Zippilä on mtk:n vaalitäky, jonka kansa nielaisi myös zippilän itsensä onnettomuudeksi. Kepu-tumpelo joutui liian vaativiin tehtäviin ja virhetili täyttyi ennätyksellisen nopeasti.
Toiminnan taso on fax-annukan luokkaa. Zippilä kuvittelee valtion olevan ykstyinen yritys, jossa tj voi tehdä nitä mieleen sattuu kulloinkin juolahtamaan. Kansan uhkailu, työmarkkinoiden sekottaminen ja maan matuttaminen ovat suuria vahinkoja, joihin osaava poliitikko ei lankeaisi. Evätkä virheet tähän ole loppuneet.
Nyt kepulistien on siirrettävä zippilä kultaiselle tunkiolle tai ainakin vanhasen jalkaklinikalle ennen kuin maa on yleislakossa. Arvattavasti kepun kabineteissa hiljaisuudessa valmistellaan irtiottoa zippilästä ja seuraajaa haetaan.
Zippilän todennäköisin seuraaja on Rehn.
Zippilän syrjäyttäminen käynnissä
108
260
Vastaukset
- fhiwq
Kiirettä alkaa kepulla pitää tuon tupelon hukkaamisessa, muuten koettaa pitkä aika oppositiossa, josko tuon tupelon jäljiltä sellaista meillä enää edes olisi.
- sopii-muistella
Joo ! kunhan haalit persaukisesta ensin itsesi miljoonamieheksi perustamalla yrityksen niin kuin Sipilä , sinustakin voi tulla joskus jotakin.
Valtio on juuri samaa kuin yksityinen yritys.Pitkään ei saa syödä enemmän kun tienaa.
Koko vihervasemmisto oli viellä vuosi sitten hallituksessa,mitä tapahtui ? ei yhtään mitään. Sosdem ministerit äänestivät omia valmistelemiaan ja eduskuntaan tuomiaan lakiesityksiä vastaan.Se oli kyllä maailmanennätys. - HIRTEENsipiläPIAN
sopii-muistella kirjoitti:
Joo ! kunhan haalit persaukisesta ensin itsesi miljoonamieheksi perustamalla yrityksen niin kuin Sipilä , sinustakin voi tulla joskus jotakin.
Valtio on juuri samaa kuin yksityinen yritys.Pitkään ei saa syödä enemmän kun tienaa.
Koko vihervasemmisto oli viellä vuosi sitten hallituksessa,mitä tapahtui ? ei yhtään mitään. Sosdem ministerit äänestivät omia valmistelemiaan ja eduskuntaan tuomiaan lakiesityksiä vastaan.Se oli kyllä maailmanennätys.Sipilä ei ole koskaan ollut persaukinen, se on ollut PERIJÄ, perinyt paljon.
OPI SAATANA EDES LÄHIHISTORIAA ENNENKUIN TULET TÄNNE VITTUILEMAAN SAATANA
HIRTTÄISIT ITSESI - sopii-muistella
HIRTEENsipiläPIAN kirjoitti:
Sipilä ei ole koskaan ollut persaukinen, se on ollut PERIJÄ, perinyt paljon.
OPI SAATANA EDES LÄHIHISTORIAA ENNENKUIN TULET TÄNNE VITTUILEMAAN SAATANA
HIRTTÄISIT ITSESISipilä On Puolangalta pienestä mökistä lähtöisin ja siellä ei peri kukaan paljon,ei parhaatkaan perijaät.
Sinun mielestäsi vuoden takainen hallitus ei ole lähihistoriaa ? minusta se kyllä on juuri sitä.
Sitä paitsi ! minä en "vittuile".Katsoin vain pienen kertauksen lähihistoriasta olevaan paikallaan ,koska sinulla se näyttää olevan kovin hataraa.
Tämän enempää en pikkupoikien kanssa asiasta viitsi jauhaa,niin että se loppu nyt: - soosoosossu
HIRTEENsipiläPIAN kirjoitti:
Sipilä ei ole koskaan ollut persaukinen, se on ollut PERIJÄ, perinyt paljon.
OPI SAATANA EDES LÄHIHISTORIAA ENNENKUIN TULET TÄNNE VITTUILEMAAN SAATANA
HIRTTÄISIT ITSESIKyllä tämän tyyppiset kirjoitukset täytyy poistaa, eikä ainoastaan kirjoitukset vaan myös kirjoittajat. Sillä ei sosialistitkaan saa riehua mielin määrin, täällä keskustan saitilla. Joten YLLÄPITO töihin heti..
- KolmeKaksi
Zippilä hyökkää niin törkeasti oikea työtä tekeviä suomalaisia vastaan, että vastikkeettomat maataloustukiaiset ovat liipasimella kun seuraavaa hallitusta kasataan.
Kohtuullista maanviljelijöille olisi että maataloustuet muutetaan pitkäaikaiseksi valtion takaamaksi lainaksi.
Tulevan työmarkkinahallituksen päätavoite on työrauhan palauttaminen keskitetyllä nollasopimuksella. Samalla Kokoomus pistää Jyri Häkämiehen kaltaiset lausuntoautomaatit Ja Oikeistodemarit AKT:n kuriin ja järjestykseen.OikeistoSosDem kirjoitti:
Kohtuullista maanviljelijöille olisi että maataloustuet muutetaan pitkäaikaiseksi valtion takaamaksi lainaksi.
Tulevan työmarkkinahallituksen päätavoite on työrauhan palauttaminen keskitetyllä nollasopimuksella. Samalla Kokoomus pistää Jyri Häkämiehen kaltaiset lausuntoautomaatit Ja Oikeistodemarit AKT:n kuriin ja järjestykseen.Jos ei mies vaihdu Olli Rehniin oppositio kutsuu Maalaisliittoa.
- Minimiehdot
OikeistoSosDem kirjoitti:
Kohtuullista maanviljelijöille olisi että maataloustuet muutetaan pitkäaikaiseksi valtion takaamaksi lainaksi.
Tulevan työmarkkinahallituksen päätavoite on työrauhan palauttaminen keskitetyllä nollasopimuksella. Samalla Kokoomus pistää Jyri Häkämiehen kaltaiset lausuntoautomaatit Ja Oikeistodemarit AKT:n kuriin ja järjestykseen.Laina on ok, jos on
1. antaa reaaliomaisuutta pantiksi
2. takaisinmaksuaika on veronmaksajien edun mukainen eli lyhyt
3. korko on käypää tasoa.
4. uutta lainaa ei myönnetä, vaan elinkeinonharjoittaja hakee sen pankistaan. Minimiehdot kirjoitti:
Laina on ok, jos on
1. antaa reaaliomaisuutta pantiksi
2. takaisinmaksuaika on veronmaksajien edun mukainen eli lyhyt
3. korko on käypää tasoa.
4. uutta lainaa ei myönnetä, vaan elinkeinonharjoittaja hakee sen pankistaan.Kohdat 3. ja 4. allekirjoitan. Noissa kahdessa ensinmainitussa valtio voisi tulla vastaan. Valtion takaus opintolainan tapaan. Takaisinmaksuaika voisi olla pitkä. Lainan siis myöntää pankki. Alussa voisi olla lyhennysvapaata. Sama koskisi luonnollisesti kaikkia yritystukia. Lisäksi kieltäisin tukilakot joksikin aikaa. Lakko-oikeuteen sinänsä en kajoaisi. Mutta sen käyttökynnystä korotettaisiin. Tämä asia on tietysti SDP:n moraalinen velvollisuus. Nollalinja ja keskitetty menettely. Lapselliset pakkolait silppuriin.
- Perusasioita
OikeistoSosDem kirjoitti:
Kohdat 3. ja 4. allekirjoitan. Noissa kahdessa ensinmainitussa valtio voisi tulla vastaan. Valtion takaus opintolainan tapaan. Takaisinmaksuaika voisi olla pitkä. Lainan siis myöntää pankki. Alussa voisi olla lyhennysvapaata. Sama koskisi luonnollisesti kaikkia yritystukia. Lisäksi kieltäisin tukilakot joksikin aikaa. Lakko-oikeuteen sinänsä en kajoaisi. Mutta sen käyttökynnystä korotettaisiin. Tämä asia on tietysti SDP:n moraalinen velvollisuus. Nollalinja ja keskitetty menettely. Lapselliset pakkolait silppuriin.
Ei valtion tehtävä ole loputon elinkeinotuki eli rökäletappiollisen tukaismaatalouden museointi sukupolvien ajaksi.
Yrittämiseen kuuluu riski.
Jos ei ole kannattavuutta yritys menee terveeseen konkurssiin.
Tukiaiskuplassa loisiminen sukupolvien ajan ei ole yrittämistä eikä muutenkiaan rehellistä toimintaa. Jos Kokoomus äänestää hallitusta vastaan sanotaan vaikka Oikeistodemarien tekemän välikysymyksen johdosta. Se on sitten siinä.
- glx
OikeistoSosDem kirjoitti:
Kohtuullista maanviljelijöille olisi että maataloustuet muutetaan pitkäaikaiseksi valtion takaamaksi lainaksi.
Tulevan työmarkkinahallituksen päätavoite on työrauhan palauttaminen keskitetyllä nollasopimuksella. Samalla Kokoomus pistää Jyri Häkämiehen kaltaiset lausuntoautomaatit Ja Oikeistodemarit AKT:n kuriin ja järjestykseen.Missähän maassa maataloustuet ovat lainoja. Maatilojen tämänhetkinen suurin ongelma on ylivelkaantuminen, ei siihen lisälainoja kaivata. No ei ne tuet koskaan missään lainoiksi, muutu, mutta saahan sitä ajan kulukseen jokainen höpöttää mitä puuta heinää tahansa. Suomi on ja pysyy Eu:n yhteisessä maatalouspolitiikassa nyt ja tulevaisuudessa ja siihen ei todellakaan kuulu tukien muuttaminen lainoiksi. Teidän viljelijävihaajien olisi syytä lukea viime perjantain Maaseudun- tulevaisuudesta Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinteen haastattelu mitä mieltä hän on Suomen maataloudesta.
- Uusimaatalous
Hulvattomien tukiaisten vastikkeettoman jakelun välitön ja ehdoton lakkauttaminen on välttämätön maatalouden tervehtymiseen ja pyrkimiseen kohti kannattavuutta.
Tukiaismaatalous on kuollut, ei se milloinkaan herää. Tukiaismaatalous on suunnitelma-kommunismia.
Maatalous on rakennettava kokonaan uudelleen kuluttajien tarpeiden, ympäristön j kannattavuuden varaan.
Tukiaisten kannattajat ovat terveen maatalouden vihaajia. - dv8
Uusimaatalous kirjoitti:
Hulvattomien tukiaisten vastikkeettoman jakelun välitön ja ehdoton lakkauttaminen on välttämätön maatalouden tervehtymiseen ja pyrkimiseen kohti kannattavuutta.
Tukiaismaatalous on kuollut, ei se milloinkaan herää. Tukiaismaatalous on suunnitelma-kommunismia.
Maatalous on rakennettava kokonaan uudelleen kuluttajien tarpeiden, ympäristön j kannattavuuden varaan.
Tukiaisten kannattajat ovat terveen maatalouden vihaajia.Ei vaikuta siltä, että EU olisi luopumassa tuista. Suomessakaan ei mikään puolue sellaista vaatimusta ole esittänyt. Ei edes demarit vaikka kaikkea nykymenoa vastustaakin..
Onko teita muutamaa trollia enemmän asialla? - glx
Uusimaatalous kirjoitti:
Hulvattomien tukiaisten vastikkeettoman jakelun välitön ja ehdoton lakkauttaminen on välttämätön maatalouden tervehtymiseen ja pyrkimiseen kohti kannattavuutta.
Tukiaismaatalous on kuollut, ei se milloinkaan herää. Tukiaismaatalous on suunnitelma-kommunismia.
Maatalous on rakennettava kokonaan uudelleen kuluttajien tarpeiden, ympäristön j kannattavuuden varaan.
Tukiaisten kannattajat ovat terveen maatalouden vihaajia.Niin missähän maassa se on kuollut. Tietääkseni maailmassa on yksi maa jossa ei ole maataloustukia Uusi- Seelanti. kukaan muu maa ei ole lopettamassa.
dv8 kirjoitti:
Ei vaikuta siltä, että EU olisi luopumassa tuista. Suomessakaan ei mikään puolue sellaista vaatimusta ole esittänyt. Ei edes demarit vaikka kaikkea nykymenoa vastustaakin..
Onko teita muutamaa trollia enemmän asialla?Näinhän se menee Suomessa. Jos jostain asiasta esittää kriittisen mielipiteen on trolli.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Näinhän se menee Suomessa. Jos jostain asiasta esittää kriittisen mielipiteen on trolli.
Miksi Suomalaiselle voidaan tehdä mitä vain. Siksi kun se elää Impivaarassa mitään kyseenalaistamatta. Ilmeisesti vuosien 1945-1981 rähmälläänolo teki tästä kansasta tahdottomia marionetteja.
- KauKe
glx kirjoitti:
Niin missähän maassa se on kuollut. Tietääkseni maailmassa on yksi maa jossa ei ole maataloustukia Uusi- Seelanti. kukaan muu maa ei ole lopettamassa.
Muutamia oikaisuja. Sipilä jatkaa ainakin tämän vaalikauden loppuun. Ehkä seuraavankin. Sitten noista maatalous tuista, niistä hyökätään aina keskustan päälle. Vaikka tukia saa keskustan lisäksi, SDP, Kokoomus, Vihreet, Ruotsalaiset ja Kristilliset. Tilakohtaisesti suurimmat tuet saa Kokoomus ja Ruotsalaiset viljeliät.
Sitten kolmas suuri virhe tulee kun sanotaan että palkansaajat maksavat keskustan viljeliöiden tuet. Mutta kun meitä keskustalaisia pälkan saajia on yli kymmenen kertaa enempi kuin viljeliöitä. Niin eiköhän me heidän tukensakkin maksa. Joten hieman pienempää melua silläkin saralla. Ei keskustan tuet ole pelkisteen sossuilta pois, vaan me keskustan palkansaajat ja muut yrittäjä maksamme ne aivan nurisematta.
Tulisiko tuosta mainiosta Sipilästä, vielä Pressakin. Sauli Niinistön jälkeen, mitä arvelette. - tietenki_väärässä
OikeistoSosDem kirjoitti:
Kohtuullista maanviljelijöille olisi että maataloustuet muutetaan pitkäaikaiseksi valtion takaamaksi lainaksi.
Tulevan työmarkkinahallituksen päätavoite on työrauhan palauttaminen keskitetyllä nollasopimuksella. Samalla Kokoomus pistää Jyri Häkämiehen kaltaiset lausuntoautomaatit Ja Oikeistodemarit AKT:n kuriin ja järjestykseen.Kohtuullista olis se,että kuluttajat maksaisivat maataloustuotteista niiden tuottamiskustannuksia vastaavat hinnat.
Miltä kuulostais esim.3 euroa maitolitra ?
Vetoatte siihen että tuodaan uilkomailta ruoka,joo tuodaan ulkomailta:
Miten sitte kriisitilanteessa kun ulkomailta ei saada ruokaa tuotua ?
Viellä sekin kysymys,kun ei tiedä yhtään mitä ne ulkomaat meille syöttäisivät ?
Olen kummallinen kaupunkilainen,en kadehdi maalla toimeentuloaan hankkivia ihmisiä yhtään. tietenki_väärässä kirjoitti:
Kohtuullista olis se,että kuluttajat maksaisivat maataloustuotteista niiden tuottamiskustannuksia vastaavat hinnat.
Miltä kuulostais esim.3 euroa maitolitra ?
Vetoatte siihen että tuodaan uilkomailta ruoka,joo tuodaan ulkomailta:
Miten sitte kriisitilanteessa kun ulkomailta ei saada ruokaa tuotua ?
Viellä sekin kysymys,kun ei tiedä yhtään mitä ne ulkomaat meille syöttäisivät ?
Olen kummallinen kaupunkilainen,en kadehdi maalla toimeentuloaan hankkivia ihmisiä yhtään.Minua ei kiinnosta paljonko viljelijä saa maitolitrasta tukkuportaasta. Tai paljonko vähittäiskauppa saa voittoa tukkuhintoihin verrattuna. Minua kiinnostaa paljonko maitolitra minulle maksaa. Kuten minkä tahansa kulutushyödykkeen kohdalla.
Kyllähän sitä viljaa voidaan ostaa terpeeksi varmuusvarastoihin Venäjältä tai USA:sta. Olisi ekologisempaa jos viljaa kasvatettaisiin siellä missä se ilmasto-olosuhteiden vuoksi on järkevää.- jos-jos-ja-jos
OikeistoSosDem kirjoitti:
Jos Kokoomus äänestää hallitusta vastaan sanotaan vaikka Oikeistodemarien tekemän välikysymyksen johdosta. Se on sitten siinä.
Jos tätillä olis munat,se olis setä !
- Enspirience
OikeistoSosDem kirjoitti:
Minua ei kiinnosta paljonko viljelijä saa maitolitrasta tukkuportaasta. Tai paljonko vähittäiskauppa saa voittoa tukkuhintoihin verrattuna. Minua kiinnostaa paljonko maitolitra minulle maksaa. Kuten minkä tahansa kulutushyödykkeen kohdalla.
Kyllähän sitä viljaa voidaan ostaa terpeeksi varmuusvarastoihin Venäjältä tai USA:sta. Olisi ekologisempaa jos viljaa kasvatettaisiin siellä missä se ilmasto-olosuhteiden vuoksi on järkevää.Olisi helvetin hienoa esimerkiksi olla nyt Venäjän viljan varassa, kun EU viisaudessaan jenkkien määräyksestä rajoittaa kaupankäyntiä Venäjän kanssa, ja arvaa kiinnostaisko ketään ettei meillä saada leipää.
Ei tässä kukaan ole väittänyt viljelijöitä vihaavansa. Vaan kysymys on Kekkos-myytin tavoin itsensä kanonisoineen maataloustukijärjestelmän kriittisestä tarkastelusta. Ja kuten sanoin sama koskisi kaikkia muitakin yritystukia. Punamulta tottakai jatkaisi entisellä meiningillä. Mutta Punamultaa ei ikävä kyllä tule. SDP palautetaan jengoilleen ennen sitä.
- glx
OikeistoSosDem kirjoitti:
Tuskin NATO-asiaakan saadaan valmiiksi Punamullassa.
Ei ole sinipunatkaan saaneet Suomea natoon. Miten saisivatkaan koska Sdp on kovimpia Naton vastustajia.
glx kirjoitti:
Ei ole sinipunatkaan saaneet Suomea natoon. Miten saisivatkaan koska Sdp on kovimpia Naton vastustajia.
Viittaan tuohon SDP:n jengoilleen laittamiseen johon sisältyy puoluejohdon vaihtaminen.
- glx
OikeistoSosDem kirjoitti:
Viittaan tuohon SDP:n jengoilleen laittamiseen johon sisältyy puoluejohdon vaihtaminen.
Demareilla on nyt sen verran tuulta purjeissa vasemmistolaisemman politiikan ansiosta, että eivät takuulla vaihda puoluejohtoa ainakaan seuraavaan 8 vuoteen, koska Antti Rinteestä tulee 2019 punamulta tai kansanrintamahallituksen pääministeri. Se ,että mikä on poliittinen tilanne 2023 jälkeen sen näyttää aika.
- Toverit
OikeistoSosDem kirjoitti:
Viittaan tuohon SDP:n jengoilleen laittamiseen johon sisältyy puoluejohdon vaihtaminen.
Ketä SDP,n Rinteen lisäksi pitää vaihtaa?
Toverit kirjoitti:
Ketä SDP,n Rinteen lisäksi pitää vaihtaa?
Urpilainen puheenjohtajaksi ja Jungner puoluesihteeriksi.
- el.capo
OikeistoSosDem kirjoitti:
Urpilainen puheenjohtajaksi ja Jungner puoluesihteeriksi.
Eipä taida demareilla olla halua palauttaa niitä koskaan takaisin.
- glx
OikeistoSosDem kirjoitti:
Urpilainen puheenjohtajaksi ja Jungner puoluesihteeriksi.
He olivat jo eikä tainnut kovin hyvin mennä demareilla silloin.
el.capo kirjoitti:
Eipä taida demareilla olla halua palauttaa niitä koskaan takaisin.
Heitin nämä nyt vain niminä. Pääasia että oikeistosiipi ottaa SDP:n haltuunsa.
- jokopannaantummelia
OikeistoSosDem kirjoitti:
Heitin nämä nyt vain niminä. Pääasia että oikeistosiipi ottaa SDP:n haltuunsa.
SDP hajoaa niinku rapulapaska.
- KauKe
OikeistoSosDem kirjoitti:
Heitin nämä nyt vain niminä. Pääasia että oikeistosiipi ottaa SDP:n haltuunsa.
Kuules Oikeisto Sos Dem. Sinulla oli selkeästi tämän palstan paras kirjoitus.
Ei tekstin tarvitse olla tuon pitempi, kun se on täyttä"rautaa". Eli pääasia että oikeistosiipi ottaa SDP: haltuunsa. Se oli täyttä asiaa.. - KauKe
OikeistoSosDem kirjoitti:
Tuskin NATO-asiaakan saadaan valmiiksi Punamullassa.
Meillä ei ole mikään kiire Natoon. Kun ympäristömme on noinkin rauhallinen.
Joten kaikki voimavarat käytetään nyt oman taloutemme kuntoon saattamiseen. Siihen tarvitaan kovaa yhteishenkeä, jos jotain on jäänyt hanpaan koloon. Niin putsataan ne kolot sitten, kun talous on saatu pyörimään mallikkaasti. KauKe kirjoitti:
Kuules Oikeisto Sos Dem. Sinulla oli selkeästi tämän palstan paras kirjoitus.
Ei tekstin tarvitse olla tuon pitempi, kun se on täyttä"rautaa". Eli pääasia että oikeistosiipi ottaa SDP: haltuunsa. Se oli täyttä asiaa..Kiitos. Ilman riittävää määrää ei ole kunnollista laatua kuten kestävyysjuoksupiireissä sanotaan.
- Enspirience
OikeistoSosDem kirjoitti:
Heitin nämä nyt vain niminä. Pääasia että oikeistosiipi ottaa SDP:n haltuunsa.
Lipposlaisethan demarit romahduttikin, miksi et mene kokoomukseen. Oikeistaan nikkisi kirjoituksissa selviääkin mikä meillä suomessa on pielessä, ns. meteliä pitävä kansa on idiootteja, mutta saavat metelillä hämättyä tavista, ja lopputulos. Täällähän se on nähtävissä. Maa sekakaisin kuin seinäkello.
- uusi-ukki
Kapi-ukon kauhukuva on punamultahallitus, missä keskusta ja SDP sopivat siitä mitä tehdään. :)
Mitä pelättävää siinä on?- Toverit
Ne muovaa Sipilästä uuden Kekkosen.
Toverit kirjoitti:
Ne muovaa Sipilästä uuden Kekkosen.
Kekkos-Kultin vaarallinen piirre on asioiden kyseenalaistamattomuus. Suomalaiset eivät muutenkaan ole maailman kriittisimpiä ajattelijoita.
- glx
Tosiasiahan on, että Suomella ei ole mennyt koskaan niin hyvin kuin punamultahallitusten aikana. 2ooo luvulla Suomella on mennyt hyvin ainoastaan Vanhasen ykköshallituksen aikana, siis Vanhasen punamultahallituksen. Jos Keskusta tai Demarit on ollut Kokoomuksen kanssa hallituksessa asiat on menneet Suomeksi sanottuna päin persettä. Lisäksi molempien Keskustan, että Sdp:n kannatus on romahtanut Kokoomus yhteistyön jälkeen.

Käsittääkseni Lipposen aikana 1995-2003 meni myös aika hyvin. 1990-luvun alun lama johtui Holkerin hallituksesta riippumattomista tekijöistä.
- el.capo
OikeistoSosDem kirjoitti:
Kekkos-Kultin vaarallinen piirre on asioiden kyseenalaistamattomuus. Suomalaiset eivät muutenkaan ole maailman kriittisimpiä ajattelijoita.
Nyt ulkoparlamentaariset voimat kyseenalaistaa hallituksen toimet ja se on tosi vaarallista.
el.capo kirjoitti:
Nyt ulkoparlamentaariset voimat kyseenalaistaa hallituksen toimet ja se on tosi vaarallista.
Keitä tai mitä tarkoitat ulkoparlamentaarisilla voimilla?
- glx
OikeistoSosDem kirjoitti:
Käsittääkseni Lipposen aikana 1995-2003 meni myös aika hyvin. 1990-luvun alun lama johtui Holkerin hallituksesta riippumattomista tekijöistä.
Lipposen toisen hallituksen aikana alkoi mennä paremmin, ja jatkui Vanhasen ykköshallituksen loppuun asti
- glx
OikeistoSosDem kirjoitti:
Käsittääkseni Lipposen aikana 1995-2003 meni myös aika hyvin. 1990-luvun alun lama johtui Holkerin hallituksesta riippumattomista tekijöistä.
Tarkoitatko Neuvostoliiton hajoamista.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Keitä tai mitä tarkoitat ulkoparlamentaarisilla voimilla?
Vaarallistahan on se että ihmiset alkavat ajattelemaan. Länsimaiseen demokratiaan valitettavasti kuuluu sellainen ulkoparlamentaarinen voima kuin kritiikki vallanpitäjiä kohtaan. Suomessahan vuosien 1945-1981 aikana opittu itsesensuuri ja vaikeneminen toimii vallanpitäjien pussiin tänäkin päivänä. Ovat sitten keitä tahansa. Tähän liittyy myös valtaapitäviä vastenmielisellä tavalla nuoleskeleva media joka on täysin poikkeuksellista länsimaissa.
glx kirjoitti:
Tarkoitatko Neuvostoliiton hajoamista.
Suurin syy oli Neuvostoliiton hajoamisesta johtunut idänkaupan romahtaminen. Toinen syy isossa kuvassa oli rahamarkkinoiden kontrolloimaton vapauttaminen 1980-luvulla. Elimme yli varojemme. Tietysti jos 1956 olisi käynyt toisin rahamarkkinatkin olisi vapautettu aikaisemmin.

Tietysti sosialismin romahtamisesta täytyy olla iloinen sinänsä. Niin paljon se aiheutti kärsimystä rautaesiripun takana.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Tietysti sosialismin romahtamisesta täytyy olla iloinen sinänsä. Niin paljon se aiheutti kärsimystä rautaesiripun takana.
Ei sosialismi sitä kärsimystä aiheuttanut, vaan ihmiset toisilleen, niin kuin käy aatesuuntauksista riippumatta.
- glx
Otan vielä kantaa tuohon alkuperäiseen aiheeseen, eli Sipilän syrjäyttämiseen. Sitä nyt ei kyllä tule tapahtumaan, että Keskustan puoluekokous syrjäyttäisi istuvan pääministerin puheenjohtajan paikalta. Keskustanpuheenjohtajan vaihdos tulee ajankohtaiseksi vain jos Sipilä työlästyy lopullisesti politiikkaan ja lähtee muihin hommiin, sekin on mahdollista, sen verran takkuista on tuo politiikan teko nykyään. Se ,että kenestä tulisi mahdollinen seuraaja en osaa äkkiä sanoa, varmaankin Olli Rehn olisi vahvoilla jos valinta olisi tehtävä pikaisesti, mutta nyt ei vielä ole sellainen tilanne. Itse toivon kun puheenjohtajan vaihdos on ajankohtainen, niin valittaisiin vahva punamultamies tai nainen.
God.Is.A.Girl kirjoitti:
Ei sosialismi sitä kärsimystä aiheuttanut, vaan ihmiset toisilleen, niin kuin käy aatesuuntauksista riippumatta.
Kärsimystä aiheuttaa myös sääntelemätön kapitalismi jota myös rosvokapitalismiksi kutsutaan. Mikä huomattiin toki Venäjällä 1990-luvulla.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Vaarallistahan on se että ihmiset alkavat ajattelemaan. Länsimaiseen demokratiaan valitettavasti kuuluu sellainen ulkoparlamentaarinen voima kuin kritiikki vallanpitäjiä kohtaan. Suomessahan vuosien 1945-1981 aikana opittu itsesensuuri ja vaikeneminen toimii vallanpitäjien pussiin tänäkin päivänä. Ovat sitten keitä tahansa. Tähän liittyy myös valtaapitäviä vastenmielisellä tavalla nuoleskeleva media joka on täysin poikkeuksellista länsimaissa.
Voidaan jopa spekuloida sillä että vuoden 1956 vaalitulos ohjasi kansakuntaa kohti vanhanaikaista agraariyhteiskuntaa johtaen Maalaisliiton suhteettomaan valtaan omaan reaaliseen kannatukseensa nähden.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Voidaan jopa spekuloida sillä että vuoden 1956 vaalitulos ohjasi kansakuntaa kohti vanhanaikaista agraariyhteiskuntaa johtaen Maalaisliiton suhteettomaan valtaan omaan reaaliseen kannatukseensa nähden.
Kokonaisuutena sanoen. Lukekaa Kari Kontion ja Tuomas Nevanlinnan teos "Kirjava Lehmä-Suuri luento Suomen sodanjälkeisestä historiasta 1988". Antaa totuudenmukaisemman kuvan kuin ns. viralliset historiikit Suomen poliittisesta historiasta sodan jälkeen.
- glx
OikeistoSosDem kirjoitti:
Kokonaisuutena sanoen. Lukekaa Kari Kontion ja Tuomas Nevanlinnan teos "Kirjava Lehmä-Suuri luento Suomen sodanjälkeisestä historiasta 1988". Antaa totuudenmukaisemman kuvan kuin ns. viralliset historiikit Suomen poliittisesta historiasta sodan jälkeen.
Uskon että sodanjälkeinen asutustoiminta pelasti Suomen kommunismilta. Kun miehet puskivat töitä lähes yötä päivää peltoraiviollaan, niin ei vallankumous tullut mieleen. Keskustelin aikoinaan tästä usein Veikko Vennamon kanssa ja hänen mielipiteensä oli, että juuri asutustoiminta pelasti Suomen kommunismilta. Kun rintamamiehet saivat oman maatilan vaikka pienenkin, useimmista tuli sillä kertaa Maalaisliittolaisia kun muussa tapauksessa heistä olisi luultavasti tullut kommunisteja ja silloin kommunistisen vallankumouksen vaara olisi ollut suuri. Millään tavalla väheksymättä myöskään asevelisosialistien toimintaa sodanjälkeisessä Suomessa, voidaan myös yhtä hyvin sanoa, että maalaisliitto ja asutustoiminta maalaisliittolaisen suurmiehen Veikko Vennamon johdolla pelasti Suomen.
- Rähmällään
kekkonen ja kuusinen koettivat saada Suomen "Tsekkoslovakian tielle". Maalaisliiton Kekkonen konttasi neukkulan edessä saadakseen itselleen valtaa Moskovan-kortilla pelatessaan. K-linja oli häpeällisen rähmällään vuosikymmenet ja on vieläkin.
kekkosen ja korsimon 50-luvulla pyytämä ja saama ruplakassa hankittiin Maalaisliiton viimeisten isänmaallisten johtajien nuijimiseen. - glx
Rähmällään kirjoitti:
kekkonen ja kuusinen koettivat saada Suomen "Tsekkoslovakian tielle". Maalaisliiton Kekkonen konttasi neukkulan edessä saadakseen itselleen valtaa Moskovan-kortilla pelatessaan. K-linja oli häpeällisen rähmällään vuosikymmenet ja on vieläkin.
kekkosen ja korsimon 50-luvulla pyytämä ja saama ruplakassa hankittiin Maalaisliiton viimeisten isänmaallisten johtajien nuijimiseen.En kyllä usko, että Kekkonen olisi halunnut Suomesta sosialistista valtiota. Hän oli 60 luvun puolivälin jälkeen ja koko 70 luvun niin vahvassa asemassa, että jos olisi halunnut Suomesta kommunistivaltion hän olisi sen tehnyt silloin. Hän olisi saanut tähän tuen silloisilta Kommunisteilta ja Demareilta, eikä Keskustakaan oli voinut nousta Kekkosta vastaan, ja kokoomukseltahan ei olisi kysyttykään.
- KommunismiaVieläkin
Demarit eli varsinkin asevelisosialistit pelastivat Suomen joutumasta kekkosen ja muiden kommareiden muilutukseen stalinin saappaan alle.
kekkonen ja mtk onnistuivat kuitenkin perustamaan kommunistisen suunnitelmatalouden eli maataloustukiais-ikiliikkujan, joka valtion varoin museoi maatalouden, esti sen kehittämisen ja vajotti sen kammottavaan tappiolliseen näennäispuuhasteluun. Valtio on elättänyt kolme sukupolvea suurmaanomistajia, joiden tuotos on taloudellinen tappio ja saaste. glx kirjoitti:
Uskon että sodanjälkeinen asutustoiminta pelasti Suomen kommunismilta. Kun miehet puskivat töitä lähes yötä päivää peltoraiviollaan, niin ei vallankumous tullut mieleen. Keskustelin aikoinaan tästä usein Veikko Vennamon kanssa ja hänen mielipiteensä oli, että juuri asutustoiminta pelasti Suomen kommunismilta. Kun rintamamiehet saivat oman maatilan vaikka pienenkin, useimmista tuli sillä kertaa Maalaisliittolaisia kun muussa tapauksessa heistä olisi luultavasti tullut kommunisteja ja silloin kommunistisen vallankumouksen vaara olisi ollut suuri. Millään tavalla väheksymättä myöskään asevelisosialistien toimintaa sodanjälkeisessä Suomessa, voidaan myös yhtä hyvin sanoa, että maalaisliitto ja asutustoiminta maalaisliittolaisen suurmiehen Veikko Vennamon johdolla pelasti Suomen.
Tuossa on kyllä ajatusta. Olisiko kommunismi sitten kytenyt voimakkaammin jos Suomea olisi voimakkaasti kaupungistettu ns. kaupunkikurjaliston keskuudessa.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Tuossa on kyllä ajatusta. Olisiko kommunismi sitten kytenyt voimakkaammin jos Suomea olisi voimakkaasti kaupungistettu ns. kaupunkikurjaliston keskuudessa.
Toisaalta nimenomaan Asevelisosialistit kävivät tuota kommunismin vastaista sotaa ihan konkreettisestikin työpaikoilla. Meininki oli ilmeisesti aika hurjaa puolin ja toisin. Mutta nyt Oikeistodemari poistuu palstalta määrittelemättömäksi ajaksi.
- glx
OikeistoSosDem kirjoitti:
Toisaalta nimenomaan Asevelisosialistit kävivät tuota kommunismin vastaista sotaa ihan konkreettisestikin työpaikoilla. Meininki oli ilmeisesti aika hurjaa puolin ja toisin. Mutta nyt Oikeistodemari poistuu palstalta määrittelemättömäksi ajaksi.
Ilman asutustoimintaa läheskään kaikkia rintamamiehiä ei olisi saatu työllistettyä pitkään aikaan, ja se olisi aiheuttanut yleistä levottomuutta ja ruokkinut kommunistista vallankumousta.

P.S. Laitoin 10.1. ketjuun "Sinipunahallituksen Täytepuolueet" eräänlaisen Dream Team hallituksen. Käykää katsomassa. Voitte yllättyä. Mukana ei ole Kokoomus. Vaikeina aikoina tulisi päättäjinä olla Naisia ja Miehiä jotka ovat saavuttaneet riittävästi jolloin ego kestää yhteistyössä toimimisen. Ei mulla muuta.
- KauKe
glx kirjoitti:
Uskon että sodanjälkeinen asutustoiminta pelasti Suomen kommunismilta. Kun miehet puskivat töitä lähes yötä päivää peltoraiviollaan, niin ei vallankumous tullut mieleen. Keskustelin aikoinaan tästä usein Veikko Vennamon kanssa ja hänen mielipiteensä oli, että juuri asutustoiminta pelasti Suomen kommunismilta. Kun rintamamiehet saivat oman maatilan vaikka pienenkin, useimmista tuli sillä kertaa Maalaisliittolaisia kun muussa tapauksessa heistä olisi luultavasti tullut kommunisteja ja silloin kommunistisen vallankumouksen vaara olisi ollut suuri. Millään tavalla väheksymättä myöskään asevelisosialistien toimintaa sodanjälkeisessä Suomessa, voidaan myös yhtä hyvin sanoa, että maalaisliitto ja asutustoiminta maalaisliittolaisen suurmiehen Veikko Vennamon johdolla pelasti Suomen.
glx Pisti tulemaan tämän palstan asiallisinta tekstiä. Olen kanssasi täysin samaa mieltä, että sodanjäkeinen asutustoiminta pelasti Suomen kommunismilta.
Kun sodasta palaavat miehet saivat hallintaansa pienen maatilkun, niin siinä raivaamisessa riitti töitä. Eikä jäänyt aikaa muihin hömpötyksiin, kuten vasemmistoiseen politiikkaan. Suurin osa tuli Maalaisliiton kannattajiksi, kuten naapuritkin. Osasta tuli sosialisteja, mutta kommareita siellä kuokan varressa ei kuulemma näkynyt. Siellä kun ei ollut näitä tyhjäntoimittaja luottamusmies paikkoja, jotka he teollisuudessa ovat kaikki vallanneet.
Joten missä on jouduttu kovastikkin töitä tekemään, siellä ei kommunistit viihdy. Heidän mottonsa on, että raha pitää tulla pelkällä juoruamisella, ja köyhemmiltä rystämiseltä.
Asutus tilat pelasti sodan jälkeisen Suomen kommunistivallalta.
- kepuLoiskommarit
maataloustukiaiset ovat reaalikommunismia.
- rane.kyrpi
...ja agraarisosialismia.
- FAKTAA
Maatalous tukien myöntämis perusteet pitää laittaa oikeaan valoon. Ja maksaa tukiaisia täys päiväsille viljelijöille, ei olenkaan näille harrastelijoille. Jotka oman virkansa tms. työn sivu pisneksenä pyörittää jotai suku tilaansa. Ja kuittaa siitä , isoimmat tukijaiset, ja oikeille viljelijöille ei jää kun rupia perseeseen. Ja siinä samalla tulis nuo ylituotanto onggelmat ratkaistua.
- AikaLähestyy
Kepuaviisien kolumnistitkin myöntävät avoimesti zippilän epäonnistumisen. Pakkolait kaatuvat perustuslain ja kansainvälisiin oikeudellisiin säännöksiin.
Zippilä ja sss voivat jatkaa onnetonta vaellustaan, jos ay-liike haluaa pelastaa itsekseeen virnuilevan kepuhemmon tekemällä monivuotisen työmarkkinasopimuksen, jossa zippilä nöyrtyy ja mtk-kepun työreformistiset hullutukset haudataan uudelleen meren syvänteeseen. Aika on maaliskuuhun.
Elleivät työmarkkinaongelmat pikaisesti ratkea, on zippilän ja sss:n viimeisetkin eväät syöty.
Rehn on jo varautunut ottamaan vastuun kepun ja muun KMS:n konkurssipesän selvittämisestä. - KaksiViimeistäKuukautta
Kepulainen kolumnisti antaa zippilälle aikaa maksimissaan maaliskuuhun luopua kansan kiristyksestä ja työmarkkinoiden häirinnästä pelastaakseen uppoavan SSS-paatin.
- hehhehheeeeeeeeeeee
Kepussa ei ole istuvaa pääministeriä koskaan syrjäytetty, mutta voittehan te sossusosialistit toivoa kaikenlaista aikanne kuluksi.
- kovola
Golgatan Olga sai ainakin kenkää pääministerin ja puheenjohtajan paikalta. Vanhaselle etsittiin eläkevirka. Kiviniemi ei kakkoshallitusta sitten kasannut, kenkää ei ehtinyt kuitenkaan saada.
- MtknVaalitäky
Politiikan jättäminen ja siirtyminen omien miljoonien laskentaan on helpotus kempeleen corleonelle itselleenkin.
Ei kyky eikä harkinta riittäneet ministerin tehtäviin saakka. - ZippilänPrinssit
Zippilän kutsuvieraat saivat kenkää Kempeleeltä ja pakkautuvat Helsingin seudulle.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1453083638455.html
Tällainen on kepun vaalitäkysen "lahja" Suomen naisille. - dv8
demarit itkevät oppositiossa jonne Rinne hölöyttään demarit vei. Katsotaan sitten aikanaan oppiko Rinne jotain höimöilystään.
Siihen asti itkekää rauhassa. - Jarnak
Sipilä ihan oikeassa.Suomi velkaantuu 20 miljoonaa euroa joka arkipäivä. Työnhinta on liian korkea,vienti ei vedä.Esimerkiksi vaatetusalalla työvoimakustannukset on Bangladesissä alle 10% Suomen kustannuksista. Suomesta on vuoden 2009 jälkeen lähtenyt yli 200000 teollistatyöpaikkaa halpamaihin.
- Tukiaispelleily
Zippilä, vartiainen ja muut diletantit pakottavat oikeaa työtä tekeviä suomalaisia kohti Bangla Deshin palkkatasoa.
Suomen ongelma on rökäletappiollinen maatalous, jonka verukkella vapaamatkustajille suurmaanomistajille jaellaan vastikkeettomina tukiaisina öljysheikkien tulotaso. Maatalous- ja aluepolitiikan hölmöily on Suomen talouden syöpä. - Jarnak
Jos Suomesta maataloua lopetetaan ,siinä loppuu meijerit,teurastamot ja koko elintarviketeollisuus.Ja tulee taas työttömiä.
- Tähän_on_tultu
Vienti ei vedä kun ei ole mitään uusia tuotteita jotka vetäisivät. Teollisuus ei ole investoinut kymmeniin vuosiin, tuotteet vanhenevat käsiin. Ei auta vaikka duunarit tekisivät ne ilmaiseksi kun ei ole kysyntää. Ainoat tuotteet ovat raaka-ainetta puuta ja selluloosaa. Teollisuutemme jakaa rahat mieluummin osinkoihin ja sieltä sitten veroparatiiseihin.
Teollisuutemme taso alkaa olla Neuvostoliiton sinkkiämpäri tasolla ja ihmettele sitten siinä, että kun ei vienti vedä.
- ZippilänKiristysEpäonnis
EK irtisanoutuu zippilän ja häkämiehen pakkolaki-kiristyspolitiikasta ja pyrkii sopimukseen ay-liikkeen kanssa. Zippilä ja häksy ajoivat maata yleislakkoon ja vuorineuvokset joutuivat panemaan paimenpojat karsinaan.
- ZippilänSyrjäytys
Zippilä syrjäytetiin työmarkkina-asioista, jotka eivät tietysti kempelen corleonelle muutenkaan kuulu. Kun ei zippilän avustaja-tyttösellä ollut osaamista työmarkkina-asioissa kärähtivät päätumpelonkin näpit... Kepun piti kutsua Rehn selvittämään tämä sotku hallituksen osalta.
Ek:n tämänpäiväinen viesti "aloitetaan yhteiskuntasopimus neuvottelut" on lähinnä huono vitsi.Tuliko ek:n mulkuille kiire,kun ammattiyhdistysliike onkin vahvempi,kuin he luulivat.Ei enää mitään neuvotteluja,vaan palkankorotusten tulee olla 7-10% ja pakkolait pois,muuten alkaa lakkoilu.Myös huvittavaa on että ek:n ilmoitus sopimushalukkuudesta tuli juuri kun suuryritysten jättiosingot lähes 11 miljardia tulivat otsikoihin.
- Jarnak
Suomessa pitäisi olla osakkeen omistajia enempi, kuin SAK:ssa jäseniä,niin kaikki olkisi hyvin.
- Fyhnyter
Jarnak kirjoitti:
Suomessa pitäisi olla osakkeen omistajia enempi, kuin SAK:ssa jäseniä,niin kaikki olkisi hyvin.
Malliesimerkki totaali idiootista, jolla ei ole hajuakaan mitä kirjoittelee !!!!!! tämä "Jarnak"
- SyrjäyttämisenProsessi
Zippilä syrjäytettiin työmarkkina-asioista, kun örvellys uhkasi johtaa yleislakkoon ja uusiin vaaleihin.
Nyt Zippilä on ilmeisimmin pantu syrjään tai ainakin suukapulaan maahanmuuttokatastrofin käsittelyssä. Zippilän naiivi ja yleisen edun vastainen toiminta tapahtui sekä yleisellä että henkilökohtaisella tasolla. Zippilä jopa ryhtyi esiintymään jopa ikänsä valehtelevan vieraan valtakunnan sotilaan puhemiehenä ja joutui naurun alaiseksi jo kansainvälisestikin.
Zippilän uskottavuus on käytetty loppuun. - Perunakellarissa
Zippilä on siirretty toistaiseksi uutispimentoon. Rehn on joutunut selvittämään kepu-tumpelon pahimpia sotkuja.
- KepunKenttäRepesi
Kepun kenttä ratkeaa zippilän konkurssipolitiikan kyydissä. Väykky sanoutui irti zippilän yltiöliberaalista koohotuksesta ja haukkui zippilän esikunnan pystyyn. Köysi kiristyy zippilän ympärillä ja rampa ankka on lähinnä epäonnisen politiikan keulakuva, kun asiakysymyset luisuvat käsistä.
Zippilä on poistumassa takaoikealle laskemaan miljooniaan.- ajattelu.kielletty
Etpä ymmärrä mitään. Väykky on laskeneen auringon politiikko, joka jo itsekin myösi ettei pysty Sipilään vaikuttamaan.
Mistä muuten demaritollo kepun asioista tietäisi, sosialisteltahan on oma - KultainenTunkio
Zippilä on loppusijoituspaikkansa osalta optimaalinen kepu, sillä hänellä on kultainen tunkio omasta takaa. Virkaheittoa turhaketta ei tarvitse sijoittaa kevaan, kelaan, nuorisosäätiöön, RAY:hyn, veikkaukseen eikä mihinkään ministeriöön kansalaisten ja virkamiesten harmiksi.
- Tunnekepulismi
ajattelu.kielletty kirjoitti:
Etpä ymmärrä mitään. Väykky on laskeneen auringon politiikko, joka jo itsekin myösi ettei pysty Sipilään vaikuttamaan.
Mistä muuten demaritollo kepun asioista tietäisi, sosialisteltahan on omaHoo hoo keputollo ei ymmärrä oman puolueensa dynamiikasta enempää kuin sika tinalusikasta.
- Mtknkankurit
Zippilää on yritetty pönkittää kyvykkään avustajan keinoin. Nyt väykky kertoi kepu-karjalle, ettei keisarilla ole vaatteita.
- LahonnutKeulakuva
Zippilä on vajonnut kansan inhokiksi ja kansainväliseksi naurun aiheeksi. Mtk-kepu ei voi mennä vaaleihin lahonneella keulakuvalla, joten se on vaihdettava.
Kepu-hylyn telakointia remonttia varten vaikeuttaa hallitusvastuu(ttomuus), joten ehkä myrskyn sallitaan repiä vanha keulakuva " Atlantin pohjaan" ja uusi teipataan toivoen sen hämäävän edes kerran äänestäjiä ja hidastavan ruuhen uppoamista. - Näitä_ei_sallita
Sipilän syrjäyttämisestä on ihan turha haaveilla. Lehtomäki valmistelee jo noottikriisin tilausta. Me jotka elimme Kekkosen valtakaudella tiedämme mitä tulee noottikriisin seurauksena.
Sipilä ”estää” Putinin joukkojen tulon Suomeen venäläisiä puolustamaan, kaikki kumartavat häntä ja tehdään uusi YYA-sopimus. Davidovo (Tuomioja) vuotokuviot hoitaa ”puolueeton” Väyrynen. - JohtopäätöstenAika
Jos zippilä on sanansa mittainen mies, hän syrjäyttää itsensä ja eroaa heti, sillä kaikki mahdollinen on mennyt pieleen. zippilän sss on saattanut maan vastakkainasettelun, vääryyden ja riidan aikaan. Työmarkinat on sekotettu, maa mamutettu, rikkaat voideltu ja köyhät kyykytetty.
zippilä on surkein pääministeri jopa kepu-kategoriassa. Toiminta alittaa fax-annukan tason.
zippilä lupasi lähteä, jos epäonnistuu, mutta onkos rehellistä kepua nähty? - KenttäRepesi
Kuten 3 viikkoa sitten todettiin kepun on siirrettänä hömelö miljonääri kultaiselle tunkiolleen jo pelkästään puoluetaktisista syistä. Kepun kenttä repesi kun väykky perustaa uuden puolueensa.
Kepu välittää vähät Suomesta ja sen kansalaisista, mutta oma etu on keplusteille ykkösjutyu. Siis moka-zippilä vaihtoon. - VanhasenKremppa
Zippilän jalkaan tulee "vanhasen kramppi" ja hän jättää puolueen ja hallituksen johtamisen Rehnille " terveydellisistä syistä".
- SyrjäyttäminenJatkuu
Pelimies väykky näki tilaisuuden ja iski rampaa ankkaa jalkaan. väykky syrjäytti kokemattoman zippilän politiikan dynamiikasta, joka tietysti on miljonääri-hömelölle tuntematon alue.
- Miljonäärihömelö
Zippilän konkurssipolitiikka- joka on uskomattoman naiivia- on runsaassa puolessa vuodessa SSSn sisällä:
-romuttanut persujen uskottavuuden ja kannatuksen
- hajottanut kepun kentän ja johtanut "kapun" perustamisilmoitukseen
- aloittanut kokoomuksen kannatuksen laskun, sillä kaupunkilaiset ovat huomanneet kuka istuu maksajan paikalla.
Mtk-kepu ei voi pitää zippilää keulakuvanaan enää toista vuotta, sillä pikavoittoja keinottelemalla ei saa tarvittava kokemusta julkisten asioiden hoitoon. - Nössömikänössö
Zippilä kävi "neuvottelemassa" venäläisen pääministerin kanssa. Tämä katsoi asiakseen julkisesti ilmoittaa "ettei kv. sopimuksia noudattava venäjä tee mitään Suomeen suuntautuvan matuvyöryn hillitsemiseksi".
Venäläiset nöyryyttivät nössöä zippilää ja "syrjäyttivät" hemmon.
Ei meillä ole varaa pitää mtk-kepun onnettomia vallitäkyjä vaativissa tehtävissä. Zippilän harkinta petti, kun lähti konttaamaan venäläisten nöyryytettäväksi ilman riittävää varmistusta neuvottelun mahdollisuuksista. Sanalla putte kavereineen pääsi haukkumaan EU:ta. - KorppiOnJoPaikalla
Zippilän maakuntahimmelit johtivat sotekaaokseen. Kepun vaalitäkysen vatuloint, siltarummutus sekä jappastelu vajosi jo farssin puolelle.
Lähinnä täysipäisten kepulistien on pakko laatia skenaario zippilän syrjäyttämiseksi. Väykky ui jo apajalle varmana zippilän epäonnistumisesta. Aika käy kepussa vähiin. - EKsiirsizippilänSyrjään
EK:ssa voitti järki ja taskulaskimet, kun zippilän ajaman yleislakon kustannuksia ruvettiin räknäämään.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016021721135035_uu.shtml
EK siirsi kuumapäisen ja hömelön zippilän syrjään ja pisti asialla Olli Rehnin.
Näin zippilä oli pakko syrjäyttää työmarkkina-asioita, joita hän ehti sotkea pahan kerran. - Luottamusmeni
Mtk-kepu vaihtoi saneeraaja-zippilän liian myöhään Rehniin työmarkkinaneuvotteluissa. Palkansaajilla ei ole luottamusta zippilään ja sss:ään, ja juuri luottamista ja uskottavuutta sopimisessa tarvittaisiin.
Suomalainen yhteiskunta on sivuuttanut kyvyttömän zippilän. Kepun on vaihdettava keulakuvaa tai maa menee pikaisesti uusiin vaaleihin eikä zippilä ole pm seuraavien vaalien jälkeen. - Mustapekkazippilä
Muutama SAK:n liitto katsoi zippilän kortit. Hemmolla oli mustapekka ja kakkoshai. Zippilä joutui myöntämään, että pakkolait olivat bluffia. Zippilä alkoi syrjäyttämään itseään.
Ensin virkamieshallitus ja sitten uudet vaalit. Zippilä joutaa laskemaan rahojaan takavasemmalle. - Kiristäjilletakaisku
Miksi uudet vaalit? Meillä hallitus, jolla on selkeä enmmistö eduskunnassa. Mitään SAK:ta siellä ei ole.
- ValheValheenPäällä
Suomella ei ole varaa höperöön vatulointiin ja tärkeimpien yhteiskunnan alueiden tärvelyyn. Zippilä sss-sakkeineen on siirtynyt toimiin, joihin vaalitäkyset eivät ole saaneet kansalta lupaa. Kepun ja muin sss:n vaalikampanja oli valheellisempi kuin mikään aikaisempi.
- räyhärinne
ValheValheenPäällä kirjoitti:
Suomella ei ole varaa höperöön vatulointiin ja tärkeimpien yhteiskunnan alueiden tärvelyyn. Zippilä sss-sakkeineen on siirtynyt toimiin, joihin vaalitäkyset eivät ole saaneet kansalta lupaa. Kepun ja muin sss:n vaalikampanja oli valheellisempi kuin mikään aikaisempi.
Uhohdit Arhinmäen ja Urpilaisen kampanjat, Rinteeltä ei tullut mitään selvää lausetta. Joten se jäi epäselväksi mikä oli demareiden kampanja, näkyi sitten vaaleissakin.
- Kepupettääaina
Jos zippilä olisi ennen vaaleja ilmoittanut rehellisesti
-kutsuvansa maahan 32000 matua,
- kiristävänsä pienipalkkaisia kansalaisia,
- saattavavsa työmarkkinat kaaokseen
- perustavansa uudet hallintohimmelit,
- tuhoavansa luonnon, koulutuksen ja sivistyksen ja
- siirtävänsä valtavat summat rahaa suurmaanomistajille ja keinottelijoille
niin tällöin näillä toimilla olisi oikeutus. Nyt ne ovat valheen ja röyhkeyden sekä osaamattomuuden päälle kasattuja örvellyksiä.
Tietysti ei kansa olisi tätä vaaleissa tilannut, joten mtk-kepu turvautui hämäyksiin ja valheisiin alkaakseen kähminnän tilaisuuden tullen.
- vituttaako_
Niin on, SAKssa on porukka joka valmistelee yleislakkoa, PAMin he saivat jo käännytettyä. Ei yleislakolla kuitenkaan hallitusta nurin saa, joten turhaa työtä.
Te vihervasurit saatte itkeä ja rukoilla vielä reilut kolmevuotta. - uudetvaalit
Sipliä on yksinkertaisesti tyhmä. Se ei tajua hommista mitään ja tuho on sen mukaista. Eroaisi heti. Se olisi paras Suomelle ja uudet vaalit. Ilman uusia vaaleja ei nyt selvitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 94934
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt54878Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61798Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa141718- 65665
- 78521
- 39498
- 40486
Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto86477Olit kyllä niin
Tunnekylmä lopussa että ei ole paluuta enää niihin rakkaudentunteisiin joita joskus koki44467