten siitä maalataan tietynlaista kuvaa, joka ei ehkä ole kovin realistinen. Asevelvollisuuden suorittaneet miehet saattavat myös kokea, että kun he ovat itse asevelvollisuuden suorittaneet, niin myös muiden tulee niin tehdä. Jos jotkut luistavat tästä, niin asevelvollisuuden suorittaneet kokevat itsensä petetyksi ja siten saattavat lähteä kovin äänin suomimaan asevelvollisuuden suorittamattomia. Armeijan käyneet ovat selvä enemmistö, joten heidän äänensä on yleensä paljon vahvempi. Asevelvollisuuden suorittamattomilla ei varmasti monessakaan tilanteessa ole kiinnostusta lähteä puolustamaan omaa kantaansa. Itse olen käynyt siviilipalveluksen ja olen vahvasti asevelvollisuutta vastaan. Silti monessa tilanteessa pääosin hiljenen, kun aiheesta keskustellaan, koska tämä aihe on monelle tunteellinen, enkä halua aiheuttaa turhaa mielipidesotaa esimerkiksi työporukassa. Vaikutan mieluummin isommalle yleisölle, kuin yritän käännyttää kavereitani.
Näiden asioiden seurauksena naisten korviin kantautuu helposti tietty kuva sivareista, C-miehistä ja totaalikieltäytyjistä. Ajan myötä tämä on toki muuttunut, koska yhä useampi nainen on henkilökohtaisesti tavannut näitä ihmisiä ja huomannut, että ennakkoluulot eivät pidä aina paikkaansa. Vuosi vuodelta ennakkoluulot heikkenevät, mutta kyllä itsekin törmään vieläkin näihin ennakkoluuloihin. Kysyttäessä selitän oman mielipiteeni asiasta pintapuolisesti ja se saa ihmisen yleensä paremmin ymmärtämään päätöksiäni. Asiaa varmaan auttaa, että en muistuta missään määrin stereotyyppista sivaria.
Tässäkin asiassa kannattaa muistaa se, että ongelmilta yleensä välttyy kun käyttäytyy rauhallisesti ja ystävällisesti. Ei kannata provosoitu kommenteista, joita esitetään mahdollisesti asian tunnepitoisuuden tai tietämättömyyden takia. Selitä oma kantasi äläkä lähde turhaan riitelemään. Jos toinen keskustelija ei huomaa oman ajattelunsa epäloogisuutta, niin kannattaa ehkä jättää asia sikseen, koska kukaan ei tykkää jos heidän älykkyyttään lähdetään arvostelemaan.
Selitin rauhallisesti oman kantani totaalikieltäytyjien ja muiden äärimielipiteitä omaavien soveltuvuudesta parisuhteeseen. En myöskään halua "keskustella" seuraavaa 50 vuotta vegaanin, eläinaktivistin, kakuttajan, rokotevastaisen, vapaa-ajattelijan ym. yhden asian ihmisen kanssa. Ihmisen on hyvä pariutua mielipiteiltään samankaltaisen kanssa. Tuskin kukaan provosoituu perustelluista mielipiteistäni :)
En pidä totaalikieltäytyjiä lähtökohtaisesti mitenkään äärimmäisyyksien ihmisinä. Jotenkin tämä asia pitää kuitenkin hoitaa, joten miksi ei protestoimalla sitä vastaan jos se on heidän aito mielipiteensä. En usko, että totaalikieltäytyjä olisi lähtökohtaisesti noita muita mainitsemiasi asioita.
En myöskään pidä tärkeänä, että pariutuvien mielipiteet ovat samat. Se tietenkin helpottaa jos on vaikeuksia ymmärtää muita mielipiteitä, jolloin on helpompi hakeutua samoin ajattelevien kanssa yhteen, jotta ei tarvitse tapella.
Hoitakoot toki asiansa miten haluavat, mutta ei heidän pidä ajatella, että se on kaikille muille ok, jos ajatellaan parisuhdetta.
En halua kuunnella samoja jankutuksia vuodesta toiseen, joten mieluummin sellainen jonka kanssa olen isoista asioista samaa mieltä.
Onko tämä kysymys sinulle iso asia? Valtaosalle naisista kysymyksellä ei ole mitään käytännön merkitystä heidän elämäänsä. Ehkä jotain periaatteellista merkitystä.