http://yle.fi/uutiset/soini_otti_kantaa_puola-paatokseen_eu_pysykoon_lestissaan__stubb_eri_linjoilla/8593991
EU:n komissio aloittaa selvityksen Puolan polittisista oloista. Selvitys voi johtaa jopa Puolan äänioikeuden menettämiseen EU:ssa. Ulkoministeri Timo Soinin mukaan "vaaleilla valitsematon EU-byrokraatti ei voi kävellä itsenäisen vaaleilla valitun päättäjän yli".
Sen sijaan Alexander Stubb toteaa:
"Enemmistön valta ei Stubbin mukaan saa olla mielivaltaa. Vahvaan kansanvaltaan kuuluu se, ettei edes yksipuoluehallitus voi muuttaa lakeja mielensä mukaan"
Eikö? Mikä hallituksen tehtävä on, jos se ei Stubbin mielestä saa säätää lakeja? ;)
EU-komissio, joka lienee Euroopan epädemokraattisin instituutio, koska komission johtaja voi valita kaverinsa komissioon, on saavuttanut merkillisen vallan yli demokraattisten valtioiden.
Ai niin, kyseessähän on tietysti vain yksi osa USA:n suurta suunnitelmaa maailmanherruudesta. Euroopan diktaattori Jean-Claude Juncker on Pentagonin juoksupoika, joka tekee kiltisti niin kuin NATO sanoo.
Ja vielä yksi huomautus: komissio ei tutkinut Unkaria vastaavassa tilanteessa. Puola saa kärsiä, koska se on slaavilainen maa, ja koska USA vihaa slaaveja.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Puolan toiminnan takana on rehelliset vaalit. Kansa on puhunut ja pulinat pois.
Toisekseen olen miettinyt Naton Itä-Euroopan armeijoiden taistelutahtoa, jos jenkit saa joskus hangattua sodan venäjää vastaan.
Eipä taida Puola tai Unkari olla yhtään Ukrainaa innokkaampi hyökkäämään suuren karhun kimppuun. No jenkkejähän se ei haittaa, niin kauan kuin kaikki tapahtuu kaukana toisella mantereella ja toisten voimavaroilla.
Tuota en ole natofanina ole tullut ajatelleeksi.
"Toissa vuonna hyväksytty, niin sanottu oikeusvaltiomekanismi otetaan käyttöön nyt ensi kertaa. Siinä arvioidaan, onko oikeusvaltioperiaate vaarassa jossakin Euroopan unionin maassa."
Juncker voisi tulla koeponnistamaan uutta oikeusvaltiomekanismia Suomeen SSS-hallituksen pakkolakeihin ja luotavaan maakuntahallintohimmeliin.
Deomkraattisinta olisi tehdä Suomeen laki, jossa työttömyyskorvaus poistetaan. Näin saavutettaisiin oikeudenmukaisuus: ei tehtyä työtä, ei palkkaa.
Niiniistö on tehnyt saladiilin Usan, Naton ja Nato-Puolan kanssa hyökkäämisestä Puolan joukkojen kanssa Venäjälle jos Ukrainan kriisi leviää.
Ketjun avaus on liian älyllinen tällaiselle palstalle. Saitin perusinttäjät väittelevät mieluimmin, kenellä mahtaa olla komeimmat kanuunat. Tätä on jatkunut vuosia ja jatkuu maailman tappiin.
EU haluaa rankaista puolaa, siintä että, se ei ottanut pakolaisia maahansa.
Huhtikuussa Junckers joutuu jälleen vetämään hihastaan oikeusvaltiomekanismin jos ja kun Hollanti laittaa Ukrainan assosiaatiosopimuksen ratifioinnin kansanäänestykseen.
Se, että maassa vaihtuu ihmisiä oikeusistuimissa vaalien jälkeen, ei ole mikään Puolan erityisasia, vaan kuuluu demokraattisiin valtioihin.
Se, että Puola ei ottanut pakolaisia vastaan ollenkaan, ei aiheuttanut suurempia kuohahduksia EU-komissiossa. Mutta se, että EU-kriittinen puolue voitti vaalit murskaluvuin sai komission huolestumaan demokratiasta Puolassa.
EU vastaisuus on muutenkin kasvamassa. Talouspakotteiden johdosta EU maissa.
EU-vallan huippu on jäänne ranskalaisesta hallintotavasta ja on liian pompöösi ison demokraattisen organisaation johtamiseen.